Nǐ hǎo Chengdu!

Moikkamoi, taas ollaan linjoilla! Naapuriprovinssissa on kuulemma järistellyt maa, mutta onneksi ei ole meiän lattiassa tuntunu mitään ja neljä seinääkin on vielä pystyssä. Ja rakkaat suomalaiset, älkää suotta hamstratko mitään joditabletteja (en tosin epäile teitä lukijoita ensimmäisenä), koska jos ne Japanin ydinhuurut johonkin tulevat, niin me ollaan kyllä ensin tulilinjalla... :)

Perjantaina opettelimme koulussa kiinalaista keskustelutaitoa. Jos ei keksi mitään juteltavaa, voi aina heittää vähän small talkia peliin! Sopivia aiheita kiinassa on kolme: 1. Onko töissä kiireistä? 2. Mitenkäs tuo terveys, onko ollut kunnossa? 3. Oletko syönyt? Minun lempparini on ehdottomasti kolmas aihe! :D Kiinalaisille syöminen ja ruoka on tärkeä aihe (kuten myös minulle) ja siksi on aivan normaalia tiedustella, joko olet syönyt ja mitä söit ja missä. Minultakin on kiinalainen jo ehtinyt kysyä söinkö lounasta ja menin tietysti vastaaman urpona, etten ole edes vielä ehtinyt natustella aamiaista....auts, väärä vastaus! Kiinalaisille kannattaa vastata ennemmin, etten ole ehtinyt vielä lounaalle mutta lähden mieluusti kanssasi syömään. Minun antamani vastaus aiheuttaa kiinalaisissa turhaa ahdistusta. Onneksi nyt tiedän paremmin!

Viikonloppuna ei ole oikein tehty mitään, kun mulla on ollut täällä kotona sairas lapsi - ei kun siis insinööri. Eroa tuskin kuitenkaan huomaa. ;) Johan tässä onkin nyt oltu neljä viikonloppua kipeänä vuorotellen... Käväisin eilen itsekseni Ikeassa, kun tarpeeksi tylsistyin sisällä. Asennoiduin jo valmiiksi paremmin kuin yleensä, en asettanut minkäänlaisia aikatauluja ja päätin, että Herran haltuun koko reissu (vaikka Herra tuskin edes muistaa tätä mustaa lammasta...). Ihme kyllä taksi osasi mukisematta perille ja sain syötyä melko tyhjässä Ikean raflassa ja löysin suurinpiirtein kaiken, mitä etsinkin.

Ja koska olin päässyt tällaiseen valaistuneeseen olotilaan, yritin olla välittämättä siitä, että minua työnnetiin ja tyrkittiin kärryillä sekä koreilla. Yritin olla myös suuttumatta vaikka kädestäni revittiin tavaroita, vaikka minua etuiltiin oikein jengillä kassajonossa...ja sain jotenkin pidettyä hermoni kurissa - hah! Ehkä siksi, kun nauroin niin kovin kun katselin kiinalaisia länsimaisten tarvikkeiden kimpussa. :D Täällä myydään Ikeassa paljon sellaista, mitä kiinalaiset eivät välttämättä ole koskaan nähneet ja senpä vuoksi ne kokeilevat innoissaan kaikkea. Kuvitelkaa mikä näky saadaan, kun parikymmentä kiinalaista ränkyttää tyytyväisinä valkosipulipuristinta tai kokeilee miten maustepurkki toimii. :)

Olen saanut myös fanipostia, eikun siis lukijapalautetta. ;) Sätin kuulemma aina kiinalaisia ja possuttelen niitä. Totta. Niinhän minä teen - mutta kaikella kunnioituksella ja rakkaudella näitä pikkuisia kohtaan! Olen asunut aiemminkin ulkomailla ja minulla on myös omat mielipiteeni Suomen maahanmuuttajapolitiikkaan, joten minä todellakin tiedän ja ymmärrän että maassa aina maan tavalla. Minä olen se laowai, joka muutti Kiinaan. Minä olen se ummikko, joka ei osaa näiden kieltä. Vaikka tuntuu kuinka hassulta, ettei jossakin voi puhua enkkua, se on mahdollista. Mandariinikiina on maailman puhutuin kieli, joten miksi ihmeessä näiden tarvitsisi puhuakaan muuta omassa maassaan? I got the point, todellakin. Olen pahoillani jos kuulostan ilkeältä, en tarkoita olla sitä.

Mutta... Kiina on haastavin, erilaisin, kummallisin, vaikein, monimutkaisin, selittämättömin ja uskomattomin paikka ja kulttuuri, jossa olen ikinä elänyt. Täällä meinaa seota jo kauppareissulla. Minä viimeksi perjantaina itkin kaupasta tullessani. Oikeasti. Sitä on hyvin vaikea edes yrittää selittää, mutta Kiina ja kiinalaiset on ihan oma juttunsa. Sitä kun ei oikein voi ymmärtää. Minä en ymmärtänyt, enkä varsinkaan uskonut vaikka minulle etukäteen kerrottiin, miten vaikeaa täällä voi kaikki olla. Ehei, minähän olen asunut Madridissa - ei sielläkään mikään ollut mahdotonta! Niin...se olikin Espanja ja Eurooppa.

No, turha minun on tässä yrittää todistella Kiinan mahdottomuutta - toivon kuitenkin kaikkien ymmärtävän, että minä yritän vain verhota huumoriin kaiken sen turhautumisen ja epätoivon, mitä toisinaan koen täällä. Ja onneksi mulla on täällä tuo toinen, joka tasan tarkkaan tietää miksi itken kun tulen kaupasta...helpottaa kummasti. :)

Mingtiān jiàn eli huomiseen!

Olen odotellut innoissani uutta nimeäni, jonka opettajani lupasi minulle antaa. Tänään niitä nimiä vihdoin saatiin! Monesti kiinassa annetaan uusi nimi länsimaisen tilalle ja tätä uutta nimeä voi sitten käyttää ihan virallisissa papereissakin täällä. Useimmiten kiinalainen nimi muodostetaan niin, että se muistuttaa länsimaista nimeä lausumiseltaan, mutta voi saada myös nimen, joka kuvaa kantajaansa. Minulla kävi erittäin hyvä tuuri, sillä uusi nimeni on molempia! Sillä on erittäin söpö merkitys ja se muistuttaa kotimaista nimeäni Josefina. Saanko esittäytyä -  Láng Fēinà. Kirjoitan sen muutoin kiinalaisin merkein, mutta tässä se voisi olla hieman hankala teidän lukea. :)

Kiinassa (kuten monessa Aasian maassa) sukunimi kirjoitetaan ensin, joten kiinalainen sukunimeni on Láng. Se on lähimpänä kohtalaisen harvinaista ja näille hyvin hankalaa oikeaa sukunimeäni, mihin kiinan kielessä voidaan päästä. Tämä ei ole käsittääkseni kovin yleinen sukunimi Kiinassa, kun sen sijaan esimerkiksi lähes joka toinen kiinalainen on sukunimeltään Wang tai Liu. Mutta uusi etunimeni on se, joka aiheutti minussa suurta ihastusta! Opettaja kertoi valinneensa "special name for you, Josefina". Fēi nà muodostuu kahdesta tavusta, joista ensimmäistä käytetään Kiinassa vain tyttöjen nimessä (normaalisti kiinalaiset vanhemmat voivat keksiä minkä tahansa tavuyhdistelmän nimetessään lasta, ei ole mitään Pekkoja ja Maijoja valmiina). Yhdessä Fēinà tarkoittaa kilttiä ja kaunista tyttöä. Toivoin hiljaa mielessäni nättiä ja merkityksellistä nimeä ja sellaisen sain! :)

Muuten kyllä tuo samainen opettaja saisi olla ankarampi. Meidän ryhmästä puolet lintsaa joka ikinen päivä, mutta kiltti opettaja ei sano mitään! Minä nukuin tiistaiaamun pitkäksi ja matelin sen jälkeen nolona seuraavan päivän tunneille. Odotin vähintään ruoskaa tai raipaniskuja, koska sellaisia olisin ansainnut. Mutta opettaja ei sano mitään! Häääh? Minä tarvitsen todella tiukan auktoriteetin, että uskon edes hieman... Jotkut saattavat muistaa Rubenin, opettajani Madridissa, joka jakeli minulle päivittäin tappouhkauksia. :D Se on tyyli, josta minä pidän. Ilmeisesti kiinalaiset ovat liian kilttejä ja hillittyjä tällaiseen barbaarimaiseen käytökseen, joka luonnistui kyllä erinomaisesti temperamenttiselta katalonialaiselta Rubenilta.

Huomasin tänään koulussa, että minähän olen ihme kyllä yksi meidän luokan monitaitureista, kun pystyn kommunikoimaan koulussa neljällä kielellä. Kyllä, minäpä hyvinkin! :D Meidän espanjalainen Alberto vaihtui Carmeniin, mutta onnistuu se hispania hänenkin kanssaan. Lisäksi olemme saaneet myös uuden svealaisen, joten nyt minulla on kaksi ruotsalaista, joita kiusata! Ja ne tuhisee aina perääni, että "jävla finländare!". :D Englantia pystyn höpöttämään kaikkien kanssa ja vähitellen kiinaakin. Ei hullumpaa!

Lopuksi pari pientä Kiina-ilmiötä. Tässä maassa yksityisyys on melko vieras käsite. On ihan sama menetkö poliisille, koulun toimistoon vai gynekologille - kaikki asiat hoidetaan julkisesti. On tyypillistä olla selvittämässä omia asioitaan pöydän ääressä, kun siihen viereen jo istutetaan odottamaan pari muuta tyyppiä ja lopulta kaikkien asioita hoidetaan samaan aikaan, sekaisin ja päällekkäin. Tämä on joskus ärsyttävää... Olen tottunut vaalimaan yksityisyyttäni kenties keskivertosuomalaistakin enemmän, joten olen aina ahdistuksen partaalla kun vieraat ihmiset kuuntelevat vieressä asiaani. Vähän tilaa, please.

Minä luulin, että espanjalaiset ovat mestareita keskustelemaan tööttäysten avulla liikenteessä. No enpä ollut vielä käynyt Kiinassa. :) Kun Suomessa normaali taustamelu koostuu linnunlaulusta ja tuulen huminasta, täällä se koostuu erilaisista äänimerkeistä. Liikenne on jotakin aivan mieletöntä kaikessa kaoottisuudessaan, mutta jotenkin nämä tuntuvat sen kaaoksen hallitsevan. On ihan normaalia, että aamuruuhkassa autoja ja mopoja ja ties mitä härveleitä tulee kaikista ilmansuunnista ja sinä joudut puikkelehtimaan niiden seassa kävellen. Täytyy vain aina toivoa, että ne väistävät.

Sekin on hauskaa, kun yksi pieni kiinalainen saattaa tepastella kävellen kaikessa rauhassa keskellä valtavaa kahdeksan kaistaista risteystä aivan tyynesti. Nämä ovat varmaan jo niin tottuneita tööttäilyyn, etteivät ne enää kuule sitä. Minä sen sijaan saatan säikähtää ja hypätä metrin ilmaan, kun takanani tööttää yhtäkkiä valtava mersu. Takseilla on omat ajosäännöt, ne voivat ajaa kaikessa rauhassa vastaantulijoiden kaistalla ja ylittää risteykset mieleisellään tavalla. Ne kiertävät ruuhkat niin, että ajavat vaikka jalkakäytävälle ja jatkavat eteenpäin. Kaistaa saa Kiinassa vaihtaa missä vain ja milloin vain, kuhan ei osu keneenkään.

Sitä minä monesti ihmettelenkin, ettei kukaan täällä kuitenkaan hirveästi törmäile! On normaalia, että auto ohittaa jalankulkijat sentin päästä - niin läheltä, että Suomessa pelkäisin henkeni ja ainakin varpaideni puolesta. Kävellen tie ylitetään niin, että juostaan vaan liikkuvien autojen välistä ensin yhden kaistan yli ja pysähdytään sitten keskiviivalle hetkeksi, kunnes tehdään uusi surmansyöksy. Olen säilynyt hengissä tähän asti. Mikä saattaa tosin johtua siitä, että käytän kiinalaisia aina tilaisuuden tullen suojakilpenä....mitä useampi kiinalainen ympärillä, sitä lievempi törmäys jos auto sattuu tulemaan päälle. :)

Olen taas tämän päivän jälkeen ehdottomasti sitä mieltä, ettei kenenkään tarvitsisi suotta hakea jännitystä elämäänsä osallistumalla esimerkiksi tositv-ohjelmaan - sen kun muuttaa Kiinaan! Jokainen päivä on Suuri Seikkailu, tunteet ja mielialat heittelevät kuin Big Brother-talossa, olet täällä valkoihoisena yhtä tuijotettu kuin Idols-voittaja Suomessa ja ruokailu on suoraan kuin Madventuresin keittokirjasta. :)

Ajattelin ensin juksata teitä kertomalla, että poliisi nappasi minut kiinni ja telkesi poliisiauton takapenkille kaltereiden taakse. En kuitenkaan halua järkyttää herkkiä ihmisiä, joten kerronkin että ajelin kyllä tänään poliisiauton takapenkillä - se oli oikein hyvä kyyti! Mutta miten tähän tilanteeseen oikein päädyttiin? Tarina alkaa monta tuntia poliisin takapenkkiä aiemmin...

Minun oli tänään lähdettävä hakemaan oleskelulupaani ja passiani Public Security Bureausta, jonne jätin tuon kaikkein kallisarvoisimman henkilötodistukseni viime viikon maanantaina. Silloin mukanani olli pikkuruinen tulkki, mutta nyt oli selvittävä yksin. Olen jo onneksi oppinut karvaasti, että Kiinassa asioiden hoitoon pitää varata koko päivä. Ei voi olettaa selviävänsä tunnilla tai edes parilla, sillä joka paikassa on AINA satoja tai pahimmassa tapauksessa tuhansia kiinalaisia. Ainakin täällä kymmenen miljoonan kinuskin kaupungissa.

Lähdin siis päivällä taksilla kohti haasteita. En tiennyt mitä odottaa, sillä koskaan ei voi tietää onko esimerkiksi viisumitoimistossa ketään enkuntaitoista, vaikka siellä asioikin päivittäin pelkästään ulkomaalaisia. Taksi heitti minut onneksi tällä kertaa oikeaan osoitteeseen ja ihan oven eteen. Johan siinä pihalla temmelsi aivan liikaa kiinalaisia, ne kun asioivat omat juttunsa viisumimestan alakerrassa... Uiskentelin kiinalaismassan seassa kun valtava hauki ja pääsin vihdoin yläkertaan. Ja luojan kiitos tiskin takana istuva nainen puhui englantia! Reissuni helpottui heti puolella. Sain jonkin lapun ja käskyn marssia läheiseen pankkiin maksamaan oleskelulupani.

Pankki löytyi onneksi saman kadun varresta, mutta siellä asioiminen osoittautui heti alussa hieman hankalammaksi. Paikka kuhisi kiinalaisia ja jonoja oli miljoona, en tiennyt yhtään minkä linjan jatkoksi voin asettua. Onneksi paikalle vyöryi isoin koskaan näkemäni kiinalainen vartija (epäilin hetken olisiko se kuitenkin ollut japanilainen sumopainija? Ainakin se käveli samalla tavalla...), joka tuuppi minut jonkin masiinan luo ja läppäsi valtavalla räpylällään nappia. Masiina tervehti minua kiinaksi ja tyrkkäsi käteeni vuoronumeron 136...Katsahdin numeroita palvelutiskin yläpuolella ja huomasin, että sillä hetkellä mentiin vasta alle satasen numeroissa. Tiedossa siis mukavaa odotusta kiinalaisten kanssa! Jee, tästä me kaikki tykätään niin kovin! Not.

Joskus reilun tunnin päästä koitti minun vuoroni ja heräilin siitä penkiltäni. Ei muuta kun rahat miehelle lasin takana ja kuitti käteen - sitten takaisin viisumitoimistoon. Ja jonottamaan! Ai kun ihanaa. Tällä kertaa jonotin enää alle puoli tuntia ja olin mitä iloisin saadessani passini ja tarvittavat laput mukaan. Tosin tämän vaiheen jälkeen minun matka vei kohti poliisilaitosta, jossa asioidessani sain viimeksi kenkää samantien kun emme ymmärtäneet virkailijan kanssa toisiamme... Arvelin kyllä, että minun pitäisi mennä suoraan samaan paikkaan jonne kiltti poliisisetä minut viimeksi vei (sen ilmaisen riksakyydin kera!), mutta tiesin että siellä olisi se sama yrmeä nainen viskaamassa minut pihalle. Joten olin taas kunnon ketku ja menin poliisiasemalle, jossa tiesin olevan enkuntaitoinen nuori kaveri. Ja sieltähän se löytyi!

Kiinassa ei ilmeisesti poliisit kävele turhaan metriäkään, joten tälläkin kertaa poliisiheppu nappasi laitoksen edestä meille kyydin...poliisiauton nimittäin! Sinne ne tunki minut takapenkille, heppu hyppäsi viereeni ja lähdettiin oikeaan toimistoon kahden partiopoliisin kera. Voin kertoa, että siinä kyydissä istuessani silmäni oli varmaan ihmetyksestä niin lautasina ettei viirusilmäiset kiinalaiset ole koskaan nähneetkään niin isoja aukkoja kenenkään päässä. :D Minut tiputettiin oikeaan paikkaan ja tömistelin sen yrmeän naikkosen puheille.

Ja eikö vaan multa puuttunut taas jokin lappu - en vain ymmärtänyt mikä... Paikalle kutsuttiin toinen poliisi, joka osasi yhden sanan enkkua: "copy". Se huitoi kadun suuntaan, nosteli passiani ja uutta viisumia ja toisti "copy". Ymmärsin, että tarvitsen kopion kaiketi uudesta viisumista. Mitenkähän vain saisin sen?? Lähdin marssimaan katua pitkin ja ihmettelin, onko siellä jossain kopiointimesta. Ei näyttänyt olevan, mutta tarpeeksi pitkälle päästyäni huomasin pienen kiinalaisen puhelinkaupan. Ja mikäs niillä kiilteli myyntitiskillä? No tulostin ihan selkeästi! Menin sisään ja osoittelin tulostinta ja passiani ja kappas vain - sain kun sainkin kopion. :D Ei ne varmaan tätä paikkaa tarkoittaneet, mutta hoituipa se kopiointi näinkin.

Palasin takaisin poliisilaitokselle ja heiluttelin ylpeänä kopiotani. Lopulta se sitruunaa maistaneelta näyttänyt nainen tyrkkäsi minulle käteen papereita, vei yläkertaan toiseen toimistoon, vei takaisin johonkin ja lopulta seisoin pihalla oleskelulupa kädessäni. Jes!!! Mikä riemu taas kerran. Ja korvat soi kaikesta minulle puhutusta kiinasta, josta en ollut ymmärtänyt jälleen kerran sanaakaan. Seuraavaksi ryhdyin kysymään partiopollareilta, missäköhän olen ja pyysin näyttämään kartalta. Nepä pakkasivat minut uudestaan auton takapenkille ja heittivät kotiin! Hah, erinomaista asiakaspalvelua (tai sitten ne eivät vain luottaneet kykyyni selviytyä takaisin kotiin), mutta vähän kyllä nolotti saapua Waterfrontin porteille poliisisaattueessa... Portinvartija luulee minua kai nyt pahemman luokan rikolliseksi, mutta luulkoon. Avaapahan portin aina kiltisti tästäkin lähtien. ;)

Niin, aikaa tähän yhden asian hoitoon kului tällä kertaa melkein neljä tuntia...welcome to China.

Sehän tarkoittaa ihan selvästi, että osaan puhua vähän kiinaa! Hyvin vähän, mutta kuitenkin ihan ymmärrettävästi. Ainakin taksikuski ymmärsi tänään minun sanoman "bù dǒng", joka tarkoittaa etten ymmärrä tai kuten kiinalainen sen tulkkasi tänään "I have no idea". :D Onnistuin myös esittäytymään tänään kiinaksi Juhan työkaverille, joka piipahti meillä. Pikkuisia askeleita, mutta niin suuria!

Oikeastihan minä olen ihan ahdistuksen partaalla, kun huomenna on tiedossa pinyin koe... Meidän pitäisi tunnistaa lausuttuja tavuja ja kirjoittaa merkein opettajan sanomat lauseet. Voihan kähmyrä, miten hankalaa! Kiinan kielessä kun sattuu olemaan noin ziljoona identtisesti toisiaan muistuttavaa alkuäännettä. Koulussa suhisemme ja sihisemme, kun yritämme oppia lausumaan "zhi", "zi", "chi", "ci" "shi", "si", ji", "qi"...... Nuo kaikki ääntyvät samoin, eron huomaa vain kiinalainen. :| Merkeissä taasen tuntuu toistuvan vaan sinne tänne roiskaistut viivat, en muista niitä millään. Eli tänään istun kiltisti kotona kirjojen kanssa ja harjoittelen kuumeisesti.

Ja koska niin kovin usein tunnun antavan kiinalaisista hyvin possumaisen kuvan (jollaisia ne kyllä ihan oikeasti ovatkin...), voisin kertoa myös kiinalaisten hyvästä puolesta. Nämä ovat nimittäin kovin kilttejä ja avuliaita. Kiinalaiset varmasti kaivaisivat äkkiä käsivoimin tunnelin Suomeen, jos pyydettäisiin. Ne yrittävät poikkeuksetta auttaa meitä länsimaalaisia, mutta kielimuuri on valtava ja estää yleensä kaiken tämmöisen avun - harmi.

Yleensä kun menen jonnekin asioimaan, oli se sitten talomme respa tai poliisilaitos tai pankki, kiinalaiset alkavat sinkoilla ja supista joka suuntaan löytääkseen jonkun tulkin. Monesti ne onnistuvat repimään jostain takahuoneesta tai ainakin puhelimen päähän jonkun, joka puhuu edes vähän enkkua. Ylipäätään kiinalaisilla on muutama tapa reagoida meidän englantiin. Joko ne a) alkavat sihistä ja suhista paniikissa ja pälyilevät ja hihittelevät kiusaantuneina b) ryhtyvät hirveän metelin ja repimisen kera kiskomaan sitä kielitaitoista lajitoveriaan paikalle. Sitten ne huokaisevat helpotuksesta, kun pääsevät viimein pinteestä. :D

Ja sitten siihen lempiaiheeseni eli ruokaan! Tänään taisi olla ensimmäinen nuudeliton päiväni täällä, sillä sain ensimmäistä kertaa oikeaa ja loistavaa kiinalaista ruokaa. Ovat jotkin aiemmatkin kokeilut olleet ihan hyviä, mutta tänään mentiin läheiseen autotalliravintolaan sen Juhan kiinalaisen työkaverin kanssa ja paikka paljastuikin sisältä ihan siistiksi ja ruoan puolesta erinomaiseksi! Kiinassa syödään aina yhdessä ja ruoat ovat yhteisiä, eli kukaan ei saa omaa annosta kuten Suomessa. Kaikkea maistellaan samoilta lautasilta, tosin jokainen saa oman pikkukipon, jonne ruokaa voi nostella ensin.

Bert vai Burt vai mikä sen hepun nimi nyt olikaan, tilasi meidän puolesta ja jaettiin lautasellinen kanaa (luutonta, vau!), pähkinöitä ja jotakin mausteita, joita ei ollutkaan tarkoitus syödä (joku insinööri kun ehti jo työntää niitä suuhunsa); munakas jonka kanssa oli paistettua tomaattia; leivitettyä possua makeassa kastikkeessa ja tietysti riisiä ja omituinen keitto. Keitto on täällä joskus pelkkä liemi, jossa lilluu kurkkua ja kananmunaa...kuten tänään. :) Se hörpitään suoraan kipon reunasta kitusiin. Mutta tuo kokonaisuus oli ehdottomasti paras tähän mennessä syömäni. Ja kyllä, minä maistelin myös sitä possua. Se maistui ja näytti oikeastaan ihan kanalta, joten en kokenut suurempia tuskia sen nielemisessä.

Väriloistoa People´s Parkissa.

Täällä on edelleen hyvin kylmiä päiviä, mutta myös liian kuumia. Meidän pihalla, kuten monessa paikassa täällä, kukkii jokin todella kaunis puu! Aivan mielettömän söpöjä vaaleanpunaisia ja kirkkaanpunaisia kukkia. Olisikohan tuo kirsikkapuu?

Ainiin, koska meiltä oli eilen koko päivän sähköt poikki, postasin tänään päivällä tuon eilisen tarinan kiinalaisesta kauppareissusta. Se todellakin tapahtui kaikki, enkä edes pahemmin liioitellut.

Ja toiseksi, nuo kiinaksi kirjoittamani sanat ja lauseet ovat ilman toonimerkkejä merkityksettömiä, mutta en ole vielä onnistunut keksimään kuinka saada länsimaisella näppiksellä aikaiseksi ne merkit. Kiinan kielessä sana saa merkityksen toonin mukaan, tooneja on neljä: tasainen, nouseva, laskeva-nouseva ja laskeva. Ja tooni on siis äänenpaino, jolla sana lausutaan. Tämmöinen pieni kiinan kieli-fakta, koska minua itseäni häiritsee kirjoittaa ilman toonimerkkejä. :)

Korjaus: Löysin toonimerkit, jes!

Jaahas, jääkaapissa on pelkkää Pepsiä ja leipääkin olisi kiva saada aamulla. Lähdetäänpä siis kiinalaiselle kauppareissulle! Riittääköhän puoli tuntia aikaa? Hmm, toivotaan.

Based on a true story by a Finnish girl, who lives in Chengdu - the 4th biggest city in China.

Minut on kyllä kovin helppo pitää tyytyväisenä - ei tarvitse kuin viedä johonkin, missä on eläimiä! Chengdu on hyvä paikka kaltaiselleni kroonisesta eläinikävästä kärsivälle (etenkin nyt kun poden vierotusoireita kahdesta possusta, jotka myös Elviksenä ja Lempinä tunnetaan), sillä täältä löytyy harvinaisia pandoja ja ties mitä mönkiäisiä. Tänään päätettiin lähteä Polar Ocean Worldiin, jossa pääsisi näkemään pieniä pulleita pinguja ja hirmuisia jääkarhuja. :)

Ja koska Kiinassa ei mikään suju noin vain suitsait sukkelaan, törmättiin tietenkin heti pieneen probleemaan... Paikka on liian kaukana keskustasta näkyäkseen kartalla, mutta osoite pitäisi pystyä kuitenkin kertomaan taksikuskille. Osoite löytyi netistä ihan hienosti, mutta se pitäisi saada näytettyä kiinalaisin merkein, sillä ei ole mitään takuuta että taksikuski osaisi lukea osoitteen pinyinillä (eli sanoin kirjoitettuna). Tulostinta meiltä ei löydy, joten ei muuta kuin meikäläisen alkeelliset kiinan taidot testiin ja osoitetta kirjoittamaan! Jäljensin pitkät pätkät käsittämättömiä harakanvarpaita, eikä minulla ollut pienintäkään käsitystä saako kiinalainen niistä mitään selvää. Päätimme kuitenkin koittaa minun tekemän lapun avulla ja kas kummaa: kuski luki kirjoittamani osoitteen kiinaksi ja ei muuta kun let´s go!!  Jotta pystyisin jotenkin kuvailemaan tämän tehtävän vaikeutta, tässä näytille paikan nimi kiinalaisin merkein: 成都海昌极地海洋世界 ja osoite: 华阳镇天府大道南段2037号. Olen siis melko etevä! ;)

Pinguja!

Polar Ocean World oli paikkana ihana, ylläri! Siellä oli haita, ihanan värikkäitä ja eksoottisia kaloja, meritähtiä, niitä suloisia pieniä pingviinejä, kilpikonnia, merileijonia ja yksi mursukin, delfiinejä, jääkarhuja ja tietenkin kiinalaisia. Saimme taas melkein yhtä paljon hupia näistä kiinalaisista kuin itse eläimistä tai paikasta. :D Sisäänpääsyn hinnalla sai mellastaa mielin määrin, joten päätettiin lähteä katsomaan delfiiniesitystä. Niin oli päättänyt muutama tuhat kiinalaistakin... Esitys oli merkitty alkavaksi 14.00, joten me suomalaisina olimme paikalla jo kymmenen minuuttia etuajassa - aivan turhaan, jouduimme vaan kiinalaiseen jonoon. Jos jokin asia on täällä suorastaan ketuttavaa, niin kiinalaisten kanssa jonottaminen; ne tunkeleivat ja kiljuvat ja huutavat ja tunkevat lisää ja livahtavat eteesi heti jos annat siihen sentinkin raon. Täällä ei tunneta minkäänlaisia käytössääntöjä jonotuksen suhteen!

Jonotimme porttien takana ja eiköhän jo eturivin porukka rynkyttänyt innoissaan lukkoja päästäkseen sisään. Sitten se katastrofi vasta syntyikin kun ne portit viimein avattiin! Minä meinasin jo ihan hätääntyä, kun tuhannet kiinalaisit lähtivät kiljuen rynnimään ja juoksemaan kohti katsomoa. Meno oli suoraan kuin viidakosta ja me epäiltiin hetki, että a) katsomossa ei varmaan ole istumapaikkoja kaikille b) etteivät kaikki mahdu sisään c) mitä tahansa, mikä selittäisi hullun ryntäyksen. Ei onneksi jääty jalkoihin ja kun päästiin katsomoon asti, me huomattiin että hyvinhän sinne mahtuu - ei mitään hajua miksi nämä eräät juoksivat kuin hullut. :D Tuntemattomia ovat kiinalaisten ajatukset.

Show oli hauska ja vielä hauskempaa oli seurata, mitä nämä keltaiset kaverit puuhailivat. Joka kerta kun delfiini ui lähemmäs reunaa, pari viirusilmäistä tenavaa kerkesi juoksemaan reunan luo ja joku juoksi perään onkimaan minikiinalaiset takaisin, mutta niillä oli siinä vaiheessa melkein jo toinen jalka altaassa. Samalla tavoin aikuiset livahtivat reunan viereen räpsimään kuvia ja järjestysmiehet vaan noukkivat niitä kauemmas vedestä. Niin muuten, se esityshän alkoi vasta sitten puolen tunnin kuluttua ilmoitetusta ajasta... Sen verran kesti päästää sisään muutama tuhat paikallista ja kaksi suomalaista. Syy on melkein aina sama, kun jokin on aikataulusta myöhässä - kiinalaisia lastataan vielä paikalle.

Delfiinishow ja kiinalainen kersa taas reunalla...

Murmuurr.

En ole juurikaan edistynyt lihanmaistelussa, joten tänään oli taas aika rikkoa rajoja. Ruokavaihtoehtoina oli kioskissa hodari tai popkornit....joten minä söin kiinalaisen nakin! Kyllä vain, nakkeja myytiin hot dogin nimellä, niistä nyt vain puuttui se sämpylä. Ja jälleen kerran loistava esimerkki omituisista jutuista: ostimme janoissamme appelsiinimehua ja hämmästys oli suuri, kun huomasimme mehun olevan kuumaa. Että tuota mitäh, kuumaa mehua kuumana päivänä?? Ei voi aina ymmärtää...

Meille on muuten muodostunut täällä yksi erittäin kuvaava ja usein toistuva sanonta, josta voi vähän päätellä millaista sirkusmenoa elämä näiden paikallisten kanssa on. Anteeksi ruma sana, mutta hyvin usein joutuu toteamaan että "voi v*tun kiinalaiset...". Ne ovat aina teillä, aina häsyämässä, metelöimässä, tekemässä kaikkea mihin pohjoismaalainen väsyy nopeasti. Ocean World oli esimerkiksi täynnä lappuja "Don´t tap the glass!" eli "Älä taputa lasia!" - ja mitä tekee kiinalainen?? No tietenkin läpyttää ja taputtaa täysillä kaikkia laseja. :)

Sniif! Eli tukkoisia terveisiä Kiinasta. :) Henki pihisee vieläkin, mutta hengitykseni kuulostaa kuulemma enemmän läähätykseltä. Juha kysyi tossa päikkäreillä, että ollaanko sitä koirakennelissä vai missä. :D En tiennytkään, että kiinalaiset pöpöt muuttavat tavallisen suomalaisen räkäkirnuksi - nyt tiedän ja tukalaa on, mutta eiköhän tämä hiljalleen tästä ala helpottaa. Yritän nakertaa ahkerasti kiinalaisia siemeniä, joita Nicole osti Juhalle flunssaan pari viikkoa sitten. En tiedä mitä ne mustat, pienet ja kitkerät mykylät ovat, mutta jos kerran kiinalaiset syö niitä lenssuuun niin miksen minäkin.

Jaksoin tänään jo köpötellä ulkona, joten suunnattiin aamupäivällä Kansan puistoon aka People´s Parkiin (kyllä, juuri se korvankaivuumesta). Puisto sijaitsee keskustan liepeillä ja siellä sanotaan olevan Kiinan paras teehuone, jota kävimme kyllä tillistelemässä mutta teelle ei menty. Puisto oli ihan nätti lampineen ja rappusineen ja suippokattoineen (minä niin rakastan vanhaa kiinalaista arkkitehtuuria!), mutta korvankaivajia ei näkynyt. Olisi voinut olla ihan paikallaan antaa kaivella nuo korvakäytävät auki, kun en oikein meinaa kuulla mitään flunssan vuoksi. :) Kamalan metelin nämä maanmiehet saavat aikaan jopa puistossa: joka puolelta kuului sen kaltaista hoilotusta tai vingutusta, ettei niillä taidoilla vielä Idolsiin mentäisi...

People´s Park.

Puiston jälkeen lähdimme hakemaan läheiseltä urheiluliikekadulta vähän treenikamppeita. Löydettiin nääs kerran Chengdusta sellainen katu, joka on täynnä pieniä urheiluvaate- ja välinekauppoja. Tarjolla on melkein aitoa Nikeä, Adidasta, Pumaa - lähes kaikki suurimmat brändit löytyy kopioina. Minä etsin rentoa hupparia ja menin yhteen pikkuiseen kauppaan katselemaan naisten vaatteita, kun topakka myyjätyttö tupsahti viereeni. Hän osoitteli hupparia ja kysyi että "for you?" (ne puhuvat niissä kaupoissa pari sanaa englantia). Nyökyttelin innoissani, että minulle minulle, jolloin mimmi totesi että "you XXL". Jasso! Kiitosta vaan kovasti! :D Olen Suomessa kokoa "hieman pyöreä medium", mutta Kiinassa näiden miniatyyrien rinnalla todellakin extra extra large. Jotenkin se myyjä ei edes sanonut sitä loukkaavasti, hän vain totesi että tässä on hyvin syönyt länkkäri ja sille tarvitaan kaupan isoin huppari. :D

Löysin onneksi ihan hyvän kokoisen ja halvan paidan toisesta liikkeestä ja Juhakin löysi etsimänsä kamppeet ja tinkasi meille vielä alennuksetkin. Noissa liikkeissä missään tuotteessa ei ole valmiiksi hintaa, vaan myyjä keksii sen päästään arvioituaan ensin asiakkaan lompakon paksuuden. Länsimaalaisilla nyt voisi yhtä hyvin olla täällä otsassaan leima "Pääomaa löytyy", koska esim. minäkin opiskelijana olen huomattavasti varakkaampi kuin peruskiinalainen - tämän vuoksi hinta saattaa meidän kohdalla olla ties mitä. Ja siltikin lähtöpyyntö esim. minun hupparistani oli vain 120 rämpylää, eli n. 13€. :D Sen verran maksaa melkein aito Puma. Pitää vielä itsekin harjoitella tuota tinkaamista, en ole oikein ikinä osannut sitä vaan maksan hölmönä mitä pyydetään.

Meinasin jo hihkua, etten puhu tänään mittään ruoasta, mutta enpäs päästäkään teitä pahasta! Meillä on nyt tuon yhden lähiravintelin menu käännettynä enkuksi (kiitos Nicolen), joten päästiin tänään kiinalaiselle lounaalle naapurustoon - ilman tulkkia! Hah. Uhrauduimme myös kiinalaiseen tungokseen (voin kertoa, että keskustassa eteneminen lauantaina päivällä on melkoinen tunkemisen maailmanennätys...) ja kävimme metsästämässä Ito Yokadon ruokakaupasta inhimillisiä ruokatarvikkeita. Kiinasta tuntuu olevan käytännössä mahdotonta löytää esim. kanaa, jolla ei olisi tallella päätä tai varpaita tai siipiä. Onneksi löydettiin jotakin, jonka pitäisi olla kanaa ja jossa ei ole ylimääräisiä ruumiinosia tallella. :)

Kiinassa ei kannata muuten koskaan erehtyä luulemaan, että jokin on jotakin vain koska näyttää siltä. Siitä hyvänä esimerkkinä Juhan lahjaksi saamat karkinnäköiset jutut - pussissa lukikin pienellä "Beef particles" eli naudan palasia. Onneksi tämä sokerihiiri ei ehtinyt tunkea suutaan täyteen "karkkia"!