Home sweet home


Meiän huisin korkea talo.
Nyt on vuorossa asuntoesittely! Me mietittiin aiemmin kovasti, missä päin Chengdua haluamme asua ja missä olisi fiksua pitää kotia. Loistava paikka löytyi ihan yliopistoni vierestä ja olen mitä tyytyväisin, että koulumatkani kestää aamuisin vain parikymmentä minuuttia (jotta saan nukkua mahdollisimman pitkään, ah). Minähän täällä asun kaikki viikot ja tärkein kulkuyhteyteni on koululle, Juha nyt voi tulla kotiin viikonloppuisin mihin vain.

Me siis muutettiin oikein nätille, vehreälle ja länsimaisille sopivalle asuinalueelle, joka kantaa hieno nimeä The Waterfront. Asuinalue on vartioitu, eli käytännössä porteilla seisoo vartijat, jotka laskevat asukkaat sisään ja ulos. Koko tämä talokompleksi käsittää kuusi jättimäistä kerrostaloa, joissa on jokaisessa kaksi rappua ja 31 kerrosta. Kun vielä asuntoja per kerros löytyy kaksi per rappu, saadaan Waterfrontin asuntojen lukumääräksi huikeat 1440…siitä voi vähän laskeskella paljonko täällä asustaa ihmisiä. :) Länsimaalaisten määrä näissä asunnoissa ei kuitenkaan ole mitenkään suuri, vaan enimmäkseen tällä alueella asuu varakkaita kiinalaisia. Esimerkiksi meidän asunnon vuokra vastaa Suomen vuokratasolla semmoista melko normaalin pienen kaksion vuokraa, mutta on hulppea tai lähes tähtitieteellinen tavalliselle kiinalaiselle.

Toisen portin luota löytyy asuinalueemme respa, sekä sisäuima-allas ja pieni kuntosali. Alueella on lisäksi kaksi tenniskenttää, skating area, fitness area, leikkikenttä, grillikotia ja –alueita….vaikka mitä löytyy. Piha-alue on aivan ihana nurmikenttineen (Kiinassa ei todellakaan juuri semmoisia ole) ja palmuineen, löytyypä pihalta myös kesällä avattava beach pool eli ulkouima-allas ja tietysti Singaporesta tuotua rantahiekkaa. :D Lisäksi alueella on oma pikku kauppa, pesula ja jokin leipomon ja bingon yhdistelmä. Minä pidän eniten Waterfrontin vesialueista (ylläri!), löytyy idyllistä puusiltaa pikkuisen lammen yli, kauniita lammikoita kasveineen ja palmuineen… Sisäpiha on melko iso puutarha kivettyine polkuineen ja kaikkine liikunta- ym. alueineen, joten joka puolella onkin opastetauluja, jotka ohjaavat pientä kulkijaa. Joku nimittäin onnistui tuossa yhtenä päivänä eksymään sisäpihalle, kröhöm. Minä pystyn selvästi mihin vain!

Näitä miun ihania pikku lammikoita.

Sisäpihan polkuja.
Meidän koti sijaitsee 13. kerroksessa. Neliöitä tässä kämpässä ilmoitettiin olevan yli sata, mutta hassut kiinalaiset jakavat rappukäytävänkin asunnon neliöihin, joten oikea luku lienee lähempänä seitsemääkymmentä. Juuri passelin kokoinen kahdelle ihmiselle. Ulko-ovelta tullessa vasemmalta löytyy kompakti keittiömme ja sieltä ovi pyykkiparvekkeelle. Kiinalaiset rakentavat asuintoihin ylimääräisen parvekkeen pyykkikonetta ja siivoustarvikkeita varten. Keittiön olemme jättäneet melko rauhaan, sillä hyvin harvoin täällä tehdään kotona ruokaa. Ensinnäkin siksi, ettei kiinalaiset juuri syö kotona ja myös meidän kohdalla siksi, ettemme osaa laittaa näiden raaka-aineista ruokaa. :) Keittiöstä löytyy kaasuhella, mutta uunia ei ole laisinkaan.

Ruokailutila ja miun taiteilemat seinäkoristelut.
Ovelta katsottuna oikealla avautuu ruokailutila, sen takana olohuone ja asunnon perällä on parveke. Ruokapöydäksi tämä lasinen kaunistus on varmasti tarkoitettu, mutta toimii yhtä hyvin minun työpöytänä ja menee tässä nuudelitkin usein nassuun. Olkkarissa on mukavat sohvat ja järisyttävän kokoinen taulutelkku, josta tulee pelkkää kiinalaista ohjelmaa. Onneksi on paikalla insinööri, joten voidaan kattoa koneen kautta telkkarista leffoja. Keittiön jälkeen vasemmalta löytyy kylppäri /vessa ja niiden jälkeen työhuone, joka sisältää myös vierassängyn. Tämä on yleensä Juhan valtakuntaa, en edes yksin ollessani juuri avaa huoneen ovea. 

Olkkari.
Makkari.
Keskellä perällä on makkari, josta löytyy iso parisänky, yöpöydät ja tietysti vaatekaapit. Tässä välissä voisin mainita, että kiinalaiset patjat ovat sangen mielenkiintoisia… Patja on kova. Siis todella kova, ihan kuin sisällä olisi vanerilevy ja iltaisin isket ruotosi siihen päälle. Aluksi nukkuminen tuntui mahdottomalta, sillä kaikkiin luihin sattui, mutta nyt viikon jälkeen vanerilevy alkaa tuntua ihan hyvältä. Oikeasti! Lisäksi asunnosta löytyy tietysti neljä ilmalämpöpumppua, koska talvella tarvitaan lämmitystä (ikkunat ovat yksinkertaisia eikä pattereita ole…) ja kesällä viilennystä. Nyt täällä on jo niin kuuma ulkona (melkein kuin Suomen kesä!), että paras sisälämpötila saadaan ilman ilmastointia.

Siinäpä se, minä tykkään tästä kodista ihan hirmuisesti. :) Ei olisi parempaa ja paremmalta paikalta voitu saada.

2 Response to "Home sweet home"

  1. Annu says:
    11. maaliskuuta 2011 klo 6.22

    Vähän erilainen kämppä on siulla siellä, kun mitä Madridissa oli! :) Ihanalle näyttää!

  2. Josca says:
    17. maaliskuuta 2011 klo 11.35

    En tiedä voiko siitä miun Madridin huoneesta ees puhua samassa lauseessa tämän kämpän kanssa! Miulla oli siellä pelkkä patja lattialla!! Hahahah. :D

Lähetä kommentti