Madonna, Woolmaa & Challefuul

Lihansyöjäbarbaari täällä moi!

Paikallinen K-rauta Deyangissa.
Kotiuduttiin tänään sieltä kaupungista, jossa Mäkkäri on Madonna... Deyang on oikeasti sen verran pikkuinen paikka, että siellä voi hypätä taksiin ja näyttää sormimerkein mihin ollaan matkalla. Chengdussa sama temppu ei oikein toimi, sillä täällä on miljoona pientä katua ja miljoona ja yksi eri reittiä, joista valita. Niin, sain Deyangiin kyllä kartan messiin mutta helpoimmin keskustaan pääsi sanomalla "madonna" - sehän on tietysti McDonald´s sichuanin murteella! En aluksi uskonut, että madonnalla voisi päästä mihinkään, mutta sinne se kuski minut vaan nakkasi Mäkkärin kulmille. Juuri tämän vuoksi paikallinen murre on täällä niin vaikeaa oppia... Walmart lausutaan kutakuinkin "Woolmaa" ja Carrefour "Challefuul" - vähän kuin olisi paha leukahalvaus päällä ja kieli turvoksissa. :)


Mmm, lihaa...
Ilmeisesti en ollut saanut vielä liha-annostani täyteen, sillä eilen illalla lähdettiin sapuskoimaan kiinalaisten kanssa korealaiseen ravintolaan. Sain viime keväänä Madridissa ensikosketuksen korealaisiin herkkuihin kämppikseni Eunjin kanssa, joten tiesin vähän mitä odottaa. Kiinalaiset tilasivat meille äärettömän suuren lautasellisen (tai pikemminkin vadillisen) erilaisia lihoja, korealaista sushia eli kimpabia (joka on muuten ihan erilaista kuin japanilainen serkkunsa, eikä sisällä raakaa kalaa!) ja alkuruoaksi potteja täynnä riisiä, kasviksia ja paistettua kananmunaa. Pöydän keskellä on paistoalusta, jossa lihat korvennetaan itse - homma toimii siis vähän kuin hotpot. Halutessaan voi tilata oman kokin ruskistamaan lihat, mutta meillä oli onneksi messissä innokkaita kiinalaisia lihankäristäjiä. :) Väistin muuten lihalautaselta jättikatkaravut, mutta strutsit söin ennenkuin muistin että joku mainitsi sitä löytyvän lautaselta... Kun lihat ovat valmiita (kiinalainen tietää milloin), ne napsitaan paistumasta, uitetaan mausteissa ja kääritään lopuksi salaatinlehteen. Erittäin herkullista ja terveellistä!

Alkupalapotti.
Näin se homma toimii, kun sen osaa.
Se ruokajutuista, lupaan! Voisin puhua sen sijaan säästä... Täällä on nimittäin tolkuttoman kuuma, en kestä, henki ei kulje, apuaaa! Viime päivinä ollaan päästy jo +35 asteeseen ja se on ihan järkyttävän paljon liikaa. Ja nyt ollaan vasta huhtikuun lopussa, oh my god...Ilma on kosteaa ja kuumaa ja ei tarvitse tehdä yhtään mitään saadakseen hien valumaan. "Tip tip tip" kuuluu vaan, kun kävelen tuolla. Kaikkein helpointa onkin olla sisällä ilmastointilaitteen alla. Myönnän että nyt kyllä valitan, mutta tuolla ulkona on tukala edes seistä paikallaan! Mulla ei ollut ennen tänne tuloa mitään aavistusta, että Kiina on niin matalalla maantieteellisesti että täällä on sää kuin päiväntasaajalla (no ei nyt ihan, mutta melkein)... Jääkarhuja ei ole tehty näihin olosuhteisiin. Joten ei muuta kuin hikoillaan seuraavat 5-6 kuukautta! Ja mikä pahinta, tämä on tosiaan vasta alkua - pahemmat ajat ovat vielä edessäpäin.

Kiinalaisilla miehillä on simppeli ratkaisu tähän helteeseen: ei muuta kuin paita rullalle kainaloihin ja mahamakkarat esille. Siinä ei turhia ujostella tai kainostella, kun kiinalaismies hikoilee! Kaikkein hurjimmat vetää koko paidan pois ja lähtee tyytyväisenä ravintolaan illalliselle ilman turhia kuteita.

Lihansyöjien parhaimmistoa

Ni hao!

Terveisiä Deyangista! Täällä sitä vaan rouskutellaan ankannahkaa ja sianaivoja. Pääsin siis vihdoin ja viimein vähän tuulettumaan ja pois kotoa! Älkää luulko väärin - Chengdu on loistopaikka, mutta jos siellä kökkii yli kaksi kuukautta samoissa nurkissa niin mikä tahansa paikka alkaa kuulostaa houkuttelevalta. Kuten esimerkiksi tämä Deyang, joka on Chengdun naapurikaupunki ja jossa tuo insinööri työskentelee. Olen himoinnut tänne jo kauan, mutta rähmä vain kun tässä maassa ei pysty ostamaan edes bussilippua ilman kielitaitoa....saati sitten että onnistuisi hyppäämään oikeaan bussiin oikeaan aikaan. Niin tai näin, minun piti siis vaania sopivaa hetkeä hypätä noiden autonkuljettajan kyytiin ja viimeinkin eilen se hetki koitti!

Mulle kerrottiin etukäteen, että Deyangissa ei sitten ole yhtään mitään, ei siis yhtikäs mitään nähtävää tai koettavaa. Tämä on Kiinan mittakaavassa ihan kamalan pieni kaupunki (sellainen kärpäsen kakka kartalla), mutta asuu täällä kuitenkin lähes saman verran porukkaa kuin koko Suomessa. :D Eron Chengduun huomaa kyllä heti, sillä täällä on tilaa liikkua eikä joka puolelta hyökkäile aina vaan uusia kiinalaisia. Liikenne sujuu ja ruuhkia ei ole vielä näkynyt - ihmeellistä! Yksi pieni pulma täällä kyllä on... Täällä ei ole totuttu sitäkään vähää länkkäreihin kuin tuolla suurkaupungissa.

Deyangissa on paaaljon enemmän ihania riksoja ku meillä!
Olin tänään päivän kaupungilla itsekseni ja aiheutin varmasti pari riksakolaria ja hengenahdistusta monille. Voi kunpa liioittelisinkin, mutta en! Olen varma että nämä ihmiset tuijottavat minut vielä puhki. Voitte kuvitella kuinka kiusalliselta tuntuu, kun kadulla lapset juoksevat perässä ja huutelevat "hello laowai!" ja kiinalaiset ihan pokkana nauravat minulle osoitellen samalla kuin jotain omituista ja huvittavaa näkyä. En tiedä miten päin olisin kun joka puolella joku kuiskii kaverille, että katsos tuota möhköfanttia... Pelastauduin kolmen tunnin jälkeen sisälle ja päätin säästää loput kiertelyt huomiselle, kun jaksan taas paremmin edustaa ja vilkutella ihmisille. :)

Nyt on kuulkaas parissa päivässä tutustuttu kiinalaiseen kulinarismiin ihan pohjia myöten. Eilen minut vietiin maistamaan Pekingin ankkaa....minut, joka en syönyt Suomessa mitään muuta kuin kanaa ja kalaa kymmenen viime vuotta. Ankka kuului ennen ehdottomaan ei listaan, mutta siellä minä kuulkaa eilen vaan narskutin Akua minkä kerkesin! Ankka tarjoillaan palasina, joissa on enimmäkseen rapeaa nahkaa (yhyy, ankkaparka...) ja vähän lihaa. Nämä palaset kääritään lettusen sisälle makean kastikkeen ja vihannesten kera ja voilà! Ja tiedättekös - se oli oikeastaan aika hyvää. :) Kunhan yritän kuumeisesti olla ajattelematta rannalla vaappuvaa paksua ankkaa... Kwaaak.


Hotpot. Keskellä miun lastenallas ilman chiliä.
Tänään oli vuorossa hotpot. Meidän kotinurkiltakin löytyy sen miljoona hotpotraflaa ja olen kuullut siitä paljon, mutta pitihän sekin nyt sitten kokea samaan syssyyn. Hotpotin idea on simppeli ja hauska: keskelle pöytää laitetaan valtava kulho täynnä tulista nestettä, sen jälkeen pöytään kannetaan raakoja lihoja ja kasviksia ja kaikki dumapataan itse vuorotellen nesteeseen kiehumaan. Sitä mukaa kun sapuska on valmista sitä aletaan kaivella nesteen seasta suihin - yksinkertaista! Hotpotteja on eri vahvuisia, sillä kiinalaiset (ja etenkin sichuanilaiset) pystyvät vetämään aivan uskomattoman tulista ruokaa. Länkkäreitä varten mennään yleensä vähän miedommalla asteella, mutta tänään ihan vain minua varten oli keskellä oma pieni "lastenallas" ilman mausteita. :D

Saiskos olla raakaa aivoa?
Ja mitäs sitä sitten syötiin? Erilaisia makkaroita, lihoja, lihapullia, kasviksia....ja naudan vatsalaukkua. Niin ja ne sianaivot tietysti. Minä todellakin katselin vierestä kun pöytään kannettiin possuparan aivot ja vieläpä söin niitä! Vähän on muuttunut neidillä mieli tuon ruoan suhteen...että varokaa vaan kun pääsen takaisin Suomeen ja popsin nälissäni teidän naapurin possun tai kilpikonnan. :)


Kyllä kiitos!

Ne ylimääräiset lapset

Minulla on uskomaton kyky hössöttää ja töhöttää joskus niin kovin, että ihan hengästyn. Kysykää vaikka Juhalta, sillä on paljon kokemusta... Mutta nyt on kyllä syytäkin häslätä ja innostua, sillä meneillään on jotakin joka voi tehdä ihmeitä minun tilkkutäkkimäiselle CV:lleni! Täällä päässä maailmaa haudotaan suuria suunnitelmia, mutta kerron niistä paremmin sitten kun on nimet paperissa ja homma selkeä. :)

Riemu kyselee kyllä kerrassaan riemastuttavia kysymyksiä Suomesta ja suomalaisuudesta. Onko normaalia, että suomalaisessa perheessä on kuusi lasta? Hänellä on ilmeisesti ollut suomalainen oppilas, jolta löytyy tällainen määrä muksuja. Kerroin että on se yli keskiarvon, useimmiten suomalaisilla on varmaankin kaksi tai kolme tenavaa. Paljonko te sitten joudutte maksamaan sakkoja ylimääräisistä lapsista? Vastasin ettei meillä ole mitään "ylimääräisiä" lapsia! Niitä saa pyöräytellä mielin määrin. Riemu oli aivan ihastuksissaan tästä uutisesta. :)

Kiinassahan toteutetaan edelleen yhden lapsen politiikkaa, sillä ihmisiä on lievästi sanottuna liikaa... Jos ollaan maaseudulla, jossa kukaan ei jouda valvomaan montako mukeloa se naapurin mamma vääntää, näistä "ylimääräisistä" tenavista ei tarvitse maksella. Ja jos ensimmäinen kersa on tyttö, on suorastaan käsky tehdä toinen ja toivoa kuumeisesti että se olisi poika (poikia tarvitaan palvomaan esi-isiä ja pitämään huolta vanhemmistaan). Kapungeissa suurin osa perheistä on yksilapsisia, mutta halutessaan lisää muksuja voi aina maksaa kunnon rämpyläkasan ja tehdä pari lisää. Tosin tänään kuulin Riemulta minulle aivan uudesta säännöstä: koska Riemu ja hänen miehensä ovat perheidensä ainokaiset, he saavat tehdä kaksi lasta. Arvatkaapa miltä mimmin naama näytti, kun kerroin että suomesta löytyy uskonlahko, joiden perheissä on helposti vaikka 15 tenavaa?

Käytiin myös melko mielenkiintoinen keskustelu Kiinan historiasta. Käytämme yleensä kiinan opiskelussa kuvakortteja, joista minä väännän tuskissani kiinankielisiä lauseita ja tänään kohdalleni sattui sitten kortti rämpylän setelistä. Kiinassa on edelleen joka ikisessä setelissä Mao Zedongin kuva ja niinpä Riemu osoitti puhemies Maon nassua ja kysyi "Zhei shi shei?" eli kuka hän on. Vastasin parhaani mukaan kiinaksi, että toveri Maohan se siinä! Sitten Riemu kysyi mistä tiesin kuka kuvan mies oli.... Niin, mitäpä siihen vastaisi? Minua on neuvottu pysymään mieluiten hiljaa kaikesta Kiinan kulttuurivallankumoukseen liittyvästä täällä paikan päällä, koska kiinalaiset eivät välttämättä tiedä itsekään kaikkea. Eikä ole soveliasta tulla muistuttelemaan historian kauhuista. Niinpä päädyin vastaamaan hyvin diplomaattisesti vain, että olen nähnyt Maon kuvan ennenkin. Seuraavaksi Riemu totesi tyytyväisenä "Yeah, he´s quite famous because he´s the first president of China". Niin....voi kai sen kaverin "kuuluisuuden" niinkin ajatella. Ainakin jos oikein kovasti tahtoo. :)

+31 astetta muuten tänään....aloha, että tää jääkarhu hikoilee!

Too much food

Hei kaikki nassukat! Tällä neitillä meinaa unohtua bloggaaminen, how´s that possible?? Yleensä mulla on liikaa asiaa, mutta kerrankin näin päin.

Tekisi mieli sanoa, että Chengdussa on alkanut kesä sillä lämpöä saatiin jo tänään kolmenkympin verran - mutta valitettavasti tämä ei ole vielä kesä...tämä on vasta alkua. Onhan se ihanaa, kun voi huhtikuussa viettää suomalaista kesää ja ulkona pärjää mahdollisimman vähillä kuteilla (voin jopa pitää niitä uusia arskojakin!), mutta kyllä mua samalla hirvittää se vielä tuloillaan oleva kesä. Se tuntuu täällä varmaankin melko lailla ihan oikealta saunalta, sillä on kuuma - painotan sanaa KUUMA - ja samaan aikaan niin kosteaa, että iholla tuntuu olevan koko ajan märkä rätti. Tervetuloa siis hikipää ja muut kaksoispersoonani! Tänään jo hikoilin kaikki meikit naamastani kun hiihtelin illan ostoksilla (enkä edes ostanut mitään, mikä minua vaivaa?), mutta nautin silti kun aurinko paistaa lähes kirkkaalta taivaalta joten yritän olla valittamatta. :)

Viikonloppuna käytiin almost supisuomalaisissa tupareissa jahtaamassa pääsiäismunia ja Tsingtao-olutta (jota on muuten erinomaista ja jota saa myös Suomesta - maistakaa ihmeessä). On se vaan mukavaa kaiken tämän kiinalaisuuden keskellä tavata muita finskejä, voin kertoa. Ja kuten tapoihin meillä kuuluu, iltahan jatkui sitten pitkälle yöhön mukavan länkkäribaarin kautta ja sunnuntai meni sitten tästä koettelemuksesta toipuessa. Ei vissiin tällä iällä pitäisi enää juhlia kovin villisti, kun palautuminen on aina vaan hankalampaa....

Törmättiin tuossa viikonlopun aikana muutamaankin otteeseen kiinalaisten ihastuttavaan kykyyn sanoa kohteliaasti jotain, joka meillä kuulostaisi melko pahasti loukkaukselta. Mentiin perjantaina syömään Grandma´s kitcheniin, hyvää länkkäriravinteliin joka löydettiin joku viikko sitten ja tilattiin ihan normisetti sapuskaa meille. Tarjoilija otti tilauksen ja alkoi sitten rutistella epäilyttävästi kulmiaan...mietin jo mikä meni pieleen, mutta pian se tulikin sieltä: "I think this is too much food for you two". No kiitos! Kiinalainen tarjoilija varmaan halusi vain olla avulias ja kertoa, ettei usko meidän jaksavan syödä kaikkea, mutta kyllä se melko nololta tuntuu kuulla että te läskit tilasitte nyt vuoden ruokamäärän kerralla. :D Ja kyllä, pyysimme kohteliaasti josko saisimme kuitenkin kaiken tilaamamme. ;)

Jotenkin kummallisesti sama homma toistui eilen, kun paineltiin rapuloissamme ja yhden suomalaisen tutun kera PizzaHutiin ja tilattiin kolme isoa pizzaa. Sehän on aivan normaalia tilata jokaiselle oma pizza, eiks jeh? No tällä kertaa tarjoilija otti tilauksen mukisematta, mutta palasi pian takaisin... ja kysyi varovasti, että ihanko oikeasti kolme isoa pizzaa? Eikö kuitenkin vain kaksi? Tai edes pieniä? :D Ei, ei missään nimessä koska me ollaan suomalaisia ja meillä on nälkä! Ja sitten lopulta kun ne pizzat tulivat pöytään, me jaksettiin syödä satsista vain puolet....hupsista. Mutta saatiinpa siis vielä illaksi kunnon pizzakasa! Pienet kiinalaiset miettii varmaan ihan kauhuissaan miten me voidaan syödä niin paljon. Well, se on helppoa kun sen osaa!

Näillä helteillä on taivaallista käydä loiskimassa meidän überkylmässä uima-altaassa, mutta on siellä kyllä aina vietävästi kiinalaisia ja allas ei ole mikään valtaisa. En tiennytkään mimmoista uimarikansaa nämä ovat! Siellä me aina kroolataan hiki (uima)hatussa - kymmenen kiinalaista ja yksi suomalainen. Onneksi (anteeksi, en tiedä voiko näin sanoa) allas on liian syvä lapsille, sillä ainakin kuntosali on kiinalaisten mielestä loistava lasten leikkipaikka. On aivan normaalia, että vanhemmat (tai isovanhemmat) tuovat sen punaposkisen ja kuolaa valuvan Petterinsä vähän tepastelemaan juoksumatolla ja kilisyttelemään painoja. Mitä sitä suotta hiekkalaatikolle tai keinuihin menemään. :)

Kiinalainen pupujussi

Zao! Eli huomenta. Tosin teistä suurin osa vetelee vielä unta nassuun peiton alla.

Koska Suomessa vietetään pääsiäistä, ajattelin kertoa vähän lisää kiinalaisten uskomuksista. Tässä ateistien luvatussa maassa ei huomaa pääsiäistä tai muita kirkollisia juhlia (tosin eikö pääsiäinen olekin vähän kärsimysjuhla?) mitenkään, paitsi joulun. Chengdustakin löytyy tuosta melko läheltä meitä rakennus, jonka kyljessä lukee vuoden jokaisena päivänä "Merry x-mas!". Olen kuullut että osa kansainvälistyneistä kiinalaisista viettää joulua omalla tavallaan - eli hankkii kuution dynamiittia sekä muita raketteja ja paukuttelee niitä tohkeissaan samalla kun mölyävät. Se siitä suomalaisten rauhallisesta ja idyllisestä juhlasta. :) Luin eräästä opuksesta, kuinka kiinanopettaja oli tiedustellut suomalaiselta joko hän on hakkinut ilotulitteet joulua varten. Ja suomalainen vastasi, että en - jouluna kun bruukataan vain istua yhdessä ja hiljentyä. Sitä kutsutaan meillä hauskanpidoksi.

Sen sijaan kiinalaiset juhlivat näyttävästi omaa uutta vuottaan, joka on vuoden tärkein kekkeriaika. Näiden kalenterin mukaan kiinalainen vuosi vaihtuu about kuukauden meidän uuden vuoden jälkeen. Ja siitähän saadaan tässä maassa aikaiseksi uskomaton kansanliike ja bileet! Kevyesti arvioituna sadat miljoonat (jep, miettikääpä sitä...) kiinalaiset pyrkivät kotiseudulleen ja junaliikenne on aivan tukossa. Innoikkaimmat ja eniten lippuja haluavat saattavat jonottaa päiväkausia saadakseen paikan junan torakkaosastolle parin tuhannen maanmiehensä kanssa... voin vain kuvitella kuinka rentouttavia nuo jopa viikon kestävät junamatkat ovat. :) Uutena vuotena ilmaan ammutaan enemmän raketteja kuin suomalaiset saavat ikinä posauteltua ja nämä juhlathan kestävät helposti sen pari viikkoa. En yhtään ihmettele jos täällä kuolee aina uutena vuonna myös pari miljoonaa lemmikkiä sydänkohtaukseen...

Itse en ole noita kinkereitä nähnyt, mutta kuullut niistä kyllä melko paljon. Eniten minua kiinnostaa kiinalaisten taikausko, joka liittyy esimerkiksi uuteen vuoteen. Vuoden ensimmäisen päivän tekoset määrittävät koko loppuvuoden onnen, joten silloin ei parane siivoilla kämppää (hyvä onni saatetaan vahingossa lakaista ulos) tai leikata hiuksia (onni voidaan tietty myös vahingossa leikata pois). Kiinalaiset uskovat muutenkin kaikkeen - minun mielestäni - hassuun. Luin kerran eräästä kirjasta, kuinka yhtenä kesänä Kiinassa ei ollut hyttysiä. No itikathan olivat tietysti tehneet kuuman kesän vuoksi itsemurhan lentämällä kaikki päin seinää! Selvähän se, ei asialla varmastikaan ole mitään tekemistä kuumuuden tai kuivuuden kanssa. :)

Toinen erittäin mielenkiintoinen seikka on kiinalainen astrologia eli horoskoopit. Täällä on aivan erilainen systeemi horoskoopeille kuin meillä ja niihin ihan oikeasti uskotaan. Jokainen uusi vuosi tuo tullessaan yhden horoskooppimerkin nimikkovuoden ja nyt vietetään jäniksen vuotta. Sattumoisin minä olen pupujussi kiinalaiselta horoskoopiltani (merkki määräytyy syntymävuoden mukaan). Good, sillä tämän vuoden pitäisi olla minun onnen vuoteni! Ennustuksen mukaan tulen tänä vuonna nauttimaan satumaisesta onnesta niin työasioissa, rahassa, rakkaudessa ja kaikessa mitä nyt ikinä keksinkään haluta tai tehä - ei kuulosta lainkaan hullummalta! Kani on kuulemma luonteeltaan älykäs, ahkera, järjestelykykyinen, mukavuudenhaluinen (oh, yes!) ja kehittää jatkuvasti tietojaan ja taitojaan... No en nyt osaa sanoa tunnistanko itseäni ihan kiinalaiseksi pupuksi, mutta onneksi elementtini on sentään tuli eikä esimerkiksi puu tai maa.

Tullessani Kiinaan silmäni osuivat heti punaisiin huiveihin, joita lapsilla on kiedottuna kaulaan ja miehillä auton antenniin tai vaikkapa sivupeiliin. Mietin pitkään mitä niillä yritetään kertoa, mutta sitten sain selville mitä niillä yritetäänkin karkottaa: epäonnea. Jäniksen vuonna pupuja voi vaania paha onni ja punainen huivi on loistava keino pitää se poissa. Olen kuullut, että kaikkein tehokkain ase on kuitenkin punaiset alusvaatteet. En tiedä miten tämä punainen tukka toimii, mutta minä luotan siihen. On se nyt jotain niin erikoista, että varmasti paha onni säikähtää ja hyppää naapuriin pitkäkorvaan tämän kanin sijasta!

Ainiin, koska tänä vuonna kaikkialla myydään pupujussitavaraa (on tyynyä, mattoa, tauluja...) on myös lemmikkikanien suosio noussut arvoon arvaamattomaan. Kiinalaiset eläinaktivistit (kyllä, tästä maasta löytyy myös inhimillisiä ihmisiä!) ovatkin nyt huolissaan siitä miljoonien pupujen määrästä joka kenties hylätään seuraavan uutena vuotena. En tiedä pitäisikö minun palata tänne silloin pelastamaan pari miljoonaa kania...

Wo shi Fenlanren

Ai että oon ylpeä itsestäni tämän päivän jälkeen! Kävin nimittäin taksijonossa (siinä toisessa, joka tästä kaupungista löytyy) ensimmäisen spontaanin kiinankielisen "keskustelun". Olen paukutellut sen jälkeen henkseleitä koko päivän, sillä puhuin ihan oikeasti kiinaa! Olkoonkiin, että sain sanottua ymmärrettävästi hyvin vähän - se oli kiinaa joka tapauksessa. Puhun toki myös Riemun kanssa paljonkin kiinaa, mutta hän tietää mitä aion sanoa ja ymmärtää, vaikka lausuminen menisikin vähän päin suomalaista havumetsää.

Noniin, olin siis pyrkimässä keskustasta kotiin ja jämähdin puoleksi tunniksi taksijonoon. Hengailin siinä kaikessa rauhassa ja vilkuttelin innokkaille kiinalaisille kuin kuninkaallinen konsanaan (en tiedä miksi ne haluavat kaikki moikata minua) ja taisin vetää yhden tupakankin. Hetken kuluttua edessäni oleva mies tarjosi minulle savuketta (elkää kysykö, vain luoja tietää miksi) ja kysyi jotain kiinaksi. Sen jälkeen kävimme tämän suuren keskustelun! Joka eteni näin:

Kiinalainen: Ni shi Yingguoren ma?
Minä: Bu-shi, wo shi Fenlanren.

Siinä se oli - the keskustelu! Tyyppi kysyi olenko englantilainen, johon vastasin että en, vaan suomalainen. Pieni askel maailmalle, mutta valtava minulle. Sichuanilaisten puhetta on muutenkin tolkuttoman vaikea ymmärtää, koska murre täällä on vaikeaa jopa tavan kiinalaisillekin, mutta ymmärsin sentään yhden lauseen ja onnistuin vastaamaankin ymmärrettävästi. Hah!

Alunperin menin keskustaan hankkimaan kenkiä ja tarjontaa löytyykin ihan joka lähtöön. Yleensä kiinalaiset tytöt ja naiset kävelevät (vai sanoisinko nilkuttavat vaikean näköisesti...) aivan järkyttävän korkeilla koroilla, mutta mulla oli mielessä vähän hillitymmät läpsyttimet. Kiertelin ihan rauhassa pari kauppaa kunnes sitten bongasin yhdet vähän matalammat kengät. Olisin kysynyt myyjältä kansainvälisellä elekielellä kokoa 37 tai 38, mutten edes ehtinyt ennen kuin myyjätyttö tsekkasi minut laserkatsellaan päästä varpaisiin ja totesi ettei löydy. Yritin näyttää, etten tarvitse kuin maksimissaan sen kolmekasin mutta mimmi piti pintansa ja pudisteli päätään. Se muikkeli ei edes vaivautunut kuuntelemaan, koska arvioi ettei minun kokoiselleni amatsonille voi löytyä sopivia korkkareita - arg!! No oma mokansa, marssin nimittäin seuraavaan liikkeeseen ja kannoin kaikki rämpyläni heidän kassaansa. Lälläspöö! Terveisin onnellinen uusien kolmekasien omistaja.

Olen viime päivinä polskutellut ahkerasti vasta avatussa uima-altaassa, mutta yksi pikku juttu mua vähän hiertää. Nimittäin allaspoika. Kiinalaiset ovat selvästikin huomattavasti ahkerampia uimareita kuin salin käyttäjiä ja ne uivat ihan tosissaan sitten kun sille päälle ryhtyvät. Allas on usein täynnä kiinalaisia ja ne vetävät menemään räkä poskella ja hiki (uima)hatussa. Ja sitten on se allaspoika...joka hiipparoi altaan reunalla ja neuvoo, kuinka meidän onnettomien maakrapujen pitäisi loiskia siellä vedessä. Joskus tämä jurppii ihan sietämättömästi, minä kun haluaisin uiskennella ihan omassa tahdissa ja ilman mitään suurta taktista tekniikkaa. Olenkin ottanut tavakseni olla kuuntelematta - kaveri selittää ja viuhtoo siinä vieressä ja tämä mummo vaan ui hymyssä suin eteenpäin. :)

Vuoden taksikuski

On tapahtunut jotain käänteentekevää, ihmeellistä - lähes satumaista! Oikeudenmukaisuushan ei ole kiinalaisen kulttuurin pääpiirteitä, en oikeastaan usko että koko sanaa pahemmin tunnetaan täällä. Tämä on harmillista länkkärien kannalta, sillä ainakin minä suomalaisena olen hieman liian kiltti Kiinaan. En osaa tunkea kyynärpäätaktiikalla jonossa, en osaa vain kävellä väistelemättä enkä varsinkaan osaa vielä varastaa vuoroa. Se olisi kullanarvoinen taito: tunkea tilanteessa kuin tilanteessa taistelemaan paikastaan. Okei, joskus minä teen rumasti ja etuilen. Kiinalaisten kanssa en tunne edes syyllisyyttä tästä, sillä he tekevät samoin. Mutta kerran me esimerkiksi nähtiin pari sinisilmäistä länkkäriä odottelemassa onnellisena taksia... ja me vaan pokkana mentiin seisomaan vähän matkan päähän ennen heitä ja napattiin ensimmäinen vapaa taksi. Tuli huono omatunto, mutta yritin vain sitkeästi ajatella että annettiin juuri länkkäreille tärkeä oppitunti kiinalaisista tavoista.

Kuten olen aiemmin kertonut, täällä ei ole jonoja - niistä kun ei ole mitään hyötyä, kiinalaiset eivät osaa jonottaa. Tästä syystä ainakin Pekingissä ja Shanghaissa on alettu pitää jokaisen kuukauden 11. päivänä jonotuspäivää, jolloin julkisilla paikoilla kiertelee oppaita opettamassa kiinalaisia seisomaan nätisti jonossa (päivä numero 11 on valittu, koska siinä ykköset seisovat kiltisti peräkkäin). Valitettavasti chengdulaiset eivät liene saaneet vielä apua tämän yksinkertaisen taidon harjoitteluun ja siksipä täällä se menee ensin, joka ehtii. Olen jo tottunut siihen, että pari ensimmäistä pysäyttämääni taksia varastetaan yleensä suoraan nenäni edestä. Jostakin vain ilmestyy aina keltainen käsi, joka tarttuu salamana taksin ovenkahvaan ja minä siirryn kiltisti odottamaan seuraavaa (sillähän ei ole mitään merkitystä, että minä pysäytin taksin itseäni varten).

Tänään tapahtui kuitenkin poikkeus ja olen vieläkin vähän ihmeissäni siitä, mitä oikein tapahtui! Odotin taksia kaupan edessä ja ehdin jo pysäyttää yhden, jonka menetin saman tien. Piru vie kun en vain juossut äkkiä kyytiin... Pysäytin seuraavan ja hyppäsin äkkiä kiinni ovenkahvaan - kunnes sillä samalla sekunnilla ovenkahvassa olikin jo kiinalainen! Miten se nyt jo siihen ehti?? Mutta sitten kuski teki jotain kummallista. Se näytti kiinalaismiehelle, että tuo punatukkainen otus pysäytti tämän taksin. Kyllä! Kuski heitti kiinalaisen äijän käppyrän pihalle ja otti minut kyytiin! Minun ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, mutta niin oli sen kadulle joutuneenkin. Kaveri pyöritteli päätään ja puhisi suutuksissaan sillä aikaa kun minä istuin onnellisena kyytiin ja lähdin köröttelemään kotiin. :) Tällaista ei tapahdu Kiinassa. Ei koskaan. Kiittelin kuskia niin suurella sydämellä kuin osasin ja mietin, että hänet tulisi melkein palkita mitalilla.

Lisäksi opin tänään opettaja Riemulta, etteivät naiset saa missään nimessä juoda kylmää vettä tiettynä aikana kuukaudesta. "It´s really bad for your health!" Muulloin kylmä vesi ei haittaa ihan niin paljon. En hennonnut sitten enää mainita, että olen juonut aika monta vuotta pelkkää kylmää vettä ja olen edelleen melko terve... Lisäksi opin, että keskellä viisikaistaista risteystä voi ihan hyvin lyödä pakin päälle ja alkaa peruuttaa. Ison tien kiertoliittymässä voi tehdä saman tempun tai vaihtoehtoisesti U-käännöksen (ihmettelen suuresti, miten Suomessa nämä tilanteet aiheuttavat vakavia kolareita, mutta täällä ei?). Näin myös pidätystilanteen. Olin käpyttelemässä ulos talomme hissistä, kun ovella seisoikin kasa Waterfrontin vartijoita mukanaan kaksi roistoa käsiraudoissa. Kiinalaisia murhaajia? Hope not!

Riemu esitti myös hillittömän hauskan kysymyksen: "Why on earth you have so long name? Nobody can remember it!". :D Kiinalaiset eivät ymmärrä yhtään, miksi meitä on kiusattu antamalla aivan törkeän pitkä nimi. Eikö ihmisillä tule vaikeuksia muistaa noin pitkää nimeä? Kieltämättä mulla on aika pitkä ja erikoinen nimi verrattuna vaikkapa kiinalaiseen, jonka nimi on Xu Li. :)

Kiinalainen hieronta taisi muuten olla tosi tehokasta. Ainakin mulla on kaksi nyrkin kokoista mustelmaa alaselässä. :o

"Ja nyt koita irrottaa sielu ruumiista"

Ni hao!

Tähän viikonloppuun on mahtunut vaikka ja mitä. Olen mm. juoksennellut kiinalaisissa apteekeissa kyselemässä lääkettä ikävään ja kovin henkilökohtaiseen vaivaan... Ja nyt varmasti puoli Kiinaa tietää, että sillä punatukkaisella omituisella otuksella on vatsavaivoja! Hih, kyllä! Me kuultiin, kun se oli apteekissa! Apteekissa asioiminen ei ole Kiinassa ihan läpihuutojuttu (hmm, mikäpä olisi), sillä länsimaisia lääkkeitä ei juurikaan ole ja mitään ei pysty itse ostamaan ellei osaa kiinalaisia merkkejä. Joten ei auta kuin näyttää puhelimen sanakirjasta pari ongelmaa kuvaavaa termiä ja seistä taas kerran odottamassa onnettoman pihalla kaikesta... Pian kiinalaiset ovat jo raahanneet kadulta sisään nuoren paikallisen miehen tulkkaamaan mulle, kuinka vatsalääketä käytetään. Ja poika kailottaa minulle innoissaan "you take five pills in one day, five!". Voi kiitos, eiköhän nyt se naapurin kuuro pappakin tiedä mikä laowaita vaivaa. :)

Kiinalaiset muuten hoitavat kaikkea siemenillä. Jaa korvasärkyä? Pannaan sinne siemeniä. Vatsa ei toimi? Syö siemeniä. Jalka poikki? Hierotaan siihen siemeniä. Flunssaa? Ota lisää siemeniä! Olen popsinut täällä kaikkiin vaivoihin kiinalaisia siemeniä, eikä mulla ole pienintäkään aavistusta mitä olen syönyt. Mutta joka kerta olen lopulta parantunut - johtui se sitten siemenistä tai ei.


Perjantaina nassuteltiin kakkua synttärien kunniaksi, lauantaina lähdettiin tsekkaamaan Chengdu Zoo. Eläintarhasta löytyi ötökkä jos toinenkin ja karvaisia nallukoita, mutta eihän se paikka kovin hehkeä ollut... Eläimet asuvat todella ahtaasti ja ne on oikeastaan aina lukittu "esille" niin etteivät ne pääse pesäkoppiin piiloon. Tiikerit ja leopardit makoilevat betoniyksiöissä hupinaan yksi puupölli. Voihan rämpylä sanon minä. Mutta okei, oli siellä ihan valloittava virtahepo! Isoa kaveria olisi päässyt ruokkimaankin kymmenellä rämpylällä, mutta ihme kyllä jätin homman väliin! Ja kiinalaiset - ne nyt käyttäytyvät aina omalla tutulla tyylillään. Ne taputtavat ja paukuttavat laseja nyrkein (kyllä, aikuiset etenkin) ja viskelevät eläimille kaikkea naposteltavaa purkasta sipseihin. On se mukavaa kun yhdellä kansalla on ihan omat pelisäännöt paikassa kuin paikassa. :)

Virtahepo sapuskoi.
Kiinalaisten mielestä myös kameleita sai ruokkia.

Launtai-iltana sisäistettiin paikallinen kulttuuri oikein kunnolla ja käytiin huutamassa julkisella paikalla. Kyllä! Me ollaan kuunneltu jo pitkä tovi kiinalaisten möykkäämistä aivan hiljaa, joten jo oli meidän aikakin availla äänijänteitä. Mentiin ravintolaan ja pistettiin ihan perinteinen huutomatsi pystyyn. Meidät tuntevat tietääkin, että se on ihan normaalia tapella niska limassa ja vähän huutaa - ei mitenkään oudoksumisen arvoista. Jostain syystä kiinalaiset kuitenkin tuijottivat meitä suut auki. Höh. En ymmärrä miksi, sillä kaikkihan täällä huutaa. Tosi outoa. Sen yhden kerran kun ulkomaalaiset pitävät älämölöä, kiinalaiset katsovat kauhusta kalpeina. Aina ei voi ymmärtää. ;)

Tänään oli vuorossa kunnon hemmottelusetti! Kaiken kruunasi se, että sisäuima-allas on vihdoin kunnossa ja minä pääsin sinne loiskimaan ja polskimaan! Mikään ei ole parempaa kuin polkea ensin hikisenä kuntopyörää ja molskahtaa sen jälkeen kylmään altaaseen....ah, taivaallista. Saatan muuttaa osoitteeni altaaseen, harkitsen vielä asiaa. Ja enpä ole muuten koskaan joutunut käyttämään oikeaa uimalakkia, mutta nytpä tuli sekin huvi testattua - se kun on ehdottomasti pakollinen täällä. Kiinalaiset saattavat yhtäkkiä olla hirveän tarkkoja jostain tällaisesta, mutta tehdä heti perään jotain joka saa meidän hygieniakäsityksen tuntumaan hysteeriseltä. You never know ja sehän se hauskaa onkin!

Uiskentelun jälkeen mentiin huvikseen kampaamoon hiustenpesulle ja hierontaan ja leikkautettiin samalla sitten karvatkin lyhyemmiksi. Koko kahden hengen lysti kun kustantaa n. 30 rämpylää eli 3 €. Noina maksuhetkinä Kiinaa ei voi kuin rakastaa. :) Kampaamon jälkeen pääsin kauan odotettuun hierontaan. Täällä on joka kadunkulmassa hierontapaikkoja ja olen jo pitkään kinunnut päästä sellaiseen. Nyt sain hyvällä synttäritekosyyllä raahattua Juhan messiin. Ihmettelin vain kovasti, kun Juha tuntui etukäteen pelkäävän hierontaa, hän kun on testannut sellaista aiemminkin täällä. Mikäs siinä nyt niin kamalaa voi olla?? Well, kyllä siinä vaan voi. :D

Ensin meidät kiikutettiin omaan huoneeseen ja paikalle kannettiin kaksi sankoa täynnä tulikuumaa vettä. Ei muuta kuin jalat sinne kiehumaan ja kiinalaiset tarttuivat meidän hartioihin. Hieronta oli kieltämättä melko voimakasta (lievästi ilmaistuna) ja erikoista kaikkine nykimisineen ja repimisineen. Välillä mietittiin mahtaako ne tehdä meistä soppalihaa irrottelemalla lihaa luista ja keittämällä jalkoja... Kun selkä saatiin käsiteltyä, koitti jalkojen vuoro. Minuakin alkoi vähän hirvittää siinä vaiheessa, kun naapurinojatuolista kuului Juhan neuvo: "koita nyt irrottaa sielu ruumiista". :D Jalkojen ja pohkeiden käsittely oli kaikessa kutittavuudessaan välillä tosi kivualista, joskin minua murjonut poika ei tainnut onneksi olla aivan yhtä voimakas kun Juhaa nujertanut palkkasoturin vahvuinen nainen. Oli oikein rentouttavaa kuunnella kun vieressä huudettiin kivusta. :) Koko setti kesti 100 minuuttia ja maksoi 55 rämpylää per nassu. Ei hullumpaa! Kyllä minä haluan ehdottomasti uudelleen vähän kitumaan! En vain tiedä kenen kanssa, tuo insinööri kun taitaa saanut olla tarpeekseen sielun irrottamisesta...

Ihme tapahtui.
Ainiin, lauantaina näin jotain todella spesiaalia! Olin odottanut sitä tarkalleen sanoen 59 päivää.... nimittäin sinistä taivasta! Ja lauantaina näin vihdoin pienen kaistaleen kirkasta, pilvetöntä taivasta. Ah! Ei nyt oteta huomioon sitä, että kaistale oli todellakin vain pieni ja heti tummien pilvien vieressä, tai sitä että näkymä kesti vain sen hetken - se oli kuitenkin taivas.

Markettihuligaani

Yksi kiinalaisen kulttuurin tärkeimpiä juttuja on kasvojen säilyttäminen, jolla tarkoitetaan henkilökohtaista kunniaa ja onnistumista. Sen sijaan epäonnistuminen, julkinen nolaus, räkäkännit ja moni muu asia voi viedä kasvot. Kaikessa kanssakäymisessä täällä tulisi huomioida tilanteet, joissa toisen kasvot ovat vaarassa. Älä siis kysy itseäsi korkea-arvoisemmalta henkilöltä kysymystä, johon hän ei osaa vastata. Ei muuten ylipäätään pitäisi kysyä kiinalaiselta kysymystä, johon vastataan vain "ei" tai "joo" - kiinalainen kun ei voi sanoa "ei". Tämä on toisaalta mukava juttu, sillä kiinalaiset vakuuttavat aina viihtyvänsä ja kaiken olevan hyvin. :D Myöskin apua pyydettäessä vastaus on aina "juu, no mullahan onkin tässä just sopivasti koko päivä aikaa sun auttamiseen...". Erikoista tässä kulttuurissa on sekin, että kiinalainen hymyilee myös silloin, kun hän itse asiassa hautoo murhanhimoisia ajatuksia. Jep, salakavalia nuo pikkumiehet.

Niin, ne kasvot. Taisin menettää tänään omani... ja joudun nyt varmasti ikuiseen (kiinalaiseen) kadotukseen siitä pahasta. Kaikki alkoi kauppareissusta. Etsin marketista pestoa, sillä tiesin sitä olleen siellä vielä pari päivää sitten, mutta tänään Imported products hyllyllä ei näkynytkään yhtään vihreää purnukkaa. Kiinassa ongelma on se, ettet voi vain vaihtaa kauppaa jos jokin tuote on toisesta loppu - esimerkiksi pesto kun ei kuulu kiinalaiseen ruokaan, vaan sitä myydään vaan tuontiruokana joissakin paikoissa. Joten raavin päätäni ja mietin, että mitäs nyt suuhun laitetaan - kunnes sain erittäin huonon idean. Päätin vähän varmuudeksi kaivella hyllyjä, jos kiinalaiset olisivat vaikka vahingossa tyrkänneet minun pestopurkkini jonkin toisen tuotteen taakse. Sehän on ihan mahdollista, eikö vain? Myönnän, halusin epätoivoisesti sitä basilikamömmöä! Niin epätoivoisesti, että todellakin menin tonkimaan hyllyä.

Siinä vaiheessa kun räjäytin lattialle kymmenisen lasipurkkia ja ne kaikki särkyivät ja roiskivat sisältönsä minun päälleni, muiden päälle ja levisivät lattialle - multa pääsi suusta pahemman luokan sammakko. Vannon että kirous tuli niin automaattisesti, etten ehtinyt vetää sitä takaisin! Niinpä seisoin keskellä kiinalaista markettia päälläni ties mitä tomaattisosetta ja nakin kappaleita ja kirosin kovaan ääneen selvällä suomen kielellä "voi v*ttu, s*atana, p*rkele!!!" samalla kun ravistelin kenkiäni ja käsiäni. Ja ihan kuin tämä ei olisi riittänyt, päästelin vielä lisää kammottavia sadatteluita! Sen jälkeen vilkaisin pöljänä ympärilleni: eihän siinä käytävällä seisonut kuin parikymmentä kiinalaista....voihan nenä. Ne tuijottivat minua kuin alienia ja joku alkoi jo hiljalleen perääntyä päästäkseen pakoon tätä verenhimoista suomalaista riehujaa. Seuraavaksi paikalle juoksee kaksi siivojaa isojen moppien kera ja kyllä ne varmaan mietti, että mitä ihmettä tuo laowai tulee tänne mellastamaan...

Luikin pakoon ilman pestoa. Ja kyllä, nyt nolottaa.

Voisin laittaa tilaukseen vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä tarvittaisiin Kiinassa. :)

Riemu was here

Kappale kauneinta Kiinaa.
Mmmm, kotikapunkini Chengdu tarjosi tänään palan kauneinta kiinalaista maisemaa. Eikös näytäkin freesiltä ja puhtaalta ja hmmm - selkeältä? Tällainen savusumu on kuulemma aivan normipäivää Kiinassa eikä Chengdussa edes päästä pahimpiin pimeyksiin verrattuna suurempiin ja saasteisempiin kaupunkeihin. Omituista tuossa sumussa on sen läpitunkematon paksuus ja se kuinka se levittäytyy ihan maata myöten. Eikä tänään edes ole kostea päivä, joten sumu ei kerry helmeileviksi pisaroiksi mihinkään - se vain on kaikessa mahtavuudessaan. Teki kyllä aamulla mieli pirauttaa paikalle joku savusukeltaja, sillä hyvä kun eteensä näkee. Ja kyllä, tuo harmaa osio todellakin näyttelee taivasta... Onneksi olen kuullut fiksumpien sanovan, että kaikkeen tottuu. :)

Eilen minä rapistuin ja rupistuin taas pikkuisen lisää, sillä ikää heilahti mittariin hurjat 24 vuotta. Peilistä katsoi kyllä ihan sama naama kuin ennenkin, mutta yksi iso muutos tästä juhlapäivästä seurasi: minun on entistä vaikeampi kertoa ikäni kiinaksi. Huoh, tuo kirottu nelonen sen tekee... Ennen yritin sihistä ja suhista kiinaksi "Wo shi ershi`san sui" ja nipin napin sain sähistyä lauseen niin, että hyvällä mielikuvituksella varustettu kiinalainen saattoi arvata iäkseni 23 vuotta. No nyt tuo "san", eli kolmonen muutetaan sanaksi "si", eli 4! Täten uuden sihinän pitäisi kuulua "Wo shi ershi`si sui".... Minun korvaani tämä kuulostaa ainoastaan siltä kun toistaisin "shi shi shi shi".

Onneksi nelonen on muutoin täällä erittäin huono luku, sillä sen äänneasu kuulostaa samalta kuin sanan kuolema. Taikauskoiset kiinalaiset yrittävät siis välttää luvun käyttämistä aina kun mahdollista ja tästä syystä esim. yrityksissä saatetaan pyöristää tarjousta niin, että kuoleman vaarallinen nelonen vältetään, puhelinnumero valitaan mahdollisimman vähin nelosin...Mutta tämä on pelkästään good for me! Vähemmän noloja yrityksiä lausua tuo viheliäinen sihinä!

Yksi kiinalainen sana on ehdoton lempparini ja kerrassaan ihastuttava kaikessa helppoudessaan ja monikäyttöisyydessään. Opin sen heti tänne tultuani - "dui". Dui on lyhyt ja ytimekäs, se lausutaan almost suomalaisittain (vähän pehmeämmin ja taka-i:llä) ja sitä voi käyttää aivan joka paikassa. Se tarkoittaa kutakuinkin "kyllä, jep, selvä, ok.." ja minä käytänkin sitä ihan kaikkeen, sillä en vielä juuri muuta osaa. Kun taksikuski kysyy kiinaksi "mennään siis Ikeaan?" - Dui. "Onko kotikatusi tämä tässä?" - Dui. "Asutko Waterfrontissa?" - Dui. Tai kun myyjä kysyy kaupassa "haluatko tämän purkin?" - Dui. Tai kun ravintolassa kysytään "otatko riisiä?" - Dui. Ja varmasti myös silloin, kun joku kysyy "et taida ymmärtää yhtään mitä sanon?" - Dui! Mikä nerokas pikku sana! Dui dui dui dui! Espanjassa saman asian ajoi "vale" (suomeksi "ok"), jota paikallisetkin viljelevät joka välissä.

Opettaja Riemu was here ja sen kyllä huomasi: sain apua moneen ongelmaan! Opiskelun ohessa kyselen häneltä kaiken mahdollisen, mikä mieltäni täällä askarruttaa ja pyydän neuvoa sen tuhanteen ongelmaan. Miten nämä nuudelit valmistetaan; mitä tässä lapussa lukee, joka tuli postissa; voiko Kiinassa tehdä niin ja näin; mistä löydän kaikkea puuttuvaa... Eikä hän pistänyt ollenkaan pahakseen - ainakaan vielä. :)

Tip of today: Don´t eat all the peppers

Nyt on nimittäin suu tulessa ja huulet liekeissä - tuli taas vähän maisteltua Sichuanin pippureita! Kiina jaetaan maakuntiin, eli provinsseihin ja Sichuan on meidän mesta. Kiinan ruokakulttuuri voidaan myös jakaa karkeasti maakunnittain sen mukaan, millaista sapuskaa missäkin syödään. No meille sattui se spiciest one tietenkin... Sichuan on tunnettu tulisesta ja mausteisesta ruoastaan sekä tästä nimeään kantavasta pippuristaan. Tuo pikkuinen pippurin pirulainen maustaa kyllä ruoan mahtavasti, mutta voi elämän käsi kun se tihulainen joutuu suuhun! Se on tulista ja se puuduttaa kielen. Ihan totta, tutkin asiaa vielä netistä ja sielläkin mainittiin sivuvaikutukseksi "lievä kielen tunnottomuus" - en siis kuvitellut tätä tuntemusta. Mutta arvatkaapa miltä tuntuu, kun kieli on samaan aikaan tulessa ja tunnoton? Joten tip of today kuuluu: älä syö niitä Sichuanin pippureita!

Tuossa meidän kadulla, ihan lähellä on loistava ja perikiinalainen ravintola, joka ei taatusti läpäisisi ensimmäistäkään tarkastusta Suomessa - keittiö kun näyttää parhaat päivänsä nähneeltä ja siellä työskennellään kyllä samoin käsin kuin kaivellaan korvaa. Mutta ruoka on taivaallista! Kunhan vain unohtaa länsimaisen hygieniakäsitteen kokonaan. Ravintolaa pyörittää luultavasti yksi perhe kolmen sukupolven voimin, sillä paikalla on usein vanha pappa; hänen lisäkseen on nuorempi mies, joka vastaa rahastuksesta (laskun summa lasketaan aina päässä ja se vaihtelee yllättävän paljon kerrasta toiseen...); sitten on vielä erinäinen sakki nuoria aikuisia ja pieniä lapsia. Nuorimmat näyttää n. 10-vuotiailta, mutta tiukasti ne vaan tilauksen ottaa ja karjuu sen keittiön puolelle. Tänään paikalla oli vielä yhden ehkä minun ikäisen tytön vauva ja kaupan päälle tietysti isoäiti, joka läksytti ja opetti nuorta äitiä. Kiinalaiset isovanhemmat kun useimmiten vastaavat vauvan hoidosta, sillä vanhemmat eivät itse ehdi...

Aloitin tänään kiinan yksityistunnit. Mulla alkaa nyt käymään pari kertaa viikossa kotiopettaja, jonka kanssa treenaan kiinaa puolitoista tuntia kerrallaan. Ensimmäinen tunti oli melko helppoa vielä, sillä olen opiskellut jo samat asiat. Enkä ole kuulemma ollenkaan niin huono! Vaan miksi sitten kiinalaiset eivät useimmiten ymmärrä minua, kun avaan suuni...? Kerroin tänään opettajalleni kiinalaisesta nimestäni, jonka sain yliopiston opettajaltani. Tämäkin tyttö oli ihan innoissaan, kun minulla on noin kaunis kiinalainen nimi ja kysyin sitten onko hänellä kenties englanninkielistä nimeä. On tietysti ja erikoinen olikin: Rejoice. Se tarkoittaa kirjaimellisesti "iloita", "riemuita", "tehdä iloiseksi". Kun kysyin mistä näin ihana nimi on peräisin, tyttö katsoi minuun ja kysyi, enkö tiedä sitä yhtä biisiä ja alkoi hyräillä avuksi - kaikkihan sen tietää! ♪ Hmmhmm, Rejoice, hmmmhmm...♪  No en kyllä valitettavasti tiennyt, mutta siitä kappaleesta hän oli nimensä ottanut. Ja on nyt sitten nimeltään pelkkää riemua. :)

Osasin muuten olla jo melko kiinalainen tarjotessani opettaja Riemulle juotavaa. Vaihtoehtoina olisi ollut light kokis, tee tai vesi, mutta aprikoin salamana mielessäni että a) kiinalaiset harvoin haluvat kokista ja b) meidän teessä on kaksi asiaa pahasti pielessä, sillä se on mustaa ja pussissa - ei siis sitäkään. Kysyinkin siis haluaisiko hän vettä kuumana vai kylmänä! Hah, alan hiljalleen oppia maan tavoille. Ja vastaus oli muuten "kuumana, kiitos".

Ainiin, meiltä parin sadan kilsan päässä oli ollut sunnuntaina maanjäristys. Glup.

Ketsuppisotaa ja kokkisulkeisia

Eilinen kuvasaldo oli sunnuntaisen joenrantakävelyn tuotos. Meidän vieressä virtaa varmasti yksi maailman haisevimmista ja ruskeimmista joista, mutta on se silti vaan niin ihana jorpakko. Minä todella tykkään vedestä ja sen läheisyydestä ja senpä vuoksi sain idean lähteä kuluttamaan aikaa talsimalla joen viertä. Me kipsuteltiin kohti kartalla näkyvää viheraluetta - paikkaa jota olen kymmenet kerrat katsonut taksin ikkunasta ja haaveillut kupposesta vihreää teetä puistikon teehuoneessa... Mutta juuri kun olimme harppaamassa sisälle puistoon, joku alkoi elämöidä. Mitäs nyt taas? Jaa, puistoon pääsystä pitääkin pulittaa 20 rämpylää per nassu. Juuri kun Juha pääsi sanomasta, että mennään äkkiä ennen kuin joku tulee vaatimaan rahaa! Kyllä kiinalainen keinot keksii - varsinkin kun on kyse mahdollisuudesta tienata pari rämpylää lisää. :)

Teehuone joen varrella.
Puistikosta löytyi valtaisa teehuone, mutta emme tälläkään kertaa soluttautuneet kiinalaisten sekaan teekippojen kanssa. Täytyy sanoa, että kiinalaisilla on kyllä kadehdittavan hieno kyky ottaa rennosti kaiken tämän kiireen ja hälinän keskellä. Ne viettävät sunnuntaita kaikessa rauhassa teehuoneella satojen muiden maanmiesten kanssa, miehet pelaavat korttia rahasta, joku torkkuu pöydän ääressä - tunnelma on kerrassaan rauhallinen ja uninen. Musta tuntuu, etten itse osaisi mennä julkisille paikalle ottamaan noin lunkisti...



Kiinalainen eläinkauppa.
Silmiini sattui eilen myös paikallinen Faunatar. Mies myi kadunkulmassa kaloja ja pikkuruisia kilppareita, en vain tiedä olivatko eläimet tarkoitettu ruoaksi vai lemmikeiksi. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa, Kiinassa kun ollaan... Minun oli pakko ihastella pikkukilppareita ja mietinkin kuumeisesti, kuinka majoittaa yksi sellainen meille lemmikiksi. Mutta kuka hoitaisi kilpikonnaani sen jälkeen, kun palaan kotiin?

Osuimme samalla reissulla paikalle juuri kun pomo piti ravintolan työntekijöille sulkeisharjoituksia. Olen kuullut, että Kiinassa on ihan normaalia vähän seisottaa alaisia asennossa ja puhutella heitä, jotta työskentely sujuisi rivakammin. Voi kokkiparkoja...

Kokkisulkeiset meneillään.

Ja kannattaa silloin tällöin vilkuilla oman kaupungin karttaakin, löysin nimittäin taas käymisen arvoisen paikan! Chengdu on niin suuri kaupunki, etten ole ehtinyt nähdä kuin murto-osan siitä kahdessa kuukaudessa. Karttaan painetun vinkin ansiosta käväisin tänään tsekkaamassa läheisen Sabrina´s Country Storen tarjonnan - kauppa myy nimittäin pelkkää tuontitavaraa. :) Tällaisiin länkkäripaikkoihin on hauska mennä jo senkin vuoksi, että paikalla on pelkkiä valkonassuisia ja tuttua kieltä puhuvia ihmisiä. Näin kaukana länkkärimaailmasta on tullut tavaksi muutenkin tervehtiä, jos näkee kadulla toisen valkoihoisen. Vähän kuin rekkakuskit Suomessa moikkailevat toisiaan yhteenkuuluvuuden vuoksi. :D

Kauppa oli täynnä kaikkia tuttuja juttuja muroista astianpesuaineeseen (Fairya!!!), mutten oikeastaan tarvinnut mitään kun tummaa leipää ei löytynytkään. Kunnes sitten näin ketsuppipurkin. Sellaisen tyhjän punaisen purkin, jonne voi laittaa ketsuppia ja puristaa sitä helposti tötsästä ulos! Ihanaa! Olen nimittäin jo vähän kyllästynyt kiinalaisten lasisiin ketsuppipulloihin - niistä kun ei saa ulos muuta kuin hirveän klöntin kerrallaan. Mikä nerokas idea myydä länkkäreille helpotusta tähän ongelmaan!

Oikealla ketsuppisodan onnellinen loppu!

Ps. Kaikki innokkaat kilpikonnan jatkohoitajat saa ilmottautua mulle! Jos tietäisin konnan saavan kodin jatkossakin, voisin ottaa sellaisen tänne mutustelemaan salaattia... ;)

Sunday walk

Väriloistoa kadunkulmassa.
The Waterfront.

Puistossa.

Suippokattoja.
Kalastaja.

Kilpikonnia ja kaloja katukaupassa.




Höyrymakkara vs. kiinalaiset

Okei, syön sanani! Sanoin jokin aika sitten tässä blogissa, että mua ei enää sitten yhtään haittaa jatkuva tuijotus ja naureskelu, jota saan osakseni päivittäin kiinalaisilta. Perutaan tämä, tänään se todellakin alkoi taas haitata! Rakkaat kiinalaiset eivät ymmärrä, että sille on syy, miksi näytän näin kummalliselta: minä tulen Suomesta, olen valkoinen ja melkein sukua jääkarhuille - tästä syystä en ole niin tottunut helteisiin. Ja kun täällä Chengdussa on hiljalleen alkanut kevät, se on tuonut helteet tullessaan. Tästäpä saadaankin probleema... Minä en voi pitää tukalan hiostavaa tekonahkatakkiani päällä enää yli kahdenkympin lämpötilassa ja auringossa. En vain voi tai saatan pökertyä lämpöhalvauksen vuoksi. Mutta kiinalaiset eivät suostu ymmärtämään tätä! Jos riisun takin, ne nauraa mulle päin naamaa, niiden koiratkin nauraa mulle! Julmaa kiinalaiset, kovin julmaa.

Suomessa lähtisin näin kuumalla ilmalla ulos ilman muuta pelkässä lyhythihaisessa paidassa ja se olisi aivan normaalia, mutta täällä joudun miettimään pääni puhki miten pukeutua, ettei mulle naureta. Ihan totta! On syytä pukea aina vähintään toppi ja sen päälle jokin pusero, muuten olen aivan liian alipukeutunut. Lisäksi kannattaa melkein laittaa huivi ja se hiostava nahkarotsi, ellei sitten erityisesti halua olla huomion keskipisteenä. Sitten hikoillaan ja haudutaan siellä vaatteiden alla kuin höyrymakkara... Kunnes tulee niin tukalan kuuma, että on pakko alkaa vähentää vaatetta. Ja seuraavaksi kiinalaiset alkaa osoitella sinua ja hekottaa kovaan ääneen. Ne jopa huutavat kaverinsakin katsomaan hupsua ulkomaalaista, joka kulkee puolipukeissa keskellä kevättä! En uskalla edes ajatella, mitä tämä pukeutumisongelma on sitten kesällä, kun täällä on yli kolmekymmentä astetta lämmintä...

Ja koska halusin olla ilmeisesti vielä extranolo, ostin omasta mielestäni oikein tyylikkäät aurinkolasit. Eikös yleensä auringon paistaessa lyödä arskat silmille ja hengailla näin asianmukaisesti varustautuneena pihalla? Pistin lasit nenälle ja käppäilin tyytyväisenä kaupungilla. Kunnes tajusin, ettei kellään muulla ole aurinkolaseja... Ja riisuin vaivihkaa omani pois. Ilmeisesti Kiinassa ei vielä ole arskojen aika - ehkä kesällä sitten?

Kaiken tämän nöyryytyksen ohella mulla oli ihan hauskaakin, kävin nimittäin tämän miljoonakaupungin tiettävästi ainoassa H&M:ssä. Kaikki 10 miljoonaa chengdulaista shoppailee tuossa samaisessa putiikissa as far as I know ja sille on ihan järkeenkäypä selityskin: kauppa on Suomen hinnoissa. Suurimalla osalla kiinalaisista ei siis ole varaa ostaa vaatteitaan Hennesiltä. Tämän vuoksi kaupassa ei olekaan erityisemmin tungosta ja sitä viidakon meininkiä, joka yleensä kiinalaisissa kaupoissa vallitsee - me likey! Sain tepastella ihan kaikessa rauhassa ilman että minua tönittiin ja tyrkittiin ja ilman että kukaan repii vaatteita käsistäni. Kokojakin löytyy ihan huoletta, sillä kiinalaiset ovat tietysti tyhjentäneet hyllyt vain XS:stä ja S:sästä - sehän ei mua haittaa, vaan poimin rauhassa ne M-koot sieltä. Sanoisinko, että yksi miellyttävimmistä shoppailukokemuksistani Kiinassa. :)

Ajellessani kotiinpäin taksilla huomasin yhtäkkiä että kyllä sieltä vaan joku tulee fillarilla vastaan ja sillä on kuin onkin aurinkolasit päässään! Aloin jo kiireen vilkkaan kaivaa laukkuun piilottamiani uusia arskoja, kunnes se tummalasinen mies pääsi kohdallemme.... se olikin vaan toinen valkoihoinen. No niinpä tietysti.

Edit. Nyt mulla on oikeasti syytä kehuskella löydöilläni! Olen ollut täällä melkein pari kuukautta ja etsinyt lähes jokaisena päivänä kasvisrasvasekoitetta tai ruokakermaa, mitä tahansa maitotuotetta jota voisi käyttää ruoanlaitossa....ja tänään se löytyi! Siihen tarvittiin 7 supermarkettia ja lukuisia hyllyjen kiertelyitä, mutta tänään edessäni tönötti pikkuruinen purkki kevytruokakermaa. Kyllä. Teki mieli pussata sitä purkkia ja kaappasin sen äkkiä koriini, ennen kuin kiinalaiset ehtivät väliin! Ja samalla löysin jotain muutakin: suolaisia popkorneja. Jep, ne ovat ainakin Chengdussa suhteellisen harvinaisia. Poppareita kyllä löytyy niin valmiina kuin mikropussissakin, mutta ne ovat aina makeita - mauissa mm. mansikka, mustikka, appelsiini... Mutta nyt silmiini osui ihan tavis suolaversio. Ja koska kärsin tänään armottoman migreenin, saan tietysti luvan syödä ne! Adios.

Huonosti käyttäytymisen taito

Kävin taas kaupungilla käyttäytymässä huonosti. On niin kovin vaikea oppia olemaan kiinalainen, vaikka edistystä tapahtuukin päivittäin. Oli nimittäin pakko pysähtyä haukkaamaan vähän hiukopalaa ennen kauppaan astumista, kun ei koskaan tiedä moneksiko tunniksi sinne jämähtää. Mutustelin ruokani ja sitten kohtasin taas saman haasteen: viedäkö vai eikö viedä roskat pois? Olen pahoillani kiinalaiset, mutta minä todellakin olen suomalainen ja meillä on epäkohteliasta jättää tarjotin kaikkineen ketsuppeineen ja salaatinpaloineen pöytään. Täällä se nimenomaan pitäisi jättää pöytään, sillä sitä varten on työntekijät, jotka kippaavat roskat pois. Muuten ne mulkoilevat vihaisesti ja miettivät, että mitä hemmettiä nuo ulkomaalaiset yrittävät tehdä heidän työnsä...

Nousin pöydästä ja tunsin suurta halua napata äkkiä tarjotin mukaani ja viedä se itse pois, mutta vastustin kiusausta ja sain kuin sainkin jätettyä koko roskakasan siihen pöydälle. Hah, minähän alan oppia! Minua kyllä hävetti mielessäni ja niinpä hipsin äkkiä paikalta vilkuillen ympärilleni... Minä mietin, että voi kauhistus kun nyt kehtasin tehdä noin ja kiinalaiset miettivät, että mikä kumma noita laowaita oikein riivaa. :D

Seuraavaksi menin törttöilemään markettiin. Kiinasta on kovin vaikea löytää etsimäänsä, sillä lähes kaikki tekstit on kirjoitettu kiinalaisin merkein ja kaikki purkit ja purnukat erinäköisiä kuin meillä. Lisäksi täällä ei tunnu olevan mitään logiikkaa sen suhteen, missä kaupassa mitäkin myydään. Jos tarvitsen esimerkiksi kirjekuoria, minulla ei ole hajuakaan mistä niitä etsiä. Olen ihan oikeasti yrittänyt löytää niitä koko aikani täällä ja tähän mennessä laihoin tuloksin. Ja kyllä, olen käynyt katsomassa myös postista. Joskus on hankalaa, kun jotakin tarvitsee kipeästi, mutta sitä ei voi mennä hakemaan tuosta noin vaan. Sen vuoksi me ollaankin aina niin innoissaan, jos teemme löytöjä. Ihmislapsi voi olla onnellinen hyvin pienestä: eräänä iltana kehaisin tyytyväisenä Juhalle, että "löysin muuten vanulappuja!". Jos näinkin pienen asian etsiminen on työn takana, siitä voi vähän päätellä sitä löytämisen sietämätöntä vaikeutta. :)

Niin joo, olin päässyt jo markettiin sisälle mokailemaan. Tällä kertaa mulla oli mielessäni pieni heiveröinen toive, josko löytäisin jostakin länsimaista ripsiväriä (kiinalainen laatu kun on mitä on) ja menin kosmetiikkaosastolle hyörimään. Löytämisen vaikeuden lisäksi kiinalaisessa kaupassa on toinenkin ongelma - you never know mihin ne tuotteet pitää maksaa. Täällä on helposti yhden ison marketin sisällä pari erillistä kauppaa, esimerkiksi kosmetiikkakauppa, jonka tuotteet maksetaan omalle kassalle - siinä on taas länkkäri hukassa! Varsinkin, kun kukaan ei ymmärrä meitä ja sitä, miksi me pyöritään siellä pöljän näköisinä joku saippuapurkki kädessä. :D

Jotenkin ihmeellisesti minä tänään kuitenkin löysin yhden hyvän ripsarin ja aloin sen jälkeen viittoa vimmatusti, että mihin tämä maksetaan. Kiinalainen myyjä posmitti kiinaa kamalaa vauhtia ja osoitteli jokaiseen ilmansuuntaan ja minä vaan seisoin kuin tomppeli siinä paikallani. Lopulta myyjä luovutti, tuhahti dramaattisesti ja lähti kiikuttamaan pönttöä ulkomaalaista kohti kosmetiikkakassaa... Ja aivan kuin kiinalaiset olisivat epäilleet minun jonottamistaitojani, sillä ne asettelivat minut varmuudeksi seisomaan oikeaan kohtaan ja tyrkkivät sitä mukaa eteenpäin, kun tilaa tuli. :D Ihan mukavaa, sillä en todellakaan vielä hallitse kiinalaista jonotuskulttuuria. Sain siis ripsarini, onpahan taas jotain kehuttavaa.

Täällä myydään muuten jonkin verran länsimaisia kosmetiikkamerkkejä, kuten Niveaa, Dovea yms. Olen vasta nyt alkanut löytää niitä tietyistä kaupoista. Ongelmana on vain useimmiten se, että kaikki kasvoille tarkotetut tökötit ovat valkaisevia. Jep! Löytyy Bright White, Clear White ja Super Whitening-rasvoja ja naamioita. Kiinalaiset suosittelevat näitä aineita usein minullekin ja en voi olla miettimättä, että mitäs siitä vielä tulisi jos tätä kalkkinaamaa valkaistaisiin lisää?? Erotun täällä porukasta jo nyt ihonvärilläni kuin jääkarhu Suomen metsässä! Samalla minusta on harmi, että kiinalaisetkin tytöt uskotellaan luulemaan, että heidän tulisi olla valkoisia....olen tiennyt, että mm. intialaiset naiset arvostavat yli kaiken valkoista ihoa ja pyrkivät saamaan sellaisen keinolla millä hyvänsä. Mutta että kiinalaisetkin? Harmillista.

Monta suuta teiltä löytyy, Mr. Wang?

Chengdussa on varmaankin meneillään jokin virallinen puiden siirtoaika, sillä olen nyt parin päivän aikana nähnyt monta puukuljetusta. Ja ei, nyt ei puhuta mistään tukkirekoista - vaan fillareista! Kun näin eilen ensimmäisen papparaisen polkemassa ikivanhaa fillaria mukanaan peräkärry täynnä puita, olin kieltämättä taas kerran vähän ihmeissäni...mitä ihmettä tämä nyt on, rakkaat kiinalaiset?? Sitten näitä puulasteja alkoi näkyä siellä täällä. Niillä on pyörän takana kiinni pieni peräkärry, johon on lastattu ihan oikeita parimetrisiä puita. Niin ja ne puuthan kuljetetaan tietysti pystyssä, ei mitenkään nätisti pinossa! Ei mitään aavistusta, mihin ne ovat niitä kuljettamassa, miksi juuri nyt ja miksi ihmeessä pyörällä. Kiinalaiset. :)

Täällä näkee melko usein - tai no pikemminkin päivittäin - jotain hullunkurista ja tuntuu, että on jo tottunut lähes kaikkeen. Kyllä me edelleenkin hämmästellään omituisia asioita, mutta ei ne enää suuremmin minun arkista tallustustani keskeytä. Esimerkiksi tänään, kun kipittelin koulusta kotiin, joku nainen kantoi paljain käsin kanaa ulos meidän talosta. Jep! Katsoin, että tipuparka on jo otettu hengiltä, mutta kyllä se vaan rääkäisi nokka pitkällään naisen viipottaessa minun ohi. Tulin sisälle ja totesin Juhalle, että nyt on varmaan kotikadun raflassa tuoretta Kung pao chickeniä! :D Ja hainkin hetkeä myöhemmin meille sapuskaa sieltä (okei, toivon etten syönyt tapaamaani kanaa). Siinä ruokaa odotellessani satuin vilkaisemaan, että mitäs se paikan omistaja puuhaa.... No sehän nosti kattilasta valtavan, höyryävän sian kärsän ja ryhtyi pilkkomaan sitä sellaisella kokkiveitsellä, josta olisi Master Chefkin kateellinen. :o

Chengdussa alkaa olla jääkausi takana ja tänään saatiinkin taivaan täydeltä aurinkoa. Ihmettelin, että miten tämä auringonvalo käy nyt yhtäkkiä silmiin kuin valtava halogeenilamppu ja tajuttiin, että mehän on kävelty täällä kuukausikaupalla "pimeässä" (koska taivas on AINA pilvessä) ja tämä yllättävä valoilmiö on liikaa meidän tottumattomille verkkokalvoille! Mutta ei sieltä vieläkään sitä sinistä taivasta näkynyt ja tämä suuri häikäisevä auringonvalokin tuli pilviverhon takaa - mahtaa olla hassua aikanaan astella Suomen kirkkaan taivaan alle. :) Kiinalaiset taas varmaan sokaistuisivat meillä, kun ovat tottuneet tähän ainaiseen pilviverhoon.

Opin muuten taas koulussa palan kiinalaista keskutelutaitoa: täällä ei tiedustella perheen ihmisten lukumäärää, vaan kysytään, että kuinkas monta suuta teiltä löytyy. En ihmettele tätä laisinkaan - nehän tietysti laskee jo mielessään, kuinka paljon ruokaa tarvitaan. Jaa että viisi suuta, no laitetaan kuutio riisiä ja pari kolme kanaa ja se naapurin possu pataan...

Hej så länge vaan! Palaillaan seuraavaksi sitten, kun mulla oikeasti asiaa.

China survival guide

Jossain vaiheessa alun jälkeen sitä lakkaa ajattelemasta, että "hei minähän asun ulkomailla!". Sitten se palaa taas yhtäkkiä mieleen. Koin tämän ahaa-elämyksen uudelleen viikko sitten ja kysyin yhtäkkiä Juhalta onko hän tullut ajatelleeksi, että me asutaan muuten Kiinassa. Eipä ollut tullut, enkä minäkään, kunnes se pamahti mieleeni kuin kiinalainen nurkan takaa. Minähän totta tosiaan asun Kiinassa! Kiina oli minulle ennen se kaukainen ja valtaisa maa jossakin jumalan selän takana ja kokemukseni kiinalaisesta kulttuurista rajottui pariin kiinalaiseen ravintolaan Suomessa - enpä olisi oikeastaan pahemmin pihalla voinut olla. Suomen kiinalaisissa ravintoloissa kun ei oikeastaan ole mitään edes etäisesti kiinalaista muistuttavaa. :)

Olen miettinyt pienen pääni puhki, mutten ole onnistunut keksimään mitään yhteistä suomalaisuuden ja kiinalaisuuden välillä. Ihan totta, nämä kaksi kulttuuria ovat kuin yö ja päivä... Suomalaisen mielestä kiinalaiset tekevät kaiken ihan väärinpäin ja hassusti - kiinalaisten mielestä me taas toimitaan jatkuvasti aivan järjenvastaisesti. Olen täällä monesti ihan pihalla, enkä tiedä miten toimia. Silloin mietin, miten asia hoidettaisiin meillä kotimaassa ja toimin sitten vain päinvastaisella tavalla - se on kuitenkin lähempänä oikeaa Kiinassa. :)

Meidän silmissämme kiinalaiset käyttäytyvät kuin pienet elukat (pahoittelen tätä rumaa sanaa, en vain keksinyt kuvaavampaa) ja mölyävät. Heidän silmissään suomalaiset ovat pelottavan hiljaista kansaa, sosiaalisesti rajoittuneita ja erittäin huonotapaisia, kerrassaan possuja. Kyllä. Me ei osata käyttäytyä, ei sitten millään! Me kiittelemme, väistelemme, annamme tilaa, syömme suu kiinni ja välttelemme yksityisasioista puhumista. Me jopa kannamme omat roskamme ulos, teemme itse ruokaa ja viemme Mäkkärissä tarjottimen pois. Hulluja nuo suomalaiset!

Kiinassa ei tarvitse kiitellä kaveria, sehän on ihan liian virallista. Ei pidä antaa tilaa toiselle, sillä on tärkeää huolehtia itsestään ja omasta etenemisestään ensin. Omia asioitaan ei pitäisi hoitaa itse, sillä miten sitten työllistetään köyhät ihmiset? Ja mikään ei ole kohteliaampaa kiinalaisella illallisella, kuin mäiskytellä ja maiskutella ruokaa suu auki ja ryystää nuudeleita suoraan kupin reunasta! Kunnon äänekäs maiskutus on täällä sama kuin kehuisi ruokaa vuolaasti. Oikeasti. Se on erittäin hyvätapaista käytöstä. :) Kuten myös se, että kutsuu toista lihavaksi. Se on kohteliasta, sillä jos joku on päässyt lihavaksi, on hänellä kevyt työ ja rahaa syödä hyvin - ei tarvitse raataa fyysisesti eikä nähdä nälkää. Suomessa ei kannata kertoa naapurin toimitusjohtajalle, että onpas teillä jatkanut hienosti kasvua tuo elintasomaha.

Valtavien kulttuurierojen lisäksi Kiina on sanalla sanoen valtava maa. Siis aivan järjettömän valtava, niin valtava ettei sitä usein pieni pohjoismainen ihminen ymmärrä. Pinta-alaltaan tämä valtio on maailman neljänneksi suurin, mutta ihmisiä täällä on eniten. Kiinassa asuu käsittämättömät 1 330 141 295 ihmistä. Siis yksi pilkku kolme MILJARDIA. Miettikääs sitä! Pääkaupungissa Pekingissä asuu 17 miljoonaa ihmistä, mutta se on vain n. prosentti kiinalaisista. Pekingistä löytyy jo pelkästään 70 000 taksikuskia! Shanghaissa asuu melkein 20 miljoonaa ihmistä. Kiinan mittakaavassa koko Suomi on surkea pikkukaupunki vaivaisella 5 miljoonalla ihmisellä. Nämä eivät voi käsittää, kun kerron että synnyinpaikkakunnallani asuu n. viisi tuhatta ihmistä... Kiina on ateistinen maa, vaikka täältä löytyy 100 miljoonaa uskonnollista ihmistä - eihän se ole vielä mitään. Kristittyjäkin löytyy hyvin pieni porukka, n. 40 miljoonaa. Kiinalla on tietysti maailman suurin armeija, 2,8 miljoonaa sotilasta.

Ja kiinan kieli, se on yksi maailman vaikeimmista. Nyt ollaan maassa, jonka kieltä kirjoitetaan viivoista koostuvilla merkeillä - siinä on länsimaiset tosi hukassa. Nyt ollaan maassa, jossa syödään puutikuilla. Nyt ollaan maassa, jossa vessa on pelkkä reikä lattiassa! Thank god meidän kylppäristä löytyy ihan tuiki tavallinen vessanpönttö...olen muutaman kerran testannut täällä julkista vessaa ja sanoisinko, että taiteilu kyykyssä reiän päällä ei ole ihan minun juttu. Kiina on kerrassaan uskomaton. Ihan totta, uskokaa pois.

Tietoa kulttuurieroista minulle tarjosi tänäänkin Helsingin Sanomien Pekingin kirjeenvaihtaja Sami Sillanpää teoksellaan Kiina-ilmiöitä. Kannattaa ehdottomasti lukea kyseinen läpyskä, vaikka se ei varmasti ihan niin hauska ole jos ei ole asunut tai asu Kiinassa. Luin sen ensimmäisen kerran yli vuosi sitten, kauan ennen Kiinaa, mutta nauroin ja ihmettelin jo silloin. Luin sen uudelleen äskettäin - ja olin kuolla nauruun. Sillanpää on tehnyt täsmälleen samoja huomioita, kuin minäkin ja kirjoittaa niistä kaiken lisäksi ihan hillittömän hyvin. Ja kaikki pointsit kaverille - hän on asunut Kiinassa vuodesta 2003... En olisi itse selvinnyt järjissäni kaikkia noita vuosia tässä maassa. :)

"NorrRrmi paiva!"

Unohdin kertoa eilen yhden viikonlopun hauskimmista jutuista. Kiinalaiset ovat opettaneet meille paljon, mutta jotain ovat hekin oppineet - nimittäin pikkuisen suomea. Kyllä! Suomen kieli on kuulemma kovin kovin hankalaa ja voin hyvin kuvitella, että se onkin. Mutta silti nämä suomalaiset insinöörit ovat onnistuneet opettamaan kiinalaisille tovereilleen palan suomea ja tämähän piti todistaa minulle pubissa. En tiennyt mitä sanoa, kun kuulin Juhan kysyvän kiinalaisilta selvällä suomella "Millanen päivä sulla on huomenna?"....enkä varsinkaan tiennyt mitä sanoa tai tehdä, kun kiinalaiset kajauttivat innoissaan vastauksen "NorrrRRrmi paiva!". :D :D

Voin kertoa, että siinä voi hyvinkin tikahtua nauruun, kun kuulee kiinalaisten osaavan Kummeli-vitsejä. En olisi kenties itse aloittanut suomen opetusta juuri tällä jutulla, mutta tämä on ainakin ihan huippuhauska veto, josta saadaan varmasti paljon hupia. Tuo ärrän lausuminen ei ihan vielä onnistu kiinalaisilta ilman kunnon sorautusta, mutta se on työn alla. Toiset kunnon naurut sain, kun kiinalaiset yhtäkkiä kohottivat lasejaan ja sanoivat tohkeissaan "hooligan, hooligan!". Tuota....mitäh? Onko täällä jossain huligaani?! Sitten minulle tulkattiin, että ystävämme vain yrittivät juuri kertoa että nyt juodaan lasit tyhjiksi eli "hölkyn kölkyn!". Jaaa, no niin tietysti! Miksen heti tajunnut! :D Ilmeisesti tuo öiden ja yiden määrä on ylivomainen, mutta sitäkin ehtii onneksi harjoitella. Sitä ennen baareissa huudellaan vaan näitä mysteerisiä huligaaneja. ;)

Kiinalaisilla lapsilla on sen sijaan tapana huudella meille, kuten myös kaikille näille omituisille valkoisille ihmisotuksille, joita täällä silloin tällöin näkyy. Kerran näin meidän kadulla kävelevän valkoisen perheen, jolloin tien toisella puolella olevat kiinalaislapset alkoivat innoissaan hihkua ja osoitella "laowai!". Se on kiinaa ja tarkoittaa ulkomaalaista, eikä aina ihan sanan kauneimmassa merkityksessä. Vähän sama asia on, kun suomalainen lapsi näkee ensimmäistä kertaa mustan ihmisen ja kiljuu innoissaan äidille, että "kato, tuolla menee ne*keri!". Sunnuntaina kun käveltiin keskustassa moni kiinalaislapsi koki tämän suuren hämmennyksen nähdessään meidät ja kiinalaiset vieraat kysyivät meiltä, tiedämmekö mitä laowai tarkoittaa.

No juuh, se kun taisi olla ensimmäisiä sanoja kiinaa, jonka opin. Sitä kuulee niin usein. En ole nimittäin varma ovatko kaikki aikuisetkaan täällä nähneet ikinä valkoista ihmistä, niin kummissaan ne usein ovat. Ja koska kiinalaisilta puuttuu suurin osa länsimaisista käytöstavoista, nämä osoittevat ja huutelevat tohkeissaan laowaita. :) On aivan normaalia, että kadulla joku pysähtyy eteeni, osoittaa minua ja nauraa räkänaurua. Olen pohtinut nauraako ne sille, että olen valkoinen? Vai sille, että olen isompi kuin kiinalaiset? Vai sille, että olen kerrassaan huvittavan ja omituisen näköinen? Sain selityksen kiinalaisvieraaltamme: kyse on kuulemma hiuksistani. Tarkemmin sanottuna siitä, että ne ovat kirkkaanpunaiset. Hän oli oikein kuullut jonkun ihmettelevän ääneen tukkaani - on se kumma! Ei tämä oikeastaan enää häiritse, tuijotukseen ja nauruun tottuu. Joskus on vain hankala tietää roikkuuko multa oikeasti vaikka salaattia suupielestä ja nauraako ne sille vain muuten vain. :)

Me löydettiin tänään yhdestä meille uudesta supermarketista jotain mullistavaa: kanajauhelihaa! Kyllä, olen itsekin vielä hämmentynyt tästä löydöstä. Nämähän syövät kanan vaikka elävänä sulkineen päivineen, joten täällä ei ole mitään tarvetta myydä kanaa jauhetussa muodossa, mutta onneksi sitä löytyi japanilaisen kauppakeskuksen marketista. Minä nimittäin tykkään siitä. Illalla syyään siis almost tuttua ruokaa!

"I want fried rice, don´t they have fried rice?"

Voi hyvät hyssykät, miten paljon olen saanut parissa päivässä hupia meidän kiinalaisista vieraista! Kyllä me naurettiin myös niiden kanssa, mutta kaikella rakkaudella myös niille. :D Eilen illalla pari kiinalaista ja yksi suomalainen Juhan työkaveri tulivat tuolta Kiinan mittakaavassa pikkuisesta (vain vajaat 4 miljoonaa asukasta!) naapurikaupungista tutustumaan Chengduun ja viettämään aikaa meidän kanssa. Päätimme pitää kerrankin länsimaisen illan ja veimme vieraat syömään kaupungin parhaaseen länkkäriravintolaan, Peter´s Tex-Mexiin. Kuinka hauskaa voi olla, kun kiinalaiset tutustuvat meidän ruokailutapoihin? Erittäin hauskaa. :D

Koska nämä heput ovat Juhan hyviä kavereita ja nauravat ihan vapaasti meille, niin mekin kehdattiin pitää vähän hupia kiinalaisten kustannuksella. Kohtasimmekin ravintolassa pian ensimmäisen ongelman: toinen kiinalaisista ei ole tottunut länsimaiseen ruokaan. Hän selasi menua otsa kurtussa ja totesi surkeana "I want fried rice". Ei mitään perikiinalaista paistettua riisiä, me ollaan nyt syömässä texmexiä! Pienellä avustuksella saatiin valittua molemmille paikallisille sopivan kuuloinen sapuska ja seuraavaksi päästiinkin ihmettelemään tätä länkkärien tapaa tilata jokaiselle yksi oma ruoka-annos. Miksi ihmeessä kaikille pitää tulla oma ruoka, eikö kaikkea voisi jakaa ja ryövätä ruokaa toisten lautasilta niinkuin yleensäkin?? Ei, me ei olla nyt kiinalaisella illallisella. :D

Kiinalaiset ovat vietävän eteviä ja nopeita syömään puikkojen kanssa, mutta eilen tarjolla oli tietysti haarukka ja veitsi. Nyt taidan tietää, miksi kiinalaiset kysyvät hyvin pikaisesti tarvitsenko normaalit ruokailuvälineet, vaikka syön omasta mielestäni hienosti puikoilla - nämä meidän arvon vieraat kun näyttivät kerrassaan hassuilta pilkkoessaan pihvin ensin pieniin paloihin ja napsiessaan niitä kömpelösti haarukalla. :D Taisin itse tehdä niin viimeksi lapsena... Me suomalaiset oltiin kerrankin ensimmäisenä valmiita ja odoteltiin kiinalaisia. Pian pöydän päästä kuului "what is this?" ja huomasin toisen paikallisen työntäneen haarukan leivän läpi ja pyörittelevän tätä komeutta sen näköisenä, ettei hänellä ole hajuakaan miten syödä se! Olen tosin itsekin usein kiinalaisessa ravintolassa aivan pihalla siitä, miten jokin tietty ruoka pitäisi syödä. :)

Illalla veimme vieraat meidän läheltä löytyneeseen pubiin, jonka omistaa brittiläis-kiinalainen pariskunta. Kiinalaisten käsitys baarista, etenkin pienemmistä pubeista on vähän erilainen kuin meillä länsimaissa...siellä pelataan lähinnä paikallista korttipeliä mahjongia miesten kesken ja otetaan ehkä yksi kalja. Tämä eilinen pubi oli kuitenkin enemmän minun mieleeni, sillä musiikki oli rauhallista ja mukavaa ja paikka siisti ja viihtyisä, eikä missään näkynyt mölyäviä kiinalaisia. :) Toinen meidän kiinalaisvieraista tosin totesikin pubin nähdessään "oh shit, there´s foreigners!". :D Me suomalaisethan olisi viihdytty pubissa vaikka koko yö, mutta kiinalaiset lukivat aikakauslehtiä ja saivat juotua vain yhdet oluet sillä välin ku me kuusi, joten päätettiin vaihtaa paikkaa.

Kyllä kiinalaisetkin osaa.
Ja missäs nämä paikalliset viihtyisivät paremmin, kuin täpötäydessä ja tukalan meluisassa yökerhossa! Kyllä, tsekattiin paikallinen Babi Club ja yllätyin todella - kyllä kiinalaisnuoretkin osaavat vetää lärvit ja tanssia pöydillä. Saatiin meidänkin vieraat syttymään eloon. :D Hauskaa kiinalaisessa yökerhossa on se, että jokainen seurue saa oman pöydän ja tarjoilijan, joka huolehtii koko illan meidän juomatarjoilusta niin ettei meidän tarvitse liikkua senttiäkään. Näppärää! Paikalla oli esiintymässä jokin kiinalainen poppikundi ja musiikki oli varmuudeksi niin kovalla, ettei toisen puhetta kuullut. Kenties täällä tarvitaan enemmän volyymia, kun kiinalaiset meluavat niin paljon jo selvinpäinkin. ;) Nälän iskiessä pöytään ei kanneta mitään suolapähkinöitä, vaan valtaisa hedelmätarjotin. Ja kyllä, siellä oli tomaatteja seassa.

Kiinan matkaajat.
Tänään mentiin sitten vuorostaan syömään kiinalaiseen tyyliin. Tilaaminen kestää helposti sen puoli tuntia, kun kiinalaiset pohtivat mitä haluavat syödä ja tuleeko ruokalajeja riittävästi ja sopivatko maut yhteen ja ja ja... Ruokaa aletaan kantaa pöytään sitä mukaa, kun se valmistuu ja mitään järjestystä ei ole alku-, pää- tai jälkiruoan kanssa. Ja kaikki iskevät tietysti saman lautasen kimppuun. Täällä on ilmeisesti todella tärkeää, että ruokaa riittää, sillä nämä tilasivat sitä mukaa uusia ruokalajeja kuin lautaset tyhjentyivät. Jos kaikki ruoka tulee syötyä, on sitä ollut selvästikin liian vähän...joten ei muuta kuin 6-7 sapuskaa pöytään. Kiinassa ei nälkä pääse yllättämään. :) Senpä vuoksi meidän pitää myös välillä kieltää kiinalaisia tilaamasta ruokaa. Kyllä. Mentiin melko pian lounaan jälkeen hakemaan paikallisesta pikaruokapaikasta limpparia ja kahvia kaupungille mukaan. Toinen kiinalaisista kerkesi jo vilkuilemaan ruokalistaa sen näköisenä, että taas voisi haukata vähän hiukopalaa, jolloin Juha komensi tiukasti "no food - just drinks!". :D

Lounaan jälkeen käytiin sightseeingillä keskustassa ja vähän samantapaisella kadulla, kuin aiemmin esittelin tässä blogissa. Kotona näytin vielä kissojeni kuvia toiselle kiinalaiselle - hän kun haluaisi kissan, mutta ei voi ottaa. Why? Se on kuulemma vain homojen hommaa täällä. Kyllä, olen eri mieltä mutta no can do kuulemma.

Viikonlopun paras anti oli kaikesta kivasta huolimatta tämä....

Apina löysi apinan.

Yökerhon ulkopuolella minun syliini työnnettiin yhtäkkiä pikkuinen apina! Ja aivan oikealle henkilölle se annettiinkin, sillä pieni kippurahäntä painautui tiukasti syliini tämän ensimmäisen kuvan jälkeen. Minä rakastan kaikkea pientä, karvaista ja tuhisevaa. <3 Toki tästä karvavauvan sylittelystä piti maksaa apinan omistajalle... Kiinalaiset ovat nimittäin todella yritteliäitä ja kekseliäitä, kun tulee rahan ansaitseminen kyseeseen. Toivon, että tätä suloista apinaa kohdellaan hyvin ja että sillä on jokin työaikalaki suojana. Ja paljon banaaneja palkkana. :)

Kiina-ilmiöitä

Nyt olemme syvällisten kysymysten äärellä, rakkaat lukijat. Olen joutunut viime aikoina kyseenalaistamaan osaamiseni biologiassa. Olen jopa joutunut pohtimaan voiko olla mahdollista, että minulta on mennyt ala-asteen biologiassa jotain pahasti ohi. Mutta ei, tarkistin tietoni vielä Wikipediasta. Tomaatti nimittäin on todellakin kasvi ja kirsikkatomaatti tämän isomman kaverin serkku - mutta yhtälailla kasvi. Kiinassa näin ei ole. Ehei, täällä tomaatti on hedelmä. :) Etenkin pieni ja soma kirsikkatomaatti.

Tämä suuri pohdinta sai alkunsa, kun aloin ostaa kiinalaisesta supermarketista valmiita hedelmäsalaatteja. Ne ovat ihania sekoituksia kaikkine vesimeloneineen ja kiiweineen, ja hintaa tuollaiselle välipalalle jää n. 50 senttiä. Mutta yksi ongelma näissä hedelmäsalaateissa on... sinne on nimittäin tungettu tomaatteja. Keltaisia, punaisia, pikkuruisia kirsikkatomaatteja. Olen ollut hämilläni - tomaattihan laitetaan vihersalaattiin! Tämä mieltäni askarruttanut kysymys huipentui sitten eilen finaaliinsa. Sillä kyllähän nyt tomaatti vielä hedelmäsalaatissa menettelee, en vain ole tottunut sellaiseen...

Mutta eilen minä ostin pullan. Olen himoinnut kiinalaisia pullia kaupoissa ja kauan ja kuolannut pullarivistöjen edessä. Nyt vihdoin koin itseni riittävän kiinalaiseksi ja ostin paikallisen hedelmäpullan. No arvaatte varmaan, miksi se punainen pieni pallero pullan päällä lopulta paljastui?? Mussuttelin kotona onnellisena leivostani ja päällä olevat kiiwit ja ananakset upposivat hyvin...ja kun viimein haukkasin sitä kirsikaksi luulemaani tomaattia, en voinut kuin nauraa! Kyllä, alan vahvasti uskoa, että Kiinassa tomaatti ON hedelmä. :)

Minulle on myös selvinnyt eräs toinen mysteeri. Kerroin joskus aiemmin tässä blogissa, kuinka me ostettiin vahingossa kioskista kuumaa appelsiinimehua. Silloin oli suomalaisten mielestä lämmin päivä, sillä aurinko paistoi ja lämpötila lähenteli kahtakymppiä. Melkein kesä siis! Ja silti kiinalaiset myivät meille tulikuumaa mehua... Sangen erikoista. No eilisellä kampaajareissulla minulle tarjoiltiin taas juotavaa. Se on täällä tapana: missä oletkin niin eteesi kannetaan lasi täynnä juotavaa ja lasi täytetään sitä mukaa, kun hörpit siitä. Useimmiten tarjolla on teetä, esimerkiksi ravintoloissa. Kynsipaikassa taas tarjottiin mehua.

Mutta kampaamossa minulle tuotiin lasillinen vettä. Ja kun siemaisin juomaani, huomasin sen olevan keitettyä - vielä kumaa - vettä. Seassa kenties ripaus sitruunaa mausteena. Ryystin siinä lämmintä vettäni (vähän pöljän näköisenä kyllä) ollakseni kohtelias ja mietin, että mikä ihme näitä kiinalaisia vaivaa - ne kun tekevät kaiken ihan päinvastoin kun me! Ryhdyin selvittelemään asiaa ja huomasin, että kyseessähän on vain sichuanilainen (tämä meidän maakunta) tapa. Kiinalaisten ja etenkin sichuanilaisten mielestä vain hullut juovat talvella kylmää vettä! Ja me ulkomaalaiset. :D Täällä tarjoillaan kuulemma myös usein keitettyä olutta ja tarjoilija saattaa pahoitella, jos olut on ehtinyt hieman jäähtyä... Veden keittämiselle on sentään olemassa järkevä syy, sillä Kiinan hanavettä ei saa juoda ilman kiehautusta - mutta miksi olut pitää keittää??

Näin meillä. Tänään alkaa muuten pitkät vapaat! Ensi tiistai on Kiinassa jonkin sortin pyhä, joten nämä tekevät huomisen duunia ja pitävät sitten maanantain vapaata - eli ei koulua neljään päivään! Meille tulee myös viikonloppuna kerrankin vieraita, kun pari Juhan työkaveria saapuu Chengduun.