Ystävällisiä vesirosvoja

Neiti Jääkarhu oli tänään erittäin nasta tyyppi työpaikallaan – keittelin nimittäin teetä puolelle toimistolle! Sitähän minä en kehdannut kertoa, että molemmat niistä kahdesta täydestä pannullisesta oli alun perin tarkoitettu minulle itselleni… Kaikki alkoi siitä, kun päätin syödä lounaaksi iänkaikkista totaaliherkkuani eli instant noodeleita. Mmmm. Olen edelleen syvästi rakastunut siihen vihreään purkkiin, mutta laitoin itseni jokin aika sitten nuudelivieroitukseen, sillä en edes minä voi elää pelkillä pikavehnäjauhosuikeroilla. Mutta tänään alkoi pakottaa nuudelihammasta sen verran ikävästi, että sallin itselleni pienen hetken tuon mystisen koukuttavan purnukan kanssa. Etevänä tyttönä päätin vielä keittää nuudelisoppani veden, sillä vesiautomaatin kuuma vesi ei ole mielestäni riittävän kuumaa arvon ruoalleni. Kävin siis lataamassa vedenkeittimen keittöön ja ajattelin tehokkaasti mennä vielä koneeni ääreen, kunnes vesi on kiehunut. Virhe!
Kipittäessäni kymmenen minuutin kuluttua takaisin nuudelinkuvat silmissäni törmäsin tyhjään, viimeistä tippaa myöten tyhjennettyyn keittimeen. Missä minun veteni on??? No kiinalaisten teesangoissa tietysti! Sangoissa sen takia, ettei ihan tavallinen muki kuulkaa riitä sammuttamaan kiinalaisen teehimoa. Nämähän ovat kasvaneet kiinni niihin pulloihin, mukeihin, termareihin ja joskus jopa ämpärin näköisiin teeastioihinsa ja särpivät vihreää lientä aivan tauotta. Et voi oikeastaan törmätä kiinalaiseen ilman teetä – sitä juodaan aina ja kaikkialla. Ja tänään nämä pienet rakkaat ystäväni olivat innostuneet huomatessaan jonkun keittäneen paljon vettä valmiiksi. Ja tyhjentäneet sen kaiken omiin pulloihinsa... Well, thanks buddies. :) No eipä siinä mitään, minä tuikkasin keittimen uudelleen päälle. Mutta ilmeisesti minun pitää toista vahinko aina pari kertaa, ennen kuin ymmärrän muuttaa taktiikkaani…
Voitte arvata, että minä totta tosiaan jätin keittimen taas yksin pihisemään (neropatti kun tunnetusti olen!) enkä vahtinut vettäni. Ja palasin keittiöön vain huomatakseni, että siellä on taas monta iloista kiinalaista tyhjentämässä nuudelivettäni teehensä. Joku vielä kysyi, että sinäkö kiltti keitit nämä vedet? Juu, minähän se olen niin hiton ystävällinen ja ajattelevainen aina. Viimeisen pannullisen kiehuessa minä todellakin seisoa jökötin siinä vieressä ja kippasin äkkiä kiehuneet vedet nuudelipurkkiini…  :D Note to self: Älä jätä kuumaa vettä vartioimatta kiinalaisten lähettyvillä.
Ystävällisyydestä puheen ollen, mulla on yksi pulma. Nämä rakkaat kiinalaisotukset toimistollamme ja erityisesti muutama mimmi ja yksi heppu ovat oikeasti olleet minulle niiiiiin liikuttavan ystävällisiä ja auttaneet meitä niin rikkoutuneen keittiönhanan korjauksen kanssa (toisin sanoen pelastaneet kämppämme tulvalta ja soittaneet meille korjaajan – meiltä kun ei tuo kiina ihan vielä niin hyvin luista) kuin kommunikoineet siivojatätimme kanssa (silloinkin kun olen vain halunnut täsmentää ayille, ettei käsipyyhkeellä saisi miellään pestä lattioita) ja tehneet oloni kaikin puolin tervetulleeksi. Arvostan suuresti meidän toimiston kiinalaisia, jotka eivät koskaan tuijota minua. On tosi helpottavaa kun on oman kodin lisäksi edes yksi paikka, jossa voi olla oma itsensä ilman että kylvää ympärilleen suurta sirkushupia olemalla tämän näköinen!
Ja kiinalaiset nyt yleensäkin ovat symppiksiä, kun lähemmin tunnetaan – sen olen huomannut. He tarjoutuvat viemään minut kädestä pitäen paikan päälle, jos haluan käydä jossakin. Ihan sama vaikka saisin päähäni lähteä aamukahdelta, voin kuulemma aina soittaa. He tarjoutuvat matkaseuraksi (viis siitä, ettei kukaan oikeasti ehtisi töiltään mihinkään), jos vaikka tahtoisin reissata Kiinassa. Pojat tarjoutuivat jopa kääntämään englanniksi suosittuja kiinalaisia biisejä – ihan vain jotta ymmärtäisin jotain siitä, mitä taksikuskit kuuntelevat. :D
Anyways, nämä nyt ovat niitä pienimpiä esimerkkejä tämän kansan ystävällisyydestä. Probleema on se, että minä lähden täältä muutaman viikon päästä ja haluaisin sitä ennen muistaa näitä kamuja jotenkin. Muutenkin kuin vain hokemalla ”xiexie xiexie xiexie……” koko ajan. Valitettavasti minulla ei nyt ole mahdollisuutta käydä hakemassa Suomesta jotain kivaa pikkukiitosta, joita keksisin heti miljoona erilaista. Mutta on ihan kauhean hankala keksiä, mitä voisin hommata täältä Kiinasta. Suorastaan kimuranttia. Sen minä tiedän, että lahjojen anto on täällä yleistä ja niitä jaellaan vähän kaikille, vähän kaikissa tilanteissa. Mutten keksi mitään! En yhtikäs mitään. Ja olen vielä kuullut, että lahjoilla on täällä jokin merkitys – joka voi olla hyvä tai paha (öhöm, kuten ne muumitkin). Näen jo sieluni silmin itseni ojentamassa työkaverilleni päärynää, kunnes hän kiljaisee ”Voi ei, toivoit juuri naapurini marsun kuolemaa!”…. Toivonkin siis, että siellä ruudun takana on joku, joka tietää tästä asiasta enemmän kuin minä. :)
Mitä kiinalaiselle voi antaa Kiinasta? Mikä on mukava ja pieni kiitoslahja Kiinassa?
Ja lopuksi päivän kuvat. Muistatte kenties tämän ruuhkakuvan skoottereineen ja sähkömopoineen?

Arvatkaapa mitä kiinalaisille käy sateella?? Ne alkavat muistuttaa pieniä sinipunaisia sieniä! Minusta nuo sadat ja tuhannet yhteneväiset sadeviitat ovat aika söpöjä. :) (Klikkaamalla kuvaa näkyy paremmin)


Naapurin pianisti on ottanut uuden biisin harjoitteluun! Johan me kuunneltiin kahta edellistä vaivaiset kuusi kuukautta.

2 Response to "Ystävällisiä vesirosvoja"

  1. Salla says:
    5. elokuuta 2011 klo 9.52

    Kiinalaisille toimii yleensa aika hyvin dinneri, siis pirusti sapuskaa ja kiva ilta porukalla..ainakin noin niinkun duuniolosuhteissa.

  2. Josca says:
    5. elokuuta 2011 klo 11.13

    Tuo on muuten totta, dinnerillehän ne haluais joka ilta!

Lähetä kommentti