Nǐ hǎo Chengdu!

Tiedättekö miten saa pikkuisen kiinalaisen säntäämään esiin kolostaan? Ei tarvitse kuin kolistella rappukäytävässä tyhjiä tölkkejä! Meillä välähti vasta tuossa jokin viikko sitten, että niin joo, taitaahan Kiinassakin joku lajitella jätteet... Koska täällä ei itse tarvitse sen kummemmin roskiaan sorteerata niin tähän asti me vaan mätettiin kaikki iloisesti samaan säkkiin ja dumpattiin rappukäytävässä olevaan trash biniin. Kuuleman mukaan Kiinassa köyhemmät ihmiset saavat vähän rahaa, kun lajittelevat jätteitä ja myyvät ne kierrätykseen (tai mihin lie roskien tie Kiinassa vie). No mekin päätettiin sitten auttaa näitä lajittelijoita erottelemalla tyhjät tölkit ja pullot valmiiksi muista jätteistä ja keräämällä ne yhteen säkkiin kaikki.

Viikko sitten vein taas yhden tölkkipussin tuohon rappukäytävään ja vahingossa kolusin sen kanssa jokaiseen kulmaan. Ehdin sulkea kotiovemme ja ei mennyt kuulkaa minuuttiakaan, kun jossakin aukesi ovi ja joku kipitti kauheaa kyytiä nappaamaan tölkkisäkin. Pikkuinen kiinalainenhan se siellä heräsi kolostaan ja rynnisti hakemaan ilmaista rahaa! Siitä lähtien olen aina helistellyt kassia oikein kunnolla ja kuunnellut tyytyväisenä, kun meidän tölkit pääsee uuteen kotiin. Sama juttu kun kotona Suomessa ravistelen raksupurkkia ja saan nopeasti kaksi kissaa paikalle - täällä se vain toimii kiinalaisiin. :)

Tässä on taas viime päivinä ollut niin kiinalaisia tilanteita, ettei mitään järkeä. Kiinalainen tilannehan on se tuttu hullunmylly, kun parikymmentä ihmistä mölyää keskustelee keskenään ja kaikki hössöttävät niin pirusti että jopa minä jään jälkeen. Voitte kuvitella kuinka pihalla olen kaikesta, kun en ymmärrä yhtäkään sanaa enkä takuulla ymmärrä yhtään mistä hässäkässä on edes kyse... Olin tuossa eräänä kauniina päivänä poimimassa marketista vähän hedelmiä ja vihanneksia ja menin punnituttamaan niitä. Täällähän ei asiakas tee itse muuta kuin löntystää (kirjaimellisesti, en tiedä hitaampia kävelijöitä kuin kiinalaiset) kaupassa korinsa tai kärryjensä kanssa ja tavarat suurin piirtein nakellaan valmiiksi sinulle (tosin useimmiten et ole ostamassa sitä, mitä ne koriisi työntävät). Hedelmät ja vihannekset viedään omalle tiskille, jossa vikkelä kiinalainen lyö hinnan ostoksillesi.

Kuulostaa sangen helpolta! Eikö vain? Olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun, sillä en osaa edes kuvitella kuinka hankalaa täällä olisi selvittää mikä numero on millekin hedelmälle ja onnistua vielä käyttämään vaakaa... Mutta se jonotus! Arg, se taito jota kiinalaiset eivät hallitse! Näillä punnituspisteillä on voimassa viidakon laki, mikä tarkoittaa automaattisesti sitä että minä pieni valkolainen olen pulassa. Seison tomaattipussi kädessäni ja yritän sinnikkäästi jonottaa vuoroani, kunnes totean että olen seisonut siinä varmaan viisi minuuttia samalla kun kymmenen kiinalaista on etuillut minua. Sitten suivaannun ja yritän työntää tomaattini vaa´alle ennen muita, mutta kiinalainen käsi on pirun nopea kun se sille päälle sattuu. Ja näin minä seison edelleen jonossa, jota ei siis ole!

No sinä yhtenä kauniina päivänä kiinalaiset saivan aikaan kunnon posmituksen, kun hedelmäpoika teki ihmeen ja nappasi erään naisen sipulit pois vaa´alta ja siirsi  ne minun tomaattini sille. Hah, siitäs saitte!! Törmäsin jo toisen kerran näiden kolmen kuukauden aikana kiinalaiseen, joka ajatteli länkkäriparkaa ja toimi oikeudenmukaisesti. Poika varmaan katseli säälien minun naurettavaa jonotustani ja päätti päästää minut pälkähästä. Kiinalaisille asiakkaille tämä ei tosin mennytkään niin vain jakeluun, sillä siellä alkoi niin kiinalainen keskustelu että päätin poistua nopeasti... Huoh, äkäisiä nämä pienet ihmiset. :)

Elämä ei koskaan ole liian helppoa Kiinassa, sen olen oppinut. Mutta kaikkeen tottuu, se on hassua. Rumuuteen, likaisuuteen, mölyisyyteen, epäoikeudenmukaisuuteen - ihan kaikkeen tottuu. Paitsi siankärsiin ja -saparoihin ruoassa!