Nǐ hǎo Chengdu!

Minä ajattelin nyt puhua ihan suoraan (taas kerran). Osui nimittain jälleen kerran silmiin sattuva lehtijuttu, tällä kertaa oikein tosi sopiva. Taloussanomissa vuonna miekka ja kivi ilmestynyt "Kiinan keikka vaarantaa avioliittosi"-juttu kertoo siitä, kuinka kurjaa ja hirveän vaarallistakin Kiinaan on lähteä työkomennukselle. Vai miltä kuulostaa jutun lause "Ekspatriaatin eli ulkomaankomennuksella olevan suomalaisen arki Kiinassa ei äkkikuulemalta houkuttele lainkaan. Beijingissä ilma on niin huonoa, että ilmanpuhdistin on oltava joka huoneessa." Hui kauhea, varmaan ihan tosi kamalaa (ja Ni hao Chengdun toimitus huomauttaa, että käsittääkseni Beijing on suomeksi Peking).

"Huonon ilman lisäksi ekspatriaattia vaanivat ulkomaalaisia ryöstelevät kiinalaiset, aina arvaamattomat viranomaiset, eksoottiset taudit ja halpa alkoholi."

Really?? Madridissa asuneena ja käsilaukkua hyeenan lailla vahtineena minä olen Kiinassa suorastaan huoleton - täällä ei ole taskuvarkaita nimeksikään. Mulle ei oikeastaan tulisi mieleenkään Chengdun metrossa siirtää laukkua eteeni ja puristaa sitä vimmattuna, sillä ketään ei tunnu kiinnostavan minun rahapussini (myönnän, että tilanne voi olla esim. Pekkilässä tai Shanghaissa pahempi). Sen sijaan Espanjassa sulta viedään omaisuus, identiteetti ja kaupan päälle hiukset päästä ennen kuin ehdit "Hola" sanoa. Entäs sitten pelottavat kiinalaiset viranomaiset? Minulla on oikein mukavia muistikuvia siitä, kun yritin toistamiseen asioida poliisilaitoksella oleskelulupani vuoksi ja kuinka matkustelin poliisipojan kanssa niin riksalla kuin sitten ihan poliisiauton kyydissä. :) Eksoottisia tauteja ei oo näkyny, ihan samoja pöpöjä on iskenyt kuin Suomessakin (ei nyt lasketa sitä Juhan ameebaa tai mikä lie olikaan) ja alkoholia menee aivan yhtä vähän kuin ennenkin. Että ei tämä nyt niin kamalaa ole kuitenkaan.

"Kun isä painaa pitkää päivää töissä, perhe jää yksin keskelle arkea. Sähkökatkot, epätoivotut pieneläimet tai kielitaidottomuus saa monen naisen pakkaamaan laukkunsa ennen aikojaan."

Tässä viitataan meihin komennus- aka expatvaimoihin, jotka tulemme tänne Kiinaan miesten mukana lorvimaan. Asutaan ja eletään firman piikkiin, ravataan kuntosalilla, hengaillaan uima-altailla särpimässä vähän mansikkamargaritaa, mietitään jaksaisiko sitä seuraavaksi lähteä kampaajalle vai manikyyriin ja läksytetään ayita, kun se taas jätti tahran tuhannen euron lasipöytään. Ja on niin pirun tylsää koko ajan. Tämä lienee yleinen ja kovin kärjistetty käsitys expatvaimoista ja minä voin kertoa, että se osittain myös menee noin. Se mies ei Kiinassa paljon kotona ehdi käydä, sillä töitä tehdään aamusta iltaan ja päälle rapsahtaa vielä pakolliset dinnerit valkoviinoineen. Sähkökatkokset taas ovat Kiinassa tosi yleisiä ja kuten sanottua - kieli on kammottavan vaikeaa. Varmaan siis ihan kauheaa olla täällä?

Kuten varmaan minun mielipiteeni arvaattekin - ei tosiaan ole. Minä rakastan elämääni Kiinassa! Mutta myös tuon pelkän expatvaimon kohtalon kokeneena sanon, että minulle se ei sopinut alkuunkaan. Olen liian nuori ja touhukas nauttimaan yltäkylläisestä elämäntyylistä rakennekynsiä heilutellen (vaikka niistä pidänkin). Minun elämäni muuttui mielenkiintoiseksi ja sopivan haastavaksi vasta, kun lähdin itse töihin. Silloin vasta ymmärsin koko Kiinan komennuksen jujun ja sen miksi nuo miehet niin hyvin täällä viihtyvät. Tosin mulle ei työharjoittelijana makseta sellaisia summia, mitä expateille!

Mutta kuten sanoin, olen kokenut kaikki ne komennusvaimon kauhut ja tiedän, että osa naisista varmasti nostaakin kytkintä. Minäkin olisin saattanut lähteä, ellen olisi saanut töitä. Silloin kun vietin täällä aikaani lorvien ja hiuksia laittaen ja olin yksinäinen ja enimmäkseen onneton, ehdin käydä läpi paljon universaaleja expatvaimoajatuksia. Mietin miksi hylkäsin koulun, työt, kissat, kaverit, kotini ja jopa rakkaan autoni ja ihan kaiken vain tullakseni Kiinaan tukemaan miehen työuraa? On oikeasti tosi yleistä myllyttää päässään juuri tuota ketjua ja katkeroitua sen takia. Eniten kuitenkin soppaa hämmentää minun mielestäni se valtava kulttuurishokki, joka Kiina itsessään on. Muistan kuinka armottomasti minua joskus suoraan sanottuna vitutti, kun en löytänyt kotimme ulkopuolella yhtään mihinkään, kiinalaiset osoittelivat minua ja nauroivat päälle, yritin kartan kanssa kysyä apua, mutta kukaan ei ymmärtänyt sanaakaan... Painelin kotiin itkemään ja jyrsin sämpylää, sillä muuta ruokaa en osannut ostaa. Voi niitä aikoja, nyt jo vähän naurattaa. :)

Pikkuinen Smart.

Tuo kannanotto jää aika löyhäksi ja moni juttu perustelematta ja käsittelemättä, mutta who cares. Tärkeämpää on mielestäni kertoa siitä, kuinka eksyttiin ja juututtiin tänään taksikuskin kanssa melkein tunniksi Chengdun aamuliikenteeseen. Oli jännä retki taas kerran! Oikea eväsretki, koska jossakin välissä kuski suivaantui jatkuvaan ruuhkassa kökkimiseen, löi auton kadunvarteen ja kipaisi hakemaan kaupasta meille vähän tupakkaa ja pähkinöitä. :) Siinä me sitten keskusteltiin napostelun (ja savuttelun) lomassa kovasti niin että minä nyökyttelin samalla kun kuski puheli kiinaa - en kyllä sanaakaan ymmärtänyt, mutta varmaan oli hyviä juttuja. Nähtiin pikkuinen Smart-auto liikenteessä ja minunhan sitten piti räpsäistä siitä kuva, kun kuski niin kovasti osoitteli. Kohdattiin myös aamujumppaajia, en tiedä mitä taijia tai wushua ne siellä huitoivat. Oli oikein rattoisa tuokio ja ehdin melkein töihinkin ajoissa! Lisää tällaisia retkiä, pliiis.

Huomaa koira. :D

Ainiin. Tässä linkki alkuperäiseen uutiseen: KLIK. Ja tässä linkki tutkimukseen/opinnäytetyöhön, joka käsittelee expatvaimoutta: KLIK. Tuskin tuo oppari ketään muuta tosin kiinnostaa kuin asianomaisia. :)

Ps. On muuten kätevää, kun minua voi käyttää niin kiinalaisen lapsen pelotteluun kuin rauhoitteluun. Äsken joku parkui hississä naama punaisena, mutta hiljentyi saman tien kun tämä otus astui sisään. :D Yleensä nuo paikalliset lapsukaiset kyllä pelkäävät minua ja itkevät kahta kauheammin...