Nǐ hǎo Chengdu!

Taas olisi pienellä laowailla opeteltavaa... Olen jo oppinut paljon, erittäin paljon puolessa vuodessa. Luulin jo salaa oikeastaan olevani aika hyvä soturi joka päiväisessä taksisodassa, kun tiedän juuri oikeat paikat vaania kyytiä ja osaan sujuvasti ryövätä auton itselleni pomppaamalla yhtäkkiä takavasemmalta ovenkahvaan kiinni (kiinalaiset ei ole tässä vaiheessa uskoa silmiään - tekikö tuo maitovalas juuri noin röyhkeän tempun??). Karu totuus paljastui kuitenkin taas tänään, kun länkkärivaistoni veivät voiton ja olin hetken maltillinen kansalainen...

Uusin probleema tuolla liikennekaaoksessa ovat nimittäin kaiteet, joita on ripoteltu reilulla kädellä joka puolelle kaupunkia viime viikon aikana. Niiden hyvä tarkoitus lienee ohjata tuota sangen luovaa, kekseliästä ja säännötöntä autoilua, mutta pahus vaan ne kyllä tekevät siitä vielä mahdottomampaa. Nyt kiinalaiset nimittäin joutuvat jonottamaan kiltisti niiden kotteroidensa kanssa ja se tarkoittaa sitä, että ruuhka kasvoi juuri potenssiin miljoona! Ja joku ihana kävi kantamassa tällaisen teiden tukon (aka kaiteen) minun metrostoppini kohdalle, jonne taksit ennen jättivät sopivasti kyytiläisiä ja minä pääsin vuorostani kyytiin. Vaan eipä jätä enää, kun se pirun kaide estää autojen pysäkille pääsyn! Huutava vääryys, jonka vuoksi rikoin viime viikolla takuulla ennätyksiä, kun kotimatka toimistolta venyi kahteen tuntiin...

No anyways minä toljotin taas tänään typeränä pysäkillä ja pohdin otsa kurtussa mihin ihmeeseen minun kannattaisi siirtyä, jotta minulla olisi edes pieni mahdollisuus saada kyyti. Ei oikein napannut lähtä urheilemaan jalkaisin, sillä Chengdu tarjoaa edelleen elokuussa vähän extremeä jääkarhuille +35 asteen helteillä. Mutta sitten jotenkin ihmeen kaupalla minä bongasin autojonosta vapaan taksin! Mikä helpotus! Ehdin jo rentoutua, sillä missään ei näkynyt taksia odottavia kiinalaisia ja taksi lähestyi jonossa minua kohti. Melkein jo kuvittelin istahtavani kyytiin ilmastoinnin viilentäessä mukavasti. Mmmm.

Ja sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta jostakin säntäsi esiin kiinalainen, joka siinä silmieni edessä paineli suoraan liikenteen sekaan ja hyppi kuin minikenguru sen ainokaisen vapaan kyydin luo. Siis sinne keskelle sitä hemmetin autojonoa! Ei mulle olisi tullut pieneen mieleenkään tuollainen veto! Siinähän seisoin, kun kiinalainen viiletti pian onnellisena taksin kyydissä ohi. Voi että mua riipi, mutta sainpahan kullanarvoisen lisäoppitunnin oikeaoppisen taksinryöstämisen saloista. Ja muistutuksen siitä, ettei tässä maassa kannata jäädä odottelemaan vuoroaan - sitä ei nimittäin tule!

Viikonloppu meni taas yhtä äkäiseen vauhtiin kuin aina. Me ollaan molemmat perjantai-iltaisin niin poikki, ettei tulisi mieleenkään tehdä mitään sohvalla löhöilyä vaativampaa (jotenkin tuo kiinalainen työviikko on väsyttävämpi kuin suomalainen serkkunsa), mutta lauantaina ja sunnuntaina minua vaivaa ahdistus ajan loppumisesta ja siitä, että pitäisi mennä, tehdä, kokea ja nähdä vielä kun aikaa on! Enää pari viikonloppua Chengdua ja yksi Pekingiä... Suunnattiin siis keskustaan pitkästä aikaa shoppailemaan ja ennen kaikkea syömään - as always.

No oli muutama kiinalainen kuitenkin.

Ravintolaksi valikoitui erittäin epäilyttävästä ja hämyisästä sisäänkäynnistään huolimatta lupaavalta kuulostava Amy's steakhouse. Paikan curry chicken pasta ansaitsee ihan hyvät pisteet, mutta pieni miinus siitä, että me odotettiin Juhan "alkuruokaa" (joka Kiinassa monesti tarjoillaan viimeisenä...) yhteensä tunti ennen kuin meille muistettiin vasta minun kysyessäni kertoa, että se on muuten mei you elikkä ei ole eikä tule. Kiinalainen tilanne parhaimmillaan. :) Huvitti muuten, kun molemmat todettiin paikan päällä tyytyväisinä, ettei Chunxi Lu:lla ollutkaan niin kamalasti ihmisiä... Ja sitten tuota kuvaa katsoessa tajusin, että saattoihan niitä kuitenkin muutama olla. Näin se Kiina opettaa sietämään käsittämättömiä ihmismääriä ja tungoksia. Kannattaa muuten taas klikata tuota kuvaa, niin erottuu nuo piskuiset paikalliset paljon paremmin.

Sunnuntaina harrastettiin ihan vapaaehtoisesti todellista kiinalaista extremelajia eli markettireissua. Tuo päivä on kenties pahin mahdollinen kauppareissulle, sillä kaikki tämän kaupungin kymmenen miljoonaa kinuskia tuntuu lähtevän kauppaan juuri sunnuntaina ja tungos ja meteli on sen mukaista. Minun piti kuitenkin saada vähän matkalaukkuja (ai miten niin on vähän kamaa kertynyt?? :D) ja mikäs sen parempi paikka niiden hankintaan kuin Kiina! Oikeasti täältä saa sellaisen jättimäisen 20kg vetävän kangaslaukun 15€:lla (ja kauniskin on jopa - punainen!) ja laadukkaan, söpön pikkuisen (ja punaisen, hups) lentolaukun pehmustetulla läppäritaskulla 30€:lla. Sijoitin kauniiseen lentolaukkuun vähän enemmän, koska iso laukku on lähinnä tarkoitettu massiivisen tavaramäärän Suomeen siirtoon ja pieni kaunotar sitten ihan todelliseen käyttöön.

Rohkeasti vaan kauhalla pussiin (ja ilme kertoo loput).

Niin ja ostettiin me myös jauhelihaa. Minä olin todellinen good wife (niin muuten, ei tosiaankaan olla salaa menty naimisiin - good wife vain jäi töissä käydyn keskustelun jälkeen käyttöön) mättäessäni kauhalla possuparan viimeisiä rippeitä muovipussiin. Täällä jauheliha myydään tuollaisesta valtavasta avonaisesta altaasta... Mutta saa ottaa sen verran kuin haluaa! Ja tonkia vaikka mistä kulmasta ikinä tahtookaan. Tuon lihasammion äärellä ei tosin kannata laskea mieleen sellaisia sanoja kuin hygienia tai bakteerit. :) Ihan hyvää ruokaa siitä tuli, eikä edes sairastuttu - varsin onnistunut ostos siis!