Nǐ hǎo Chengdu!

Ei muuta kuin kartta kädessä kotikadullemme odottamaan vapaata taksia. No tuoltahan tuleekin jo ensimmäinen, äkkiä käsi viuhtomaan jotta kuski huomaa! Mitäs nyt, taksi pysähtyy jo paljon aiemmin… *lisää vimmattua käden heilutusta*…ei hemmetti, siellähän on kiinalaisia tien reunassa ennen minua! Niinpä tietysti, taas kerran. Otan sitten tuon seuraavan taksin. Nonni, siinähän se tulikin, ei muuta kun kyytiin. Näytän tästä kartasta vaan kuskille mihin olen menossa ja homma on sillä selvä. Ai kuski ei taas osaa lukea karttaa…annas kun näytän ja puhun samalla paljon englantia, josta et ymmärrä yhtään mitään. Joo, hieno homma – aja nyt kiltti vaan sitä autoa, niin minä yritän kertoa mihin ajetaan.

Näyttää pahasti siltä, ettei tuolla miesressukalla ole aavistustakaan mihin se minua vie…ja nyt se on pirulainen jo ehtinyt kääntyä jollekin kadulle, joka on aivan väärä ja minäkään en enää tiedä missä ollaan! Voi piiiiip! Pysähdytäänpäs tähän tien reunaan ja katsotaan sitä karttaa uudemman kerran… Jaaha, kuski viittoo minulle että ulos siitä, hushus. No jospa minä hyppään kyydistä tässä ja katson navigaattorilla, missä olen. Kuulostaa hyvältä idealta! Mutta ainiin, minun puhelimen navigaattori ei toimi….mitäs nyt sitten tehdään? Seisotaan jonkun pimeän kujan reunassa yksin ja odotetaan murhaajaa? No way, pikaista laukkaa umpimähkään valittuun suuntaan – voinhan aina ottaa uuden taksin ja näyttää kotiosoitetta. Niin juuri teenkin, ei mitään hätää, ei yhtään minkäänlaista….

Kauankohan minä olen jo harhaillut täällä? Kaikki taksit ovat varattuja…voi prkl suoraan sanottuna. Ei mutta tuolla näkyy valoja, voisikohan se olla, hei se on!! Ne on Carrefourin valokylttejä, jes, pääsin vahingossa perille! On kulunut jo 40 minuuttia, mutta menen nyt kuitenkin kauppaan, kun se tuohon kohdalle tupsahti. Tuskin siellä enää tähän aikaan on paljon porukkaa? En usko, eiköhän ne ole jo nukkumassa. Hah…in your dreams! Viisi tuhatta kiinalaista on hereillä ja ruokaostoksilla…siellä samaisessa kaupassa. Voi damn. Minä vain nappaan tuosta korin ja teen pari harkittua täsmäiskua leipähyllyyn ja juustohyllyyn. Niin juuri, ei tässä varmaan kauaa mene.

Äkkiä liukuportaisiin ennen kiinalaisia. Ei voi olla totta, joku juuri kiilasi eteeni eikä väistä senttiäkään, jotta voisin kiirehtiä ohi! No madellaan tässä nyt sitten taas…nämä voisivat todellakin opetella ripeämpää kävelyä ja toimintaa.  Ah, viimeinkin kaupassa. Taidan edetä tätä sivukäytävää, jos siellä olisi vähemmän kiinalaisia. No turha luulo, niitä säntäilee tielle joka puolelta – menkää nyt rakkaat pikku kinuskit pois minun edestäni! Olen väsynyt ja haluaisin vain ostaa sämpylöitä…pliis, menkää edes johonkin… Päätän vaihtaa taktiikkaa ja siirryn pääväylälle. Sinkoilen kiinalaisten välistä ja takaa ja edestä yrittäen puikkelehtia nopeammin leipähyllylle. Ei jumankauta, taas siinä edessä on kiinalainen! Nyt alkaa palaa käämit. Ihan tosissaan. Teen tietä itselleni kyynärpäätaktiikalla – sitä saa, mitä tilaa arvon kiinalaiset.

Huh, jäljellä on vielä kaksi pussia sämpylöitä, kurotan kättä napatakseni äkkiä toisen, mutta samalla jostakin ilmestyy keltainen käsi ….irti niistä sämpylöistä, minä näin ne ensin!! Huh, se laski toisen pussin takaisin, sieppaan sen salamannopeasti. Noin! Sitten enää se juusto…yritän vaania vapaata kulkuväylää, mutta se on melko haastavaa kun joka puolelta ilmestyy aina vaan uusia ja uusia kiinalaisia…. Juoksen tuosta välistä! Oho, törmäsin korilla myyjään – kyllä se henkiin jää, minä yritän nyt vain päästä juustohyllylle. Noniin, viimeinkin myös juusto korissa! Ah, pääsen pois! Ei muuta kuin etsimään lyhyttä kassajonoa.

Ainiin, eihän täällä ole lyhyitä kassajonoja….no edes viittä metriä lyhyempi, kiitos. Menenkin tuohon noin, noilla ei ole paljon tavaraa korissa. Ei mutta sieltähän on vielä tulossa puoli sukua paikalle, edessäni jonottaakin vasta kaksi perheenjäsentä. Isomummukin on otettu messiin ja se työnnetään pyörätuolissa eteeni, juuri siitä varpaani yli, kiitos. Ja vauvakin on päässyt mukaan, nyt se huomaa valkoisen naamani ja punaisen tukan – älä pliis ala kirkua….noniin, täysi huuto ja itku päällä. Niinpä tietysti, joo olen pahoillani että näytän tätä länsimaista naamaani täällä ja pelottelen teidän lapsia, anteeksi. Niillä on loppujen lopuksi pari kärryä tavaraa, tässä voi siis kestää…. Pysykää nyt hemmetti edes kerran pois sieltä kassan takaa, markettien hinnat ovat kiinteitä eikä täällä tingitä! Jooko, kiinalaiset? Edes tämän kerran. On niin vietävän kivaa jonottaa kiinalaisten kanssa! 

Vihdoinkin minun vuoro! Yritän kovasti piirtää ilmaan muovikassia ja esittää eri demonstraatioita sen kantamisesta, jotta kassa antaisi minulle pussin. Jaaha, tällä kertaa se ymmärsi heti – hyvä. Tyrkkään rahat kassatytön käteen ja lähden kipittämään kohti uloskäyntiä. Juuri kun olen pääsemässä rappusiin, jostain ilmestyy lauma kiinalaisia. Eteeni. Älkää nyt taas löntystelkö siinä ja kiljukaa jooko vähän vähemmän. Arg!! Voisin repiä hiuksia. Pääsen ulos ja enää tarvitsee saada taksi kotiin. Menen tuohon taksipysäkille odottamaan ja jes, olen ainoa odottaja! Sieltä tulee heti vapaa taksi, hyppään tästä vaan kyytiin….hei! Kiinalainen heti ULOS sieltä taksista, minä näin sen takuulla ensin!! Sinne meni. Otan seuraavan. Tyrkkään kuskille kartan ja rukoilen, että se osaa perille.

Ja tämä kuski osaa. Xiexie - kiitos. Olen rättiväsynyt, kuoleman partaalle stressaantunut, hikinen ja lopen uupunut. Mutta hei, sain haettua leipää ja juustoa – olen jälleen kerran The winner! Samalla toivon kuumeisesti, ettei kaupassa tarvitse käydä pariin päivään.