Kiinalaistumisen alkeet

Hello!

Minä olen kyllä ollut tänä keväänä kova tyttö syömään sanojani. Viitisen kuukautta sitten totesin oikopäätä, että minähän en sitten millään ymmärrä miksi kiinalaiset imevät jugurtin pillillä. Siis pillillä, ihan hullua! Ja kukahan se tänä päivänä haalii pillejä keittiön laatikkoon, kun jugurtit on niin pirun näppärä imasta kitusiin lusikoimisen sijaan... Eikä tuu turhaa tiskiä! Luontoparka saa tosin taas turhia roskia, mutta ehkä ne minun pillini eivät ole mitään verrattuna miljoonien kiinalaisten pilleihin - eihän? Minua itse asiassa vähän huvittaa se suuri ituhippeilyni Suomessa (mutta en aio silti luopua siitä, enkä varsinkaan onnellisen kanan munista), kun täällä Kiinassa pakataan iloisesti karkit kolmeen eri muovikerrokseen ja jopa vessapaperit on ison muovikääreen sisällä vielä yksittäispakattu. Tämä maa tuottaa takuulla Suomen kokoisen läntin jätettä vuodessa...

Niin, olen siis naureskellut ah niin monille (miksi pitikään hekotella NIIN monille?) kiinalaisille tavoille ja omaksunut sitten sujuvasti ne omaan käyttöön. Kunnon takinkääntäjä! Jugurtti on totta tosiaan helppoa imutella pillin kanssa, etenkin ku ne ovat täällä sopivan liruja siihen tarkoitukseen (nämä muuten syövät paljon tuota herkkua) ja niitä myydään jopa pusseissa. Ja uskokaa tai älkää - pussijugurtti on parasta! Mainittakoon myös, että tähän asti olen saanut suurta hupia kiinalaisten naisten tavasta pakoilla aurinkoa sateenvarjon alla. Ei minkään nätin hörhelöisen päivänvarjon, vaan ihan rehdin sontsan. Olen kieltäytynyt tuhannesti minulle tarjotusta auringonsuojasta ja joutunut selittelemään, kuinka me valkoiset tytöt arvostetaan mieluiten päivettynyttä ihoa. Well, aikaa kului ja enää en arvosta ruskettunutta ihoa. Päinvastoin - olen kauhuissani siitä, että olen vahingossa muuttunut tummemmaksi! Kun tajusin, mikä valtti täällä on olla vaalea, aloin suojella hipiääni ihan tosissani. Ja kyllä, nyt olen myös kaivanut sateenvarjoni esille ja räpsäyttänyt sen auki kirkkaalla auringopaisteella välttyäkseni niin kuumuudelta kuin rusketukselta... Sinne meni kaikki kauniit periaatteeni, hei hei vaan!

Tämän pillinaureskelun lisäksi hoin monta kuukautta, että miksi ihmeessä nuo kiinalaiset yrittävät koko ajan tyrkyttää pimeää kyytiä (siis niitä siviilejä, jotka kuskaa ihmisiä törkein hinnoin), kun eihän niitä kukaan ota! Että minä ainakin kuljen vaan oikeilla takseilla, tiedä minkälaisia verenhimoisia sarjamurhaajia ne muut ovat. Hyvä etten henkseleitä paukutellut päälle. Ja kas kummaa, olen nykyisin pimeiden kyytien suurkuluttaja.... Hupsista. Se minun aamuinen vakkari hovikuskini on aivan yhtä pimeä kyyti kuin kaikki muutkin. Ja ellen jostain syystä pääse hänen kyydillään, nappaan toisen epävirallisen kyydin. Olen jo ehtinyt luopua siitäkin periaatteestani, etten nouse epäilyttävien miesten kyytiin (se minun vakiokuskini on muuten nääs nainen) - sinne se punapää vaan katoaa mersun takapenkille ja toivoo hyppäävänsä kyydistä hengissä! Tänä aamuna muuten myöhästyin kasista (me treffataan aina kahdeksalta) sen verran, että naikkoseni oli jo ottanut luultavasti toisen kyytiläisen.

Hyppäsin siis umpimähkään yhden ukkelin kyytiin ja näytin kartalta metropysäkkiäni. Ja ukko kehtasi pyytää kyydistä kolmeakymppiä - pöyristyttävää! Olen aina ja ikuisesti maksanut tuosta matkasta kaksikymppiä (puhun rämpylöistä) ja aloin kiukustuneena tingata hintaa alemmas. Ilmoitin, että maksan parikymppiä ja sillä selvä (en todellakaan osannut kertoa kaikkea kiinaksi, vaan luotin tuhahteluun ja silmien pyörittelyyn). Ukko tuhahteli kovempaa ja ilmoitti, että neiti on hyvä ja astuu ulos. Vilkaisin pihalle ja tajusin tsäänssini melko huonoiksi, sillä satoi kaatamalla ja muita kuskeja ei näkynyt mailla halmeilla... Kerroin maksavani tasan 25 rähmää ja se on viimeinen tarjous (lisäsin eleisiini käsillä viuhtomisen). Ukko pentele näytti minulle edelleen ovea! Se kiskuri, se tiesi että tarvitsen sen kyydin enkä aio hypätä takaisin sateeseen. Damn.

Minun oli pakko maksaa sille käppyrälle ne tähtitieteelliset kolmekymmentä rähmää, mutta tein kyllä selväksi että hinta on aivan järkyttävä. Ja samalla hihittelin itsekseni tajuttuani, että tinkasin juuri äsken ihan tosissani siitä, maksanko kyydistä (jota tarvitsin kipeästi) kaksi vai kolme euroa. :D Kiinassa on niin halpaa, että käsitys kalliista muuttuu hyvin vikkelään. Silloin Kiinan muurilla eräs vanha mamma halusi välttämättä myydä minulle puikkosetin ja pyysi siitä röyhkeästi 80 rämpylää. No way mamma! Ostin puikot vasta kun sain hinnan alle puoleen aluksi tarjotusta. Niin pihiä, että naurattaa edelleen! Jos jokin ruoka maksaa yli 20 rähmää (n. 2€), se alkaa olla liian kallista. Ihan totta - halvempaa löytyy aivan varmasti. En ole vielä koskaan elämässäni elänyt näin säästeliäästi, vaikka elän maassa, jossa jopa suomalainen opiskelijakin on varakas.

Luojan kiitos se metro-tv:n suomalainen eukonkanto vaihtui muuten jenkkien hodarinsyöntikilpailuun! Nyt kiinalaiset hihittelevät aamuisin jenkeille meidän sijaan.

3 Response to "Kiinalaistumisen alkeet"

  1. Sara says:
    13. heinäkuuta 2011 klo 11.51

    Tinkiminen Kiinassa on kylla joskus aika huvittavaa. Kerran kinastelin taksikuskin kanssa 20 eurosentista! Mutta jos joka tilanteessa maksaisin sen 2 yuania liikaa, niin siitahan tulisi jo kuukaudessa iso summa.

    Vahan sama taalla, etta jos ruoka maksaa yli 20 yuania niin sitten pitaa miettia raaskiiko sita tilata. Lankkariruuan kohdalla hinta on ok, mutta kiinalaista saa kylla paljon edullisemmalla. Ja jos tekee itse, tai laittaa miehen tekemaan, niin 20 yuanilla saa neljan annoksen paivallisen!

  2. Vilijonkka says:
    14. heinäkuuta 2011 klo 2.52

    Ei saa ruveta lepsuilemaan, oppivat kiinalaiset vielä pahoille tavoille! Minä tinkaan aina viimeiseen rämpylään saakka. Viimeksi juuri ennen lomille lähtöä jätin kärpäslätkän ostamatta kun vaati törkeää kolmea kahden sijaan... Kotona nauratti kun tajusin.

    Hyvää kesän jatkoa Chengduun, ja terveiset Itämeren rannalta!

  3. Josca says:
    14. heinäkuuta 2011 klo 16.09

    Minä oon totta puhuakseni edelleen melko laiska tinkimään. Yleensä jaksan sen pari kertaa yrittää ja etevä kiinalainen näkee jo siinä vaiheessa naamastani, että kyllä se sen kuitenkin ostaa tällä hinnalla! Ainoastaan silloin onnistaa, kun en todellakaan halua ostaa jotain ja saan tuotteen hinnan niin alas, että voin lopulta ostaakin sen. :D

Lähetä kommentti