Nǐ hǎo Chengdu!

Moikkamoi, taas ollaan linjoilla! Naapuriprovinssissa on kuulemma järistellyt maa, mutta onneksi ei ole meiän lattiassa tuntunu mitään ja neljä seinääkin on vielä pystyssä. Ja rakkaat suomalaiset, älkää suotta hamstratko mitään joditabletteja (en tosin epäile teitä lukijoita ensimmäisenä), koska jos ne Japanin ydinhuurut johonkin tulevat, niin me ollaan kyllä ensin tulilinjalla... :)

Perjantaina opettelimme koulussa kiinalaista keskustelutaitoa. Jos ei keksi mitään juteltavaa, voi aina heittää vähän small talkia peliin! Sopivia aiheita kiinassa on kolme: 1. Onko töissä kiireistä? 2. Mitenkäs tuo terveys, onko ollut kunnossa? 3. Oletko syönyt? Minun lempparini on ehdottomasti kolmas aihe! :D Kiinalaisille syöminen ja ruoka on tärkeä aihe (kuten myös minulle) ja siksi on aivan normaalia tiedustella, joko olet syönyt ja mitä söit ja missä. Minultakin on kiinalainen jo ehtinyt kysyä söinkö lounasta ja menin tietysti vastaaman urpona, etten ole edes vielä ehtinyt natustella aamiaista....auts, väärä vastaus! Kiinalaisille kannattaa vastata ennemmin, etten ole ehtinyt vielä lounaalle mutta lähden mieluusti kanssasi syömään. Minun antamani vastaus aiheuttaa kiinalaisissa turhaa ahdistusta. Onneksi nyt tiedän paremmin!

Viikonloppuna ei ole oikein tehty mitään, kun mulla on ollut täällä kotona sairas lapsi - ei kun siis insinööri. Eroa tuskin kuitenkaan huomaa. ;) Johan tässä onkin nyt oltu neljä viikonloppua kipeänä vuorotellen... Käväisin eilen itsekseni Ikeassa, kun tarpeeksi tylsistyin sisällä. Asennoiduin jo valmiiksi paremmin kuin yleensä, en asettanut minkäänlaisia aikatauluja ja päätin, että Herran haltuun koko reissu (vaikka Herra tuskin edes muistaa tätä mustaa lammasta...). Ihme kyllä taksi osasi mukisematta perille ja sain syötyä melko tyhjässä Ikean raflassa ja löysin suurinpiirtein kaiken, mitä etsinkin.

Ja koska olin päässyt tällaiseen valaistuneeseen olotilaan, yritin olla välittämättä siitä, että minua työnnetiin ja tyrkittiin kärryillä sekä koreilla. Yritin olla myös suuttumatta vaikka kädestäni revittiin tavaroita, vaikka minua etuiltiin oikein jengillä kassajonossa...ja sain jotenkin pidettyä hermoni kurissa - hah! Ehkä siksi, kun nauroin niin kovin kun katselin kiinalaisia länsimaisten tarvikkeiden kimpussa. :D Täällä myydään Ikeassa paljon sellaista, mitä kiinalaiset eivät välttämättä ole koskaan nähneet ja senpä vuoksi ne kokeilevat innoissaan kaikkea. Kuvitelkaa mikä näky saadaan, kun parikymmentä kiinalaista ränkyttää tyytyväisinä valkosipulipuristinta tai kokeilee miten maustepurkki toimii. :)

Olen saanut myös fanipostia, eikun siis lukijapalautetta. ;) Sätin kuulemma aina kiinalaisia ja possuttelen niitä. Totta. Niinhän minä teen - mutta kaikella kunnioituksella ja rakkaudella näitä pikkuisia kohtaan! Olen asunut aiemminkin ulkomailla ja minulla on myös omat mielipiteeni Suomen maahanmuuttajapolitiikkaan, joten minä todellakin tiedän ja ymmärrän että maassa aina maan tavalla. Minä olen se laowai, joka muutti Kiinaan. Minä olen se ummikko, joka ei osaa näiden kieltä. Vaikka tuntuu kuinka hassulta, ettei jossakin voi puhua enkkua, se on mahdollista. Mandariinikiina on maailman puhutuin kieli, joten miksi ihmeessä näiden tarvitsisi puhuakaan muuta omassa maassaan? I got the point, todellakin. Olen pahoillani jos kuulostan ilkeältä, en tarkoita olla sitä.

Mutta... Kiina on haastavin, erilaisin, kummallisin, vaikein, monimutkaisin, selittämättömin ja uskomattomin paikka ja kulttuuri, jossa olen ikinä elänyt. Täällä meinaa seota jo kauppareissulla. Minä viimeksi perjantaina itkin kaupasta tullessani. Oikeasti. Sitä on hyvin vaikea edes yrittää selittää, mutta Kiina ja kiinalaiset on ihan oma juttunsa. Sitä kun ei oikein voi ymmärtää. Minä en ymmärtänyt, enkä varsinkaan uskonut vaikka minulle etukäteen kerrottiin, miten vaikeaa täällä voi kaikki olla. Ehei, minähän olen asunut Madridissa - ei sielläkään mikään ollut mahdotonta! Niin...se olikin Espanja ja Eurooppa.

No, turha minun on tässä yrittää todistella Kiinan mahdottomuutta - toivon kuitenkin kaikkien ymmärtävän, että minä yritän vain verhota huumoriin kaiken sen turhautumisen ja epätoivon, mitä toisinaan koen täällä. Ja onneksi mulla on täällä tuo toinen, joka tasan tarkkaan tietää miksi itken kun tulen kaupasta...helpottaa kummasti. :)

Mingtiān jiàn eli huomiseen!