Ni hao!
"Jotkut kokeilee ja jotkut selviytyy", totesi suomalainen tuttu Kiinassa fillaroinnista. :D Kiitos yhden blogikommentin, olen kenties laskenut ajatuksiini jotain mahtavaa: ajattelin hankkia pyörän! Kiinassa lähes kaikilla on joko tavallinen fillari tai sähköfillari, joillakin onnekkailla skootterit, mutta lähinnä rikkaat tai keskimääräistä varakkaammat ajelevat autoilla. Minä en kuulu mihinkään kategoriaan, sillä olen länkkäri ja minulla toimii itsesuojeluvaisto, joka luokittelee kaiken kävelyä tai taksia mutkikkaamman liikenteen hengenvaaralliseksi. Mutta fillari olisi totta tosiaan näppärä apuväline ja taksin korvike aamuisin..
Silloin joskus tänne tullessani (kun olin vielä vähän pumpulissa elänyt) kuvittelin että olisipa hauska hankkia pikkuinen pyörä ja painella menemään sen kanssa pitkin Chengdua. Ei mennyt aikaakaan, kunnes huomasin että kiinalainen liikenne on sanalla sanoen kaoottista eikä sääntöjä voi oikein meidän aivoilla ymmärtää... Mutta ehkä nyt olisin jo valmis soluttautumaan miljoonien kiinalaisten fillarivirtaan? Aloin jo tehdä varovaisia tiedusteluja, mistä täältä ylipäätään saisi halvan (eli Kiinassa törkyhalvan) pyörän. Kaikkein tärkein seikka olisi keksiä, missä sitä menopeliäni sitten säilyttäisin sillä välillä kun olen töissä (eli aamusta iltaan oikeastaan). Täällä varastetaan kuulemma pyörät käsistä, eikä runkolukoista ole paljon vastusta jos joku päättää lunastaa fillarini... Josko sen voisi pultata kiinni johonkin kulmaan? Hmmm, pitääpä miettiä. Eikä ainakaan ostaa sitä kauneinta pinkkiä pyörää, koska sitten itkettää kun se nyysitään. Ja hei, no worries - mulla on kunnon matkavakuutus! Eli jos pian makaan ensiavussa ilman jalkoja ja pää puoliksi irti, se kyllä korvautuu jotenkin. ;)
Siitä naisesta, josta mainitsin, tuli muuten todellakin minun oma hovikuskini - siellä hän odottaa portilla joka aamu. Mahtavaa! :D Tänä aamuna nainen kekkasi vielä loistavan keinon päästä suoraan isommalle tielle: hän vain ajoi meidän portinvartijan luokse, osoitteli minua ja sanoi jotain kiinaksi. Näin aukesi reitti suoraan Waterfrontin alta parkkihallin kautta sille tielle, minne normaalisti jonotellaan vartti. Ovelia nämä kiinalaiset! Mutta kuskista huolimatta aion silti vakavasti miettiä sitä pyörän hankkimista.
Tänään oli taas virallinen tuijotuspäivä. Mietin josko pykäisin ison kyltin, jossa ilmoitan että jokainen tuijotus maksaa 5-10 rähmää tuijotuksen laadusta riippuen - mulla olisi nimittäin pian melko kiva keko rämpylöitä. Kiinalaiset osaavat kytätä meitä valkoisia ihmeellisiä ilmestyksiä niin monin keinoin! Pahin on se monttu auki ja silmät selällään möllötys, jota etenkin rakennusmiehet sun muut duunarit harjoittavat... Ja niitähän riittää siinä toimiston liepeillä. Joku päivä ne vielä ajavat sen kuorma-autonsa ojaan ja varmaan kaivautuvat sieltä romusta vielä kurkkaamaan viimeisen kerran. On myös sellaista vienoa ja kainoa sivusilmällä tuijottelua, jota erityisesti tytöt harrastavat. Se on oikeastaan joskus tosi kiusallista, sillä näen aivan selvästi että minusta siellä supistaan, mutta esitetään että ei me mitään tässä puuhata.... Toisinaan en jaksa yhtään olla yleisenä telkkarina ja vaikka olen kokeillut jopa tuijottajille moikkailua, ei se oikein auta. Ja ei rakkaat ihmiset, en yritä mitenkään kertoa että minussa olisi yhtään mitään nähtävää, katsottavaa saati mielenkiintoista - täällä tuijotetaan kaikkia länkkäreitä samalla tavoin. Meitä naisia ehkä vähän enemmän kuin miehiä.
Kyllä sitä minunkin kotikonnuillani Suomessa möllötetään silmät suurina ja sipistään ja supistaan heti, jos bongataan joku foreigner. Kuka mikä häh? Mitä se täällä tekee? Onpa kerrassaan omituinen... Ja voi herran jumala, jos sinne eksyisi vaikkapa yksi pieni kiinalainen! Menisi ressukka varmaan pian puhki kaikesta pälyilystä.
Huomenna täällä käy meidän ayi sillä välin kun ollaan duunissa, odotan innolla mitä se tekee ja ei tee. :) Ayi kävi meillä viime viikonloppuna tsekkaamassa paikat, mutta yhteisen kielen puuttuessa minä lähinnä osoittelin siivousvälineitä ja pesuaineita. Tein yhden toimiston kiinalaistytön (hassua kun suomalainen assistentti tarvitsee kiinalaisen assistentin apua täällä aika usein) avulla ayille lapun, jossa toivon hänen vaihtavan lakanat. En ymmärrä itse niistä harakanvarpaista mitään, mutta onneksi ayi ymmärtää. Koen edelleen oman siivoojan luksukseksi, vaikka se on Kiinassa normipäivää. Happyhappy!
Ps. Multa tuppaa näköjään tulemaan aika usein ekaan blogiversioon ään ja öön tilalle aat ja oot, kunnes sitten myöhemmin tajuan fiksata ne. Kirjoitan niin usein viestejä kiinalaisella kännykällä ja töissä koneella, josta nämä meidän pistekirjaimet puuttuvat, että alan helposti kirjoittaa blogiinkin kuinka hyva paiva tanaan oli.
"Jotkut kokeilee ja jotkut selviytyy", totesi suomalainen tuttu Kiinassa fillaroinnista. :D Kiitos yhden blogikommentin, olen kenties laskenut ajatuksiini jotain mahtavaa: ajattelin hankkia pyörän! Kiinassa lähes kaikilla on joko tavallinen fillari tai sähköfillari, joillakin onnekkailla skootterit, mutta lähinnä rikkaat tai keskimääräistä varakkaammat ajelevat autoilla. Minä en kuulu mihinkään kategoriaan, sillä olen länkkäri ja minulla toimii itsesuojeluvaisto, joka luokittelee kaiken kävelyä tai taksia mutkikkaamman liikenteen hengenvaaralliseksi. Mutta fillari olisi totta tosiaan näppärä apuväline ja taksin korvike aamuisin..
Silloin joskus tänne tullessani (kun olin vielä vähän pumpulissa elänyt) kuvittelin että olisipa hauska hankkia pikkuinen pyörä ja painella menemään sen kanssa pitkin Chengdua. Ei mennyt aikaakaan, kunnes huomasin että kiinalainen liikenne on sanalla sanoen kaoottista eikä sääntöjä voi oikein meidän aivoilla ymmärtää... Mutta ehkä nyt olisin jo valmis soluttautumaan miljoonien kiinalaisten fillarivirtaan? Aloin jo tehdä varovaisia tiedusteluja, mistä täältä ylipäätään saisi halvan (eli Kiinassa törkyhalvan) pyörän. Kaikkein tärkein seikka olisi keksiä, missä sitä menopeliäni sitten säilyttäisin sillä välillä kun olen töissä (eli aamusta iltaan oikeastaan). Täällä varastetaan kuulemma pyörät käsistä, eikä runkolukoista ole paljon vastusta jos joku päättää lunastaa fillarini... Josko sen voisi pultata kiinni johonkin kulmaan? Hmmm, pitääpä miettiä. Eikä ainakaan ostaa sitä kauneinta pinkkiä pyörää, koska sitten itkettää kun se nyysitään. Ja hei, no worries - mulla on kunnon matkavakuutus! Eli jos pian makaan ensiavussa ilman jalkoja ja pää puoliksi irti, se kyllä korvautuu jotenkin. ;)
Siitä naisesta, josta mainitsin, tuli muuten todellakin minun oma hovikuskini - siellä hän odottaa portilla joka aamu. Mahtavaa! :D Tänä aamuna nainen kekkasi vielä loistavan keinon päästä suoraan isommalle tielle: hän vain ajoi meidän portinvartijan luokse, osoitteli minua ja sanoi jotain kiinaksi. Näin aukesi reitti suoraan Waterfrontin alta parkkihallin kautta sille tielle, minne normaalisti jonotellaan vartti. Ovelia nämä kiinalaiset! Mutta kuskista huolimatta aion silti vakavasti miettiä sitä pyörän hankkimista.
Tänään oli taas virallinen tuijotuspäivä. Mietin josko pykäisin ison kyltin, jossa ilmoitan että jokainen tuijotus maksaa 5-10 rähmää tuijotuksen laadusta riippuen - mulla olisi nimittäin pian melko kiva keko rämpylöitä. Kiinalaiset osaavat kytätä meitä valkoisia ihmeellisiä ilmestyksiä niin monin keinoin! Pahin on se monttu auki ja silmät selällään möllötys, jota etenkin rakennusmiehet sun muut duunarit harjoittavat... Ja niitähän riittää siinä toimiston liepeillä. Joku päivä ne vielä ajavat sen kuorma-autonsa ojaan ja varmaan kaivautuvat sieltä romusta vielä kurkkaamaan viimeisen kerran. On myös sellaista vienoa ja kainoa sivusilmällä tuijottelua, jota erityisesti tytöt harrastavat. Se on oikeastaan joskus tosi kiusallista, sillä näen aivan selvästi että minusta siellä supistaan, mutta esitetään että ei me mitään tässä puuhata.... Toisinaan en jaksa yhtään olla yleisenä telkkarina ja vaikka olen kokeillut jopa tuijottajille moikkailua, ei se oikein auta. Ja ei rakkaat ihmiset, en yritä mitenkään kertoa että minussa olisi yhtään mitään nähtävää, katsottavaa saati mielenkiintoista - täällä tuijotetaan kaikkia länkkäreitä samalla tavoin. Meitä naisia ehkä vähän enemmän kuin miehiä.
Kyllä sitä minunkin kotikonnuillani Suomessa möllötetään silmät suurina ja sipistään ja supistaan heti, jos bongataan joku foreigner. Kuka mikä häh? Mitä se täällä tekee? Onpa kerrassaan omituinen... Ja voi herran jumala, jos sinne eksyisi vaikkapa yksi pieni kiinalainen! Menisi ressukka varmaan pian puhki kaikesta pälyilystä.
Huomenna täällä käy meidän ayi sillä välin kun ollaan duunissa, odotan innolla mitä se tekee ja ei tee. :) Ayi kävi meillä viime viikonloppuna tsekkaamassa paikat, mutta yhteisen kielen puuttuessa minä lähinnä osoittelin siivousvälineitä ja pesuaineita. Tein yhden toimiston kiinalaistytön (hassua kun suomalainen assistentti tarvitsee kiinalaisen assistentin apua täällä aika usein) avulla ayille lapun, jossa toivon hänen vaihtavan lakanat. En ymmärrä itse niistä harakanvarpaista mitään, mutta onneksi ayi ymmärtää. Koen edelleen oman siivoojan luksukseksi, vaikka se on Kiinassa normipäivää. Happyhappy!
Ps. Multa tuppaa näköjään tulemaan aika usein ekaan blogiversioon ään ja öön tilalle aat ja oot, kunnes sitten myöhemmin tajuan fiksata ne. Kirjoitan niin usein viestejä kiinalaisella kännykällä ja töissä koneella, josta nämä meidän pistekirjaimet puuttuvat, että alan helposti kirjoittaa blogiinkin kuinka hyva paiva tanaan oli.
0 Response to "Tahtoo fillarin!"
Lähetä kommentti