Ystäväni, olemme nyt suurien kysymysten äärellä. Olen tässä nimittäin vähän ajatellut. Miksi kiinalaiset niin auliaasti tarjoavat omastaan? Mainitsin eilen sen eriskummallisen tupakoiden jakelemisen, se on ensimmäinen esimerkki. Tänään taasen istuin firman autossa odottamassa muuta jengiä kyytiin. Yhtäkkiä kiinalainen kuski kaivoi jostakin vesipullon ja ojensi sen minulle. No kiitosta vaan kovasti, mutta mistäs hyvästä tämä tuli? Vesipullon kuitenkin ymmärrän vielä jotenkin, niitä minäkin voisin jaella. Voisin, mutta en todellakaan jakele, vaan ostan itselleni ja juon oman pulloni tyytyväisenä itse. Olen suomalainen, en osaa muuta.
Sitten juuri kun luulin päässeeni tästä lahjusten vastaanottamisesta, autoon pomppaa toinen kiinalainen ja kysyy ensitöikseen haluaisinko mangomehua. En oikeastaan olisi tarvinnut sen vesiputelin lisäksi yhtään mitään, mutten tiennyt voinko vastata kieltäväksi. Onko töykeää sanoa, että ei kiitos, en tarvitse? Ei se Suomessa ole, mutta miten on Kiinassa? Jos toinen nyt päättää tarjota mangomehua, niin mistä tiedän ettei se ole vaikka ostanut sitä pulloa pelkästään minua varten? Vai oliko sillä nyt sattumalta mukana yksi mangomehu, josta se päätti juuri luopua? Niimpä minä sitten sanoin hyvin hämmentyneenä, että kiitos kovasti - juuri nyt maistuisikin tujaus mangomehua. Loppumatkan mietin, antoiko kiinalainen oman mehupullonsa minulle? Miksi? Onko täällä tapana tarjota jotain tavan vuoksi ja toisen pitäisi ymmärtää kieltäytyä? Minä vaan sitten ryystin juomaani koko matkan, kun en paremmin tiennyt. Olen tässä huomannut, etten oikeastaan tiedä yhtään mitään kiinalaisuudesta, vaikka olen täällä jo pienen tovin hengaillut viime vuosina. Mysteerinen maa.
En tiedä vielä sitäkään, saisiko kiinalaisten miljoonista eri kutsuista kieltäytyä. Minä olen mestari kieltäytymään, mutta olen saanut käsityksen, etteivät sosiaaliset paikalliset täysin ymmärrä sellaisia suomalaisia syitä kuin "väsyttää, rankka päivä ja aikainen herätys". Että jos kiinalainen kysyy, onko nälkä, niin nälkähän se on ja ei muuta kuin yhdessä syömään saman tien kupu täyteen. Täällä on joskus - eli melkein aina! - hankala edes yrittää käyttäytyä hyvin, kun me jurot suomalaiset joudumme näin sosiaalisen kansan keskelle. Kiinalaisista meidän kesämökkimme keskellä metsää ovat lähinnä pelottavia ja he pohtivat tosissaan, miten selviämme pimeästä talvesta. Ainiin ja paras selitys suomalaisten hiljaisuuteen oli se, että eihän se ole ihmekään ettei juttu luista kun eihän meillä ole Suomessa juuri ketään juttukumppaneita! :D Ei vissiin viisi miljoonaa riitä kiinalaisten mielestä.
Ja sitten vähän kevyempään aiheeseen eli kanan suolistamiseen! Joo. Vatsani ei edelleenkään ymmärrä kiinalaista aikataulua ja niimpä nälkä iski jälleen virallisten ruoka-aikojen ulkopuolella. No ei muuta kun lista mukaan ja sinnikkäästi yrittämään, josko jokin paikka ruokkisi onnettoman ulkomaalaisen. Menin kurkkimaan tuttuun ravintolaan ja siellä näytti porukka ainakin olevan hereillä. Osoitin innokkaasti haluamiani ruokalajeja, mutta tällä kertaa listalta ei tosiaan tainnut löytyä paistettua riisiä... Se on muuten kiusallinen hetki, kun ravintolan kolme kokkia ja varmaan kymmenen tarjoilijaa plus tietysti manageri tunkee siihen päivittelemään, että voi hyvänen aika kun tämä valkoinen otus tässä yrittää tilata paistettua riisiä ja sitähän meillä ei ole. Opin tässä ihan lähipäivinä, miten paistettu riisi sanotaan kiinaksi, ja kykenin sen vuoksi jopa ymmärtämään, että siitä hemmetin riisistä nyt kiikastaa. Minä ymmärrän, että esim. meillä Suomessa ei tilata ruokia listan ulkopuolelta, enkä näin ollen oikein voi sitä täälläkään vaatia. Mutta silti täällä toimitaan niin! Ja paistettu riisi on sama juttu täällä kuin keitetyt perunat Suomessa, eli joka ikinen kokkaustaitoinen osaa sen valmistaa. Siinä samalla kun seurasin sivusta tilaukseni aiheuttamaa hässäkkää, ei auttanut kuin rukoilla kiivaasti että saisin vielä jotakin apetta kitusiini. Ilmeisesti kokit tulivat siihen tulokseen, että voivat kahmaista tuhannen litran riisisammiosta kauhallisen ja paistaa sen lihan ja kasvisten kera, sillä kauhea kokkailu siellä alkoi lopulta. Ruokaa, jeee!
Seuraavaksi huomasinkin sitten jotain, mitä en olisi halunnut nähdä.... Kun häly oli laskeutunut ja tarjoilijat palanneet asemiinsa, paljastui heidän alkuperäinen tehtävänsä ennen minun aiheuttamaani keskeytystä. Ne nyppivät siellä kanalta jalkoja irti ja pilkkoivat varpaita! Ei nyt ihan suolistus, mutta lynkkaus kuitenkin! Itse tipu roikkui jo lihakoukussa lepuuttamassa siipiään. Samalla joku äijänkäppyrä hiippaili ravintolaan sellainen S-marketin muovikassin näköinen viritys käsissään ja tumautti sen pöydälle. Lihaa. Iso kasa jotakin punaista lihaa muovikassissa. Puistatus! Ikään kuin tämä kaikki ei olisi riittänyt, alkoi eräs tarjoilijatar vielä läiskiä kärpäsiä hengiltä... En ymmärrä, miten voin syödä täällä yhtään mitään yhtään missään todistettuani tuhannet kerrat kaikkea mahdollista ruokahalua vievää. :D Tuossa eräänä päivänä kurkkasin kävelyllä erään ravintolan keittiöön, kun ovi sattui olemaan tielle päin auki. Siellä veteli kokki toisella kädellä röökiä ja heilutti paistinpannua toisella. Yummy.
Mitä tästä opimme? Juo kiinalaisten mehut ja elä hyvä ihminen mene niihin ravintoloihin väärään aikaan.
Enjoy your weekend. I will.
Sitten juuri kun luulin päässeeni tästä lahjusten vastaanottamisesta, autoon pomppaa toinen kiinalainen ja kysyy ensitöikseen haluaisinko mangomehua. En oikeastaan olisi tarvinnut sen vesiputelin lisäksi yhtään mitään, mutten tiennyt voinko vastata kieltäväksi. Onko töykeää sanoa, että ei kiitos, en tarvitse? Ei se Suomessa ole, mutta miten on Kiinassa? Jos toinen nyt päättää tarjota mangomehua, niin mistä tiedän ettei se ole vaikka ostanut sitä pulloa pelkästään minua varten? Vai oliko sillä nyt sattumalta mukana yksi mangomehu, josta se päätti juuri luopua? Niimpä minä sitten sanoin hyvin hämmentyneenä, että kiitos kovasti - juuri nyt maistuisikin tujaus mangomehua. Loppumatkan mietin, antoiko kiinalainen oman mehupullonsa minulle? Miksi? Onko täällä tapana tarjota jotain tavan vuoksi ja toisen pitäisi ymmärtää kieltäytyä? Minä vaan sitten ryystin juomaani koko matkan, kun en paremmin tiennyt. Olen tässä huomannut, etten oikeastaan tiedä yhtään mitään kiinalaisuudesta, vaikka olen täällä jo pienen tovin hengaillut viime vuosina. Mysteerinen maa.
En tiedä vielä sitäkään, saisiko kiinalaisten miljoonista eri kutsuista kieltäytyä. Minä olen mestari kieltäytymään, mutta olen saanut käsityksen, etteivät sosiaaliset paikalliset täysin ymmärrä sellaisia suomalaisia syitä kuin "väsyttää, rankka päivä ja aikainen herätys". Että jos kiinalainen kysyy, onko nälkä, niin nälkähän se on ja ei muuta kuin yhdessä syömään saman tien kupu täyteen. Täällä on joskus - eli melkein aina! - hankala edes yrittää käyttäytyä hyvin, kun me jurot suomalaiset joudumme näin sosiaalisen kansan keskelle. Kiinalaisista meidän kesämökkimme keskellä metsää ovat lähinnä pelottavia ja he pohtivat tosissaan, miten selviämme pimeästä talvesta. Ainiin ja paras selitys suomalaisten hiljaisuuteen oli se, että eihän se ole ihmekään ettei juttu luista kun eihän meillä ole Suomessa juuri ketään juttukumppaneita! :D Ei vissiin viisi miljoonaa riitä kiinalaisten mielestä.
Ja sitten vähän kevyempään aiheeseen eli kanan suolistamiseen! Joo. Vatsani ei edelleenkään ymmärrä kiinalaista aikataulua ja niimpä nälkä iski jälleen virallisten ruoka-aikojen ulkopuolella. No ei muuta kun lista mukaan ja sinnikkäästi yrittämään, josko jokin paikka ruokkisi onnettoman ulkomaalaisen. Menin kurkkimaan tuttuun ravintolaan ja siellä näytti porukka ainakin olevan hereillä. Osoitin innokkaasti haluamiani ruokalajeja, mutta tällä kertaa listalta ei tosiaan tainnut löytyä paistettua riisiä... Se on muuten kiusallinen hetki, kun ravintolan kolme kokkia ja varmaan kymmenen tarjoilijaa plus tietysti manageri tunkee siihen päivittelemään, että voi hyvänen aika kun tämä valkoinen otus tässä yrittää tilata paistettua riisiä ja sitähän meillä ei ole. Opin tässä ihan lähipäivinä, miten paistettu riisi sanotaan kiinaksi, ja kykenin sen vuoksi jopa ymmärtämään, että siitä hemmetin riisistä nyt kiikastaa. Minä ymmärrän, että esim. meillä Suomessa ei tilata ruokia listan ulkopuolelta, enkä näin ollen oikein voi sitä täälläkään vaatia. Mutta silti täällä toimitaan niin! Ja paistettu riisi on sama juttu täällä kuin keitetyt perunat Suomessa, eli joka ikinen kokkaustaitoinen osaa sen valmistaa. Siinä samalla kun seurasin sivusta tilaukseni aiheuttamaa hässäkkää, ei auttanut kuin rukoilla kiivaasti että saisin vielä jotakin apetta kitusiini. Ilmeisesti kokit tulivat siihen tulokseen, että voivat kahmaista tuhannen litran riisisammiosta kauhallisen ja paistaa sen lihan ja kasvisten kera, sillä kauhea kokkailu siellä alkoi lopulta. Ruokaa, jeee!
Seuraavaksi huomasinkin sitten jotain, mitä en olisi halunnut nähdä.... Kun häly oli laskeutunut ja tarjoilijat palanneet asemiinsa, paljastui heidän alkuperäinen tehtävänsä ennen minun aiheuttamaani keskeytystä. Ne nyppivät siellä kanalta jalkoja irti ja pilkkoivat varpaita! Ei nyt ihan suolistus, mutta lynkkaus kuitenkin! Itse tipu roikkui jo lihakoukussa lepuuttamassa siipiään. Samalla joku äijänkäppyrä hiippaili ravintolaan sellainen S-marketin muovikassin näköinen viritys käsissään ja tumautti sen pöydälle. Lihaa. Iso kasa jotakin punaista lihaa muovikassissa. Puistatus! Ikään kuin tämä kaikki ei olisi riittänyt, alkoi eräs tarjoilijatar vielä läiskiä kärpäsiä hengiltä... En ymmärrä, miten voin syödä täällä yhtään mitään yhtään missään todistettuani tuhannet kerrat kaikkea mahdollista ruokahalua vievää. :D Tuossa eräänä päivänä kurkkasin kävelyllä erään ravintolan keittiöön, kun ovi sattui olemaan tielle päin auki. Siellä veteli kokki toisella kädellä röökiä ja heilutti paistinpannua toisella. Yummy.
Mitä tästä opimme? Juo kiinalaisten mehut ja elä hyvä ihminen mene niihin ravintoloihin väärään aikaan.
Enjoy your weekend. I will.
0 Response to "Mangomehua"
Lähetä kommentti