Me hungry. Want food.

Moikkamooi!

Voisinpa tässä samalla pomppia tasajalkaa ihan vaan siitä riemusta, että sain ruokittua itseni äsken! Kyllä, minä tein sen melkein ihan omin avuin! Paino sanalla melkein. :D Deyangin ongelma on juurikin se, mistä ihmeestä saisi jotakin murua rinnan alle, kun kiina ei taivu eikä paikallisilla englanti. Voin toki kiertää ravintoloissa viittomassa kansainvälisillä käsimerkeillä, että N-Ä-L-K-Ä ja vatsa kurnii, mutta mistäpä pienet kiinalaiset tietäisivät mitä pöperöä minulle pitää pöytään kantaa. Minä kun en kauheasti tykkää niistä kanan munuaisista ja siankorvista. Yleensä meillä on sellainen lista, johon ystävämme kiinalaiset ovat kirjoittaneet suosikkiruokamme niin enkuksi kuin paikallisella hieroglyfeillä, mutta minä tonttu olen etevä unohtelemaan asioita vähän joka paikkaan, enkä valitettavasti tiedä listani tämän hetkistä sijaintia. Mutta ei syytä huoleen! Siirryimme nykyaikaan ja nyt mulla on näppärästi sama ruokalista tekstiviestinä. Johan alkoi toimia, sillä puhelimen unohdan vain harvoin mihinkään.

Köpöttelin tänään siis ulos suureen maailmaan ja päätin lähestyä asuinalueen pääporttien viereistä pienehköä ravintolaa. Hylkäsin tämän suunnitelman kuitenkin melkein saman tien, kun huomasin että kolme kokkipoikaa ja pari tarjoilijaa vetävät sikeitä pöydissä. Muutama oli oikein kerännyt tuoleista sängyn itselleen ja kuorsasi täysillä. Tämä ei ole mitenkään yllättävää, sillä Kiinassa on oikeastaan vain kolme ruoka-aikaa: aamiais-, lounas- ja dinneriaika. Muina aikoina ei pahemmin hotkita mitään sapuskaa, vaan korkeintaan natustellaan vähän pähkinöitä ja siansaparoa välipalaksi. Näin ollen ravintolahenkilökunta voi aivan rauhassa vaikkapa nukkua väliaikoina. Kaikki ravintolat eivät edes tarjoile apetta ruoka-aikojen ulkopuolella. Tässä miljoonien ravintoloiden maassa on kuitenkin aivan taattua, että joku sitä sapuskaa sulle kuitenkin paistaa joutessaan vaikka aika olisikin väärä, ja niimpä minä vain siirryin suunnitelmaan B. Tämä suunnitelma oli niinkin hurja kuin "etsi ravintola, yritä saada syötävää, syö." :D

Löysin paikan, jossa istui jo valmiiksi pari paikallista aterioimassa ja kun ovella sattui istumaan vielä mukavanoloinen heppu, päätin että tämä se on. Tämä paikka ruokkii minut varmasti. Tehostaakseni asiaani päätin vielä äkkiä viittoa miehelle, että "kamala nälkä - ruokaa?". Kyseinen viittoma on helppo, hierot vaan vatsaasi ja lapat ilmaa suuhusi. Erittäin universaalia asiaa, jonka kaikki ymmärtävät. Tarvittiin viisi kiinalaista lukemaan minun tekstiviestitilaustani, mutta niin vain alkoi kokki touhuta ja mulle kannettiin sillä välin vihreää teetä varmaan kannullinen. Join janoissani lasin aina tyhjäksi ja ilmeisesti tapoihin kuuluu täyttää se joka kerta uudelleen. Tajusin vasta viidennen lasin jälkeen lopettaa ja säästää ravintolan teevarastoja. Ja sitäpaitsi paikallinen lasi on noin yhden desin vetoinen, eihän sillä nyt pärjää kovin pitkälle! Saman kokoisesta lasista juodaan teetä, olutta ja kokista. Ei muuten oikeasti riitä pitkälle, etenkään kokiksen kanssa. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: jääkarhu on ruokittu, ruoka oli erinomaista, myöskin erittäin halpaa noin neljän euron kustannuksellaan ja nyt minulla on aina plan B, kun tiedän edes yhden ravintelin, jossa voin asioida ihan itse! Me happy! :)

Juolahti tuossa muuten justiinsa mieleen, että miettikääpä samaa tilannetta Suomessa. Kiinalainen ystävä tulee vierailulle hyiseen pohjolaan ja hänen pitäisi selviytyä siellä myös ilman tulkkia. Unohdetaan se fakta, että Suomessa pärjää enkulla lähes missä vain, ja keskitytään siihen hauskuuteen, että kiinalaiselle tehtäisiin samanlainen lista ruoista, joita tilata ravintolassa. Listassa voisi lukea vaikkapa "perunamuusi ja lihapullat, karjalanpaisti, hernekeitto tai makaronilaatikko". Sitten kiinalaisen pitäisi tämän listan kanssa etsiä ravintola ja tilata ruokaa. Mitähän sanoisi Rosson henkilökunta tähän? Kiinassa on ihan normaalia mennä ravintolaan ja tilata mitä sattuu, vaikka sitä ei listassa olisikaan tarjolla. Suomessa voisi olla hankala saada Rossosta makaronilaatikkoa. :D

Kokisongelma mulla on edelleen suuri ja hyvin häiritsevä. Rynnistin heti tiistaina Deayngiin saavuttuani tarkistamaan, onko lähikauppa saanut lisää kokis zeroa. Kyllä oli! Mutta valitettavasti myyntierä oli niin pieni, että kerkesin ostaa kokikset kahdessa päivässä loppuun... Ostin varmuudeksi myös kaikki pullot tölkkien ohella, ja nyt ollaan sitten siinä pisteessä, ettei lähikaupasta irtoa enää lainkaan kokista. Nyt on siis päällä hätätila! Kävin jo epätoivoisesti vaanimassa muita alueen kauppoja, mutta ei zeron zeroa. Uskaltauduin tänään jopa nuuhkimaan uudelleen lähikaupan hyllyä, josko jostakin olisi kuitenkin putkahtanut pari tölkkiä minun mustaa elämän eliksiiriäni. Siinä vaiheessa kun kaupan myyjätär tuli juomahyllylle suhisemaan minulle jotakin, otin vikkelästi jalat alleni. Mitäs jos se yritti sanoa mulle, että elä jumaliste laowai osta meitä kokisvararikkoon joka viikko? Kauhean noloa. Ehkä nämä paikalliset nyt luulevat, että ulkomaalaiset käyvät kokis zerolla? Täällä ei pahemmin muita valkoihoisia ole, kuin me kaksi. Pitäisi varmaan miettiä tarkemmin millaisen kuvan paikallisille antaa...

Muuten täällä soljuu elämä erittäin kiinalaisesti ja mukavasti. :) Lämpötilat on viime päivinä tippuneet alle kolmenkympin ja sehän tietää sitä, että ulkona voi liikkua jo ihan vapaaehtoisesti. Eilen oli huikaisevan kylmä päivä reilulla kahdellakymmenellä asteella ja lähdin ihan sen kunniaksi tutkimusretkelle läheisen joenrantaan. Pidän vesistöistä, oli ne sitten kuralammikoita tai kiinalaisia likaisia jokia. Erityisesti pidin siitä, että törmäsin paikallisiin kalastajiin ja yritin jopa jutella heidän kanssaan. Minä taapersin onnellisena ja kuvasin maisemia, kunnes muutama nuorempi fisustaja tuppautui turhan lähelle. Mietin hetken, josko minut kohta ryövätään, mutta eipä niillä muuta asiaa ollut kuin kännykkäkamerat, joilla voisi ottaa vaikkapa kuvan minusta. Tuumasin että sehän on vähintäänkin reilu peli, että he saavat ottaa kuvansa ja minä saan ottaa kuvia kalastajista. Tosin kuvasin sitten kuitenkin niitä vanhempia kalastajapatuja, kun ne näyttivät paljon eksoottisemmalta. Höpöttelin englanniksi vähän kaikkea, mutta melko turhaan, kun kukaan ei tainnut ymmärtää sanaakaan. Oikeastaan olisin varmasti yhtä hyvin voinut puhua suomea. :D Mutta "catch a fish"-kohdan he ymmärsivät, kun tehostin sitä suurin kalastuselein.


Tiedättekö, mikä on muuten Kiinassa erityisen hankala juttu suomalaiselle tupakoitsijalle? Se, että täällä tupakoitsija tarjoaa aina savukkeen kaikille läsnäoleville savupiipuille ottaessaan yhden itselleen. Olen aina vähän kiusaantunut tästä tavasta, koska minähän oon Suomesta ja meillä mitään tupakoita jaella! Jokaisella on omat röökinsä ja tupakanpummijoita mulkoillaan murhaavin katsein. Että minun pitäisi jakaa omastani?? Kuulostaa tässä asiassa hyvin vaikealta. :) Mutta voinen opetella toimimaan näin, sillä maassa maan tavalla. Aina.

Ps. Kaikki blogin kuvat aukeavat isommaksi klikkaamalla.

0 Response to "Me hungry. Want food."

Lähetä kommentti