Nǐ hǎo Chengdu!

Teremoroheei! Unohdin osallistua viime lauantaina Earth Hour-tempaukseen, mutta saanen anteeksi - meiltä kun oli eilen tunnin sijasta kaikki sähköt poikki reippaat 11 tuntia! Sehän on paljon parempi ekoteko, kuin pekkä tunti, ay? Onneksi tällä kertaa tajusin lukea alakerrasta ilmoitustaululta että tänään on sähkökatkos, enkä jäänyt kotiin ihmettelemään pimeää kämppää kuten viimeksi...

Lähdinkin eilen korjauttamaan kynsiä, sillä kuuluisa Made in China-laatu kesti tällä kertaa vaivaiset neljä päivää. Sovittelin viime sunnuntaina vähän kenkiä ja kaksi tuliterää kynttäni napsahti kauniisti kaaressa lattialle... Painelin siis taas etelään ja tömistelin samaisen kynsipojan eteen kuin viimeksi. Tarvittiin monen monta kiinalaista ihmettelemään katkenneita kynsiä, kolme paikan työntekijää ja lisäksi pari muuta asiakasta. :D Kaksi kynttä saatiin kuitenkin korjattua ennätysnopeasti, sillä valmista tuli jo tunnissa - vaaau!

Sain taas loistavan esimerkin kiinalaisesta small talkista, sillä minulta kysyttiin tuon tunnin aikana tasan kaksi kysymystä: a) Did your husband say beautiful? b) Did you already eat dinner? Ilmeisesti tässä on todellakin ne tärkeimmät seikat, joista kiinalaiset haluavat puhua. :) Ne eivät millään ymmärtäneet viimeksikään, etten ole naimisissa - ensimmäinen kysymys oli silloin, onko mieheni Chengdussa. Tosin tämä oletus voi johtua myös tämän kaupungin suuresta komennusvaimomäärästä. Ja se illalliskysymys taas - ruoka nyt vaan on ihan uskomattoman tärkeää kiinalaisille. Kiertelin tällä kertaa ja vastasin hyvin epämääräisesti, mutta kuitenkin niin etteivät kiinalaiset hätääntyneet ja luulleet, että olen nälkäinen. :D Niin muuten, olisin kyllä pyytänyt alennusta kynsien korjauksesta, mutta nepä olivatkin ilmaiset - niiden katkeaminen noin pian kun oli "so so terrible!".

Tänään olikin sitten vuorossa yksi tämän reissun odotetuimmista ja jännittävimmistä koitoksista. Oi kyllä, minä kävin kampaajalla! Olin pelännyt tätä hetkeä ihan tosissaan, sillä jos kiinalaisille ruoka on suurin rakkaus niin mulle se on tukka. :) Tänään en voinut kuitenkaan lykätä kampaajareissua pidemmälle, sillä peilistä näkyi jotain kunnon venäläistä supikoirahattua muistuttavaa... Tuossa meidän kotikadulla on ainakin kolme hienompaa hiussalonkia (täällä on myös sellaisia vessakoppeja, missä puolisokea kiinalaispappa nyrhii karvoja...) ja lähdin urheasti etsimään paikkaa, josta löytyisi joku enkuntaitoinen. Jäin kuitenkin jo ensimmäiseen paikkaan, sillä minut suorastaan imaistiin ovesta sisälle.

Ensimmäinen vartti meni siihen, kun kaikki tuijottivat tukkaani ja ihmettelivät punaista väriä. Sitten minut työnnettiin takahuoneeseen, josta paljastui hiustenpesutehdas! Siellä oli vieri vieressä kymmenen punkkaa, joiden päässä oli pesuallas ja joka puolella makoili tyytyväisen näköisiä kiinalaisia hiustenpesulla. Pesijät olivat niitä übertrendikkäitä nuoria miehiä ja minutkin ohjattiin makaamaan yhteen petiin. Voin kertoa, että aluksi tuntui todella pöljältä maata siinä kaikkien keskellä kuin sardiini öljyssä... Mutta sitten joku heppu tarttui toimeen ja hiuksiani ja päätäni hierottiin ja möyhittiin ja vaahdotettiin puoli tuntia - ah, mitä ihanuutta! Kuulin siinä makoillessani, että paikalle saapui myös joku espanjalainen nainen ja mehän maattiinkin sitten vierekkäin sardiineina ja höpistiin espanjaa ja enkkua. :)

Pesu- ja hierontasession jälkeen minut tyrkättiin penkkiin ja sitten alettiin ihmetellä, että mitäs tälle tehtäisiin. Arvatkaa monta paikallista tarvitaan leikkaamaan yksi punainen tukka? Vaihtelevasti 1-5 kiinalaista. Ensin pitää taivastella lisää punaista väriä ja sitten tutustua hiuslaatuun hypistelemällä sitä ja sitten viittoa puolin toisin, että miten sitä tukkaa pitäisi leikata. Onneksi mun tukka on hyvin samanlaista laatua kun näillä paikallisilla, eli paksu ja karhea ja onneksi Kiinassa tuntuu olevan tytöillä muotia tällainen samanlainen lyhyt palloleikkaus kun minulla - kaveri teki nimittäin suht hyvää jälkeä, vaikka yhteistä kieltä ei löytynyt. :) Ja parasta oli hinta! Ensin hinnaksi näytettiin huikeat 28 rämpylää, mutta koska tänään oli jokin erityinen VIP-päivä niin hintaa puolentoista tunnin operaatiolle jäi vain 20 rämpylää eli n. pari euroa. Haha, joskus minä niin tykkään Kiinasta! :D Voisin käydä jatkossa ihan vain huvikseni kampaajalla pesetyttämässä ja hierotuttamassa pääni...

Niin muuten, se espanjalainen nainen (johon törmäsin kampaajalla) asuu myös Waterfrontissa ja on saapunut tänne komennusvaimoksi kuukausi sitten. Toivottavasti törmätään taas pian, sillä minä rakastan (yrittää) puhua hispaniaa! Ja muuten, näin tänään ensimmäisen kolarin täällä maailman takuulla sekavimmassa ja kamalimmassa liikenteessä. Pari skootteria jysäytti yhteen ja vaikka kenellekään ei onneksi käynyt mitään, niin se huuto, meteli, kiljuminen, syyttely ja tappelu oli ihan uskomatonta. Olin ihan kauhuissani! Poistuin paikalta varmaan niin säikähtäneenä, että ihme ettei poliisi napannut minua talteen. :D Tämän vuoksi en uskalla ostaa edes fillaria ja yrittää täällä sen kanssa liikenteen sekaan...

Pitäis vissiin kirjotella päivittäin, ettei sitten kerralla olisi ihan näin paljon asiaa. Hups.

Sortsit, olen taas laiminlyönyt reissublogia!

Sunnuntaina me keksittiin lähteä katsomaan niitä munkkeja niiden temppeliin. Chengdusta löytyy parikin toimivaa temppeliä ja toinen sijaitsee ihan keskellä kaupunkia. Mietin aiemmin, että miten munkit voivat keskittyä meditoimaan ja mietiskelemään keskellä miljoonakaupunkia ja vieläpä meluisassa Kiinassa... No temppelipä olikin lähinnä turistinähtävyys (varmaan kiinalaisia turisteja varten, länsimaisia turisteja kun täällä ei ole - en laske meitäkään turisteiksi, kun asumme täällä)!

Olin odottanut tohkeissani näkeväni ihka oikean buddhalaisen munkin punaisessa tai oranssissa kaavussaan istumassa hankalassa meditaatioasennossa ja miettimässä loputtomia kysymyksiä, mutta enpä nähnyt kuin portit valtavalle temppelialueelle ja sisäänpääsynhinnan 60 RMB. Hmmm. Hinta on Kiinan tasolla järkyttävän kallis. Hmmm. Pitäisikö siitä maksaa, että näkee oikeita hengellisiä munkkeja? Tämä ei ollutkaan ihan sitä, mitä oltiin hakemassa, joten poikettiinkin temppelialueen vieressä sijaitsevalle mielenkiintoiselle kadulle - katu oli nimittäin rakennettu ihanan vanhaan kiinalaiseen tyyliin paperilyhtyineen, suippokattoineen ja pikkuiruisine kojuineen. Taattua turistilaatua, mutta markkinakatu onkin tyystin eri asia kuin temppeli. :)

Markkinakatu.

Seikkailimme siellä tsiljoonan kiinalaisen kanssa ja törmättiin viimeinkin niihin ammattimaisiin korvankaivajiin! Yhden rakennuksen edessä hääri valkotakkisia miehiä ja kun pysähdyimme katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu, yksi heistä huusi meille "ear cleaning!!" ja heilutteli ilmassa kenkälusikan näköistä metallihärveliä. No thanks, mutta oli pakko jäädä katsomaan miten homma oikein tapahtuu: kiinalainen vaan penkkiin ja valkotakkinen setä alkoi kaivella sen korvia sillä kenkälusikallaan. :D Harmi kun en ehtinyt saada kuvaa tästä...

Näkymä samaiselta kadulta.

Kiinalaisilla on tapana nakertaa koko ajan jotakin ja täällä onkin joka puolella paljon pieniä katukeittiöitä ja kioskeja, joista voi ostaa mitä erinäisempiä "snackseja". Nämä kiinalaisten pikku välipalat ovat kuitenkin niin erikoisia, etten ihan vähällä maistaisi... Tuolla markkinakadulla joka toisella oli käsissään kokonainen grillattu lintu, johon on työnnetty tikku -  ja kiinalaiset vaan jyrsivät tyytyväisinä sitä tikussa siivet suorina sojottavaa otusta kuin tikkaria...Tarjolla olisi ollut myös isoista nököhampaista päätellen jonkin jyrsijän grillattua päätä. Kenties myyrän? Saan melkein vilunväristyksiä näistä "välipaloista".

Kiinalaisia onnenamuletteja.

Pandakauppa.

Tämän kultuurikokemuksen jälkeen lähdettiin keskustaan shoppailemaan ja meillä kävikin hyvä flaksi! Paikallisen urheiluvaatemerkin liikkeessä oli nimittäin loppuunmyynti. Suomessa en löydä loppuunmyynneistä yleensä mitään, sillä jäljellä on joko pikkuruisia tai valtavan suuri kokoja. Sama homma Kiinassa, jäljellä oli kaikkea koossa XL tai enemmän - mutta hei, mehän ollaan täällä länkkäreinä kokoa XL! Joten ei muuta kun jumppapaitaa messiin halvalla hinnalla. Muut shoppaukset eivät oikein onnistuneet...täältä kun ei ole kovin helppoa löytää haluamaansa vaatetta oikeassa koossa tai pituudessa.

Vakoilin äsken parvekkeella, kun huomasin että meidän portinvartijat seisoivat riveissä käsi lipassa tuolla koriskentällä, joka näkyy suoraan meidän partsilta. Ehkä niitä koulutettiin? Joskus nimittäin vartijat seisovat porteilla kunniakujassa ja vetävät käden lippaan, kun kävelen luimistellen niiden välistä. :D En tiedä käykö täällä Waterfrontissa joskus niin arvovaltaisia vieraita vai mitä täällä tapahtuu.

Portinvartijat koulutuksessa. Klikkaamalla kuvaa näkyy paremmin.

Maailma on loppujen lopuksi hyvin pieni. Niin pieni, että Kiinastakin voi löytää ruotsalaisen kahvilan. Sain koulussa vinkin Chengdun takuulla ainoasta ruotsalaisesta kahvilasta naapurimaan pojalta ja kappas vain - kyseinen kuppila sijaitsee ihan meidän lähistöllä. Emme ole vain sattuneet kävelemään sielläpäin, sillä ohitamme paikan aina taksilla ja usein vielä pimeällä. Jos kaiken kiinalaisen keskeltä löytyy jotain noinkin kotoista (Ruotsi ja Suomi, ne nyt on täällä melkein sama asia), niin sinnehän on yksinkertaisesti pakko päästä!

Kaffestuganin omistaa ruotsalainen mies korealaisen vaimonsa kanssa. Paikka sijaitsee hyvin kiinalaisessa rakennushärdellissä pienten kiinalaisten kauppojen ja ravintoloiden naapurissa, mutta samantien kun astuu ovista sisään, tietää olevansa länkkäripaikassa. Ihan oikeasti länsimaisessa kahvilassa, sillä jo pöydät ovat puisia (ei niitä kiinalaisten muovivirityksiä...), sisustus muutenkin kaunista ja rauhallista, taustalla soi hiljainen musiikki ja ravintolan omistajat tervehtivät sinua tiskin takaa. Kaikki puhuvat englantia! Ja kokki on valkoinen. :) Kaffestugan on kahvilan ja lounaspaikan risteytys, menusta löytyy niin erikoiskahveja kuin ruotsalaisia lihapullia ja sandwichejä. Me vedettiin ruåttalaiset pyttipannut ja lämmin smörrebröd ja jälkkäriksi kahvia ja kaakaota. Kaakaota Kiinassa - erikoista!

Pieni pala Ruotsia Kiinassa.

Viehättävintä paikassa oli se uskomaton tyyneys ja hiljainen idyllisyys, ihan kuin ovien ulkopuolella olisi täysin eri maailma...ja niinhän se onkin. Kiina on uskomattoman meluisa, likainen ja hektinen. Kaffestuganiin on kuitenkin onnistuttu vangitsemaan pala jotain todella rauhallista. Se voi tosin johtua siitäkin, että suurin osa asiakkaista oli länkkäreitä ja meistä nyt vaan lähtee äänekkäimmistäkin puolet vähemmän volyymia kuin kiinalaisista. :) Palvelukin oli niin ystävällistä ja henkilökohtaista, että ei voi kuin tykätä paikasta.

Nähtiin muuten Kaffestuganin vieressä kiinalainen hammashoitola... Siinä ne kaivelivat jonkun hampaita ikkunan edessä. :D Ei tietoakaan yksityisyydestä. Olen kuullut, että kiinalaiset lääkärit ovat vähän erilaisia paikkoja kuin mihin me ollaan totuttu: yksityishuoneita ei ole, vaan samassa huoneessa voi olla kaksi tai kolmekin vastaanottoa ja kaikki vaivat liikavarpaista korvatulehduksiin hoidetaan siinä iloisesti kaikkien nähtävillä. Ei kehdattu kuitenkaan kovin kauaa seurata kiinalaisen tytön hammasoperaatiota. Siinä hammashoitolan edessä oli muuten rivi oransseja muovituoleja - hammaslääkärin "odotushuone" kenties? ;)

Sattui eilen silmiin hauska uutinen Iltalehden sivuilta, jonka otsikko kuului: "Kiina kieltää tupakoinnin julkisilla paikoilla". Ingressissä luki kuitenkin näin: "Kiina yrittää lopettaa tupakoinnin julkisilla paikoilla. Jo etukäteen on arvioitu, että tupakointikielto epäonnistuu." Miten minä en yhtään ylläty tästä arviosta?? :D En ole vielä koskaan nähnyt kiinalaisten noudattavan mitään tämänkaltaisia sääntöjä tai määräyksiä. Täällä saa esimerkiksi tupakoida ihan missä vain, taksikuskit pössyttelevät pöllin kaikessa rauhassa autossa ja joskus jopa ikkunat kiinni. Ravintoloissa saa tupakoida sisällä, mutta onneksi monikaan ei polta. Ei ainakaan noissa paremmissa paikoissa. Uuden lain mukaan tupakointi kielletään ravintoloissa, hotelleissa, puistoissa, museoissa ja teattereissa. Sen sijaan toimistoissa sauhuttelua saa jatkaa...

En tiedä kasvetaanko me suomalaiset jo muksusta lähtien siihen, että lait ja säännöt on tehty noudatettaviksi - ei niinkään rikottaviksi. Jotenkin Suomessa vaan kaikki uskovat kieltoja. :) Kiinassa taas kieltokyltit tuntuvat olevan olemassa vain koristeena. Esim. meidän pihalla on joka nurmikolla kyltti, joka kieltää koiran pissityksen nurtsille. Tuolla on jopa oma nurmialue nimettynä pet toiletiksi! Mutta ehei, kiinalainen puudeli pissii mihin haluaa. Vaikka lattialle sylkeminen olisi kiellettyä, kiinalainen sylkee mihin haluaa.

Sama ongelma oli Espanjassa, joskus melkein jopa pahempana kuin täällä. Espanjalainen ei usko yhtäkään kieltokylttiä! Madridissa meidän yliopiston kahvilassa oli tupakointi kielletty. Kerran kuitenkin iso joukko espanjalaisia sauhutteli kaikessa rauhassa kahvilan eteisessä valtavan "Prohibido fumar!"-kyltin (=tupakointi kielletty) alla ja minä olin menossa pihalle polttamaan. Kysyin taas kerran pöljänä, että miten te poltatte sisällä kun se on kielletty....no ei se kielto nyt sateella pidä paikkaansa! Kuka nyt vesisateeseen menisi ulos tupakoimaan?? Niin joo, eipä tullut mieleenkään, ettei kielto päde sateella. :D

Sääntöjen noudattaminen tulee multa selkärangasta ja epäilen vahvasti, että olen sen jo pienenä imenyt itseeni meidän kulttuurista. Kun taas katsoo kiinalaisia lapsia, huomaa että nehän saavat tehdä ihan mitä tykkäävät - joten en ihmettele edelleenkään, ettei ne kiellot mene täällä aikuisenakaan kalloon. Mutta maassa maan tavalla! Yritän parhaani mukaan noudattaa lakeja täällä, mutta saatan itsekin silloin tällöin vetäistä yhden pöllin taksissa - jos kuskikin sattuu polttamaan. Joten en oo mikään paasaamaan näille. :)

Sääntöjen noudattamisesta puheen ollen...Chengdussa on tasan kaksi jonoa, jotka toimivat kuten suomalainen olettaa. Näissä jonoissa oikeasti jonotetaan toinen toisen perässä, kukaan ei tunge eteesi eikä yritä ohittaa tai kiilata tai muutakaan epäreilua! Hämmentävää! Toinen tällainen ihme löytyy lentokentältä ja toinen ostoskadun läheltä. Tosin jotta kiinalaiset saataisiin seisomaan peräkkäin nätisti on jonotusalue aidattu raudalla kapeaksi väyläksi, johon ei yksinkertaisesti mahdu muuten kuin kiltisti jonottamalla. ;)

Ps. Tästä pääset alkuperäiseen tupakointiuutiseen: KLIK!

Vaikka yritän parhaani mukaan puhua täällä paikallisille kiinaa, on kuitenkin tilanteita, joissa kiinalaiset tuntuvat tykkäävään kun heille juttelee englanniksi. Esim. eilisessä kynsipaikassa se minua operoinut poika ymmärsi osittain mitä puhun ja nyökytteli innoissaan. Kiitän ja tervehdin meidän portinvartijoita usein enkuksi ja kaupassa monet kassat huutelevat perääni tohkeissaan "bye bye!" kun olen ensin sanonut heipat niille.  Hankalaa on vain puhua tarpeeksi hitaasti. Oikeasti. Puhun sujuvasti enkkua enkä tuppaa kiinnittämään huomiota nopeuteen, jolla niitä sanoja päästelen suustani. Tiedän kuitenkin omasta kokemusta, että hitaasti puhuminen on kaiken a ja o!

Ymmärrän espanjaa, mutta en suinkaan silloin jos espanjainen posmittaa sitä heille ominaisella kiivalla tahdillaan. Minulla ei ole mitään mahiksia ymmärtää myöskään kiinalaisten kiinaa, elleivät he sanoisi joitakin tiettyjä osaamiani sanoja yksi kerrallaan. Eilen tuntui hassulta lausua pitkä lause sana kerrallaan ja odottaa aina välissä, että kynsityttö ja -poika kaivelevat sen sanavarastostaan. :) Joskus sanaa ei löytynyt ja he vääntelivät tuskissaan kulmakarvojaan sillä välin kun yritin keksiä kiertoilmauksia, jotka he kenties ymmärtäisivät. Tätä samaa tehtiin joskus Madridissa argentiinalaisen kämppikseni Solen kanssa - hän kun ei puhunut enkkua ja minä en puhunut riittävästi espanjaa. Yritin kerran kertoa Solelle varmaan kymmenellä eri tavalla, että avaan ikkunan. Lopuksi vain avasin sen ja problem solved. :D

Käväisin tänään siellä Walmartissa hypelöimässä kaikkea mitä silmiini osui. Kiinalaisilla on muuten pettämätön tyyli myydä tuotteita. Kaikkialla on paljon asiakaspalvelijoita, jopa marketeissakin on omilla hyllyillään omat palvelijat. Ja joka paikassa on tosiaankin monta asiakaspalvelijaa per asiakas, joten koskaan ei ole tarvinut yksin seisoskella (en tosin ikinä ymmärrä, mitä ne myyjät minulle sanovat). Minulle on vielä uskomattoman helppo myydä lähes mitä tahansa, joten kauppa käy! Yleensä tutkin naama kurtussa jotain kiinalaista purkkia ja yritän saada ongittua tietoa, mitä purkki mahtaa sisältää ja viereeni pelmahtaa myyjä. Sitten se vain ottaa jonkin purkin, joka muistuttaa minun pitelemääni ja tökkää sen käteeni ja hymyilee päälle. Ja minä ostan sen - helppoa! Olen jo ostanut tällä tavoin erinomaisen monitoimimopin, kiinalaista hammastahnaa, ihan hyvät lenkkarit ja ties mitä. Pitääpä muistaa tämä tyyli, jos vielä palaan töihin myyjäksi. :)

Kävin tänään väijymässä Walmartin lihaosastolla, sillä se on ainoa paikka josta saa inhimillistä kanaa. Täällä ei kuulkaas ole kuultukaan mistään vakuumipakatusta ja hygieenisestä rypsiporsaasta tai Kariniemen kanapojista - liha on usein melko julmasti esillä ja ihan sellaisenaan taivaan alla. Jopa markettien lihaosastot tuoksahtavat suhteellisen järkyttävältä ja koukuissa roikkuu niin kalmareita lonkeroineen kuin jäniksen jalkoja... Kanafileet makoilivat siinä jäähilepedillä ja tiesin haluavani ostaa niitä, mutta jouduin ensin pyörimään siellä muka muina naisina koska yritin selvittää miten ne kanat pitäisi ostaa. :D Mietin kuumeisesti pitääkö minun nostaa kanafile räpylääni sellaisenaan (ei kai!) ja kiikuttaa johonkin vain mitä ihmettä teen. Sitten paikalle saapui kiinalainen tyttö, joka vain tarttui paljain käsin yhteen lihakimpaleeseen. Ja vei sen vaa´alle. Ahaa! Näin tää tämä homma toimii.

Nostelin kanoja muovipussiin muovipussin avulla ja mietin samalla kuinkahan moni kiinalainen käsi on kopeloinut niitä...täytyypä paistaa fileet kunnolla. :)

No worries mate! Kuten ne tuppaa tuolla Australiassa sanomaan. Chengdu on tosin niin kylmä, että mulla roikkuu jääpuikot nenästä... Mutta muuten asiat on paremmin kun eilen. :)

Käväisin tänään kylästelemässä toisen suomalaisen komennusvaimokkeen luona tuolla vähän etelämpänä ja hyvää teki. Suomeahan minä puhun täällä muutenkin paljon, kun on mies messissä (tai vissiin minä olen paremminkin sen mukana), mutta on se silti iso mukavuuslisä kun voi kaveerata omalla kielellä. Chengdun eteläpuoli on muuten selvästi tyylikkäämpää ja kenties myös varakkaampaa aluetta kuin tämä meidän... Vaikka lähempänä kaupungin keskustaa ollaankin. Siellä on huikea määrä shoppailumahdollisuuksia ja talot ja jopa kadut ovat paremmassa hapessa. Waterfront on erittäin hienoa aluetta, mutta esim. meidän parvekkeelta näkyy sellaisia röttelöitä ettette uskoisi silmiänne!

Reissullani oli toinenkin tarkoitusperä: olen nimittäin nainen ja joissakin asioissa vähän turhamainen. Olen koko tämän ajan täällä vaaninut kynsipaikkoja sillä silmällä, josko niissä tehtäisiin rakennekynsiä. Minua vähän varoiteltiin etukäteen, ettei Kiinassa juurikaan tehdä sellaisia. Täältä löytyy kyllä paljon pikkuisia koppeja, joissa omat kynnet maalataan ja koristellaan kauniisti, mutta sellaista paikkaa varten pitäisi ensin olla ne omat kynnet... Mulla on varmaan joku jyrsijä käynyt syömässä nuo kynnet, joten tarvitsen vähän lisukkeita mukaan. Kuulin että etelämpänä saattaisi rakennekynsiä saada (varmaan koska alueella asuu paljon länkkäreitä), joten ei muuta kuin etsimään!

Löydettiinkin heti pari potentiaalista paikkaa ja valitsin edullisimman. Suloisessa putiikissa minut istutettiin penkkiin ja kynsieni kimppuun kävikin nuori mies. Mjaa, no eipä se mitään, se on kai kovin tavallista täällä. Kiinassa (kuten muuallakin Aasiassa) parhaat kampaajat sun muut kauneudenhoitajat ovat juurikin näitä nuoria miehiä. Olen Suomessa tottunut siihen, että koko helahoito alusta loppuun vie noin puolitoista tuntia ja odottelin jotain samanmoista tänään.... Osuin jälleen kerran arviossani väärään, sillä heppu oli puolessatoista tunnissa vasta viilannut kynteni. Onneksi mulla sattuu olemaan ylimääräistä aikaa. Ja onneksi yksi paikan tytöistä puhui vähän englantia, niin saatoin kysellä jatkuvasti, että mitäs ihmettä NYT tapahtuu - poika nimittäin työsti kynnet niin omituisin keinoin, etten ole vielä ikinä nähnyt. :D Ajattelin kuitenkin luottaa kiinalaisiin, vaikka kynsistäni roikkui välillä ties mitä lerpakkeita.

Hauskaa oli, kun yksi työntekijä tuli tarjoamaan minulle tyttötupakkaa - niitä ohuita, pitkiä savukkeita. Savukeaski jätettiin minun viereeni ja polttelin siinä tuntien kuluessa kaikessa rauhassa ja kerroin samalla, että minun kotimaassani sisällä tupakointi on lähes poikkeuksetta laitonta. Kiinalaiset olivat silmät ymmyrkäisinä: "miksi ihmeessä??". Kynsiäni oli nyherretty varmaan kolmisen tuntia, kun kieliä puhuva tyttö tuli kysymään minulta "do you feel angry?". Tuota mitäs nyt, miksikäs minä vihainen olisin? Kun olen istunut siellä niin kauan. No niin tietysti olen, mutta ei mulla mitään tarvetta oo vihanen olla... Jaa että "do you feel hungry?". :D Ja jos kiinalainen kysyy, niin tottakai olen. Kamalan nälkäinen. En vaan arvannut, että kohta sieltä tuo lähetti työntekijöille iltaruokaa. Ja mulle kanssa! En tiedä, mitä söin mutta söin kun tarjottiin. :) Sangen pätevää palvelua sanoisin.

Kyllä kiinalaiset osaa.

Lopulta mulla meni kynsisalongissa 4,5h. Joissakin asioissa kiinalaiset kun eivät kiirehdi... Menin liikkeeseen viiden maissa ja yhdeksän aikoihin kysäisin muka muuten vain, että mihinkäs aikaa he yleensä sulkevat. Heppu hymyili innoissaan ja vastasi, että vasta kymmeneltä! Vielä on aikaa! Huoh. Mutta olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, tarjottuihin savukkeisiin ja iltaruokaan. Menen varmasti uudelleenkin. :) Hinta on kallis kiinan hintatasolla, mutta vain puolet Suomen tasolla. Joten no worries!

Viime perjantaina mulla tuli täyteen tasan kuukausi Kiinaa. En unohda ihan vähällä sitä ensimmäistä helmikuista perjantaita täällä... Lähdin torstaina yhden maissa kotoa ja olin perillä Chengdussa perjantaina kahdelta iltapäivällä paikallista aikaa. Kevyt reissu lentoineen ja aikaeroineen. Saavuin tänne kuitenkin intoa täynnä ja suurella odotuksella ja Chengdu tarjosi minulle ihmeteltävää yllinkyllin! Muistan ekan illan PizzaHut-reissun ja kaupungin upeat valot ja kaiken. :) Mulla oli jo ensimmäisinä viikkoina sellainen hassu tunne, kuin olisin aina ollut ja asunut Kiinassa. No big deal.

Mutta mutta... Alussa kun on juuri muuttanut uuteen maahan kaikki on ihanaa ja jännittävää. Voisi sanoa oikeastaan olevansa kuherruskuukaudella uuden maan ja kaikkien sen ihmeellisyyksien kanssa. Sitten jossakin vaiheessa sitä tipahtaa takaisin maanpinnalle ja tajuaa, että eihän tää lomareissu loppunutkaan. Uuden maan arkiset asiat alkaa ottaa päähän...ikävöi Suomea ja kissojaan ja kavereitaan ja sitä, että voisi edes soittaa tarpeen tullen jollekin. Mutta Skype ei kuulu. Kissat elää toisessa kodissa. Kaverit on kaukana. Kaikki on oikeastaan ihan väärin! Koulu ei suju, ei se kiina ollutkaan yhtä helppoa kuin espanja. Mikään ei tunnu sujuvan. Harmittaa. V*tuttaa suorastaan. Tunnustan, poden jonkin sortin kulttuurishokkia. Tai jotakin shokkia. Mutta ehei, en tulisi pois täältä vaikka tultaisiin hakemaan. :) Kiinassa on hyvä olla. Minä tykkään olla täällä, juuri nyt vain en niin paljon. Joskus mietin teinkö elämäni virheen kun luovuin kaikesta tullakseni tänne, mutta en tehnyt. En missään nimessä.

Ja hei, en edes ole yksin täällä! Silloin olisin jo pakannut laukkuni ja sanonut heipat Kiinalle, mutta enpä olisi yksin ollessani tänne koskaan eksynytkään. Rankka on komennusvaimon tie, mutta siksipä yritänkin keksiä hyviä puolia tästä uudesta ja sekavasta kotimaastani. Kiinalaiset osaavat mm. valmistaa mitä erilaisimpia herkkuja mustikoista! Mustikkasipsejä, mustikkapurkkaa, mustikkalevitettä, mustikkahilloa ja tietysti taivaallista mustikkatoffeetta....namm, voisin elää sillä. Se on oikeasti taivaallista. Lisäksi täällä on halpa elää: voi ajella mielinmäärin takseilla, käydä neljä kertaa viikossa ulkona syömässä, ostella mitä mieleen juolahtaa ja silti jää rahaa säästöön. Me likey. Nämä nyt on näitä pinnallisia hyviä juttuja. Lisäksi oppii paljon uudesta mitä mielenkiintoisimmasta kulttuurista, saa viettää aikaa muiden kuin suomalaisten kanssa, prepata enkkua ja opetella kiinaa. Hyviä puolia on paljonkin, ne vain painuu joskus huonojen alle. :)

Kaikki siis jees tän taivaan alla, ei huolta rakkaat ihmiset.

Ja arvasit oikein Juha, oon syöny tänään jo kaks mustikkatoffeepötköä! Muah.

Niin ja löysinhän minä viikonloppuna meidän talon edestä jotain lohduttavaa...

Ei maata, ei kaupunkia, josta minä en löytäisi kissaa. <3

Arvaappa mitä? Mulla ei ole taaskaan mitään tärkeää tai missään nimessä järkevää kerrottavaa, mutta aattelinpa kertoa silti. :) Höpöttely on yksi minun tärkeimmistä harrastuksistani.

Tänään päivän merkittävimmät tapahtumat olivat ruoka (yllätys!) ja kaupassakäynti. Johan sitä on siinäkin Kiinassa ihan riittävästi hommaa. Aloitettiin aamu salilla ja sen jälkeen perehdyin kiinan läksyihini...ja sain ketutuskäyrän ja verenpaineen niin koholle, ettei veri enää kiertänyt. Mikä avuksi kun mimmi on äkänen kuin ampiainen? Ruoka tietysti! Ei muuta kun alakertaan ja kotikadun kiinalaiseen syömään. Tämän päiväinen mesta oli sama, jossa aikoinaan syötiin Juhan työkaverin kanssa ja meillä oli mukana enkuksi käännetty menu. Suureksi hämmästykseksi ravintolasta löytyi myös valmiina enkunkielinen ruokalista! Hyvin hyvin harvinaista täällä, lähes poikkeuksellista.

Riisiä, kanaa, pähkinöitä, munakasta, paistettuja tomaatteja, hapanimelää possua... nam! Eihän siinä voi enää olla kärttyinen. Hyvä ruoka, parempi mieli! Tämä kaikki kustansi yhteensä vaivaiset 49 rämpylää eli n. 5€ - ja sillä ruokamäärällä olisi voinut ruokkia puolet Kiinan armeijasta. Tai vaihtoehtoisesti kaksi nälkäistä suomalaista. :) Annoimme jälleen kerran kiinalaisille taidonnäytteen suomalaisesta syöntinopeudesta (joskus ravintolassa me ollaan jo ehditty tilata ja syödä lautaset puolityhjiksi, kun kiinalaiset saa vasta päätettyä mitä ylipäätään haluavat syödä) ja vyöryimme sen jälkeen taksiin. Päätettiin nimittäin lauantain iloksi käydä tsekkaamassa uusi marketti. So exciting! :D

Pahantuulinen ruokailija ennen lautasten tyhjentämistä.

Ei vaan katselin kerran joutessani Chengdun karttaa ja bongasin Walmartin. Onneksi Kiinasta löytyy hyvin näitä suuria länsimaisia marketteja. Normaalisti me käydään aina meitä lähinnä olevassa Carrefourissa ja joskus piipahdettiin Auchanissa, mutta tietenkin oli päästävä tsekkaamaan vielä kolmas paikka. Ja hyvä kun lähdettiin, sillä samaisessa rakennuksessa Walmartin kanssa olikin neljä kerrosta ihania kauppoja! Minun on päästävä sinne pian itsekseni hypläämään, koska tänään tuo insinööri suurin piirtein juoksi kaikkien mielenkiintoisten tavarapesäkkeiden ohi. Miehet...

Jep, tänne ei oikeasti kuulu mitään sen enempää. Epäilen vahvasti, että meistä on tullut vanhoja, kun viikonlopun jännittävin retki suuntautuu markettiin. Seuraavaksi juhlitaan, koska juhlaan on tärkeääkin tärkeämpi aihe! ;)

Hyvää nimipäivää mulle! :D

Sain eilen postia! En ole ollut suinkaan varma, että tänne asti saataisiin perille minkään sortin lähetystä, mutta niin vain Suomesta saapui eilen paketti. Postin lähettäminen Kiinaan ei ole ihan simppeli juttu, ei tietenkään sillä kiinalaiset eivät edes tunne sanaa "simppeli". :) Meidän Kiinan osoitteesta on kaksi hieman erilaista versiota, joten rakentelin näistä sellaisen fiksunoloisen yhdistelmän - ja nähtävästi se toimi! Minun pakettiani ei oltu edes revitty päistään auki, sisälle oli korkeintaan kurkattu ja havaittu lähetys vaarattomaksi. Olen kuullut, että paketit ja muut lähetykset tutkitaan tarkasti kielletyn materiaalin pelossa. Ja tätä kiellettyä matskuahan sitten riittää....tutkailin nääs ennen Kiinaan lähtöäni, mitä tänne oikeastaan saa laittaa postissa. Helpompi olikin selvittää, mitä ei saa.

Seuraava lista on kopioitu suoraan Itellan sivuilta ja se sisältää kielletyt tavarat: rannekellot, radiolähettimet ja -vastaanottimet, kamerat, sianlihatuotteet, käytetyt vaatteet, Kiinan kansantasavallan politiikan, talouden, kulttuurin ja moraalin vastaiset julkaisut, filmit, nauhat, raha, arvopaperit, matkashekit - platina, kulta tai hopea valmistettuna tai valmistamattomana - jalokivet, korut sekä muut arvoesineet. Lisäksi löytyy vielä luettelo tavaroista ja materiaaleista, joiden lähetystä rajoitetaan (en tiedä mitä tämä käytännössä tarkoittaa): puuvilla, silkki, villatuotteet, synteettisestä kuidusta valmistetut tuotteet, puupakkaukset, elintarvikkeet.

Eli loppupeleissä tänne saa lähettää ainoastaan kirjeen, kortin tai esim. harmittoman aikakauslehden. Minulla ei ollut ennen eilistä vielä mitään käsitystä, miten tänne Waterfrontiin edes toimitetaan posti. Meillä on pikkuruinen postilokero talon alakerrassa, mutta eipä sinne lehtilähetykset mahdu. Näin jo sieluni silmin oveen jätetyn kiinankielisen lapun, jota en ymmärrä ja jonka kanssa jouduin seikkailemaan ennen kuin saan postini... Ja kas vain, oveen ilmestyikin englanninkielinen lappu! Onneksi asutaan talossa, josta löytyy respa, jonne posti jätetään. :)

Eilen tällä samaisella postinhakureissulla mulle kävi hauska juttu. Poikkesin Waterfrontin omaan kauppaan, kun se sattui kätevästi matkan varrelle. Tutkailin kaikessa rauhassa hyllyjen välissä, kun kuulin että paikalle saapui toinenkin asiakas... sellainen vaahtosammuttimen kokoinen poika, jolla oli tukka pystyssä ja jonka mustat silmät napittivat tiukasti minuun.Vaahtosammutin oli selvästikin tullut ostamaan keksejä, sillä se parkkeerasi keksihyllyn eteen ja kuolasi samalla.

Jatkoin rauhassa omaa tonnikalan valintaani, kunnes tajusin että kaupan myyjä huutelee minulle jotain. Käännyin ympäri ja jäin tapittamaan ihmeissäni tilannetta: myyjä seisoo siinä sadan rämpylän seteli (se on tosi iso raha täällä) kädessään ja vaahtosammutin puristaa keksipakettia rintaansa vasten, eikä aio selvästikään luopua siitä. Pinnistelin ja ponnistelin ymmärtääkseni tilannetta, mutta en yhtään käsittänyt mitä tapahtuu. Seuraavaksi myyjä näytti satasta, viittoi ulos ja lopuksi sitä poikaa kohti. Tajusin viimein missä mennään ja ennen kuin ehdin tehdä yhtään mitään estääkseni seuraavaksi tapahtuvan, myyjä juoksi ulos kaupasta. Ja jätti minut kaksin sen kuolaavan ja keksipakettia jyrsivän tenavan kanssa!

Ei varmaankaan olisi jättänyt, jos olisimme ymmärtäneet toisiamme. :D Minä en ole ikinä vahtinut lapsia, en edes sekuntia. En minä tiedä miten niiden kanssa pitää toimia, en tiedä pitääkö sen antaa nakertaa pahvista pakettia vai pitääkö se ottaa pois siltä. Tukehtuuko se pahviin herran jumala?? Seisoin siinä tumput suorina ja se vaahtosammutin vaan nauroi ja imi pahvia kitusiinsa. Voi elämän käsi, mikä tilanne! Minä pystyn kyllä vahtimaan mitä tahansa lemmikkiä. Minulle voi antaa käsiin niin kanin, linnun, rotan, käärmeen, kilpikonnan, hamsterin kuin erakkoravun ja minä tasan tarkkaan tiedän, mistä se otus pitää ja mitä se haluaa aamiaiseksi ja milloin se käy nukkumaan - mutta lapsi!

Luojan kiitos se tenava pysytteli paikallaan, eikä esimerkiksi lähtenyt pinkomaan ulos... Sehän se olisi vielä puuttunut kun minä olisin juoksennellut pitkin mantuja kiinalaisen vaahtosammuttimen perässä! Sen vanhemmat olisivat varmaan juuri sattuneet ikkunaan ja todistaneet kuinka valkoinen hirviö jahtaa heidän kullanmuruaan. Thank god myyjä kipitti pian takaisin. Kyseessä oli varmaankin tilanne, jossa pienelle pojalle oli annettu satanen mukaan keksinostoon ja myyjällä ei ollut antaa vaihtorahaa niin isosta setelistä. Sitä en tiedä, miten niin pieni lasketaan yksin kauppaan, mutta enpä kyllä tiedä noista otuksista mitään muutakaan. :)

Aurinko paistaa ja linnut laulaa ja suomalainen ottaa aurinkoa! No ei, todellisuudessa vain eka kohta pitää paikkanasa. En ole nähnyt täällä linnun lintua ja aurinkoa täällä ei pysty ikinä ottamaan tuon ainaisen pilviverhon vuoksi...mutta saahan sitä haaveilla. :) Chengdu onkin kohdellut minua vähän huonosti, koska sää on ollut suorastaan jäätävä. Minä tuun Suomesta, mutta en siedä kylmää! Oikeasti mulla on aina, ihan aina, nenä syväjäässä. Hyvä ettei se ole tippunut kokonaan päästä vielä, kun olen palellut niin kovin.

Kylmyys ei ole Kiinassa mitään Suomeen verrattuna, mutta ei ole myöskään ikkunoiden tiivisteet tai lämpöpatterit - niitä kun ei ole ollenkaan. Eli jos ulkona mennään +2 lämmöllä, sillä samalla mennään sisälläkin. Sama juttu oli Espanjassa, paleltiin porukalla ja pidettiin toppatakkeja sisällä. Okei, meillä on neljä ilmalämpöpumppua...mutta vaikka ne puhkuisi kuinka, en saa kämppää riittävän lämpimäksi. Mutta tänään todellakin paistaa aurinko taas! En uskalla vielä kovin toivoa lämpöisiä kelejä, sillä kesällähän täällä mennään uskomattomilla lämpötiloilla ja kosteudella. Voisin arvella, että yli +40 asteen kohdalla suomalainen hikoilee kuin pieni possu. Sitä odotellessa.

Niin joo, ei ollut edes tarkoitus höpötellä säästä. Mutta eipä oikeastaan mistään sen tärkeämmästäkään. Voisin kertoa, että meillä on koulussa yksi munkki. Ei mikään rinkeli, vaan ihan oikea (luultavasti buddhalainen) munkki. Chengdu sijaitsee ihan Tiibetin naapurissa ja täältä löytyy pari temppeliäkin, joihin haluan vielä ehdottomasti käymään. Munkkeja oransseissa tai punaisissa kaavuissaan (joku fiksu voisi selittää tuon vaatetuksen värieron?) hiihtelee meidän tavallisten kuolevaisten joukossa silloin tällöin. Tämä meidän kouluun tullut munkki kulkee koulussa yllään pelkkä oranssi kaapu, lenkkarit ja reppu. :D Minua kiinnostaa uskonnottomana eniten juuri buddhalaisuus....saas nähdä muutanko Tiibetiin vielä.

Lisäksi voisin kertoa, että jostakin syystä tämä meidän piskuinen kotimaamme Suomi tuntuu aina herättävän mitä erinäisempiä uskomuksia ja luuloja. Minulta on Espanjassa kyselty, asuuko suomalaiset kenties igluissa (ja vieläpä tosissaan); minua on sanottu norjalaiseksi ja kun olen korjannut olevani suomalainen, on todettu että sehän on melkein sama asia; juuri Espanjan-vaihtoni aikana tapahtui se Islannin tulivuorituhkakriisi, jolloin minulle sanottiin koulussa, että hitto kun teiltä Suomesta tulee sitä tuhkaa ilmakehään. :) Kiinassa minulta on kysytty, tekeekö suomalaiset mitään muuta kuin käyvät koulussa ja töissä ja todettu samaan henkäykseen, että ei varmaan kun siellä on niin kauhean kylmä. Tämä oli kyllä aika hyvä heitto. :D

Täällä koulussa olen joutunut moneen kertaan näyttämään kartalta Suomen. Jostakin syystä Ruotsikin tiedetään paremmin kuin meidän kylmä pohjoinen kotimme! Minulta kysellään myös aina vain, osaanko venäjää - tuntuu olevan yleinen uskomus, että Suomi ja Venäjä ovat ihan best friends ja kaikki suomalaiset puhuu venäjää... Voin kertoa, että olen opiskellut myös venäjää, mutten osaa enää sanaakaan. :) Seuraavaksi minulta ja meidän ruåttalaisilta kysytään, että puhutaanko me samaa kieltä? Melkein samaa ainakin? Viimeksi tänään kerroimme, että ruotsi muistuttaa kyllä norjaa ja tanskaa, muttei pätkääkään suomea. Mitä kieltä suomi sitten muistuttaa? Kerroin, että ainoastaan viro on jotakin suomeen päin, mutta harmi vaan kukaan ei ole koskaan kuullut sitä (ruotsalaisia lukuunottamatta).

Lisää hämmennystä aiheuttaa se, että minä ymmärrän ruotsia ja mainitsin lähes kaikkien (lasketaan joukosta pois minun veljeni) suomalaisten puhuvan naapurimaan kieltä, koska se on meidän toinen virallinen kieli. Sinne ne jäi kaikki tänäänkin ihmettelemään, että mikä ihme kansa nuo suomalaiset oikein on! Meidän luokalla on muuten yksi hauska italialainen heppu, Ricardo, joka jaksaa joka päivä toivottaa jollekin huomenta omalla tyylillään. Eräänä päivänä luokasta kuului "Gooood mooooorning Suomi-Finland!". :D

En taidakaan enää olla niin kateellinen meidän luokan aasialaisille, tai tarkemmin sanottuna japanilaisille... Toiselta meidän japaninvahvistuksista on mennyt koti ja kaikki, mutta perheelle ei luojan kiitos käynyt mitään. Tyttö jäänee silti tänne, kun eipä sinne tuhoalueille taida kannata lähteä. Ellei sitten perheen luokse halua ehdottomasti.

Meillä ei pitäisi olla Chengdussa tai ylipäätään Kiinassa mitään hätää sen Japanin suhteen, suurlähetystö laittoi Juhalle tiedotetta, jonka mukaan tuulet puhaltavat edelleen suotuisaan suuntaan niin ettei mitään ydinhuuruja leiju meitä kohti. Minäkin rekisteröidyn nyt varmuudeksi Pekingin Suomen suurlähetystöön, jotta mahdollisen katastrofin sattuessa minua koitetaan etsiä täältä. Luultavasti semmoiseen ei koskaan kuitenkaan tule mitään tarvetta. :)

Koulussa sujuu - joskus paremmin ja joskus heikommin. Meidän puheopettaja on kiinalaiseksi huikean pitkä (semmoisen normisuomalaisen yli 180cm miehen kokoinen), mutta harmi vaan ettei pituus auta häntä saamaan kiinan lausumista meidän tajuntaan. Me opetellaan puhekurssilla edelleen pelkkää vaikeiden äänteiden lausumista, eikä niinkään itse puhumista, ja joka tunnin jälkeen opettaja huokaisee teatraalisesti helpotuksesta. :D Meidän kirjoitusopettajaa liikuttavampaa tyyppiä saa taas etsiä! Kaveri on ihan mielettömän hassun näköinen, semmoinen normikiinalainen pikkuheppu, jolla on uskomattoman pyöreä pää. Hän puhuu englantia hiljaa ja ässää suhisuttamalla ja pyyhkii edelleen koko ajan hermostuneena otsaansa. Kaverin kaksi suurinta intohimoa on kiinalaiset merkit ja kiinan historia, silmät vaan tuikkii kun puhutaan näistä aiheista. Jokaisen kiinalaisen äidin unelmavävy varmaankin. :)

Olen yrittänyt sinnikkäästi etsiä ruokakaupoista niinkin harvinaista tuotetta kuin lehtisalaatti. Tiedän, että täältä saa jostakin ihan tuiki tavallista lehtisalaattia, sillä ravintoloissa sitä on näkynyt. Mutta missä se on kaupoissa?? Arg. Carrefourissa on valtava valikoima jos jonkinlaista rehua ja versoa. On oikein kaksi pitkää käytävää vihreitä lehdyköitä, joita työntekijät kastelevat sumutepullojen kanssa, mutta ei siellä lehtisalaattia ole. Ostin kuitenkin tänään kokeeksi kurkun, joita olen tähän asti vältellyt niiden erikoisen ulkonäön vuoksi... Kiinalainen kurkku on kyllä vihreä, mutta hieman kuin lohikäärme piikikkään kuorensa ansiosta. Löysin myös punaisia paprikoita ja tavallisia porkkanoita - näistä sai yhdessä ihan kivan salaatin.

Rakas nuudelipurkkini.

En suinkaan ole lopettamassa lempinuudeleitteni kittaamista, ehen! Haluaisin vain syödä jotain muutakin kuin hiilihydraatteja hiilihydraatin perään, varsinkin kun pääsin taas tuon kuntosalin makuun. Onneksi täältä saa myös oikein maistuvia tonnikaloja kaikenmaailman kastikkeissa. Tulen kuitenkin varmaan aina ja ikuisesti täällä ollessani syömään päivässä yhden tötsän kana-sieni-nuudeleita. Minä rakastan tuota vihreää purkkia, ah. :) Sisältä löytyy erikseen kaikki höysteet, joita nuudeleihin tarvitsee. Tullessani Chengduun en ollut yhtään tottunut mausteiseen ruokaa, jolloin pelkkä ripaus nuudelimaustetta poltti suuta, mutta nyt olen jo päässyt pisteeseen, jossa ripottelen sekaan puolet mukana tulevasta maustepussista! Hah, niin sitä tottuu. Ja Sichuanin maakunnassa on parempi tottuakin, kun koko paikka on tunnettu pippureistaan ja chileistään.

Vielä pari päivää koulua tällä viikolla...

Mulla on täällä vähän liikaakin vapaa-aikaa koulun ohella (tosin en toivoisi yhtään enempää kouluakaan), joten tänään päätin lähteä kuluttamaan aikaa keskustaan. Joo, shoppailemaan! Ihan ydinkeskustaan ei tarvitse edes mennä, sillä kaupungin suurin ostoskatu Chunxi Lu löytyy n. kolmen kilsan päästä meiltä. Harmi vaan, että musta on tullut aivan uskomattoman pihi täällä Kiinassa. Kyllä, uskoo ken tahtoo! Kiinassa kun mikään ei oikeastaan maksa mitään, niin sitä alkaa pitää ihan naurettavan pieniä summia suurina. Voisin antaa muutaman esimerkin Kiinan hintatasosta verrattuna Suomeen...tupakka-aski 0,70€, taksin aloitustaksa ja matka ensimmäisen kahden kilometrin säteellä 0,80€, Mäkkärin ateria jälkkäreineen alle 3€, miesten hiustenleikkuu, pesu ja muut mukavuudet vajaa 2€ ja normaali ruoka-annos kiinalaisessa raflassa 0,50-1€.

Chunxi Lu

Ja koska minä olen täällä komennusvaimona, nautin tietyistä etuuksista, joita en kuitenkaan viitsi Kelan tätien pelossa julkisesti huudella. Sanon vain sen verran, että kun Suomen puolesta olen täällä opiskelijana, mulla jää ihan mukavasti rahaa taskuun kuussa verrattuna siihen nollaan euroon, mitä kotimaassa jää. :) Voisin shoppailla mielin määrin, mutta piru vie kun en raaski! Kun on jo tottunut täällä siihen, että kaikki on halpaa, ei enää viitsi ostaa kallista. Ihan totta! Minä saatan kauppareissun jälkeen pohtia ihan tosissaan, että voi hitto kun meni kauppaan 100 rämpylää eli n. 10€! Vaikka saankin sillä koko viikon ruoat ja enemmänkin. :D Tai kun Maybellinen meikinpoistoaine maksoi 59 rämpylää eli n. 6€ - hirveän hintainen! Vaatteita en ole ostanut länkkärikaupoista, koska hinnat on samoissa kuin esim. Suomessa. En maksaisi täällä ikinä villatakista 400 RMB:tä, mutta Suomessa maksoin helposti 40€. Omituinen on ihmisluonto...mutta kerrankin elämässä minä elän nuukasti - se on jo jotain! :)

Ihmismäärästä päätellen Disney-kauppa on kova juttu.

Niin juu, kävin tosissaan suurella shoppausreissulla ja taksimatkojen lisäksi kulutin huikeat 1,5€. Ostin sillä summalla kameralle uuden suloisen kissapussukan. Mutta mulla oli kivaa, kerrankin tuntui ihan hauskalta tallustella kaikkien tuijotettavana ja ihmeteltävänä. Kävelin siinä Chunxi Lu:lla kaikessa rauhassa, kun yhtäkkiä huomasin poliiseja partioimassa korokkeilla. On ihan normaalia, että Chengdussa näkee paljon poliiseja julkisilla paikoilla. Ilmeisesti näin yritetään ennaltaehkäistä kaikenlaisia konflikteja, sillä ihmisiä on niin paljon että mellakka voisi syntyä sekunnissa. Keskustassa marssii myös paljon sotilaita... Tänään kuitenkin yksi poliiseista katsoi tuimasti minuun ja huusi sitten selvällä englannilla "no smoking!". Minä säikähdin ihan oikeasti, tiputin tupakan äkkiä maahan ja jäin tuijottamaan poliisia säikähtäneen jäniksen näköisenä, sillä seuraavaksi se purskahti nauruun ja hohotti kippurassa. Damn, sehän vaan juksasi laowaita! :D

Illalla testasin viimein meidän kuntosalin. Tuolla meidän talojen respan alla on sisäuima-allas (joka tosin nyt on korjauksessa ja vain luoja tietää, milloin sinne saadaan taas vettä...) ja kuntosali - miten sattuikaan, että kahteen minun lempparilajiin löytyy tilat omalta asuinalueelta! Minun tarvitsee vain kipaista pihan poikki ja olen salilla. Se on vieläpä ihan hyvin varusteltu ja kuuleman mukaan siellä ei edes juuri käy porukkaa. Nyt tiedän, mitä teen iltaisin. :)

Vierekkäin kaksi kiinalaista ravintolaa...tästä syystä sanon niitä autotalleiksi. :)

Jospa minä nyt yhden kerran onnistuisin puhumaan vähän lyhyemmin...nämä tekstit näyttävät venyvän siihen mittaan, jonka vaan minun porukat jaksaa lukea. :D

Sairas lapsi, eli insinööri on lähetetty töihin ja on taas aika opiskella ahkerasti. Voihan rämpylä vaan, kun tuo kiina ei mene tajuntaani samaa tahtia kuin esimerkiksi espanja! Voi huokaus. Olen oikeasti vähän kateellinen meidän luokan aasialaisille (meiltä löytyy korealaisia, thaikkuja ja japanilaisia), koska jotenkin kiina on heille hieman helpompaa kuin meille muille. Ehkä se johtuu samantapaisesta lausumisesta, ehkä jostakin muusta - en tiedä. Espanjassa minä imin sanoja itseeni kuin sieni ja opin nopeasti juttelemaan perusasioita ja kysymään tärkeitä juttuja - edelleen muistan tästä suurimman osan eikä aksenttini ole paikallisten mielestä edes huono. Mutta kiina! Vaikeaa, niin kovin vaikeaa. Olisi mukavaa oppia nopeammin ja enemmän. :) Ehkä vielä joku päivä osaan enemmän. Ja näen viimeinkin sen kiinalaisen taivaan pilvien takaa...On mulla hurjat tavoitteet. :D

Tänään aamulla olin melkein ylpeä näistä kiinalaisista! Olen saattanut mainitakin, että koulumatkani on lyhyt mutta sitäkin vaarallisempi. Yliopistoni sijaitsee asuinalueemme takana joen toisella puolella ja olen tähän mennessä aloittanut jokaisen aamun seikkailemalla ison tien laitaa mopojen ja kaiken maailman sähköfillareiden kaistalla autojen rinnalla, koska jalkakäytävää korjattiin. Olen ollut täällä vasta kolmisen viikkoa ja kiinalaiset olivat jo tänään saaneet jalkakäytävän valmiiksi! Olin hämmästynyt, sillä viime keväänä totuin vähän erilaiseen korjaustahtiin...

Normaali aamuruuhka Chengdussa. Taustalla näkyy, kuinka autoja ja mopoja tulee jokaisesta ilmansuunnasta kunnon sumassa...

Kuvan vasemmassa laidassa The Jalkakäytävä! Punapää ei enää seikkaile tuolla autojen seassa. :)

Talossa, jossa asuin Madridissa, oli "aloitettu" hissin rakennustyöt tammikuussa ja hissin luvattiin valmistuvan parin kuukauden kuluessa. Eli kun minä menin paikalle helmikuussa, ei ollut vielä käytännössä tehty mitään. Kun minä lähdin toukokuun lopulla, ei ollut vieläkään tehty elettäkään sen hissin rakentamiseksi. :D Kaikki pointsit siis kiinalaiselle tehokkuudelle! Olemme jo aiemmin huomanneet, että nämä pystyvät yhdessä yössä remontoimaan minkä tahansa paikan aivan uudeksi. Yhtenä iltana kadullamme oli kampaamo, joka ei näyttänyt miltään muulta kuin tavalliselta kampaamolta. Seuraavana aamuna ihmettelin, että mikä upouusi, hieno ja kiiltävä mesta tuohon on pykätty? Sama kampaamohan se, koko sisustus seinämatskusta lähtien on vain vaihdettu. :)

Tästä lähtien on siis varmempaa, että pysyn yhtenä kappaleena koulumatkoillani. Tosin minun pitää edelleen ylittää pari surmanloukkua autojen keskeltä...vielä kun saataisiin jotenkin toimiva ja turvallinen tienylityskonsti tänne (siis sen käyttämäni kiinalaisturvamuurin lisäksi, aina kun ei ole kiinalaisia, joiden kanssa ylittää tie). Edustin muuten tänään taas Suomea erittäin fiksusti... Meille tulee edelleen uusia oppilaita päivittäin ja tänään minun vieressäni istui uusi nainen. Teimme paritöitä ja kysyin kyllä mistä hän on kotoisin (Koreasta), sillä se on kaikkein tärkein kysymys. Kokemukseni mukaan vaihtarit kysyy aina ensin kotimaan ja sitten vasta joskus tarpeen tullen nimen. Minäkin tiedän vain muutaman meidän luokkalaisen nimen, mutta osaan sen sijaan nimetä jokaisen kotimaan.Se on tärkeä tieto, jotta osaa sijoittaa ihmiset johonkin.

Tämä nainen ehti poistua ennen kuin opettajamme ehti hänen juttusilleen, joten opettaja kysyi minulta tunnin jälkeen mikä uuden opiskelijan nimi on. Niin, se nimi...vastasin etten kysynyt...väärä vastaus!! Opettaja oli ihan järkyttynyt: "etkö sinä kysynyt hänen nimeään??". Kiinassa nimeä pitää kuulemma aina kysyä, jopa kaverin kaverin nimeä pitää ehtiä kysyä ennen kuin hänet esitellään sinulle. Tuota hups...sori, oon Suomesta. :)

Koulumatkalta. You can see the bright sky of Chengdu...

Ja tulikos tästä postauksesta yhtään sen lyhyempi? Not...

Ps. Klikkaa kuvat isommaksi, niin näkyy meidän kaunis mutta niin kovin pilvinen kotikaupunkimmekin paremmin!

Moikkamoi, taas ollaan linjoilla! Naapuriprovinssissa on kuulemma järistellyt maa, mutta onneksi ei ole meiän lattiassa tuntunu mitään ja neljä seinääkin on vielä pystyssä. Ja rakkaat suomalaiset, älkää suotta hamstratko mitään joditabletteja (en tosin epäile teitä lukijoita ensimmäisenä), koska jos ne Japanin ydinhuurut johonkin tulevat, niin me ollaan kyllä ensin tulilinjalla... :)

Perjantaina opettelimme koulussa kiinalaista keskustelutaitoa. Jos ei keksi mitään juteltavaa, voi aina heittää vähän small talkia peliin! Sopivia aiheita kiinassa on kolme: 1. Onko töissä kiireistä? 2. Mitenkäs tuo terveys, onko ollut kunnossa? 3. Oletko syönyt? Minun lempparini on ehdottomasti kolmas aihe! :D Kiinalaisille syöminen ja ruoka on tärkeä aihe (kuten myös minulle) ja siksi on aivan normaalia tiedustella, joko olet syönyt ja mitä söit ja missä. Minultakin on kiinalainen jo ehtinyt kysyä söinkö lounasta ja menin tietysti vastaaman urpona, etten ole edes vielä ehtinyt natustella aamiaista....auts, väärä vastaus! Kiinalaisille kannattaa vastata ennemmin, etten ole ehtinyt vielä lounaalle mutta lähden mieluusti kanssasi syömään. Minun antamani vastaus aiheuttaa kiinalaisissa turhaa ahdistusta. Onneksi nyt tiedän paremmin!

Viikonloppuna ei ole oikein tehty mitään, kun mulla on ollut täällä kotona sairas lapsi - ei kun siis insinööri. Eroa tuskin kuitenkaan huomaa. ;) Johan tässä onkin nyt oltu neljä viikonloppua kipeänä vuorotellen... Käväisin eilen itsekseni Ikeassa, kun tarpeeksi tylsistyin sisällä. Asennoiduin jo valmiiksi paremmin kuin yleensä, en asettanut minkäänlaisia aikatauluja ja päätin, että Herran haltuun koko reissu (vaikka Herra tuskin edes muistaa tätä mustaa lammasta...). Ihme kyllä taksi osasi mukisematta perille ja sain syötyä melko tyhjässä Ikean raflassa ja löysin suurinpiirtein kaiken, mitä etsinkin.

Ja koska olin päässyt tällaiseen valaistuneeseen olotilaan, yritin olla välittämättä siitä, että minua työnnetiin ja tyrkittiin kärryillä sekä koreilla. Yritin olla myös suuttumatta vaikka kädestäni revittiin tavaroita, vaikka minua etuiltiin oikein jengillä kassajonossa...ja sain jotenkin pidettyä hermoni kurissa - hah! Ehkä siksi, kun nauroin niin kovin kun katselin kiinalaisia länsimaisten tarvikkeiden kimpussa. :D Täällä myydään Ikeassa paljon sellaista, mitä kiinalaiset eivät välttämättä ole koskaan nähneet ja senpä vuoksi ne kokeilevat innoissaan kaikkea. Kuvitelkaa mikä näky saadaan, kun parikymmentä kiinalaista ränkyttää tyytyväisinä valkosipulipuristinta tai kokeilee miten maustepurkki toimii. :)

Olen saanut myös fanipostia, eikun siis lukijapalautetta. ;) Sätin kuulemma aina kiinalaisia ja possuttelen niitä. Totta. Niinhän minä teen - mutta kaikella kunnioituksella ja rakkaudella näitä pikkuisia kohtaan! Olen asunut aiemminkin ulkomailla ja minulla on myös omat mielipiteeni Suomen maahanmuuttajapolitiikkaan, joten minä todellakin tiedän ja ymmärrän että maassa aina maan tavalla. Minä olen se laowai, joka muutti Kiinaan. Minä olen se ummikko, joka ei osaa näiden kieltä. Vaikka tuntuu kuinka hassulta, ettei jossakin voi puhua enkkua, se on mahdollista. Mandariinikiina on maailman puhutuin kieli, joten miksi ihmeessä näiden tarvitsisi puhuakaan muuta omassa maassaan? I got the point, todellakin. Olen pahoillani jos kuulostan ilkeältä, en tarkoita olla sitä.

Mutta... Kiina on haastavin, erilaisin, kummallisin, vaikein, monimutkaisin, selittämättömin ja uskomattomin paikka ja kulttuuri, jossa olen ikinä elänyt. Täällä meinaa seota jo kauppareissulla. Minä viimeksi perjantaina itkin kaupasta tullessani. Oikeasti. Sitä on hyvin vaikea edes yrittää selittää, mutta Kiina ja kiinalaiset on ihan oma juttunsa. Sitä kun ei oikein voi ymmärtää. Minä en ymmärtänyt, enkä varsinkaan uskonut vaikka minulle etukäteen kerrottiin, miten vaikeaa täällä voi kaikki olla. Ehei, minähän olen asunut Madridissa - ei sielläkään mikään ollut mahdotonta! Niin...se olikin Espanja ja Eurooppa.

No, turha minun on tässä yrittää todistella Kiinan mahdottomuutta - toivon kuitenkin kaikkien ymmärtävän, että minä yritän vain verhota huumoriin kaiken sen turhautumisen ja epätoivon, mitä toisinaan koen täällä. Ja onneksi mulla on täällä tuo toinen, joka tasan tarkkaan tietää miksi itken kun tulen kaupasta...helpottaa kummasti. :)

Mingtiān jiàn eli huomiseen!

Olen odotellut innoissani uutta nimeäni, jonka opettajani lupasi minulle antaa. Tänään niitä nimiä vihdoin saatiin! Monesti kiinassa annetaan uusi nimi länsimaisen tilalle ja tätä uutta nimeä voi sitten käyttää ihan virallisissa papereissakin täällä. Useimmiten kiinalainen nimi muodostetaan niin, että se muistuttaa länsimaista nimeä lausumiseltaan, mutta voi saada myös nimen, joka kuvaa kantajaansa. Minulla kävi erittäin hyvä tuuri, sillä uusi nimeni on molempia! Sillä on erittäin söpö merkitys ja se muistuttaa kotimaista nimeäni Josefina. Saanko esittäytyä -  Láng Fēinà. Kirjoitan sen muutoin kiinalaisin merkein, mutta tässä se voisi olla hieman hankala teidän lukea. :)

Kiinassa (kuten monessa Aasian maassa) sukunimi kirjoitetaan ensin, joten kiinalainen sukunimeni on Láng. Se on lähimpänä kohtalaisen harvinaista ja näille hyvin hankalaa oikeaa sukunimeäni, mihin kiinan kielessä voidaan päästä. Tämä ei ole käsittääkseni kovin yleinen sukunimi Kiinassa, kun sen sijaan esimerkiksi lähes joka toinen kiinalainen on sukunimeltään Wang tai Liu. Mutta uusi etunimeni on se, joka aiheutti minussa suurta ihastusta! Opettaja kertoi valinneensa "special name for you, Josefina". Fēi nà muodostuu kahdesta tavusta, joista ensimmäistä käytetään Kiinassa vain tyttöjen nimessä (normaalisti kiinalaiset vanhemmat voivat keksiä minkä tahansa tavuyhdistelmän nimetessään lasta, ei ole mitään Pekkoja ja Maijoja valmiina). Yhdessä Fēinà tarkoittaa kilttiä ja kaunista tyttöä. Toivoin hiljaa mielessäni nättiä ja merkityksellistä nimeä ja sellaisen sain! :)

Muuten kyllä tuo samainen opettaja saisi olla ankarampi. Meidän ryhmästä puolet lintsaa joka ikinen päivä, mutta kiltti opettaja ei sano mitään! Minä nukuin tiistaiaamun pitkäksi ja matelin sen jälkeen nolona seuraavan päivän tunneille. Odotin vähintään ruoskaa tai raipaniskuja, koska sellaisia olisin ansainnut. Mutta opettaja ei sano mitään! Häääh? Minä tarvitsen todella tiukan auktoriteetin, että uskon edes hieman... Jotkut saattavat muistaa Rubenin, opettajani Madridissa, joka jakeli minulle päivittäin tappouhkauksia. :D Se on tyyli, josta minä pidän. Ilmeisesti kiinalaiset ovat liian kilttejä ja hillittyjä tällaiseen barbaarimaiseen käytökseen, joka luonnistui kyllä erinomaisesti temperamenttiselta katalonialaiselta Rubenilta.

Huomasin tänään koulussa, että minähän olen ihme kyllä yksi meidän luokan monitaitureista, kun pystyn kommunikoimaan koulussa neljällä kielellä. Kyllä, minäpä hyvinkin! :D Meidän espanjalainen Alberto vaihtui Carmeniin, mutta onnistuu se hispania hänenkin kanssaan. Lisäksi olemme saaneet myös uuden svealaisen, joten nyt minulla on kaksi ruotsalaista, joita kiusata! Ja ne tuhisee aina perääni, että "jävla finländare!". :D Englantia pystyn höpöttämään kaikkien kanssa ja vähitellen kiinaakin. Ei hullumpaa!

Lopuksi pari pientä Kiina-ilmiötä. Tässä maassa yksityisyys on melko vieras käsite. On ihan sama menetkö poliisille, koulun toimistoon vai gynekologille - kaikki asiat hoidetaan julkisesti. On tyypillistä olla selvittämässä omia asioitaan pöydän ääressä, kun siihen viereen jo istutetaan odottamaan pari muuta tyyppiä ja lopulta kaikkien asioita hoidetaan samaan aikaan, sekaisin ja päällekkäin. Tämä on joskus ärsyttävää... Olen tottunut vaalimaan yksityisyyttäni kenties keskivertosuomalaistakin enemmän, joten olen aina ahdistuksen partaalla kun vieraat ihmiset kuuntelevat vieressä asiaani. Vähän tilaa, please.

Minä luulin, että espanjalaiset ovat mestareita keskustelemaan tööttäysten avulla liikenteessä. No enpä ollut vielä käynyt Kiinassa. :) Kun Suomessa normaali taustamelu koostuu linnunlaulusta ja tuulen huminasta, täällä se koostuu erilaisista äänimerkeistä. Liikenne on jotakin aivan mieletöntä kaikessa kaoottisuudessaan, mutta jotenkin nämä tuntuvat sen kaaoksen hallitsevan. On ihan normaalia, että aamuruuhkassa autoja ja mopoja ja ties mitä härveleitä tulee kaikista ilmansuunnista ja sinä joudut puikkelehtimaan niiden seassa kävellen. Täytyy vain aina toivoa, että ne väistävät.

Sekin on hauskaa, kun yksi pieni kiinalainen saattaa tepastella kävellen kaikessa rauhassa keskellä valtavaa kahdeksan kaistaista risteystä aivan tyynesti. Nämä ovat varmaan jo niin tottuneita tööttäilyyn, etteivät ne enää kuule sitä. Minä sen sijaan saatan säikähtää ja hypätä metrin ilmaan, kun takanani tööttää yhtäkkiä valtava mersu. Takseilla on omat ajosäännöt, ne voivat ajaa kaikessa rauhassa vastaantulijoiden kaistalla ja ylittää risteykset mieleisellään tavalla. Ne kiertävät ruuhkat niin, että ajavat vaikka jalkakäytävälle ja jatkavat eteenpäin. Kaistaa saa Kiinassa vaihtaa missä vain ja milloin vain, kuhan ei osu keneenkään.

Sitä minä monesti ihmettelenkin, ettei kukaan täällä kuitenkaan hirveästi törmäile! On normaalia, että auto ohittaa jalankulkijat sentin päästä - niin läheltä, että Suomessa pelkäisin henkeni ja ainakin varpaideni puolesta. Kävellen tie ylitetään niin, että juostaan vaan liikkuvien autojen välistä ensin yhden kaistan yli ja pysähdytään sitten keskiviivalle hetkeksi, kunnes tehdään uusi surmansyöksy. Olen säilynyt hengissä tähän asti. Mikä saattaa tosin johtua siitä, että käytän kiinalaisia aina tilaisuuden tullen suojakilpenä....mitä useampi kiinalainen ympärillä, sitä lievempi törmäys jos auto sattuu tulemaan päälle. :)

Olen taas tämän päivän jälkeen ehdottomasti sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitsisi suotta hakea jännitystä elämäänsä osallistumalla esimerkiksi tositv-ohjelmaan - sen kun muuttaa Kiinaan! Jokainen päivä on Suuri Seikkailu, tunteet ja mielialat heittelevät kuin Big Brother-talossa, olet täällä valkoihoisena yhtä tuijotettu kuin Idols-voittaja Suomessa ja ruokailu on suoraan kuin Madventuresin keittokirjasta. :)

Ajattelin ensin juksata teitä kertomalla, että poliisi nappasi minut kiinni ja telkesi poliisiauton takapenkille kaltereiden taakse. En kuitenkaan halua järkyttää herkkiä ihmisiä, joten kerronkin että ajelin kyllä tänään poliisiauton takapenkillä - se oli oikein hyvä kyyti! Mutta miten tähän tilanteeseen oikein päädyttiin? Tarina alkaa monta tuntia poliisin takapenkkiä aiemmin...

Minun oli tänään lähdettävä hakemaan oleskelulupaani ja passiani Public Security Bureausta, jonne jätin tuon kaikkein kallisarvoisimman henkilötodistukseni viime viikon maanantaina. Silloin mukanani olli pikkuruinen tulkki, mutta nyt oli selvittävä yksin. Olen jo onneksi oppinut karvaasti, että Kiinassa asioiden hoitoon pitää varata koko päivä. Ei voi olettaa selviävänsä tunnilla tai edes parilla, sillä joka paikassa on AINA satoja tai pahimmassa tapauksessa tuhansia kiinalaisia. Ainakin täällä kymmenen miljoonan kinuskin kaupungissa.

Lähdin siis päivällä taksilla kohti haasteita. En tiennyt mitä odottaa, sillä koskaan ei voi tietää onko esimerkiksi viisumitoimistossa ketään enkuntaitoista, vaikka siellä asioikin päivittäin pelkästään ulkomaalaisia. Taksi heitti minut onneksi tällä kertaa oikeaan osoitteeseen ja ihan oven eteen. Johan siinä pihalla temmelsi aivan liikaa kiinalaisia, ne kun asioivat omat juttunsa viisumimestan alakerrassa... Uiskentelin kiinalaismassan seassa kun valtava hauki ja pääsin vihdoin yläkertaan. Ja luojan kiitos tiskin takana istuva nainen puhui englantia! Reissuni helpottui heti puolella. Sain jonkin lapun ja käskyn marssia läheiseen pankkiin maksamaan oleskelulupani.

Pankki löytyi onneksi saman kadun varresta, mutta siellä asioiminen osoittautui heti alussa hieman hankalammaksi. Paikka kuhisi kiinalaisia ja jonoja oli miljoona, en tiennyt yhtään minkä linjan jatkoksi voin asettua. Onneksi paikalle vyöryi isoin koskaan näkemäni kiinalainen vartija (epäilin hetken olisiko se kuitenkin ollut japanilainen sumopainija? Ainakin se käveli samalla tavalla...), joka tuuppi minut jonkin masiinan luo ja läppäsi valtavalla räpylällään nappia. Masiina tervehti minua kiinaksi ja tyrkkäsi käteeni vuoronumeron 136...Katsahdin numeroita palvelutiskin yläpuolella ja huomasin, että sillä hetkellä mentiin vasta alle satasen numeroissa. Tiedossa siis mukavaa odotusta kiinalaisten kanssa! Jee, tästä me kaikki tykätään niin kovin! Not.

Joskus reilun tunnin päästä koitti minun vuoroni ja heräilin siitä penkiltäni. Ei muuta kun rahat miehelle lasin takana ja kuitti käteen - sitten takaisin viisumitoimistoon. Ja jonottamaan! Ai kun ihanaa. Tällä kertaa jonotin enää alle puoli tuntia ja olin mitä iloisin saadessani passini ja tarvittavat laput mukaan. Tosin tämän vaiheen jälkeen minun matka vei kohti poliisilaitosta, jossa asioidessani sain viimeksi kenkää samantien kun emme ymmärtäneet virkailijan kanssa toisiamme... Arvelin kyllä, että minun pitäisi mennä suoraan samaan paikkaan jonne kiltti poliisisetä minut viimeksi vei (sen ilmaisen riksakyydin kera!), mutta tiesin että siellä olisi se sama yrmeä nainen viskaamassa minut pihalle. Joten olin taas kunnon ketku ja menin poliisiasemalle, jossa tiesin olevan enkuntaitoinen nuori kaveri. Ja sieltähän se löytyi!

Kiinassa ei ilmeisesti poliisit kävele turhaan metriäkään, joten tälläkin kertaa poliisiheppu nappasi laitoksen edestä meille kyydin...poliisiauton nimittäin! Sinne ne tunki minut takapenkille, heppu hyppäsi viereeni ja lähdettiin oikeaan toimistoon kahden partiopoliisin kera. Voin kertoa, että siinä kyydissä istuessani silmäni oli varmaan ihmetyksestä niin lautasina ettei viirusilmäiset kiinalaiset ole koskaan nähneetkään niin isoja aukkoja kenenkään päässä. :D Minut tiputettiin oikeaan paikkaan ja tömistelin sen yrmeän naikkosen puheille.

Ja eikö vaan multa puuttunut taas jokin lappu - en vain ymmärtänyt mikä... Paikalle kutsuttiin toinen poliisi, joka osasi yhden sanan enkkua: "copy". Se huitoi kadun suuntaan, nosteli passiani ja uutta viisumia ja toisti "copy". Ymmärsin, että tarvitsen kopion kaiketi uudesta viisumista. Mitenkähän vain saisin sen?? Lähdin marssimaan katua pitkin ja ihmettelin, onko siellä jossain kopiointimesta. Ei näyttänyt olevan, mutta tarpeeksi pitkälle päästyäni huomasin pienen kiinalaisen puhelinkaupan. Ja mikäs niillä kiilteli myyntitiskillä? No tulostin ihan selkeästi! Menin sisään ja osoittelin tulostinta ja passiani ja kappas vain - sain kun sainkin kopion. :D Ei ne varmaan tätä paikkaa tarkoittaneet, mutta hoituipa se kopiointi näinkin.

Palasin takaisin poliisilaitokselle ja heiluttelin ylpeänä kopiotani. Lopulta se sitruunaa maistaneelta näyttänyt nainen tyrkkäsi minulle käteen papereita, vei yläkertaan toiseen toimistoon, vei takaisin johonkin ja lopulta seisoin pihalla oleskelulupa kädessäni. Jes!!! Mikä riemu taas kerran. Ja korvat soi kaikesta minulle puhutusta kiinasta, josta en ollut ymmärtänyt jälleen kerran sanaakaan. Seuraavaksi ryhdyin kysymään partiopollareilta, missäköhän olen ja pyysin näyttämään kartalta. Nepä pakkasivat minut uudestaan auton takapenkille ja heittivät kotiin! Hah, erinomaista asiakaspalvelua (tai sitten ne eivät vain luottaneet kykyyni selviytyä takaisin kotiin), mutta vähän kyllä nolotti saapua Waterfrontin porteille poliisisaattueessa... Portinvartija luulee minua kai nyt pahemman luokan rikolliseksi, mutta luulkoon. Avaapahan portin aina kiltisti tästäkin lähtien. ;)

Niin, aikaa tähän yhden asian hoitoon kului tällä kertaa melkein neljä tuntia...welcome to China.

Sehän tarkoittaa ihan selvästi, että osaan puhua vähän kiinaa! Hyvin vähän, mutta kuitenkin ihan ymmärrettävästi. Ainakin taksikuski ymmärsi tänään minun sanoman "bù dǒng", joka tarkoittaa etten ymmärrä tai kuten kiinalainen sen tulkkasi tänään "I have no idea". :D Onnistuin myös esittäytymään tänään kiinaksi Juhan työkaverille, joka piipahti meillä. Pikkuisia askeleita, mutta niin suuria!

Oikeastihan minä olen ihan ahdistuksen partaalla, kun huomenna on tiedossa pinyin koe... Meidän pitäisi tunnistaa lausuttuja tavuja ja kirjoittaa merkein opettajan sanomat lauseet. Voihan kähmyrä, miten hankalaa! Kiinan kielessä kun sattuu olemaan noin ziljoona identtisesti toisiaan muistuttavaa alkuäännettä. Koulussa suhisemme ja sihisemme, kun yritämme oppia lausumaan "zhi", "zi", "chi", "ci" "shi", "si", ji", "qi"...... Nuo kaikki ääntyvät samoin, eron huomaa vain kiinalainen. :| Merkeissä taasen tuntuu toistuvan vaan sinne tänne roiskaistut viivat, en muista niitä millään. Eli tänään istun kiltisti kotona kirjojen kanssa ja harjoittelen kuumeisesti.

Ja koska niin kovin usein tunnun antavan kiinalaisista hyvin possumaisen kuvan (jollaisia ne kyllä ihan oikeasti ovatkin...), voisin kertoa myös kiinalaisten hyvästä puolesta. Nämä ovat nimittäin kovin kilttejä ja avuliaita. Kiinalaiset varmasti kaivaisivat äkkiä käsivoimin tunnelin Suomeen, jos pyydettäisiin. Ne yrittävät poikkeuksetta auttaa meitä länsimaalaisia, mutta kielimuuri on valtava ja estää yleensä kaiken tämmöisen avun - harmi.

Yleensä kun menen jonnekin asioimaan, oli se sitten talomme respa tai poliisilaitos tai pankki, kiinalaiset alkavat sinkoilla ja supista joka suuntaan löytääkseen jonkun tulkin. Monesti ne onnistuvat repimään jostain takahuoneesta tai ainakin puhelimen päähän jonkun, joka puhuu edes vähän enkkua. Ylipäätään kiinalaisilla on muutama tapa reagoida meidän englantiin. Joko ne a) alkavat sihistä ja suhista paniikissa ja pälyilevät ja hihittelevät kiusaantuneina b) ryhtyvät hirveän metelin ja repimisen kera kiskomaan sitä kielitaitoista lajitoveriaan paikalle. Sitten ne huokaisevat helpotuksesta, kun pääsevät viimein pinteestä. :D

Ja sitten siihen lempiaiheeseni eli ruokaan! Tänään taisi olla ensimmäinen nuudeliton päiväni täällä, sillä sain ensimmäistä kertaa oikeaa ja loistavaa kiinalaista ruokaa. Ovat jotkin aiemmatkin kokeilut olleet ihan hyviä, mutta tänään mentiin läheiseen autotalliravintolaan sen Juhan kiinalaisen työkaverin kanssa ja paikka paljastuikin sisältä ihan siistiksi ja ruoan puolesta erinomaiseksi! Kiinassa syödään aina yhdessä ja ruoat ovat yhteisiä, eli kukaan ei saa omaa annosta kuten Suomessa. Kaikkea maistellaan samoilta lautasilta, tosin jokainen saa oman pikkukipon, jonne ruokaa voi nostella ensin.

Bert vai Burt vai mikä sen hepun nimi nyt olikaan, tilasi meidän puolesta ja jaettiin lautasellinen kanaa (luutonta, vau!), pähkinöitä ja jotakin mausteita, joita ei ollutkaan tarkoitus syödä (joku insinööri kun ehti jo työntää niitä suuhunsa); munakas jonka kanssa oli paistettua tomaattia; leivitettyä possua makeassa kastikkeessa ja tietysti riisiä ja omituinen keitto. Keitto on täällä joskus pelkkä liemi, jossa lilluu kurkkua ja kananmunaa...kuten tänään. :) Se hörpitään suoraan kipon reunasta kitusiin. Mutta tuo kokonaisuus oli ehdottomasti paras tähän mennessä syömäni. Ja kyllä, minä maistelin myös sitä possua. Se maistui ja näytti oikeastaan ihan kanalta, joten en kokenut suurempia tuskia sen nielemisessä.

Väriloistoa People´s Parkissa.

Täällä on edelleen hyvin kylmiä päiviä, mutta myös liian kuumia. Meidän pihalla, kuten monessa paikassa täällä, kukkii jokin todella kaunis puu! Aivan mielettömän söpöjä vaaleanpunaisia ja kirkkaanpunaisia kukkia. Olisikohan tuo kirsikkapuu?

Ainiin, koska meiltä oli eilen koko päivän sähköt poikki, postasin tänään päivällä tuon eilisen tarinan kiinalaisesta kauppareissusta. Se todellakin tapahtui kaikki, enkä edes pahemmin liioitellut.

Ja toiseksi, nuo kiinaksi kirjoittamani sanat ja lauseet ovat ilman toonimerkkejä merkityksettömiä, mutta en ole vielä onnistunut keksimään kuinka saada länsimaisella näppiksellä aikaiseksi ne merkit. Kiinan kielessä sana saa merkityksen toonin mukaan, tooneja on neljä: tasainen, nouseva, laskeva-nouseva ja laskeva. Ja tooni on siis äänenpaino, jolla sana lausutaan. Tämmöinen pieni kiinan kieli-fakta, koska minua itseäni häiritsee kirjoittaa ilman toonimerkkejä. :)

Korjaus: Löysin toonimerkit, jes!

Jaahas, jääkaapissa on pelkkää Pepsiä ja leipääkin olisi kiva saada aamulla. Lähdetäänpä siis kiinalaiselle kauppareissulle! Riittääköhän puoli tuntia aikaa? Hmm, toivotaan.

Based on a true story by a Finnish girl, who lives in Chengdu - the 4th biggest city in China.

Minut on kyllä kovin helppo pitää tyytyväisenä - ei tarvitse kuin viedä johonkin, missä on eläimiä! Chengdu on hyvä paikka kaltaiselleni kroonisesta eläinikävästä kärsivälle (etenkin nyt kun poden vierotusoireita kahdesta possusta, jotka myös Elviksenä ja Lempinä tunnetaan), sillä täältä löytyy harvinaisia pandoja ja ties mitä mönkiäisiä. Tänään päätettiin lähteä Polar Ocean Worldiin, jossa pääsisi näkemään pieniä pulleita pinguja ja hirmuisia jääkarhuja. :)

Ja koska Kiinassa ei mikään suju noin vain suitsait sukkelaan, törmättiin tietenkin heti pieneen probleemaan... Paikka on liian kaukana keskustasta näkyäkseen kartalla, mutta osoite pitäisi pystyä kuitenkin kertomaan taksikuskille. Osoite löytyi netistä ihan hienosti, mutta se pitäisi saada näytettyä kiinalaisin merkein, sillä ei ole mitään takuuta että taksikuski osaisi lukea osoitteen pinyinillä (eli sanoin kirjoitettuna). Tulostinta meiltä ei löydy, joten ei muuta kuin meikäläisen alkeelliset kiinan taidot testiin ja osoitetta kirjoittamaan! Jäljensin pitkät pätkät käsittämättömiä harakanvarpaita, eikä minulla ollut pienintäkään käsitystä saako kiinalainen niistä mitään selvää. Päätimme kuitenkin koittaa minun tekemän lapun avulla ja kas kummaa: kuski luki kirjoittamani osoitteen kiinaksi ja ei muuta kun let´s go!!  Jotta pystyisin jotenkin kuvailemaan tämän tehtävän vaikeutta, tässä näytille paikan nimi kiinalaisin merkein: 成都海昌极地海洋世界 ja osoite: 华阳镇天府大道南段2037号. Olen siis melko etevä! ;)

Pinguja!

Polar Ocean World oli paikkana ihana, ylläri! Siellä oli haita, ihanan värikkäitä ja eksoottisia kaloja, meritähtiä, niitä suloisia pieniä pingviinejä, kilpikonnia, merileijonia ja yksi mursukin, delfiinejä, jääkarhuja ja tietenkin kiinalaisia. Saimme taas melkein yhtä paljon hupia näistä kiinalaisista kuin itse eläimistä tai paikasta. :D Sisäänpääsyn hinnalla sai mellastaa mielin määrin, joten päätettiin lähteä katsomaan delfiiniesitystä. Niin oli päättänyt muutama tuhat kiinalaistakin... Esitys oli merkitty alkavaksi 14.00, joten me suomalaisina olimme paikalla jo kymmenen minuuttia etuajassa - aivan turhaan, jouduimme vaan kiinalaiseen jonoon. Jos jokin asia on täällä suorastaan ketuttavaa, niin kiinalaisten kanssa jonottaminen; ne tunkeleivat ja kiljuvat ja huutavat ja tunkevat lisää ja livahtavat eteesi heti jos annat siihen sentinkin raon. Täällä ei tunneta minkäänlaisia käytössääntöjä jonotuksen suhteen!

Jonotimme porttien takana ja eiköhän jo eturivin porukka rynkyttänyt innoissaan lukkoja päästäkseen sisään. Sitten se katastrofi vasta syntyikin kun ne portit viimein avattiin! Minä meinasin jo ihan hätääntyä, kun tuhannet kiinalaisit lähtivät kiljuen rynnimään ja juoksemaan kohti katsomoa. Meno oli suoraan kuin viidakosta ja me epäiltiin hetki, että a) katsomossa ei varmaan ole istumapaikkoja kaikille b) etteivät kaikki mahdu sisään c) mitä tahansa, mikä selittäisi hullun ryntäyksen. Ei onneksi jääty jalkoihin ja kun päästiin katsomoon asti, me huomattiin että hyvinhän sinne mahtuu - ei mitään hajua miksi nämä eräät juoksivat kuin hullut. :D Tuntemattomia ovat kiinalaisten ajatukset.

Show oli hauska ja vielä hauskempaa oli seurata, mitä nämä keltaiset kaverit puuhailivat. Joka kerta kun delfiini ui lähemmäs reunaa, pari viirusilmäistä tenavaa kerkesi juoksemaan reunan luo ja joku juoksi perään onkimaan minikiinalaiset takaisin, mutta niillä oli siinä vaiheessa melkein jo toinen jalka altaassa. Samalla tavoin aikuiset livahtivat reunan viereen räpsimään kuvia ja järjestysmiehet vaan noukkivat niitä kauemmas vedestä. Niin muuten, se esityshän alkoi vasta sitten puolen tunnin kuluttua ilmoitetusta ajasta... Sen verran kesti päästää sisään muutama tuhat paikallista ja kaksi suomalaista. Syy on melkein aina sama, kun jokin on aikataulusta myöhässä - kiinalaisia lastataan vielä paikalle.

Delfiinishow ja kiinalainen kersa taas reunalla...

Murmuurr.

En ole juurikaan edistynyt lihanmaistelussa, joten tänään oli taas aika rikkoa rajoja. Ruokavaihtoehtoina oli kioskissa hodari tai popkornit....joten minä söin kiinalaisen nakin! Kyllä vain, nakkeja myytiin hot dogin nimellä, niistä nyt vain puuttui se sämpylä. Ja jälleen kerran loistava esimerkki omituisista jutuista: ostimme janoissamme appelsiinimehua ja hämmästys oli suuri, kun huomasimme mehun olevan kuumaa. Että tuota mitäh, kuumaa mehua kuumana päivänä?? Ei voi aina ymmärtää...

Meille on muuten muodostunut täällä yksi erittäin kuvaava ja usein toistuva sanonta, josta voi vähän päätellä millaista sirkusmenoa elämä näiden paikallisten kanssa on. Anteeksi ruma sana, mutta hyvin usein joutuu toteamaan että "voi v*tun kiinalaiset...". Ne ovat aina teillä, aina häsyämässä, metelöimässä, tekemässä kaikkea mihin pohjoismaalainen väsyy nopeasti. Ocean World oli esimerkiksi täynnä lappuja "Don´t tap the glass!" eli "Älä taputa lasia!" - ja mitä tekee kiinalainen?? No tietenkin läpyttää ja taputtaa täysillä kaikkia laseja. :)

Sniif! Eli tukkoisia terveisiä Kiinasta. :) Henki pihisee vieläkin, mutta hengitykseni kuulostaa kuulemma enemmän läähätykseltä. Juha kysyi tossa päikkäreillä, että ollaanko sitä koirakennelissä vai missä. :D En tiennytkään, että kiinalaiset pöpöt muuttavat tavallisen suomalaisen räkäkirnuksi - nyt tiedän ja tukalaa on, mutta eiköhän tämä hiljalleen tästä ala helpottaa. Yritän nakertaa ahkerasti kiinalaisia siemeniä, joita Nicole osti Juhalle flunssaan pari viikkoa sitten. En tiedä mitä ne mustat, pienet ja kitkerät mykylät ovat, mutta jos kerran kiinalaiset syö niitä lenssuuun niin miksen minäkin.

Jaksoin tänään jo köpötellä ulkona, joten suunnattiin aamupäivällä Kansan puistoon aka People´s Parkiin (kyllä, juuri se korvankaivuumesta). Puisto sijaitsee keskustan liepeillä ja siellä sanotaan olevan Kiinan paras teehuone, jota kävimme kyllä tillistelemässä mutta teelle ei menty. Puisto oli ihan nätti lampineen ja rappusineen ja suippokattoineen (minä niin rakastan vanhaa kiinalaista arkkitehtuuria!), mutta korvankaivajia ei näkynyt. Olisi voinut olla ihan paikallaan antaa kaivella nuo korvakäytävät auki, kun en oikein meinaa kuulla mitään flunssan vuoksi. :) Kamalan metelin nämä maanmiehet saavat aikaan jopa puistossa: joka puolelta kuului sen kaltaista hoilotusta tai vingutusta, ettei niillä taidoilla vielä Idolsiin mentäisi...

People´s Park.

Puiston jälkeen lähdimme hakemaan läheiseltä urheiluliikekadulta vähän treenikamppeita. Löydettiin nääs kerran Chengdusta sellainen katu, joka on täynnä pieniä urheiluvaate- ja välinekauppoja. Tarjolla on melkein aitoa Nikeä, Adidasta, Pumaa - lähes kaikki suurimmat brändit löytyy kopioina. Minä etsin rentoa hupparia ja menin yhteen pikkuiseen kauppaan katselemaan naisten vaatteita, kun topakka myyjätyttö tupsahti viereeni. Hän osoitteli hupparia ja kysyi että "for you?" (ne puhuvat niissä kaupoissa pari sanaa englantia). Nyökyttelin innoissani, että minulle minulle, jolloin mimmi totesi että "you XXL". Jasso! Kiitosta vaan kovasti! :D Olen Suomessa kokoa "hieman pyöreä medium", mutta Kiinassa näiden miniatyyrien rinnalla todellakin extra extra large. Jotenkin se myyjä ei edes sanonut sitä loukkaavasti, hän vain totesi että tässä on hyvin syönyt länkkäri ja sille tarvitaan kaupan isoin huppari. :D

Löysin onneksi ihan hyvän kokoisen ja halvan paidan toisesta liikkeestä ja Juhakin löysi etsimänsä kamppeet ja tinkasi meille vielä alennuksetkin. Noissa liikkeissä missään tuotteessa ei ole valmiiksi hintaa, vaan myyjä keksii sen päästään arvioituaan ensin asiakkaan lompakon paksuuden. Länsimaalaisilla nyt voisi yhtä hyvin olla täällä otsassaan leima "Pääomaa löytyy", koska esim. minäkin opiskelijana olen huomattavasti varakkaampi kuin peruskiinalainen - tämän vuoksi hinta saattaa meidän kohdalla olla ties mitä. Ja siltikin lähtöpyyntö esim. minun hupparistani oli vain 120 rämpylää, eli n. 13€. :D Sen verran maksaa melkein aito Puma. Pitää vielä itsekin harjoitella tuota tinkaamista, en ole oikein ikinä osannut sitä vaan maksan hölmönä mitä pyydetään.

Meinasin jo hihkua, etten puhu tänään mittään ruoasta, mutta enpäs päästäkään teitä pahasta! Meillä on nyt tuon yhden lähiravintelin menu käännettynä enkuksi (kiitos Nicolen), joten päästiin tänään kiinalaiselle lounaalle naapurustoon - ilman tulkkia! Hah. Uhrauduimme myös kiinalaiseen tungokseen (voin kertoa, että keskustassa eteneminen lauantaina päivällä on melkoinen tunkemisen maailmanennätys...) ja kävimme metsästämässä Ito Yokadon ruokakaupasta inhimillisiä ruokatarvikkeita. Kiinasta tuntuu olevan käytännössä mahdotonta löytää esim. kanaa, jolla ei olisi tallella päätä tai varpaita tai siipiä. Onneksi löydettiin jotakin, jonka pitäisi olla kanaa ja jossa ei ole ylimääräisiä ruumiinosia tallella. :)

Kiinassa ei kannata muuten koskaan erehtyä luulemaan, että jokin on jotakin vain koska näyttää siltä. Siitä hyvänä esimerkkinä Juhan lahjaksi saamat karkinnäköiset jutut - pussissa lukikin pienellä "Beef particles" eli naudan palasia. Onneksi tämä sokerihiiri ei ehtinyt tunkea suutaan täyteen "karkkia"!