Niiiii hao. Olen toipunut!
On nuo kiinalaiset kyllä mukavia otuksia, siitä ei pääse mihinkään. :) Mutta muutama pikku pulma mulla näiden kanssa on edelleen.... Kun nämä rakkaat ihmiset meluavat niin kovin. Ihan totta, se on jotain käsittämätöntä meidän kokemattomille länkkärikorvillemme. En ole ikinä elämässäni kuullut yhtä hurjaa älämölöä, kuin täällä Chengdussa kuulen päivittäin! Kun on työmatkan ja -päivän jälkeen kuunnellut pienten kiinalaisten möykkäämistä (miten niin pikkuriikkisistä ihmisistä voi edes lähteä niin kova ääni??) sellaiset kymmenen tuntia ja edessä on vielä kotimatka, niin minun korvani huutavat jo hoosiannaa. Mutta eipä auta muu kuin pompata metroon keskelle kauneinta kiinalaista keskustelua. Jee!
Miettikääpä, kun kiinalaiset totta tosiaan saavat kamalan huudon aikaiseksi jutellessaan kahdestaan (ihan totta, tämä on todistettu monta kertaa kun olen luullut että äänessä on vähintään kymmenen ihmistä - ehei, pari kiinalaista tuttua vain vähän tervehtivät keskenään), millainen mekkala syntyy kun metrossa on satoja ihmisiä! Voin kertoa, että se todellakin sattuu korviin. Ja sitten vielä iltaruuhkaan taksilla, kaikki tööttäilevät innoissaan ja jokainen survoo henkensä edestä eteenpäin... Apua. :D Minun oli pakko tänään työntää sormet korviin, vaikka se varmasti näytti vähän pöljältä. Luojan kiitos suurin osa teistä ei ole ikinä kokenut sitä kiinalaista markettiälämölöä, sillä se todella saattaa viedä kuulon ihmiseltä... Näppärät kiinalaiset nimittäin pistävät hyllyjen väliin monta monituista myyjää varustettuna kovaäänisellä ja nämä kaikki sitten kiljuvat yhteen ääneen, että ostakaa jugurttia! Tai maitoa! Pääasia, että ostatte ja me huudetaan! Se on kauheaa, sanon sen suoraan sydämestäni.
Mutta sitten taas toisaalta en tiedä mitään parempaa, kuin dinneri kiinalaisten kanssa. :) Tai siis en minä heidän kanssaan syö, satun vain aina (no en aina, mutta usein) töiden jälkeen hakemaan meidän omasta pikku autotallikiinalaisestamme vähän tomaattia ja kananmunaa (The best dish ever! Kerron tästä herkkuruoasta vielä joskus ihan tarkemminkin) iltapalaksi ja saan tutkailla hetken sitä syvintä kiinalaista kulttuuria. Sillä missäpä muuallakaan paikalliset olisivat enemmän kotonaan, kuin syömässä - se meitä kyllä yhdistää! Harmi kun mulla ei ole siitä happeningista kuvia, sillä en mitenkään saa loihdittua sitä tunnelmaa teidän silmien tai korvien eteen...
Siellä loiskuu riisivelli ja chilit lentelee, kun paikalliset pääsevät töiden jälkeen sapuskoimaan. Nuudeleita slurppaillaan ja joka puolelta kuuluu maiskutus, sillä sapuska on todistetusti erinomaista. Joku jyrsii onnellisena maapähkinöitä kuin pieni orava ja tiputtelee kuoret isoksi keoksi jalkojen juureen. Toinen ostaa muutaman siansaparon ja nakertaa ne suoraan muovipussista (täällä saa ostaa kaikkea mahdollista ruokaa muovipussissa). Ja lisäksi siellä istuu yksi ihmeellinen jääkarhu, joka unohti taas tilata riisiä. :) Ne ei meinaa millään uskoa, että joku tilaa ruokaa muttei sitä tärkeintä eli riisiä! Mulla on jo lievä riisin yliannostus näiden neljän kuukauden jälkeen...
Vaikka monesti (oivoi niin monesti) olen tosi kyllästynyt tähän kuumuuteen (parhaimpina päivinä +40 ja kosteaa) ja meteliin ja tunkemiseen, en ikimaailmassa luopuisi näistä päivistä. Kiinassa vain on sitä jotain.
On nuo kiinalaiset kyllä mukavia otuksia, siitä ei pääse mihinkään. :) Mutta muutama pikku pulma mulla näiden kanssa on edelleen.... Kun nämä rakkaat ihmiset meluavat niin kovin. Ihan totta, se on jotain käsittämätöntä meidän kokemattomille länkkärikorvillemme. En ole ikinä elämässäni kuullut yhtä hurjaa älämölöä, kuin täällä Chengdussa kuulen päivittäin! Kun on työmatkan ja -päivän jälkeen kuunnellut pienten kiinalaisten möykkäämistä (miten niin pikkuriikkisistä ihmisistä voi edes lähteä niin kova ääni??) sellaiset kymmenen tuntia ja edessä on vielä kotimatka, niin minun korvani huutavat jo hoosiannaa. Mutta eipä auta muu kuin pompata metroon keskelle kauneinta kiinalaista keskustelua. Jee!
Miettikääpä, kun kiinalaiset totta tosiaan saavat kamalan huudon aikaiseksi jutellessaan kahdestaan (ihan totta, tämä on todistettu monta kertaa kun olen luullut että äänessä on vähintään kymmenen ihmistä - ehei, pari kiinalaista tuttua vain vähän tervehtivät keskenään), millainen mekkala syntyy kun metrossa on satoja ihmisiä! Voin kertoa, että se todellakin sattuu korviin. Ja sitten vielä iltaruuhkaan taksilla, kaikki tööttäilevät innoissaan ja jokainen survoo henkensä edestä eteenpäin... Apua. :D Minun oli pakko tänään työntää sormet korviin, vaikka se varmasti näytti vähän pöljältä. Luojan kiitos suurin osa teistä ei ole ikinä kokenut sitä kiinalaista markettiälämölöä, sillä se todella saattaa viedä kuulon ihmiseltä... Näppärät kiinalaiset nimittäin pistävät hyllyjen väliin monta monituista myyjää varustettuna kovaäänisellä ja nämä kaikki sitten kiljuvat yhteen ääneen, että ostakaa jugurttia! Tai maitoa! Pääasia, että ostatte ja me huudetaan! Se on kauheaa, sanon sen suoraan sydämestäni.
Mutta sitten taas toisaalta en tiedä mitään parempaa, kuin dinneri kiinalaisten kanssa. :) Tai siis en minä heidän kanssaan syö, satun vain aina (no en aina, mutta usein) töiden jälkeen hakemaan meidän omasta pikku autotallikiinalaisestamme vähän tomaattia ja kananmunaa (The best dish ever! Kerron tästä herkkuruoasta vielä joskus ihan tarkemminkin) iltapalaksi ja saan tutkailla hetken sitä syvintä kiinalaista kulttuuria. Sillä missäpä muuallakaan paikalliset olisivat enemmän kotonaan, kuin syömässä - se meitä kyllä yhdistää! Harmi kun mulla ei ole siitä happeningista kuvia, sillä en mitenkään saa loihdittua sitä tunnelmaa teidän silmien tai korvien eteen...
Siellä loiskuu riisivelli ja chilit lentelee, kun paikalliset pääsevät töiden jälkeen sapuskoimaan. Nuudeleita slurppaillaan ja joka puolelta kuuluu maiskutus, sillä sapuska on todistetusti erinomaista. Joku jyrsii onnellisena maapähkinöitä kuin pieni orava ja tiputtelee kuoret isoksi keoksi jalkojen juureen. Toinen ostaa muutaman siansaparon ja nakertaa ne suoraan muovipussista (täällä saa ostaa kaikkea mahdollista ruokaa muovipussissa). Ja lisäksi siellä istuu yksi ihmeellinen jääkarhu, joka unohti taas tilata riisiä. :) Ne ei meinaa millään uskoa, että joku tilaa ruokaa muttei sitä tärkeintä eli riisiä! Mulla on jo lievä riisin yliannostus näiden neljän kuukauden jälkeen...
Vaikka monesti (oivoi niin monesti) olen tosi kyllästynyt tähän kuumuuteen (parhaimpina päivinä +40 ja kosteaa) ja meteliin ja tunkemiseen, en ikimaailmassa luopuisi näistä päivistä. Kiinassa vain on sitä jotain.
0 Response to "Ottaisin pari siansaparoa ja yhden kärsän"
Lähetä kommentti