Monta suuta teiltä löytyy, Mr. Wang?

Chengdussa on varmaankin meneillään jokin virallinen puiden siirtoaika, sillä olen nyt parin päivän aikana nähnyt monta puukuljetusta. Ja ei, nyt ei puhuta mistään tukkirekoista - vaan fillareista! Kun näin eilen ensimmäisen papparaisen polkemassa ikivanhaa fillaria mukanaan peräkärry täynnä puita, olin kieltämättä taas kerran vähän ihmeissäni...mitä ihmettä tämä nyt on, rakkaat kiinalaiset?? Sitten näitä puulasteja alkoi näkyä siellä täällä. Niillä on pyörän takana kiinni pieni peräkärry, johon on lastattu ihan oikeita parimetrisiä puita. Niin ja ne puuthan kuljetetaan tietysti pystyssä, ei mitenkään nätisti pinossa! Ei mitään aavistusta, mihin ne ovat niitä kuljettamassa, miksi juuri nyt ja miksi ihmeessä pyörällä. Kiinalaiset. :)

Täällä näkee melko usein - tai no pikemminkin päivittäin - jotain hullunkurista ja tuntuu, että on jo tottunut lähes kaikkeen. Kyllä me edelleenkin hämmästellään omituisia asioita, mutta ei ne enää suuremmin minun arkista tallustustani keskeytä. Esimerkiksi tänään, kun kipittelin koulusta kotiin, joku nainen kantoi paljain käsin kanaa ulos meidän talosta. Jep! Katsoin, että tipuparka on jo otettu hengiltä, mutta kyllä se vaan rääkäisi nokka pitkällään naisen viipottaessa minun ohi. Tulin sisälle ja totesin Juhalle, että nyt on varmaan kotikadun raflassa tuoretta Kung pao chickeniä! :D Ja hainkin hetkeä myöhemmin meille sapuskaa sieltä (okei, toivon etten syönyt tapaamaani kanaa). Siinä ruokaa odotellessani satuin vilkaisemaan, että mitäs se paikan omistaja puuhaa.... No sehän nosti kattilasta valtavan, höyryävän sian kärsän ja ryhtyi pilkkomaan sitä sellaisella kokkiveitsellä, josta olisi Master Chefkin kateellinen. :o

Chengdussa alkaa olla jääkausi takana ja tänään saatiinkin taivaan täydeltä aurinkoa. Ihmettelin, että miten tämä auringonvalo käy nyt yhtäkkiä silmiin kuin valtava halogeenilamppu ja tajuttiin, että mehän on kävelty täällä kuukausikaupalla "pimeässä" (koska taivas on AINA pilvessä) ja tämä yllättävä valoilmiö on liikaa meidän tottumattomille verkkokalvoille! Mutta ei sieltä vieläkään sitä sinistä taivasta näkynyt ja tämä suuri häikäisevä auringonvalokin tuli pilviverhon takaa - mahtaa olla hassua aikanaan astella Suomen kirkkaan taivaan alle. :) Kiinalaiset taas varmaan sokaistuisivat meillä, kun ovat tottuneet tähän ainaiseen pilviverhoon.

Opin muuten taas koulussa palan kiinalaista keskutelutaitoa: täällä ei tiedustella perheen ihmisten lukumäärää, vaan kysytään, että kuinkas monta suuta teiltä löytyy. En ihmettele tätä laisinkaan - nehän tietysti laskee jo mielessään, kuinka paljon ruokaa tarvitaan. Jaa että viisi suuta, no laitetaan kuutio riisiä ja pari kolme kanaa ja se naapurin possu pataan...

Hej så länge vaan! Palaillaan seuraavaksi sitten, kun mulla oikeasti asiaa.

0 Response to "Monta suuta teiltä löytyy, Mr. Wang?"

Lähetä kommentti