Sori, oon Suomesta!

Jospa minä nyt yhden kerran onnistuisin puhumaan vähän lyhyemmin...nämä tekstit näyttävät venyvän siihen mittaan, jonka vaan minun porukat jaksaa lukea. :D

Sairas lapsi, eli insinööri on lähetetty töihin ja on taas aika opiskella ahkerasti. Voihan rämpylä vaan, kun tuo kiina ei mene tajuntaani samaa tahtia kuin esimerkiksi espanja! Voi huokaus. Olen oikeasti vähän kateellinen meidän luokan aasialaisille (meiltä löytyy korealaisia, thaikkuja ja japanilaisia), koska jotenkin kiina on heille hieman helpompaa kuin meille muille. Ehkä se johtuu samantapaisesta lausumisesta, ehkä jostakin muusta - en tiedä. Espanjassa minä imin sanoja itseeni kuin sieni ja opin nopeasti juttelemaan perusasioita ja kysymään tärkeitä juttuja - edelleen muistan tästä suurimman osan eikä aksenttini ole paikallisten mielestä edes huono. Mutta kiina! Vaikeaa, niin kovin vaikeaa. Olisi mukavaa oppia nopeammin ja enemmän. :) Ehkä vielä joku päivä osaan enemmän. Ja näen viimeinkin sen kiinalaisen taivaan pilvien takaa...On mulla hurjat tavoitteet. :D

Tänään aamulla olin melkein ylpeä näistä kiinalaisista! Olen saattanut mainitakin, että koulumatkani on lyhyt mutta sitäkin vaarallisempi. Yliopistoni sijaitsee asuinalueemme takana joen toisella puolella ja olen tähän mennessä aloittanut jokaisen aamun seikkailemalla ison tien laitaa mopojen ja kaiken maailman sähköfillareiden kaistalla autojen rinnalla, koska jalkakäytävää korjattiin. Olen ollut täällä vasta kolmisen viikkoa ja kiinalaiset olivat jo tänään saaneet jalkakäytävän valmiiksi! Olin hämmästynyt, sillä viime keväänä totuin vähän erilaiseen korjaustahtiin...

Normaali aamuruuhka Chengdussa. Taustalla näkyy, kuinka autoja ja mopoja tulee jokaisesta ilmansuunnasta kunnon sumassa...
Kuvan vasemmassa laidassa The Jalkakäytävä! Punapää ei enää seikkaile tuolla autojen seassa. :)
Talossa, jossa asuin Madridissa, oli "aloitettu" hissin rakennustyöt tammikuussa ja hissin luvattiin valmistuvan parin kuukauden kuluessa. Eli kun minä menin paikalle helmikuussa, ei ollut vielä käytännössä tehty mitään. Kun minä lähdin toukokuun lopulla, ei ollut vieläkään tehty elettäkään sen hissin rakentamiseksi. :D Kaikki pointsit siis kiinalaiselle tehokkuudelle! Olemme jo aiemmin huomanneet, että nämä pystyvät yhdessä yössä remontoimaan minkä tahansa paikan aivan uudeksi. Yhtenä iltana kadullamme oli kampaamo, joka ei näyttänyt miltään muulta kuin tavalliselta kampaamolta. Seuraavana aamuna ihmettelin, että mikä upouusi, hieno ja kiiltävä mesta tuohon on pykätty? Sama kampaamohan se, koko sisustus seinämatskusta lähtien on vain vaihdettu. :)

Tästä lähtien on siis varmempaa, että pysyn yhtenä kappaleena koulumatkoillani. Tosin minun pitää edelleen ylittää pari surmanloukkua autojen keskeltä...vielä kun saataisiin jotenkin toimiva ja turvallinen tienylityskonsti tänne (siis sen käyttämäni kiinalaisturvamuurin lisäksi, aina kun ei ole kiinalaisia, joiden kanssa ylittää tie). Edustin muuten tänään taas Suomea erittäin fiksusti... Meille tulee edelleen uusia oppilaita päivittäin ja tänään minun vieressäni istui uusi nainen. Teimme paritöitä ja kysyin kyllä mistä hän on kotoisin (Koreasta), sillä se on kaikkein tärkein kysymys. Kokemukseni mukaan vaihtarit kysyy aina ensin kotimaan ja sitten vasta joskus tarpeen tullen nimen. Minäkin tiedän vain muutaman meidän luokkalaisen nimen, mutta osaan sen sijaan nimetä jokaisen kotimaan.Se on tärkeä tieto, jotta osaa sijoittaa ihmiset johonkin.

Tämä nainen ehti poistua ennen kuin opettajamme ehti hänen juttusilleen, joten opettaja kysyi minulta tunnin jälkeen mikä uuden opiskelijan nimi on. Niin, se nimi...vastasin etten kysynyt...väärä vastaus!! Opettaja oli ihan järkyttynyt: "etkö sinä kysynyt hänen nimeään??". Kiinassa nimeä pitää kuulemma aina kysyä, jopa kaverin kaverin nimeä pitää ehtiä kysyä ennen kuin hänet esitellään sinulle. Tuota hups...sori, oon Suomesta. :)

Koulumatkalta. You can see the bright sky of Chengdu...
Ja tulikos tästä postauksesta yhtään sen lyhyempi? Not...

Ps. Klikkaa kuvat isommaksi, niin näkyy meidän kaunis mutta niin kovin pilvinen kotikaupunkimmekin paremmin!

2 Response to "Sori, oon Suomesta!"

  1. timo.luhtaniemi says:
    14. maaliskuuta 2011 klo 20.11

    Moro

    Ne aasialaiset on tehokasta kansaa. Netissä on kuvasarja jossa kiinalaiset rakentaa kerrostalon 90:ssä tunnissa. "Vain" ulkopuolelta valmis !!!

    Elviksen kanssa huhkittiin taas hommia :) Aina sen pitä tulla isumaan näppikselle kun yritän tehdä työkoneella jotakin.

  2. Josca says:
    15. maaliskuuta 2011 klo 11.45

    Ne on ja ne rakentaa koko ajan. Kun menee Chengdun keskustaan ja kattoo ylöspäin, näkee varmaan viis tai kuus nostokurkea - pikkusen uusia hillittömän korkeita rakennuksia tuloillaan!

    Ellinoora on oikee pyllyämisen mestari, tosin se on kyllä tottunu saamaan hatkat kun miun eteen tulee. :D

Lähetä kommentti