Lalallalall-Laowai

Hello taas!

On muuten yksi paikka, jonne nämä paikalliset eivät kiirehdi tai hötkyile - istumapaikka minun vieressäni! Olen tehnyt empiiristä tutkimusta tästä aiheesta niinä harvoina kertoina, kun olen huomannut metrossa vapaan penkin kolon ja läntännyt itseni siihen. Pienet kiinalaisethan kansoittavat penkit normaaliti ihan vieri viereen ja istuvat sitten kädet sylissään kuin sillit purkissa. Mutta ehei vaan silloin, jos joku kammottava punahiuksinen ameeba istuukin siinä!

Minun vieressäni ammottaa usein iso tyhjä kolonen, johon takuulla mahtuisi hyvin yksi kiinalainen, mutta jostain syystä se jää usein vapaaksi. Ja jos siihen joku uskaltautuukin, hän yleensä vetäytyy mahdollisimman kauas minusta. Olen miettinyt, että olenko tosissaan ihan kauhuleffasta karanneen näköinen? Vai haisenko jotenkin pahalta, kenties länkkäriltä? Vai pelkäävätkö paikalliset, että syön varmaan heidätkin nälissäni? Tai sitten he varovat länkkäritartuntaa, jonka ilmeisesti voisi saada jos käsi hipaisee minua. :) Hassuja.

Taksikuski oli tänään aika ovela napatessaan minut mukaansa. Jostakin syystä niillä on usein suuri tarve kertoa radiopuhelimen (tai mikä se rutiseva ja mölyävä toosa ikinä onkaan) kautta kavereille, että otinpas juuri laowain kyytiin. Tämän päiväinen kuski hämäsi kuitenkin melko hyvin alkaessaan lallatella siihen mölytoosaan ja minä jo mietin hetken, että mikäs laulukohtaus sille iski... No sellainen lallatuskohtaus, joka päättyi sanaan 'lallalalall-LAOWAI'. Camoon hei kuski, minä ymmärsin silti! En vain osannut sanoa sitä kiinaksi, damn.

Yhtenä päivänä taksikuski muuten sattui ruuhkassa jonkin kamunsa viereen (tai vaihtoehtoisesti huuteli vain satunnaiselle kollegalleen), rullasi ikkunan auki ja hihkui ilmeisesti, että 'katsopas mikä otus mulla täällä on kyydissä! Eikö ookin omituinen?' Tämä minun kuski oikein väisti, että se toinenkin näkee minut........ Huokaus. Niin ja sitten oli vielä se yksi riksakuski, jonka nappasin mennessäni kauppaan metroasemalta. Pappa lähti polkemaan ihan väärään suuntaan ja minä aloin huitoa, että tuonnepäin me ollaan oikeasti matkalla. No ei muuten oltu, me mentiin ensin näyttämään minua muille riksakuskeille! Voi hyvää päivää, kun taas kerran olin hämilläni. Kiinalaiset... :)

Se olis taas ihan melkein viikonloppu - jeee! Aion nukkua, maata, nukkua vähän lisää, lukea ja maata. Ja ehkä vähän levätä ja lukea ja maata. How cool is that!

Ottaisin pari siansaparoa ja yhden kärsän

Niiiii hao. Olen toipunut!

On nuo kiinalaiset kyllä mukavia otuksia, siitä ei pääse mihinkään. :) Mutta muutama pikku pulma mulla näiden kanssa on edelleen.... Kun nämä rakkaat ihmiset meluavat niin kovin. Ihan totta, se on jotain käsittämätöntä meidän kokemattomille länkkärikorvillemme. En ole ikinä elämässäni kuullut yhtä hurjaa älämölöä, kuin täällä Chengdussa kuulen päivittäin! Kun on työmatkan ja -päivän jälkeen kuunnellut pienten kiinalaisten möykkäämistä (miten niin pikkuriikkisistä ihmisistä voi edes lähteä niin kova ääni??) sellaiset kymmenen tuntia ja edessä on vielä kotimatka, niin minun korvani huutavat jo hoosiannaa. Mutta eipä auta muu kuin pompata metroon keskelle kauneinta kiinalaista keskustelua. Jee!

Miettikääpä, kun kiinalaiset totta tosiaan saavat kamalan huudon aikaiseksi jutellessaan kahdestaan (ihan totta, tämä on todistettu monta kertaa kun olen luullut että äänessä on vähintään kymmenen ihmistä - ehei, pari kiinalaista tuttua vain vähän tervehtivät keskenään), millainen mekkala syntyy kun metrossa on satoja ihmisiä! Voin kertoa, että se todellakin sattuu korviin. Ja sitten vielä iltaruuhkaan taksilla, kaikki tööttäilevät innoissaan ja jokainen survoo henkensä edestä eteenpäin... Apua. :D Minun oli pakko tänään työntää sormet korviin, vaikka se varmasti näytti vähän pöljältä. Luojan kiitos suurin osa teistä ei ole ikinä kokenut sitä kiinalaista markettiälämölöä, sillä se todella saattaa viedä kuulon ihmiseltä... Näppärät kiinalaiset nimittäin pistävät hyllyjen väliin monta monituista myyjää varustettuna kovaäänisellä ja nämä kaikki sitten kiljuvat yhteen ääneen, että ostakaa jugurttia! Tai maitoa! Pääasia, että ostatte ja me huudetaan! Se on kauheaa, sanon sen suoraan sydämestäni.

Mutta sitten taas toisaalta en tiedä mitään parempaa, kuin dinneri kiinalaisten kanssa. :) Tai siis en minä heidän kanssaan syö, satun vain aina (no en aina, mutta usein) töiden jälkeen hakemaan meidän omasta pikku autotallikiinalaisestamme vähän tomaattia ja kananmunaa (The best dish ever! Kerron tästä herkkuruoasta vielä joskus ihan tarkemminkin) iltapalaksi ja saan tutkailla hetken sitä syvintä kiinalaista kulttuuria. Sillä missäpä muuallakaan paikalliset olisivat enemmän kotonaan, kuin syömässä - se meitä kyllä yhdistää! Harmi kun mulla ei ole siitä happeningista kuvia, sillä en mitenkään saa loihdittua sitä tunnelmaa teidän silmien tai korvien eteen...

Siellä loiskuu riisivelli ja chilit lentelee, kun paikalliset pääsevät töiden jälkeen sapuskoimaan. Nuudeleita slurppaillaan ja joka puolelta kuuluu maiskutus, sillä sapuska on todistetusti erinomaista. Joku jyrsii onnellisena maapähkinöitä kuin pieni orava ja tiputtelee kuoret isoksi keoksi jalkojen juureen. Toinen ostaa muutaman siansaparon ja nakertaa ne suoraan muovipussista (täällä saa ostaa kaikkea mahdollista ruokaa muovipussissa). Ja lisäksi siellä istuu yksi ihmeellinen jääkarhu, joka unohti taas tilata riisiä. :) Ne ei meinaa millään uskoa, että joku tilaa ruokaa muttei sitä tärkeintä eli riisiä! Mulla on jo lievä riisin yliannostus näiden neljän kuukauden jälkeen...

Vaikka monesti (oivoi niin monesti) olen tosi kyllästynyt tähän kuumuuteen (parhaimpina päivinä +40 ja kosteaa) ja meteliin ja tunkemiseen, en ikimaailmassa luopuisi näistä päivistä. Kiinassa vain on sitä jotain.

Wo yao xiu xi....

Moro!

Nyt se on todistettu: Keskellä Kiinaa voi viettää hyvinkin suomalaista juhannusta! Minähän olin siis kiltisti perjantaina kotona pyykkäämässä sillä välin kun mieslauma kaupungilla ryyppäämässä.... Joten taisin olla ainoa pirteä tipunen meidän lauantaisissa grillikekkereissä. :) Kyllä ne miesotukset sieltä hiljalleen tipahtelivat paikan päälle ja päästiin mättämään supi suomalaista pe*kelettä kun sytyteltiin grilliä. Täällä nimittäin myydään kyllä hiiliä, mutta sytytysnesteestä ei ole tietoakaan. Ja ne hiilethän on tosi iloista saada tuleen ilman myrkkyjä... Käytettiin sitten paikallista 52%:sta valkoviinaa eli baijiuta (joka kyllä varmasti Suomessa luokiteltaisiin myrkyksi) liekkienruokana paremman puutteessa ja kenties joskus tunnin kiroilun ja hikoilun jälkeen saatiin aikaiseksi sen verran hiillosta, että siinä saattoi kuvitella valmistavansa sapuskaa. Ylläripylläri vartaista tuli kuitenkin ihan muy bien! Juhlien kuvasaldo on jotenkin kovin mautonta ja vähäistä, mutta kaivelin teille sen ainoan onnistuneen kuvan esille. Tadaa: the grillivartaat! Kiinassa oppii olemaan pienistä asioista iloinen - kuten nyt vaikka suht onnistuneesta grillailusta. :D

Chinese-Finnish bbq.

Nyt pittää vähän xiu xi eli ottaa lepiä. Arvatkaa onko muuten kettumaista, että jääkaapissa olisi kerrankin ollut viikonlopun jäljiltä vaikka ja mitä mukavaa syötävää (mm. tortillatarpeita ja mikrokanahamppari), jota voisi viedä töihin evääksi.... Mutta kun ei voi! Mulla kyllä etäisesti käväisi mielessä, että lounaaksi olisi mukava lämmittää kunnon einesmikrohamppari, kun sellaisiakin ihmeitä tästä maasta löytyy. Kunnes sitten muistin, että olen puheenaihe jo muutenkin - ei kannata tehdä enää yhtään hullumpia temppuja. Ihan oikeasti jätän mieluummin kaikki omituiset (ja hyi hyi epäterveelliset) länkkäriruoat kotiin, kun vietän koko loppupäivän tai pahimmassa tapauksessa viikon selitellen sitä, kuinka voin syödä jotakin niin länkkärimäistä. :)

Palaillaanpa sitten kun kirjailija on levännyt tarpeeksi!

Kiinalainen päivä

Hello!

Vietin taas ah niin ihanan ja valloittavan päivän kiinalaisten kanssa. :) Se sama nainen on edelleen hakenut minut kiltisti töihin joka päivä, joten aamuinen taksinmetsästysstressi on jo unohdettu. Metroon pääsyä minä en jaksa hermoilla, mutta näille pienille kanssaeläjilleni se tuntuu olevan jonkin sortin happening... Totuushan on se, ettei aivan joka iikka mahdu ensimmäiseen asemalle puksuttelevaan metroon - mutta seuraava tulee kyllä, on aina tullut ja tulee aina tulemaan.

Kiireiset kiinalaiset eivät kuitenkaan taida pitää tätä vaihtoehtoa mahdollisena, sillä sinne vaunuunhan on yritettävä ujuttautua keinolla millä hyvänsä. Ja näkisittepä sen hetken, kun se metro sitten saapuu ja kaikki vauhkoontuvat! Alkaa jälleen kerran yksi tunkemisen maailmanennätysyritys, kun kiinalaiset sinkoilevat joka suuntaan. Aseman lattiaan on oikein piirretty merkit kertomaan, miten sinne vaunuun olisi sopiva mennä: keskeltä päästetään ulostulijat pois ja sivuilta pompataan sisään. Mutta ei.....ei se vain onnistu. Ovella taistellaan elämästä ja kuolemasta, kun porukka tunkee sisään samalla kun toiset yrittävät ulos. Ahtaanpaikankammo ja hengiltä litistymisen pelkohan siinä lähinnä iskee, ainakin minulle.

Kun siitä ovesta on sitten päästy luikahtamaan sisään, aletaan tapella siitä kuka saa lyödä takapuolen penkkiin. Se se vasta riemastuttavaa katsottavaa onkin! Seinillä lukee isot kyltit, jotka ohjeistavat "Seats reserved for seniors, children, pregnant, women, the sick and the disabled". Ihme kyllä en ole silti vielä koskaan nähnyt kenenkään näistä saavan sitä paikkaa - senhän varaa se joka nopeimmin kintuillaan pinkoo. No kyllä siellä aina jokunen nainen on istumassa, eli ne paikat menee ainakin ihan oikeaan osoitteeseen. Kun kerran naiset on listassa, niin minullahan olisi myös oikeus istumapaikkaan - en vaan tosiaankaan jaksa alkaa kinastella sellaisesta. Antaa kiinalaisten hillua ja rellestää. :)

Ehdin jo tuossa välillä unohtaa, kuinka täällä kysellään usein syömisestä, mutta nyt olen taas hiljalleen tottunut näihin uteluihin. Mutta on se edelleen hassua, kun kiinalainen kysyy aamulla ensimmäiseksi "söitkö aamiaista?" ja päivällä "entä lounasta?". :) Minusta tuo tieto ei ole lainkaan tärkeä, saati kysymisen arvoinen (kun siihen kuitenkin vastataan aina kyllä), mutta täällä se on tärkeä tieto. :) Kiinalainen huolestuu, jos en ole syönyt. Tai jos söin heidän mielestään väärin. Väärin on esimerkiksi pastaa lounaana (very bad for your body), mutta oikein hillitön keko riisiä (really good for your body!). En ole kehdannut kertoa, että itse asiassa riisi on keholle pahempi hiilihydraatti kuin pasta, sillä nämä tosissaan rakastavat riisiä kaikissa muodoissaan ja pitävät sitä about tärkeimpänä ravintonaan.... Päivällä lämmittelin toimistolla eväitäni, jotka koostuivat tänään pelkästä kanasta ja pestosta. Pian olkani takana kurkkikin jo kolme paria kiinalaisia silmiä ja kysymys tuli lähes yhteen ääneen suuren hämmennyksen säestyksellä "oh, you forget the rice??". Ihmeellinen länkkäri, kun unohti riisin kotiin. :D

Ruoista puheen ollen, meidän ayi saa huomenna spesiaalin lahjuksen. Juha on onnistunut keräämään puolen vuoden aikana kolme valtavaa säkillistä kiinalaisia liikelahjoja, jotka sattumoisin ovat kaikki sapuskaa. Mitä erikoisempia ja hienompia paikallisia ruokia ja herkkuja - esimerkiksi jäniksen pitkät takakoivet (jäniksen vuonna on hyvä syödä pitkäkorvan kaikkia osia) ja nautakarkkeja... Jostain kumman syystä me ei olla syöty niitä (wonder why...) ja ne vievät ihan liikaa tilaa meidän kompaktissa keittiössä, joten minä päätin että herkut lähtevät - roskiin. Kunnes tulin ajatelleeksi, että meidän roska saattaisi olla kiinalaisen suurin kulinaristinen elämys! Etenkin ayin, joka ei välttämättä ole edes ikinä saanut noin hienoja safkoja. :) Pyysin toimiston assaria ilmoittamaan meidän tädille, että vie mukanaan nuo kolme säkillistä murkinaa ja kiittely kuului melkein minun huoneeseen asti. Toivottavasti ayi saa tehtyä überillallisen koko suvulle, minä taas olen tosi iloinen että nuo kammottavat pupunkoivet häviävät meiltä!

Lopuksi täytyy sanoa, että vaikka meidän mielestämme kiinalaiset käyttäytyvät ihan hullunkurisesti, niin heidän mielestään me taas toimimme aivan hassusti. Ja nythän ollaan kuitenkin kiinalaisten kotikentällä, joten minunkin tulisi muistaa noudattaa paikallisia tapoja - toisinaan en vain mahda mitään, sillä vika on minussa itsessään. Sain nimittäin tänään taas vinkin: pari kiinalaista tyttöä uskalsi lähestyä minua toimiston pihalla ja heillä oli painavaa asiaa. "You really shouldn't smoke, 'cos you are a girl....and you also have a tattoo". Samalla he tapittivat minua silmät suurina ja olen varma, että toinen pyöritteli päätään. Olen siis tuhoon tuomittu nainen Kiinassa - savuttelee ja sillä on vielä tatuointikin! Kauheeta. Tuli kyllä vähän badass olo... Sorry kiinalaiset!

Heja Sverige!

Moikka!

Ilmankosteus lähentelee tänään varmasti sataa, sillä täällä ei alkanutkaan sataa. Ehehehe. Ei vaan ihan oikeasti nyt lienee yksi niistä päivistä, kun ulkoilma on niin vetistä että se melkein tiivistyy pisaroiksi iholle... Chengdussahan on suomalaisen suosikki-ilmasto, eli subtrooppinen sellainen. Jes, kuumaa ja hikistä ja kaiken päälle kosteaa! Enjoy! Olen muuten päässyt ruskistumaan pahasti viime aikoina, en ole ollenkaan niin valkoinen yleensä. Ja kiinalaiset eivät edes huomaa tätä rusketustani, ne kuvittelevat edelleen että olen supervalkoinen. :o Kerroin, etten suinkaan - näkisittepä minut talvella! Siinä kalpenee ne oikeat jääkarhutkin.

Ruåttalaiset lihapullat.
Me ollaan vietelty ruotsalaispainotteista viikonloppua, ainakin ruokien suhteen. Eilen piipahdettiin Ikeassa ja tietysti kiskaisemassa nassuun lihapullat med muusi. Täällä ei yksinkertaisesti voi tehdä Ikea-reissua ilman ravintolakierrosta, never! En ollut vielä koskaan aiemmin käynyt syömässä tässä huonekalujätissä, kunnes tulin Kiinaan. Ikean sapuskat on täällä tunnettu käsite kaikkien länkkärien ja etenkin meidän pohjoisen kasvattien joukossa. Saahan sieltä nimittäin jopa kylmäsavulohta. :) Ja lihapulla-annokseen kiinalainen tarjoilijapoika tuikkaa pikkuisen Ruotsin lipun. En tiedä tietääkö nämä kiinalaiset tosin, mikä maa on kyseessä... Monesti kun yritän selkeyttää Suomen sijaintia, mainitsen että siinä meidän naapurissa on se Ruotsi. Ja vastaus kuuluu lähes aina: "Sweden? What is that place??" Että se siitä yrityksestä sitten.

Mulla on myös tällä kertaa kenties hieman kyseenalaista todistusaineistoa...Muistutan edelleen, että sanon kaiken rakkaudesta kiinalaisia kohtaan. :) Juttu meni niin, että Suomessa käydessäni kerroin tietysti kaikille paljon siitä, miten asiat Kiinassa menevät. Ja saatoin myös kertoa kiinalaisten erilaisista tavoista aika paljon... Mutta kohtasinkin suurta epäuskoa, monet eivät uskoneet joitakin juttuja todeksi! Ja senpä vuoksi olin tällä kertaa varustautunut kameralla. Että te näkisitte, mitä esimerkiksi Ikeassa tapahtuu kirkkaassa päivän valossa. :) Kiinalaisillahan on tapana torkkua joka paikassa ja mikäpä olisi siihen parempi paikka kuin huonekalukauppa? Sehän on täydellinen mesta, siellä on sänkyjäkin! Ja kiinalaiset totta tosiaan nukkuvat, löhöilevät ja lukevat lehtiä Ikean esittelynojatuoleissa, -sohvilla ja -sängyissä. Tätä ei meinattu millään uskoa Suomen päässä, joten olkaapa hyvät ja katsokaa. :)

Onpa mukava käydä Ikeassa rentoutumassa!

Kuva on sohvaosastolta ja suurentuu klikkaamalla. Siellä yksi mamma lukee päivän lehteä, toiset torkkuvat ja joku näyttää olevan ihan sikeässä unessa jo. Ja kaikki tämä tapahtuu ihan siinä huonekalujen esittelytilassa. Seuraavaksi voimmekin siirtyä sänkyosastolle - sehän se vasta oiva paikka lepäämiseen onkin! Kerroin myös Suomessa, että Kiinan Ikeassa sängyt ovat myllätty ihan mullin mallin, kun pienet kiinalaiset ovat mönkineet peittojen alle päiväunille. Ei puhettakaan siististi pedatuista, houkuttelevista petivaatteista. Tätäkään ei oikein jostain syystä uskottu... Joten olkaatten hyvä:

Kiinalainen on kaivautunut peiton alta

Valitettavasti en kehdannut herättää nukkuvia yksilöitä, joten jouduin kuvaamaan tyhjää punkkaa. Mutta voitte selkeästi havaita, että joku on todellakin siemaissut tuolla pienet unet ja pönkinyt sitten pois peiton alta. Se petaaminen kun ei kuulu asiakkaiden hommiin, niin minkäs teet. Näin tämä homma Kiinassa oikeasti toimii, uskokaa pois. :)

Muuten tähän viikonloppuun on kuulunut lähinnä hyvää sapuskaa, nukkumista ja seuraavan viikonlopun juhannuskekkereiden ruoka- ja juomahankintoja. Meillä on täällä Waterfrontissa omat bbq-areat ja mehän pidetään tietty supisuomalaiset grillibileet muiden suomalaisten kesken. :) Ainiin ja käytiin pitkästä aikaa moikkaamassa meidän vakiokampaajapoikaa. Josko sitä vielä kävisi uimassa ja tekisi sapuskaa (on se hyvä kerran viikkoon kokata itse...). Ayi oli muuten perjantaina pessyt joka nurkan ja kulman! Meillähän näkyy nyt jopa ikkunoista läpi -  hämmentävää.

Tahtoo fillarin!

Ni hao!

"Jotkut kokeilee ja jotkut selviytyy", totesi suomalainen tuttu Kiinassa fillaroinnista. :D Kiitos yhden blogikommentin, olen kenties laskenut ajatuksiini jotain mahtavaa: ajattelin hankkia pyörän! Kiinassa lähes kaikilla on joko tavallinen fillari tai sähköfillari, joillakin onnekkailla skootterit, mutta lähinnä rikkaat tai keskimääräistä varakkaammat ajelevat autoilla. Minä en kuulu mihinkään kategoriaan, sillä olen länkkäri ja minulla toimii itsesuojeluvaisto, joka luokittelee kaiken kävelyä tai taksia mutkikkaamman liikenteen hengenvaaralliseksi. Mutta fillari olisi totta tosiaan näppärä apuväline ja taksin korvike aamuisin..

Silloin joskus tänne tullessani (kun olin vielä vähän pumpulissa elänyt) kuvittelin että olisipa hauska hankkia pikkuinen pyörä ja painella menemään sen kanssa pitkin Chengdua. Ei mennyt aikaakaan, kunnes huomasin että kiinalainen liikenne on sanalla sanoen kaoottista eikä sääntöjä voi oikein meidän aivoilla ymmärtää... Mutta ehkä nyt olisin jo valmis soluttautumaan miljoonien kiinalaisten fillarivirtaan? Aloin jo tehdä varovaisia tiedusteluja, mistä täältä ylipäätään saisi halvan (eli Kiinassa törkyhalvan) pyörän. Kaikkein tärkein seikka olisi keksiä, missä sitä menopeliäni sitten säilyttäisin sillä välillä kun olen töissä (eli aamusta iltaan oikeastaan). Täällä varastetaan kuulemma pyörät käsistä, eikä runkolukoista ole paljon vastusta jos joku päättää lunastaa fillarini... Josko sen voisi pultata kiinni johonkin kulmaan? Hmmm, pitääpä miettiä. Eikä ainakaan ostaa sitä kauneinta pinkkiä pyörää, koska sitten itkettää kun se nyysitään. Ja hei, no worries - mulla on kunnon matkavakuutus! Eli jos pian makaan ensiavussa ilman jalkoja ja pää puoliksi irti, se kyllä korvautuu jotenkin. ;)

Siitä naisesta, josta mainitsin, tuli muuten todellakin minun oma hovikuskini - siellä hän odottaa portilla joka aamu. Mahtavaa! :D Tänä aamuna nainen kekkasi vielä loistavan keinon päästä suoraan isommalle tielle: hän vain ajoi meidän portinvartijan luokse, osoitteli minua ja sanoi jotain kiinaksi. Näin aukesi reitti suoraan Waterfrontin alta parkkihallin kautta sille tielle, minne normaalisti jonotellaan vartti. Ovelia nämä kiinalaiset! Mutta kuskista huolimatta aion silti vakavasti miettiä sitä pyörän hankkimista.

Tänään oli taas virallinen tuijotuspäivä. Mietin josko pykäisin ison kyltin, jossa ilmoitan että jokainen tuijotus maksaa 5-10 rähmää tuijotuksen laadusta riippuen - mulla olisi nimittäin pian melko kiva keko rämpylöitä. Kiinalaiset osaavat kytätä meitä valkoisia ihmeellisiä ilmestyksiä niin monin keinoin! Pahin on se monttu auki ja silmät selällään möllötys, jota etenkin rakennusmiehet sun muut duunarit harjoittavat... Ja niitähän riittää siinä toimiston liepeillä. Joku päivä ne vielä ajavat sen kuorma-autonsa ojaan ja varmaan kaivautuvat sieltä romusta vielä kurkkaamaan viimeisen kerran. On myös sellaista vienoa ja kainoa sivusilmällä tuijottelua, jota erityisesti tytöt harrastavat. Se on oikeastaan joskus tosi kiusallista, sillä näen aivan selvästi että minusta siellä supistaan, mutta esitetään että ei me mitään tässä puuhata.... Toisinaan en jaksa yhtään olla yleisenä telkkarina ja vaikka olen kokeillut jopa tuijottajille moikkailua, ei se oikein auta. Ja ei rakkaat ihmiset, en yritä mitenkään kertoa että minussa olisi yhtään mitään nähtävää, katsottavaa saati mielenkiintoista - täällä tuijotetaan kaikkia länkkäreitä samalla tavoin. Meitä naisia ehkä vähän enemmän kuin miehiä.

Kyllä sitä minunkin kotikonnuillani Suomessa möllötetään silmät suurina ja sipistään ja supistaan heti, jos bongataan joku foreigner. Kuka mikä häh? Mitä se täällä tekee? Onpa kerrassaan omituinen... Ja voi herran jumala, jos sinne eksyisi vaikkapa yksi pieni kiinalainen! Menisi ressukka varmaan pian puhki kaikesta pälyilystä.

Huomenna täällä käy meidän ayi sillä välin kun ollaan duunissa, odotan innolla mitä se tekee ja ei tee. :) Ayi kävi meillä viime viikonloppuna tsekkaamassa paikat, mutta yhteisen kielen puuttuessa minä lähinnä osoittelin siivousvälineitä ja pesuaineita. Tein yhden toimiston kiinalaistytön (hassua kun suomalainen assistentti tarvitsee kiinalaisen assistentin apua täällä aika usein) avulla ayille lapun, jossa toivon hänen vaihtavan lakanat. En ymmärrä itse niistä harakanvarpaista mitään, mutta onneksi ayi ymmärtää. Koen edelleen oman siivoojan luksukseksi, vaikka se on Kiinassa normipäivää. Happyhappy!

Ps. Multa tuppaa näköjään tulemaan aika usein ekaan blogiversioon ään ja öön tilalle aat ja oot, kunnes sitten myöhemmin tajuan fiksata ne. Kirjoitan niin usein viestejä kiinalaisella kännykällä ja töissä koneella, josta nämä meidän pistekirjaimet puuttuvat, että alan helposti kirjoittaa blogiinkin kuinka hyva paiva tanaan oli.

Mitäs me möhömahat

Olen tässä viime päivinä tullut siihen tulokseen, että Kiinassahan on oikeasti ihan hillittömän hauska asua. Jos siis unohdetaan kaikki miljoonat ja ziljoonat vaikeudet ja vastoinkäymiset, joihin täällä törmää. Mutta muuten Kiina on kaikin puolin loistopaikka!
 
Otetaanpa nyt vaikka esimerkiksi minun työmatkani. Mulla menee vaihdellen puoli tuntia tai puolitoista tuntia tai kaikkea siltä väliltä päästä toimistolle… Kiinalaisten kanssa matkustaminen ei oikeastaan ole kovin viihdyttävää saati rentouttavaa puuhaa, mutta saahan siitä matkasta aina vähän jännitystä elämään. :) Ensin pitää tapella takseista, sillä kello kahdeksan aamulla töihin pyrkii n. 5 miljoonaa muutakin ihmistä minun lisäkseni. Joskus taksi löytyy nopeasti, joskus ei lainkaan… Olen miettinyt miten saisin poistettua tämän epävarmuustekijän työmatkastani, silla minun tarvitsisi vain päästä nopeasti metrolinjalle. Kävellen matka on tukala näillä helteillä ja jos sen taksin vaikka sattuukin saamaan, niin nopeamminhan se kulkee kuin minun räpyläni.

Kiinassa on miljoonien taksien ohella miljoonia pimeän taksin tarjoajia, eli ihan tavallisia ihmisiä tavallisine autoineen tarjoamassa kyytiä. Yleensä he laskuttavat matkasta ihan huolella kymmenen kertaa enemmän kuin oikeat taksit ottaisivat ja lisäksi minä pelkään kaikkia epäilyttäviä kiinalaisia ukkoja sen verran, etten halua hypätä kyytiin. Toissapäivänä olin kuitenkin odotellut oikeaa taksia puolisen tuntia ja tiesin myöhästyväni, ellen saa kyytiä juuri silla sekunnilla. Ja kappas vain, pian eräs hyvin vaarattoman näköinen nainen tuli jo toistamiseen tarjoamaan pimeää kyytiä. Ei auttanut kuin kysyä hintaa ja pompata kyytiin. Minä joka olen vannonut, etten koskaan ikinä tee niin! Mutta nainen tarjosikin hinnaksi samaa kuin oikea taksi maksaisi ja vei minut nätisti (tai eivät nämä osaa ajaa kovin nätisti…) metropysäkille. Ja mikä parasta, se nainen oli tänäänkin aamulla odottamassa meidän portilla ja huuteli minut kyytiin saman tien! Sain siis ehkä oman kiinalaisen hovikuskin! Täytyy yrittää seuraavalla kerralla kysyä tällä loistavalla kiinallani, että onnistuuko kyyti joka päivä. Sehän se vasta olisikin loistava ratkaisu!  Näin Kiinassa. :)

Ollaan töissä opeteltu kovasti englantia kiinalaisten kanssa. Vaikeaa on se, että ne jotka sitä enkkua vähän enemmän osaavat, eivät malta olla hetkeäkään hiljaa niin, että ne toisetkin saisivat yrittää sanoa jotain… Minä sitten yritän toimia välillä erotuomarina ja jakelen puheenvuoroja tai kyselen tarkemmin niiltä, joilla kieli takkuaa eniten. Ja sillä välin jo toiset hihkuvat innoissaan jotakin. Ihanan innokkaita tyyppejä. :) Hauskaa on se, että minut esitellään useimmiten jonakin englannin kielen supertohtorina. Tänäänkin esittely kuului niin, että tässä on Josefina, jonka äidinkieli on englanti. Kiitti vaan! :D Kyllä minä mainitsin puhuvani suomea äidinkielenäni, mutta kukaan ei ollut kuullutkaan mistään suomen kielestä…  

Tykkään muutenkin kiinalaisten kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä. Moni haluaa jutella tai ihan vain esittäytyä ja sitten minä mietin pääni puhki olenko jo tavannut kyseisen tyypin vai en… Noloa myöntää, mutten vieläkään oikein erota kiinalaisia toisistaan. Minusta kaikki aasialaiset näyttävät niin kovin samalta, vaikka tiedän että yhtä vähän he muistuttavat toisiaan kuin me länkkärit keskenään. Meidät valkoiset taas kyllä tunnistetaan täällä ja minulta tivataankin helposti lounastauon jälkeen istuinko siellä ja siellä, siihen ja siihen aikaan ja joinko kahvia vai kokista. :D

Lopuksi siitä kiinalaisten ihanasta suorasukaisuudesta… Toimiston siivooja on kiinalaiseksi melkoisen pyöreä täti ja tänään tämä täti sitten päätti tehdä tuttavuutta minun kanssani. Hän tuli käytävällä vastaan ja näytti yllättäen omaa mahaansa ja sen jälkeen tyytyväisenä minun. Ja ihan kuin en vielä olisi ymmärtänyt tätä meidän ilmettyä yhdennäköisyyttä, päätti täti vielä demonstroida käsin kuinka isot mahat meillä molemmilla on. :D Meinasin tikahtua nauruun! Eihän kukaan voi tehdä noin ja vieläpä ystävällinen hymy kasvoillaan! Kiinalaiset… :)

Ei tööttäillä siellä!

Ni hao!

Nyt täytyy myöntää, että Chengdu on tällä viikolla tainnut käyttää jo ainakin kolme niistä sadasta pilvettömästä päivästä, jotka täällä vuodessa on. En ole never ever nähnyt täällä täysin kirkasta taivasta - melkein kuin Suomessa! Vähän harmillista tässä sääilmiössä on se, että ilman pilviverhoa aurinko pääsee käryttämään minun kalpeaa ihoani ihan tosissaan... Ja minä kun en halunnut ruskettua täällä! Pitänee siirtyä pian kiinalaisnaisten riviin ja piileskellä valtavan sateenvarjon alla pienintäkin auringonpaistetta. Ja sitä kuumuuttahan nimittäin on, mukava tallustella tuolla +35 asteessa - varsinkin kun tietää, että pahemmat ajat ovat vasta edessä päin. :o Mutta no worries, yritän olla onnellinen grillistä huolimatta. :)

Juha ja hillittömän kokoiset 3D lasit.
Onnellinen olin eilen, kun pääsin pitkästä aikaa leffaan! Me ollaan haaveiltu koko Kiinan aika siitä, että voitaisiin mennä ihan teatteriin pällistelemään elokuvia. Suomessa se on ihan peace of cake - valitset leffan ja marssit paikalle - Kiinassa ongelmaksi muodostuu kieli... Ei mitään hajua millä kielellä elokuva pyörii, sillä useimmitenhan nämä dubbaavat kaiken. Ja kerran uusimman Pirates of The Caribbeanin leffajuliste oli käännetty venäjäksi...en tiedä erottaako nämä kaikki edes englantia venäjästä. Ollaan käyty useammassa leffateatterissa ihmettelemässä, mutta koskaan ei vielä selvinnyt pyöriikö mistään elokuvasta enkunkielistä original versiota. No nyt vihdoin saatiin todiste, että sellaisiakin ihmeitä täältä löytyy! Mulle olisi kelvannut paremman puutteessa vaikka enkunkielinen Nalle Puh, mutta riemu oli suuri kun löydettiinkin Kung Fu Panda 2 tutulla kielellä. :)

Melkein yhtä paljon kuin ensimmäistä 3D leffaani odotin sitä, miten nämä pikkuiset mölyäjät käyttäytyvät elokuvissa. Muistutan edelleen, että minä oikeasti pidän kiinalaisista, suorastaan puhun heistä kaikella rakkaudella.... Mutta sen perusteella mitä olen aiemmin nähnyt, en odottanut ihmeitä. Kiinalaisilla kun on tapana innostua ja riehaantua kun he ovat tohkeissaan. :) Ja rynnistää ja tömistellä ja aiheuttaa valtavia kansanliikkeitä liikkuessaan kaikki samaan aikaan. Kaikkeen tähän nähden leffassakäynti onnistuu kiinalaisilta oikein nätisti! Kukaan ei pahemmin ryntäillyt (no ei kai, kun me oltiin ekat ihmiset koko salissa...), ei huutanut, ei kiljahdellut tai puhunut puhelimeen tai muutakaan pahaa. Olen melkein ylpeä näistä! Ja leffa, sehän oli loistava. Kannattaa tsekata Kung Fu Panda ykkönen, sen pitäisi olla saatavilla Suomestakin.


Torvisoittokunta kielletty?
Kiina on kieltokylttien luvattu maa. Olen maininnutkin, kuinka täällä varoitellaan kylttien avulla mm. jokeen tippumisesta, liukuportaisiin jumiutumisesta ja kielletään lattialle sylkeminen ja kovaan ääneen puhuminen. Well, bongasin meidän toimiston liepeiltä tuon viereisen kyltin. Arvatkaapa mitä tässä kielletään? Minulla tuli ekana mieleen, ettei pihalla saa soittaa torvea tai muitakaan toosia. Ihan totta, en olisi hämmästynyt vaikka sekin olisi päätetty varmuudeksi kieltää! Mutta tässä onkin kyse kuulemma siitä, että autolla tööttääminen on kielletty toimiston lähellä. Jep! Se kun häiritsisi ahkeria kiinalaisia (ja meitä länkkäreitä) työssään. Kiinalaiset eivät pahemmin säästele tööttiparkaa, pikemminkin ne painelevat sitä niin hätistääkseen muita autoilijoita tai mopoilijoita tai sitten ihan vain tööttäämisen ilosta.

Näin meillä. Adios. :)

Ice hockey? Onko se jotain syötävää??

Töttöröö!

Tätä nykyä tapaan rutkasti kiinalaisia ihan joka ikinen päivä ja nautin ihan tunteella kaikista meidän pienistä ja niistä vähemmän pienistäkin eroista. Ihan oikeasti - sanon sen vielä kerran - nämä kaksi kulttuuria eivät kohtaa mitenkään toisiaan! No yksi pieni juttu on, maybe. Riemu opetti minut sanomaan kiinaksi "nali nali", joka tarkoittaa "not at all". Sillä kiinalainen vastaa kuulemma kehuihin vähätelläkseen itseään. Esimerkiksi jos kiinalaiselle sanoo, että oletpa kaunis - hän kiljaisee kauhuissaan "en ollenkaan!". Minä kerroin, että niin me suomalaisetkin tykätään aliarvioida ja vähätellä itseämme, se on melkeinpä taitolaji!

Tosin minun kokemukseni mukaan kiinalaisilla on myös ihastuttava taipumus pitää itseään ja omia kykyjään taivaallisina. Kiinalainen voi hyvinkin todeta, että teinpä taas kerran loistavaa työtä ja onnistuin kaikessa täydellisesti - ihan ilman tunnon tuskia. Vaikea kuvitella suomalaista kehumaan itseään vuolaasti... Joka tapauksessa Riemu väitti, että kiinalainen nolostuu kehuista eikä suinkaan totea että "kiitos". Minä olen kyllä alkanut ihan pokkana sanomaan "xiexie", kun joku ihastelee hiuksiani tai valkoista ihoani. Mitäpä siinä muuta kuin kiittämään. :)

Mulla kuuluu nykyiseen työnkuvaan yksi oikein kiva osuus: osallistun työpaikalla kiinalaisten kanssa keskusteluryhmiin ja koitan auttaa heitä parantamaan enkuntaitoja. Mukavaa puuhaa etten sanoisi! Siellä ne kaikki jännittää rivissä minua - ihan hullua! Minähän olen leppoisa ja puhelias kuin mikä, ei minua kannattaisi pelätä. Tosin tylsänä ne varmaan ainakin mua pitää, kun halusin keskutella koulutuksesta ja opiskelusta. :D Arvatkaa vain kuinka hämmentävää lähes kaikkien ulkomaalaisten mielestä on se, että Suomessa opiskelijoille maksetaan siitä että he vaivautuvat koulun penkille? Pienet kiinalaiset kuuntelivat silmät suurina, kun kerroin meidän koulutussysteemistä. Täällähän (kuten monessa muussakin maassa) porukka maksaa itsensä kipeäksi päästäkseen yliopistoihin. Meillä suomalaisilla kakaroilla on vähän kultalusikka suussa ja opinnoista kehdataan valittaa huomattavasti enemmän... Ja vaikka kukaan kiinalaisista ei tietäisi Suomesta edes sitä, onko siellä edelleen jääkausi, niin koulutuksen maine on kiirinyt ympäri maailmaa. Voidaan olla ylpeitä siis!

Mutta jääkiekkoa ei tiennyt kukaan, ei yksikään. Kuvitelkaa?! Yritin kertoa meidän tärkeimmästä urheilulajista, mutta vaikeaksihan se kävi. :D Ainoa osa mikä jääkiekossa kiinnosti kiinalaisia edes pikkuisen oli se, että kentällä saatetaan tapella.... Ihanko nyrkeillä? Waaau. Verenhimoisia kiinalaisia ilmeisesti.

Ainiin, saan vihdoinkin oman ayin! Ayi tarkoittaa kirjaimellisesti tätiä ja Kiinassa varmaan joka toisella on kotonaan tällainen täti (oikeita tätejähän ei yhden lapsen politiikalla ole olemassakaan). Ayi on siis kiinalainen versio kodinhoitajasta - he siivoavat, kokkaavat, hoitavat lapset ja mitä nyt ikinä keksii haluta. Suurin osa länkkäreistä hommaa heti tällaisen monitoimitädin, mutta me ei olla vielä tähän asti tarvittu kun meillä oli tällainen yksi punapäinen kodinhoitaja täällä arkisin vapaalla. Nyt kun en enää ole, sain hyvän syyn hommata siivoojan! Luksusta. Kerran viikossa käyvä ayi maksaa kuussa sellaiset parikymmentä euroa, joten antaa palaa. :)

Home sweet home

Terveisiä jälleen Kiinasta! Päästiin maanantaina takaisin kotiin Chengduun ja voi kuulkaa kun oli taas pienellä ihmisellä pää pyörällä aikaeron takia. Käytännössähän lennämme Pekingiin Suomen aikaan yöllä, mutta perillä kelloa siirretäänkin ne viisi tuntia etiäpäin ja näin ollen se yö vain katoaa johonkin... Mutta no worries! Suomen reissu oli kaikkine ruisleipineen ja kissoineen aivan ihana, mutta olin kyllä myös melko onnellinen päästessäni takaisin omaan kotiin Kiinaan. Ja näiden ah aina niin ihastuttavien kiinalaisten luo! Olinkin jo vähän kaivannut tuttua älämölöä ja hässäkkää, mutta eipä sitä tarvinnut kauaa odotella - kiinalaiset pysyy kiinalaisina vaikka mitä tekisi. :)

Päivässä taitaa olla tosin yksi hetki, jolloin nämä rakkaat maanmiehet pysyvät hiljaa - se koittaa aamulla kello kahdeksan metrossa. Kyllä, olen tässä nyt omin korvin todistanut tätä hiljaista hetkeä ja se on melko hämmentävää! Metrohan on aamuisin niin täynnä, että osa porukasta tippuu kyydistä ja osa roikkuu katosta - mutta ne, jotka kyytiin mahtuvat ovat ihan hissuksiin. Mitä ihmettä?? Kuulostelin ja ihmettelin tätä outoa mölyn puutetta tänä aamuna ja mietin jo onko maailma mennyt raiteiltaan... Mutta ei se ole, sillä kotimatkalla kello seitsemän illalla kiinalaiset huutavat ja hilluvat taas ihan samoin kuin normaalisti ja maailma on taas paikoillaan. Minä kun ehdin jo säikähtää.

Ainiin, sattui tänään silmiin hauska uutinen Iltalehden sivuilta....sallikaa minun nyt jooko pikkuisen nauraa? Suomessa on nimittäin annettu virallinen hellevaroitus! Buahahahhaha! Anteeksi nyt vain, mutta väkisinkin hymyilyttää kun meidän hyinen kotimaa varautuu rankkaan 27 asteen helteeseen - hui kamala! :D Mitenköhän ne meinaa, että ihmiset selviää täällä Kiinassa kun lämpöä piisaa joka päivä reippaasti yli kolmekympin? Chengdu on nyt kuumempi kuin koskaan, mutta hengissä täällä ollaan edelleen. Eikä kukaan ole pahemmin varoitellut. :D Hihhih, sain päivän huvit tuosta uutisesta. Nauttikaa suomalaiset nyt, kun kerrankin paistaa! Ja jos kuumottaa liikaa, niin miettikää vain meitä jääkarhuja täällä ihmisgrillissä. :)

Ehdin jo tässä aloittaa työtkin, joten vapaa-aika putosi vihdoinkin minimiin. Johan sitä tuossa on ollutkin! Matkoineen mulla hujahtaa työpäivään kevyet 11-12 tuntia, mutta maassa maan tavalla I quess.

Palaillaan!

Muurilla

Heimoi!

Terveisiä kylmästä, mutta ah niin kotoisasta Suomesta. <3 Saavuttiin sunnuntaina kotiin (toiseen kotiin, puhun sujuvasti niin Suomesta kuin Kiinasta kotinani) ja siitä lähtien olenkin oikeastaan vain keskittynyt suomalaisten ruokien ihailuun ja mussutukseen. Heti ensimmäiseksi poikettiin huoltoaseman kauppaan (täällä on sellaisiakin, mahtavaa!) ostamaan maitopojalle supi suomalaisesta ammusta tullutta maitoa ja mulle rahkaa - olen NIIN kaivannut maitorahkaa ja muita hapanmaitotuotteita! Muualla maailmassa kun ei oikein tunnuta ymmärtävän niiden päälle... Ja vaikka pää olisi kuinka pyörällä pitkistä lennoista ja aikaerosta, niin aina pystyy kuitenkin nakertamaan ruisleipää. Paljon ruisleipää! Ja tietysti Oltermannia ja kalkkunaleikettä ja ruoaksi niitä ryynimakkaroita, muusia, kalapuikkoja.... Vielä on lukematon lista kaikkea, mitä ollaan kaivattu kuukausikaupalla ja aiotaan syödä, mutta onneksi on vielä pari päivää aikaakin. :)

Mutianyu Great Wall.
Lennettiin jo lauantaiaamuna Pekingiin ja lähdettiin saman tien kohti Kiinan muuria. Minä siis todellakin pääsin sinne! Sopivan sattuman kautta saatiin käyttöön firman kuski, joka nouti meidät suoraan kentältä (siellä se odotteli meitä kyltin kanssa kuin paraskin matkaopas). :) Ilman kuskia oltaisiin jouduttu sumplimaan miten päästä muurille ja miten päästä sieltä pois, joten kaikki menikin parhain päin oman hovikuskin kanssa. Ja se muuri!!! Voi luoja se oli upea! Odotin koko tunnin ajomatkan kuumeisesti näkeväni edes vilauksen muuria ylhäällä kohoavilla kukkuloilla, mutta piina kesti siihen asti kunnes tärähdettiin parkkipaikalle. Mutta siinä se sitten lopulta makoili kaikessa upeudessaan. Ja se oli valtava. Ja ihana. Ja vaikuttava. Huokaus.

Tuolla kaukana ylhäällä siintelee määränpää...apua.
Meille oli suositeltu muurin kohtaa nimeltä Mutianyu, sillä se on mahtavan näköistä seutua ja siellä käy vähemmän turisteja kuin esim. Badalingissa (joka lienee suosituin muurin kohta). Mutianyussa pääsee myös nousemaan itse muurille ilmassa vaappuvalla gondolihissillä.... Mitä minä en odottanut ollenkaan innoissani, pikemminkin kauhuissani! Olen melkein kuuluisa siitä, kuinka pelkään jo pelkkää karusellia huvipuistoissa. Meinasin jo jänistää ja jäädä alas, kunnes Juha suorastaan tyrkkäsi minut koppihissiin ja lähdettiin huojumaan ylös muurille.


Se meni hieman korkealla.






Maisema muurilta.
Panikoin koko matkan ja pidin silmät tiukasti kiinni, mutta onneksi Juha kuvasi todistusaineistoa matkan aikana. Se hissi meni ihan järkyttävän korkealla! Ja pitkän matkan. Jotenkin ihmeellisesti me kuitenkin selvittiin hengissä, vaikken ollut siitä yhtään varma etukäteen. Ylhäällä muurilla oli minun mielestäni sen sijaan ihan turvallista seisoa jalat tukevasti maassa. Ja voin kertoa, etten ole koskaan nähnyt niin mykistäviä maisemia... Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Kiinan muurin näkeminen pitäisi olla kansalaisoikeus.

Seuraavaksi annan kuvien puhua puolestaan.





 
Jep, se oli upea kokemus. Mikä tunne, kun tietää tepastelevansa Kiinan muurilla! Käveltiin itse muurilla vain parisen kilometriä, mutta kaikkine rappusineen se kävi ihan urheilusta. Ja lämmintäkin oli iloisesti rapiat kolmekymmentä astetta, joten hikoiltiin kuin pienet possut ja kiinalaiset saivat taas yhden hyvän syyn nauraa meille röhönaurua.

Näin se homma toimii!
Minä aloin jännittää heti ylös pääsyn jälkeen sitä, miten saisin itseni turvallisesti vielä alaskin sieltä muurilta...vaihtoehtoina oli kävely - no thanks kaikkien niiden rappusten jälkeen! Tai sitten tuolihissi, joka roikkuu ja kiikkuu aivan järjettömän korkealla ja josta minä hyvällä tuurilla onnistuisin varmaankin putoamaan - todellakaan ei. Hmm, jäljelle jäi siis vain kelkkarata. Kyllä, muurilta sai laskea alas kelkalla... Ja sinnehän minutkin sitten tyrkättiin vaikka vapisin kauhusta! Kelkkarata kiemurteli välillä maata myöten ja välillä sillalla, mutta onneksi nopeuden sai säätää ihan omin kätösin (ja sen vuoksi mulle huudettiinkin koko ajan "faster, faster!!"). Loppujen lopuksi reissun hauskin osuus oli ehdottomasti juuri tuo kelkkailu - suosittelen! :)

Seuraavaksi nakerran vähän lisää ruisleipää.