Nyt on nimittäin suu tulessa ja huulet liekeissä - tuli taas vähän maisteltua Sichuanin pippureita! Kiina jaetaan maakuntiin, eli provinsseihin ja Sichuan on meidän mesta. Kiinan ruokakulttuuri voidaan myös jakaa karkeasti maakunnittain sen mukaan, millaista sapuskaa missäkin syödään. No meille sattui se spiciest one tietenkin... Sichuan on tunnettu tulisesta ja mausteisesta ruoastaan sekä tästä nimeään kantavasta pippuristaan. Tuo pikkuinen pippurin pirulainen maustaa kyllä ruoan mahtavasti, mutta voi elämän käsi kun se tihulainen joutuu suuhun! Se on tulista ja se puuduttaa kielen. Ihan totta, tutkin asiaa vielä netistä ja sielläkin mainittiin sivuvaikutukseksi "lievä kielen tunnottomuus" - en siis kuvitellut tätä tuntemusta. Mutta arvatkaapa miltä tuntuu, kun kieli on samaan aikaan tulessa ja tunnoton? Joten tip of today kuuluu: älä syö niitä Sichuanin pippureita!
Tuossa meidän kadulla, ihan lähellä on loistava ja perikiinalainen ravintola, joka ei taatusti läpäisisi ensimmäistäkään tarkastusta Suomessa - keittiö kun näyttää parhaat päivänsä nähneeltä ja siellä työskennellään kyllä samoin käsin kuin kaivellaan korvaa. Mutta ruoka on taivaallista! Kunhan vain unohtaa länsimaisen hygieniakäsitteen kokonaan. Ravintolaa pyörittää luultavasti yksi perhe kolmen sukupolven voimin, sillä paikalla on usein vanha pappa; hänen lisäkseen on nuorempi mies, joka vastaa rahastuksesta (laskun summa lasketaan aina päässä ja se vaihtelee yllättävän paljon kerrasta toiseen...); sitten on vielä erinäinen sakki nuoria aikuisia ja pieniä lapsia. Nuorimmat näyttää n. 10-vuotiailta, mutta tiukasti ne vaan tilauksen ottaa ja karjuu sen keittiön puolelle. Tänään paikalla oli vielä yhden ehkä minun ikäisen tytön vauva ja kaupan päälle tietysti isoäiti, joka läksytti ja opetti nuorta äitiä. Kiinalaiset isovanhemmat kun useimmiten vastaavat vauvan hoidosta, sillä vanhemmat eivät itse ehdi...
Aloitin tänään kiinan yksityistunnit. Mulla alkaa nyt käymään pari kertaa viikossa kotiopettaja, jonka kanssa treenaan kiinaa puolitoista tuntia kerrallaan. Ensimmäinen tunti oli melko helppoa vielä, sillä olen opiskellut jo samat asiat. Enkä ole kuulemma ollenkaan niin huono! Vaan miksi sitten kiinalaiset eivät useimmiten ymmärrä minua, kun avaan suuni...? Kerroin tänään opettajalleni kiinalaisesta nimestäni, jonka sain yliopiston opettajaltani. Tämäkin tyttö oli ihan innoissaan, kun minulla on noin kaunis kiinalainen nimi ja kysyin sitten onko hänellä kenties englanninkielistä nimeä. On tietysti ja erikoinen olikin: Rejoice. Se tarkoittaa kirjaimellisesti "iloita", "riemuita", "tehdä iloiseksi". Kun kysyin mistä näin ihana nimi on peräisin, tyttö katsoi minuun ja kysyi, enkö tiedä sitä yhtä biisiä ja alkoi hyräillä avuksi - kaikkihan sen tietää! ♪ Hmmhmm, Rejoice, hmmmhmm...♪ No en kyllä valitettavasti tiennyt, mutta siitä kappaleesta hän oli nimensä ottanut. Ja on nyt sitten nimeltään pelkkää riemua. :)
Osasin muuten olla jo melko kiinalainen tarjotessani opettaja Riemulle juotavaa. Vaihtoehtoina olisi ollut light kokis, tee tai vesi, mutta aprikoin salamana mielessäni että a) kiinalaiset harvoin haluvat kokista ja b) meidän teessä on kaksi asiaa pahasti pielessä, sillä se on mustaa ja pussissa - ei siis sitäkään. Kysyinkin siis haluaisiko hän vettä kuumana vai kylmänä! Hah, alan hiljalleen oppia maan tavoille. Ja vastaus oli muuten "kuumana, kiitos".
Ainiin, meiltä parin sadan kilsan päässä oli ollut sunnuntaina maanjäristys. Glup.
Tuossa meidän kadulla, ihan lähellä on loistava ja perikiinalainen ravintola, joka ei taatusti läpäisisi ensimmäistäkään tarkastusta Suomessa - keittiö kun näyttää parhaat päivänsä nähneeltä ja siellä työskennellään kyllä samoin käsin kuin kaivellaan korvaa. Mutta ruoka on taivaallista! Kunhan vain unohtaa länsimaisen hygieniakäsitteen kokonaan. Ravintolaa pyörittää luultavasti yksi perhe kolmen sukupolven voimin, sillä paikalla on usein vanha pappa; hänen lisäkseen on nuorempi mies, joka vastaa rahastuksesta (laskun summa lasketaan aina päässä ja se vaihtelee yllättävän paljon kerrasta toiseen...); sitten on vielä erinäinen sakki nuoria aikuisia ja pieniä lapsia. Nuorimmat näyttää n. 10-vuotiailta, mutta tiukasti ne vaan tilauksen ottaa ja karjuu sen keittiön puolelle. Tänään paikalla oli vielä yhden ehkä minun ikäisen tytön vauva ja kaupan päälle tietysti isoäiti, joka läksytti ja opetti nuorta äitiä. Kiinalaiset isovanhemmat kun useimmiten vastaavat vauvan hoidosta, sillä vanhemmat eivät itse ehdi...
Aloitin tänään kiinan yksityistunnit. Mulla alkaa nyt käymään pari kertaa viikossa kotiopettaja, jonka kanssa treenaan kiinaa puolitoista tuntia kerrallaan. Ensimmäinen tunti oli melko helppoa vielä, sillä olen opiskellut jo samat asiat. Enkä ole kuulemma ollenkaan niin huono! Vaan miksi sitten kiinalaiset eivät useimmiten ymmärrä minua, kun avaan suuni...? Kerroin tänään opettajalleni kiinalaisesta nimestäni, jonka sain yliopiston opettajaltani. Tämäkin tyttö oli ihan innoissaan, kun minulla on noin kaunis kiinalainen nimi ja kysyin sitten onko hänellä kenties englanninkielistä nimeä. On tietysti ja erikoinen olikin: Rejoice. Se tarkoittaa kirjaimellisesti "iloita", "riemuita", "tehdä iloiseksi". Kun kysyin mistä näin ihana nimi on peräisin, tyttö katsoi minuun ja kysyi, enkö tiedä sitä yhtä biisiä ja alkoi hyräillä avuksi - kaikkihan sen tietää! ♪ Hmmhmm, Rejoice, hmmmhmm...♪ No en kyllä valitettavasti tiennyt, mutta siitä kappaleesta hän oli nimensä ottanut. Ja on nyt sitten nimeltään pelkkää riemua. :)
Osasin muuten olla jo melko kiinalainen tarjotessani opettaja Riemulle juotavaa. Vaihtoehtoina olisi ollut light kokis, tee tai vesi, mutta aprikoin salamana mielessäni että a) kiinalaiset harvoin haluvat kokista ja b) meidän teessä on kaksi asiaa pahasti pielessä, sillä se on mustaa ja pussissa - ei siis sitäkään. Kysyinkin siis haluaisiko hän vettä kuumana vai kylmänä! Hah, alan hiljalleen oppia maan tavoille. Ja vastaus oli muuten "kuumana, kiitos".
Ainiin, meiltä parin sadan kilsan päässä oli ollut sunnuntaina maanjäristys. Glup.
12. huhtikuuta 2011 klo 21.53
Heippa!!
Sun blogi on kyllä hauskasti kirjoitettu ja aihealueet niiin kovin tuttuja.
Me muutettiin viikko sitten Chengduun parin Peking-vuoden jälkeen ja ihan hyvältähän tää kaupunki tosiaan näyttää.
Mun blogi aluillaan osoitteessa http://www.rantapallo.fi/kolmasvuosikiinassa/
Heitä viestiä/kommenttia blogiin jos huvittais vaikka törmäillä joskus. :)
-Salla-
13. huhtikuuta 2011 klo 11.30
Moi,
jätin (tai ainakin yritin jättää) kommentin sun blogiin, mutta se ainakaan heti tullut näkyviin. Kyllä kiinnostaa törmäillä! Toivottavasti saat mun mailin sen kommentin tiedoista - jos et, niin hihkase uuelleen. :)