Nǐ hǎo Chengdu!

Tiedättekö, mikä on yksi kiinalaisten parhaista puolista? Ja samalla pahimmista? He ovat yltiösosiaalisia. Ja sekös ihmetyttää pientä pohjoisen erakoitunutta mörökölliä. :) Minähän olen vielä hyvänä päivänä melkoisen puhelias ja avoin jääkarhuksi, mutta nämä paikalliset vievät kyllä voiton mennen tullen. Kiinalainen ei juuri koskaan ole hiljaa, aina löytyy tarinoita lajitoverille. Ja hauskinta on se, että jos joku osaa sanankin enkkua niin hän kyllä tulee sanomaan sen meille! Kadulla kävellessä monet huutelevat "Hello!" tohkeissaan ja minä sitten moikkailen takaisin kuin kuninkaallinen konsanaan. Ja jos joku sattuu puhumaan vähän enemmän englantia, niin siitähän saadaan sitten ihan keskustelu. Olen ajautunut näihin hyvin spontaaneihin höpöttelöyhetkiin ties kuinka monen tuiki tuntemattoman kiinalaisen kanssa vaikka ja missä.

Esimerkiksi tänään metrossa ajauduin yllättävän mielenkiintoiseen keskusteluun erään kiinalaisen hepun kanssa, joka täräytti yhtäkkiä minulle, että mitäs mieltä olen tatuoinneista. Jep. Piti ihan tarkistaa, että näkikö kaveri minun tatskani vai kysyikö se tosiaan muuten vaan mielipidettäni. Selvisi, että kyllä kysyi. Ihan vaan siksi, että satuin olemaan siinä hänen vieressään ja löysimme yhteisen kielen. Hänen pikkusiskonsa (eli joku sukulaistyttö, serkku ehkä) nimittäin oli eilen soittanut veljelleen ja kertonut menevänsä ottamaan tatuoinnin - eikä ihan minkä tahansalaisen vaan poikaystävänsä nimen. Keskelle käsivartta! Ymmärrettävästi tämä "isoveli" oli asiasta kovin huolissaan ja hän kyseli ihan tosissaan, miten saisi puhuttua järkeä mimmille. Sehän on ihan normijuttu keskustella tällaisesta aiheesta jonkun tuntemattoman kanssa keskellä ruuhkametroa. :D

Eikä siinä vielä kaikki, meillä oli niin hyvät tatuointijutut, että poika pyysi ihan tuosta noin vaan minua kahville metroaseman viereiseen länkkäripaikkaan. Eikä se ollut mikään deittikutsu, vaan juuri sellainen sosiaalinen ele, joita kiinalaiset tekee helposti. Kiinalainen pyytää hyvin vikkelästi dinnerille, jos tulee sopiva tilanne. Tosin näitä dinnerikutsuja satelee niin usein, etten mitenkään ehdi juosta joka ilta jonkun kanssa syömään... Kieltäytyminen ei vain ole kovin helppoa, kun toisella tuikkii jo silmät innosta, kun kohta mennään ehkä yhdessä syömään! Tunnen itseni tosi länkkäriksi, kun yritän sanoa että väsyttää ja olisi kiva mennä kotiin... Tätä paikalliset eivät nimittäin oikein ymmärrä - haluaako joku tosiaan olla yksin?? Ja kotona?? Omituisia kerta kaikkiaan, huhhuh. Lisäksi olen mm. neuvonut metrossa Pekingistä tulleita kiinalaisia Chengdun nähtävyyksien suhteen ja pohdiskellut yhden tytön kanssa, onko punainen tukka high-fashion vai vain pelkästään omituinen. Mukavia nuo kinuskit.

Kerroin muuten tuossa viime viikolla ilmeisen hauskan vitsin töissä. Sanoin, että haluaisin ostaa fillarin ja pyöräillä aamuisin metroasemalle ja illalla kotiin. Ihan tosissani. Ja saman tien kaikki repesivät nauramaan! Että reilukerhosta taas vaan päivää! Tuomio oli selvä heti kun ensimmäinen sai hekottelunsa loppumaan: "Don't. It's the worst thing you can do. You won't survive." Well, thanks a lottia vaan pojat! He olivat ihan oikeasti sitä mieltä, etten selviäisi siitä hengissä. Etenkään aamuisin ja iltaisin, kun ruuhkat ovat ihan järjettömät ja tuhannet kiinalaiset ajelisivat sähkömopoillaan minun ylitseni. Kuulemma näin kävisi suurella todennäköisyydellä... En ole kyllä itsekään yhtään varma, sillä liikenne täällä on sanalla sanoen erilaista kuin mihin olen tottunut (edes Madrid ei pärjää tässä skabassa). Ja niitä mopoja on kyllä melkoisen paljon... Ja autoja, jotka liiskaavat näitä fillarillakulkijoita. Sekin kertoo jotain, että vaikka olen jo tottunut tähän kaaokseen täällä niin pistän edelleen silmät kiinni siinä vaiheessa, kun kuski tunkee auton pyöräilijöiden sekaan. Se näyttää kyllä tappavalta.

Minun hovikuskini on nyt vain jättänyt tulematta jo kahtena aamuna ja ellei häntä ala kuulua, joudun tosissaan funtsimaan sitä fillarivaihtoehtoa. Mutta jätän asian hautumaan, toivotaan että kuski vielä ilmestyisi. Siihen asti joudun kulkemaan hyvin epäilyttävien kiinalaismiesten pimeillä kyydeillä, sillä taksin saaminen on aamuisin tai iltaisin yhtä harvinaista kuin se, että joku ymmärtäisi minun kiinaani. Luojan kiitos he eivät voi murhata minua ilman satoja todistajia, sillä ruuhka-aikaan kaikkialla on kiinalaisia! Karmii silti, kun ne lyövät ovet lukkoon ja rullaavat pimennetyt ikkunat ylös.....Creepy. o.O

Ps. Mitäs meininkiä tämä nyt on olevinaan, kun Waterfrontin ulkoallas on ja pysyy tyhjänä?? Arvon kiinalaiset, nyt on heinäkuu. Vaikkakin täällä jatkuu kesä pitkälle meidän syksyyn, niin haluaisin sen auki pian, kiitos. Tai olihan siellä äsken taas 30cm vettä, voisin ehkä mennä polskimaan käsipohjaa viikonloppuna? Siinäpä niille puhuttavaa pitkäksi aikaa, kun valkoinen maitovalas lilluu altaan pohjalla.