Rohkea kiinalaisen aamiaisen syö

Täällä on nyt myrskynnyt ja räyhännyt ukkonen eilisaamusta lähtien (no ei nyt ihan koko aikaa tietenkään). Viime yönä pomppasin jo minäkin (joka en yleensä säiky pientä salamointia) hereille, kun makuuhuone välkehti salamoinnin takia. Ja se meteli! Eilen kuulosteltiin toimistolla, onko tänne iskemässä kenties maanjäristys vai voiko ukkonen tosissaan jylistä niin kammottavasti… No kyllä se näköjään vaan voi! Tänään tärisi oikeasti koko rakennus, voin vaikka vannoa…
Harmillisinta tässä tilanteessa ei ole edes se, että kastun aamulla ihan likomäräksi ennen kuin ehdin toimistolle (kiinalainen sateenvarjo sanoi aamulla poks, kiepsahti nurin kurin ja heilui sen jälkeen onnettomana tuulessa). Ehei. Kauheinta on se, etten minä saa sateella aamiaistani! Joka päivä minä ostan Software Parkin kahvion pihalta sandwichin aamupalaksi, sillä se on oikeastaan ainoa länsimainen aamiaishomma, mitä täältä saa. Olen ajoittanut aamut kotona niin optimaalisesti, että ehdin nukkua mahdollisimman pitkään ja muuttaa itseni ihmisen näköiseksi – mutta sapuskoinnille ei valitettavasti jäänyt aikaa, kun jostain piti karsia.
Sen vuoksi olenkin ollut erittäin ihastunut noihin 4 rähmän (0,4€ – voisi suomalaiset huoltsikat ottaa hinnasta mallia!) voileipiin, jotka ovat vielä melko herkullisia ottaen huomioon sen pikkuseikan, etteivät kaikki kiinalaiset edes tiedä mikä sandwich on (ihan totta, jouduin kerran selittämään koko voileipäjutun jujun näille). Leivän laadussa olisi toki toivomisen varaa, se kun on sitä makeaa valkoista pullaa, joka Kiinassa käsitetään leiväksi. Anyways, erinomainen aamiainen jugurtin kera!
Mutta niin, miksi en ole siis nyt voinut nauttia tätä vakkariaamupalaani? No koska sateella kukaan ei myy pihalla leipiä. Eilen marssin kuitenkin toiveikkaana kahvioon sisälle ja kysäisin, josko saisin sellaisen sandwichin. Vastaus oli tuttuakin tutumpi mei you... Tai että kyllä meillä oikeastaan on niitä leipiä, mutta kun niitä ei myydä sateella. Ei myydä sateella?? Mutta eihän täällä sisällä nyt sada! Ei tippunut leipää. Eikä tippunut iltapäivälläkään, vaikkei edes satanut enää. Miksi? No tietysti koska leipiä ei myydä kuin aamuisin! Argggggg. Pitäkää tunkkinne ja leipänne! En olisi edes ostanut teiltä mitään. En takuulla.
Kun nyt tähän aamiaiskeskusteluun juutuin, niin jatketaan samalla linjalla. Kiinalainen aamupala on nimittäin melko kaukana meidän kahvista, ruisleivästä ja muroista. Nämä totta puhuakseni nassuttavat aamiaiseksi kaikkea minun makuuni hyvin erikoista ja aamupalaksi sopimatonta… Mutta veikkaan, että ruisleipä taas sijoittuisi kiinalaisen mielessä lähinnä keskiaikaiseksi kidutuskonstiksi. :)


Kiinalaisia aamiaispullia. Yummy...
Mitä täällä sitten syödään aamuisin? Riisipuuroa tai –velliä (joita höystetään lihalla sun muulla), suolattuja ankanmunia (hyiiiii) ja ihan tavallisiakin kananmunia (näitä myydään jokaisessa kadunkulmassa) ja sitten niitä julmetun kokoisia höyrytettyjä pullia (näitä saa myös aamuisin joka paikasta), jotka sisältävät liha- tai kasvistäytettä. Nuo suomalaisen voipullan sukulaiset ostetaan muovipussiin ja sitten niitä jyrsii metrossa joka toinen paikallinen tyytyväisen maiskutuksen kera. Minä tunnustan suoraan, etteivät nuo monsterin kokoiset pallerot pääse kovin korkealle minun ruokalistallani… Näiden ohella monet kiinalaiset tykkäävät myös paistetuista nuudeleista aamulla.
Vaikeaa on sitten vain vielä päättää, mitä sitä itse söisi kun voikkuleipää ei saakaan.  Minä olen tässä aamiaisviidakossa seikkaillessani huomannut, että nuudelit tosiaan toimivat hyvin aamupalana, mutta eivät ole kovin terveellinen vaihtoehto. Jugurtti on ihan ehdoton, mutta se ei oikein yksinään riitä… No tänä aamuna olin lopulta hyvin kiinalainen ostaessani aamiaiseksi yhden kuuman, makean nakin (joka laitettiin muovipussiin) ja sitruunapullan. Kukapa olisi puoli vuotta sitten uskonut, että täällä se “Neiti En syö lihaa” nakertaa onnellisena nakkia muovipussista marssiessaan töihin?? :D
Minua on muutenkin tässä viime päivinä alkanut huvittaa omat ruokamielihalut. On tosi yleinen ilmiö ulkomailla asuvien suomalaisten keskuudessa himoita kaikkea mahdollista kotimaan sapuskaa, jota ei ole saatavilla. Mulla nämä haaveet vaan tuntuu keskittyvän kaikkeen sellaiseen, mitä en olisi ikimaailmassa pistellyt poskeeni suomessa! Vai miltä kuulostaa se, että eilen totesin Juhalle haluavani ihan kipeästi maksamakkara? Joo-o! En ole syönyt sitä yli kymmeneen vuoteen, enkä edes muista miltä se maistuu. Mutta silti mulla on sellanen mielikuva, että maksamakkara ruisleivän ja kurkun kera voisi olla ihan mahdottoman hyvää. :D Minä en tosiaankaan voisi syödä sisäelimiä (hyi, en tosiaan) sellaisenaan, mutta tuskin nyt maksamakkarassa on hirveästi sitä itseään… Ainakin aion uskotella itselleni näin. Mmmm.
Toinen juttu, mitä olen yhtäkkiä alkanut miettiä ihan pakkomielteisesti, on kaurapuuro. Jep. Voin valottaa tämän jutun taustaa sen verran, että Suomessa minä suorastaan inhoan puuroa ja syön sitä vain jos on ihan ehdoton pakko… Mutta nyt haluaisin nimenomaan tuota limaista ja klönttistä kauravelliä! Se olisi takuulla ihan älyttömän maukasta. Sain tuon puuron päähäni, kun yhtenä päivänä metrotunnelissa tuoksui ihan kaurahiutaleille. Nuuskuttelin nenä väpättäen ympäriinsä kuin pupujussi konsanaan, mutta harmi vaan missään nurkan takana ei ollutkaan yhtään puurokattilaa tulilla… Höh, minä jo ehdin luulla. Nämä mielihalut eivät mene ihan helpolla ohi, koska en voi marssia kauppaan ja kotiuttaa näitä kulinaristisia unelmiani. Sen sijaan jatkan haaveilua ja näen päiväunia maksamakkaraleivistä… Mmmmm.
Tiedättekös, minun ei pitänyt alkuunkaan puhua yhtään mitään mistään aamupalasta tai murkinasta. Noo, tekevälle sattuu. :) Nyt viikonlopun kimppuun!

Puhut sä mulle??

Osui silmiin hauska uutinen tällä viikolla. Tai hauska ja hauska, mutta mulle ajankohtainen. Iltalehti kirjoitti siitä, kuinka me piskuisen pohjoisen maan asukit höpötellään ulkomailla kaikessa rauhassa suomeksi ja uskotaan, ettei kukaan kuitenkaan käsitä meidän mölinästä yhtään mitään. Jutun ingressi meni näin: "Maailmaa kiertävä suomalaisturisti on tottunut rauhassa höpisemään omiaan varmana siitä, ettei kukaan ymmärrä. Nykyisin kannattaa olla varovaisempi." Loppujuttu kertoi siitä, että suomea opiskellaan tänä päivänä paikoissa, jossa ei kuvittelisi kenenkään kiinnostuvan meidän kielestä.

Voin kuitenkin kertoa, että me käytetään täällä Chengdussa suomea ihan sujuvasti salakielenä ilman mitään pelkoa siitä, että joku ymmärtäisi. Täällä on vielä niin vähän suomalaisia (verrattuna esimerkiksi Pekingiin, Shanghaihin ja muihin Suomi-keskittymiin), ettei ole suurta todennäköisyyttä vahingossa törmätä kadulla toiseen finskiin. Ja jos jossakin sattuu suomalainen olemaan - hänet kyllä tunnistaa ja silloin voi tietysti vähän siivota pahimpia manauksia suustaan. Hmm, sanoo muuten neiti, joka jutteli kuukauden päivät erään naapurin kanssa englanniksi ennenkuin selvisi, että lajitoverihan se on! Nekin vähät suomalaiset, joita Chengdussa asustelee alkaa olla tuttuja suurin osa. Joten ihan tyytyväisinä me puhellaan taksimatkalla siitä, kuinka kuskilla kasvaa muuten nenäkarvat ulos sieraimista ja oikein pahassa kiinalaisessa tilanteessa saattaa silloin tällöin lipsahtaa pieni kirous paikallisille. :)

Tuossa yhtenä päivänä tallustin muuten toimiston käytävällä ja aloin ihmetellä miksi kaikki tuijottaa minua (sillä työpaikkani taitaa olla täällä ainoa mesta, jossa minua ei normaalisti tuijoteta)... No mullahan oli puhelin korvalla ja juttelin siihen tätä meidän hämmentävää kotikieltä. Tuli mieleen, että olisi ihan huippua kuulla suomea kiinalaisen korvin! Miltähän se oikein kuulostaa?? Varmaan yhtä mystiseltä kuin kiina meidän mielestä.

Tänään sain korjattua sen "Long time, no see"-virheeni. Sillä minunhan se olisi pitänyt selittää paremmin, milloin kyseistä ilmaisua käytetään. Ja opin taas kerran kantapään kautta, että vaikka kiinalainen kuinka nyökyttelisi ja vannoisi ymmärtävänsä, ei hänellä välttämättä ole mitään käsitystä siitä mistä puhutaan... He haluavat vain olla niin pohjattoman kohteliaita, etteivät tohdi sanoa ettei me käsitetä mitään sun jutuista mimmi. Minä olen pyytänyt sen tuhat kertaa, että pysäyttäkää heti jos posmitan norsukiväärin tahdilla ja kysykää heti, jos ette ymmärrä. Monesti käy nimittäin niin, että olen puhunut pitkät pätkät ja kaikki ovat hymysuin nyökytelleet niskansa jumiin - kunnes sitten minulta kysytään pian uudestaan samaa asiaa, jonka juuri kerroin monin sanankääntein.

Olen mm. viimeiset kaksi kuukautta käyttänyt varmaan päivittäin sanaa "humid" tai "humidity", koska Chengdun sää on poikkeuksetta kostea. Olen myös kertonut, että minusta tuntuu monesti ulkona siltä, kuin minut olisi kiedottu kuumiin, märkiin pyyhkeisiin (joka on muuten - vaikka itse sanonkin - aika oiva kuvaus tästä säästä, kuvitelkaapa!). Tänään minulta sitten vasta uskallettiin kysyä, mitä "humid" tarkoittaa... Voi itku! Ja entäpä mihin minä aina kietoudun ulos mennessän, mikä se "towel" on? Että he olisivat kyllä katsoneet sanakirjasta, mutta kun eivät olleet ihan varmoja siitä, kuinka se kirjoitetaan... Voihan nenä. Minun täytynee vielä hioa opettajantaitojani. Kyllä näistä vielä kuukaudessa enkuntaitoisia tehdään!

Olen viime päivinä muistanut kantaa kameraa mukanani. Liian usein näen jotain hauskaa ja kas kummaa - kamera on kiltisti kotona nököttömässä! Mutta nyt paransin tapani ja aloitin kuvaamalla aamuliikennettä. Minähän tosiaan kipitän arkisin ulos aamukasilta, vietän tunnin työmatkalla (liikenneruuhka+metroruuhka), yhdeksän tuntia töissä ja taas rattoisan tunnin liikenteessä päästäkseni seitsemän aikoihin kotiin. Saattaa muuten tämän jälkeen tuntua Suomen koulu- ja työpäivät hieman lyhkäisiltä tähän verrattuna - ainakin toivon niin. :) No anyways, tässäpä aamuruuhka kuvina - enjoy.

Istun tässä puoli tuntia aamuin ja illoin.

Mm. tämän vuoksi en matkusta bussilla...

Enkä fillaroin tämän vuoksi.

Tai tämän.

Nyt oottamaan viikonloppua kieli pitkällään! Meille tullee taas vieraita (no okei, ei muita kuin Juhan työkavereita...), jotka aion tutustuttaa minun maailmankuuluun (öhöm, itsekehu haiskahtaa) tonnikala-pastasalaattiin. Sitä on kokkailtu niin Espanjassa kuin Kiinassa, syötetty niin argentiinalaisille, kolumbialaiselle, saksalaiselle kuin korelaiselle (ja ofkoors suomalaisille!) ja kaikille on maistunut. Seuraava tavoite onkin sitten joskus sopivan tilaisuuden tullen ujuttaa siitä kiinalaisten suuhun - odotan innolla niitä ilmeitä. :)

Life is short, eat dessert first!

Maailman paras, mutta ei ehkä hienoin ravintola.
Kävin taas töiden jälkeen noukkimassa meidän autotallista tomaatit ja munakkaat messiin. Minä niiiin rakastan tuota ravintolaa! Se on pieni, se on likainen ja törkyinen, mutta sieltä saa maailman parasta ruokaa. Jos voisin, veisin teidät kaikki tuonne syömään heti paikalla. :)

Kiinalainen ravintolakulttuuri poikkeaa pikkuisen suomalaisesta. Enkä nyt puhu siitä, kuinka täällä tilataan paljon pikkuisia annoksia, jotka sitten jaetaan kaikkien kesken (ennen Kiinaan tuloa pelkäsin jostain syystä eniten juuri tätä tapaa – ja nyt en parempaa voisi keksiä!); enkä edes siitä, kuinka täällä eri ruokalajien järjestyksellä ei ole merkitystä (jälkkäri voidaan ihan hyvin tarjoilla ensimmäiseksi ja alkukeitto viimeiseksi – kuten usein tapahtuukin). Tällä kertaa puhun siitä, miten esimerkiksi kiinalainen tarjoilija käyttäytyy ja miksi niin usein jotakin tiettyä sapuskaa ei ole saatavilla.

Suomessa mulle ei tulisi mieleenkään, että tarjoilija voisi pienimmälläkään sanankäänteellä puuttua siihen, mitä asiakas haluaa syödä. Asiakashan on meillä aina oikeassa – right? Kiinassa asiakas voi kuitenkin olla aivan väärässä, siis kerta kaikkiaan hakoteillä! Täällä on ihan normaalia tiedustella tarjoilijalta onko seurue tilannut riittävästi ruokaa ja luulisin, etta sen vuoksi nämä ruoankiikuttajat tuppaavat neuvomaan asiakkaita ruoan määrän suhteen ihan ilman kysymystäkin. Meille on sanottu useampaan otteeseen, etta tilasitte ”way too much food”. Että tuolla määrällä ruokkisi koko Kiinan armeijan! Ja kohtelias hymy päälle. Tilanne on toki hieman kiusallinen, mutta miten siinä voisi loukkaantua, kun toinen kuitenkin vain yritti auttaa? :)
Toinen yleinen ravintolassa tapahtuva tilanne on se kuuluisa “mei you”-ilmiö. Kiinassa monikin asia on kovin usein “mei you” – eli sitä ei yksinkertaisesti ole eikä tule. Joskus on pikkuisen vaikea ymmärtää, miten on edes mahdollista että kanasta tunnettu, pelkkää kanaa myyvä , KFC ei pysty myymään yhtään mitään koska chicken is mei you. Onko teillä kanahampurilaista? Mei you. Entä kanawrappia? Mei you. Onko teillä mitään tällä hetkellä? I’m sorry, mei you…
Hyvin usein ravintolassa sinulle esitellään suurella ylpeydellä mahtavaa menua ja sitten pari ensimmäistä koittamaasi annosta onkin mei you. Voihan rähmä. Minä aina mietin, että voi kuulkaa rakkaat kiinalaiset silloin kannattaa vaikka edes peittää kyseinen sapuska listasta, jos sitä ei ole saatavilla. :) Niin vältytään siltä mei you-rumbalta. Tänään kävin taas kerran melko hauskan keskustelun tarjoilijan kanssa lounasravintolassa ja suomensin sen vapaasti tänne.
Minä: Ottaisin sienikeiton ja kanasalaatin, kiitos. Ja yhden soodaveden.
Tarjoilija: Ok.
Pian poika kipittää takaisin…

Tarjoilija: Meillä ei taida tänään olla soodavettä…kävisikö tavallinen vesi?
Minä: Juu, passaa sekin.
Seuraavaksi poika palaa vesilasin ja uutisten kanssa.
Tarjoilija: Meillä on ruokalistalla ihan uusia länsimaisia ruokia. Haluaisitko vaihtaa sienikeiton uutussoppaan?
Minä: Miksi?
Arvasin jo tässä vaiheessa, että jokin meni pieleen…
Tarjoilija: No oikeastaan meillä ei ole tänään sienikeittoa, koska valmistimme ainoastaan uutta keittoa… (Ja jos sienisoppaa ei ole tehty valmiiksi, niin sitähän ei pelkästään asiakkaan toiveesta ryhdytä keittelemään.)
Minä (joka olen jo melko tottunut näihin juttuihin): Okei, minä otan sitten sitä uutta.
Tarjoilija: Mutta ehkä et haluakaan uutuuskeittoa, sillä se ei ole oikeastaan kovin hyvää ja se on kalliimpaa… (Poika tuijotti minua pää kallellaan vähän vaikean näköisenä.)
Siis mitääh taas kerran?? :D Tarjoilija kehottaa ensin vaihtamaan sienikeiton uutuussoppaan ja kuiskaa sitten perään, ettei oikeastaan kannata koska uusi keitto on pahaa ja kallistakin vielä?? Teki mieli nauraa hekottaa ääneen! Vilkaisin nopeasti menua ja totesin, että valkosipulileipä on sitten erittäin fine salaatin kaverina. Poika juoksi takaisin keittiöön ja palasi jonkin ajan kuluttua.
Tarjoilija: Tässä ole hyvä.
Minä: Voi ei, tilasin kyllä salaatin – en pastaa.
Tarjoilija: Todellako?? Voivoi, kokki varmaan erehtyi… Mutta haluaisitko sinä ehkä kuitenkin syödä pastaa? (Ja toiveikasta silmienräpsyttelyä.)
Minä: Okei, kyllähän sekin käy. Kiitosta vaan…
Ja niin minun sienisoppa ja salaattilounaani muuttui valkosipulileiväksi ja pastaksi. Ei mennyt ihan putkeen, kun kolmesta tilatusta asiasta yhtäkään en lopulta saanut, mutta hyvää oli. :) Ja plakkarissa taas yksi erittäin kiinalainen kokemus! Ainiin. Ravintolasta poistuessani tarjoilijapoika kävi vielä huikkaamassa ovelta perääni “I can speak German!!”. Jaa miksi? No ihan siitä ilosta, että osaa vieraita kieliä tietty! Minä huutelin perään “Good for you!!” ja laskeskelin, että tämä taisi olla jo kolmas kerta, kun poika mainitsee minulle osaavansa saksaa. :)
Mulla olisi ihan kamalasti taas kaikkia tarinoita, mutten viitsi spämmätä blogia romaanin pituisilla teksteillä...pitänee kirjailla kaikki taas vihkoon ylös ja purkaa niitä hiljalleen tänne teidänkin iloksenne. Kiinassa on se hauska puoli, että heti siitä hetkestä alkaen, kun pistän nenäni aamulla ovesta ulos, alkaa tapahtua. :D Ja aina vain koittaa uusia kiinalaisia tilanteita, jolloin entiset meinaa jo unohtua. Vähän sellainen jokapäiväinen hullunmylly, mutta juuri siksi minä viihdyn täällä!

Good wife

Nälkä yllätti.
Voisin kertoa siitä, kuinka Chengdu tänään taas helli meitä kaikkia subtrooppisilla kolmellakymmenellä viidellä lämpöasteella (nyt puoli ysiltä enää vain +33!) ja ilma oli niin kosteaa, että silmälasit ja kameran linssi huurtui nopeammin kuin ehdin niitä putsata. Ja tuosta viereisestä kuvasta voisin esitellä poliisit ruokatunnilla.
Voisin myös jutella eilisestä taksimokasta, joita ei olekaan enää sattunut aikoihin. Mutta mainittakoon vain sen verran, että hovikuskin loistaessa poissaolollaan pääsin erään taksikuskin kanssa puoleksi tunniksi aivan uusiin kaupunginosiin, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Jännittävää! Tosin aamukiire on vähän huono ajankohta extemporereissulle… Lopulta minä sitten ihan omin kätösin ohjasin kuskin takaisin sivistyksen pariin (onneksi edes asiakkaalla oli puhelimessa navigaattori, kiinalaiset kuskit kun eivät niistä välitä) ja pääsin kuin pääsinkin metrolinjalle. Näitä sattuu Kiinassa, pitää vain koittaa muistaa hymyillä. :)
Voisin ehkä myös tarkentaa kiinalaisille, että opettamani ”Long time, no see”-fraasi sopii sellaiseen tilanteeseen, jossa ei ole oikeasti nähty vähään aikaan toista. Päätin tuossa eräänä päivänä opettaa ryhmäläisille kaikkia mahdollisia näppäriä sanontoja, sillä nehän ne uudessa kielessä on hankalia onkia tietoonsa. En minäkään ennen tiennyt, että kiinalaiset tiedustelevat koko ajan olenko syönyt… Nyt tiedän. Mutta tosiaan nyt nämä rakkaat oppilaat toteavat melkein joka kerta kohdatessamme, että ”long time, no see!”…. Vaikka olisimme viimeksi eilen huudelleet heipat töistä lähtiessä. Oih ja voih.
Mutta en aikoinut enää puhella näistä eilisen aiheista, sillä inspiroiduin tänään suuresti uudesta aiheesta. Olen taas ujuttautunut hieman syvemmälle kiinalaiseen kulttuuriin, sillä tämänpäiväisen English cornerin inflaatioaihe (ei minun keksimäni, en edes osaisi keksiä noin kimuranttia aihetta!) vaihtui lennossa minua huomattavasti enemmän kiinnostavaan – parisuhteeseen nimittäin. Tai pikemminkin siihen, millainen on good wife kiinalaisittain. En edes enää pysty kaivelemaan muistilonkeroistani sitä, miten tähän vaimoasiaan lipsahdettiin, mutta paljon siitä riitti tarinaa. Ja tämän keskustelun jälkeen olen sataprosenttisen varma, ettei yksikään noista pojista enää edes harkitse länkkärityttöystävää. :D Sori mimmit, saatoin vähän yleistää meitä!
Minulle kerrottiin, että hyvä (kiinalainen) vaimo on kiltti, kuuliainen, avulias, tomera ja mitä näitä kaikkia ihania söpöjä naisellisia ominaisuuksia nyt onkaan. Hyvä vaimo on tietysti myös loistava leipuri sekä kokki ja kantaa riisikupin miehensä eteen ja puhaltelee sen vielä sopivan viileäksi, ettei vaan poppaa isännän suussa. Että mitä?? Eletäänkö täällä ihan keskiajalla? En usko, luulisin että tässä oli myös kyseessä paha yleistys ja joku täydellisen vaimon mielikuva lähinnä.
Minä päätin sitten kertoa, että ei meillä vaan toimita noin – länsimainen nainen kun on melko itsenäinen ja äijä saa useimmiten keittää ihan itse omat pottunsa. Innostuinpa vielä kertoa tilanteeseen sopivan tarinan omasta parisuhteestani ja siitä kuinka olin viikonloppuna pyhästi luvannut keitellä meille Suomesta tuliaisiksi saatua pussipinaattikeittoa lounaaksi (se The lounas) ja tehdä vielä dinneriäkin kotona (me yritetään syödään kerran viikossa kotona). Siinä nyt sitten vahingossa kävi kuitenkin niin, että minä vetelin pari tuntia kauneusunia ja keitto oli keittynyt sillä aikaa nälkäisen insinöörin toimesta. Hups. En tainnut olla hyvä vaimo astellessani suoraan sängystä valmiiseen pöytään, enhän?
Entäs sitten se leipomuspuoli! Saatoin kertoa myös siitä, kuinka innokas leipuri olen, mutta kuinka kammottavan rumia minun tekeleeni poikkeuksetta ovat… Vai mitä kertoo se, että aikoinaan minun "kauniit" (kröhöm) korvapuustini kyllä kelpasivat Juhalle, mutta kotiin hän ei niitä voinut viedä. Jaa miksi? No ettei kämppis ihmettele, mitä epämuodostuneita taikinamutantteja jääkaapissa on. :D Tämä tarina on tosi. Enkä tosiaan taida saada tällä lisää ”hyvän vaimon pisteitä”?
Seuraavaksi päästiin siihen, kuinka epäkunnioittavasti minä kuulemma puhun tuosta miehen rutjakkeesta. Epäkunnioittava tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että sanon sitä insinööriksi. Kauheaa! Täällä tehdään suuri ero sen välille, onko joku ”vain” insinööri vaiko ihan manager. Mutta meilläpä ei tehdä, se on ollut insinööri aina ja tulee olemaan. :) Olen kiinalaisten mielestä paha suustani tämän ansiosta, mutta vaikea sitä on selittää ettei Suomessa erotella nimityksillä kuka on missäkin asemassa. Joten bad bad wife!
Rikoin myös kaikki paikallisten ihanat mielikuvat siitä, kuinka shoppailen ja laittelen täällä vain kynsiä miehen rahoilla ja kuinka se vain kävelee perässä ostoksia kantaen. Voi elämä missä käsityksessä nämä kiinalaiset ovat olleet! Oli jo korkea aika palauttaa heidät maan pinnalle ja kertoa, millainen hirviö (mutta omavarainen sellainen) ainakin minä osaan olla. Ainiin, kiinalainen ”hyvä vaimo” osoittaa kuulemma mieltään niin, että jättää kantamatta sen riisikupin miehekkeen nenän eteen – hiljainen manifesti. Kerroin, että jos minä osoitan mieltäni niin siinä on piru ja helvetin lieskat irti eikä kellään enää kivaa. Olisin tosin voinut vähän pehmentää tätä lausuntoa, myönnän..

Riitelystä me ei onneksi edes ennätetty puhumaan, huh!
Ah, näitä ihastuttavia kulttuurieroja.

Kiinalainen leipoi pizzan

Jaahas, minä pieni tietokonevelho kadotin Bloggerin ystävällisellä avustuksella pitkän postauksen taivaan tuuliin. Voi rähmä! Pittää huomenna kirjoitella samat tarinat, nyt en järkytykseltäni pysty.

Tilasin nimittäin Waterfrontin omasta pikku bagelkioskista jauhelihapizzan. On tosi näppärää kun oman talon pihalta saa pizzaa pilkkahinnalla ovelle kannettuna, mutten ole aiemmin kokeillut kuin pari kertaa pekonilättyrää. Tänään olin hurja ja päätin testata, minkälaisen pizzan kiinalainen taikoo jauhelista... Ja hurja oli lopputuloskin - jauhelihan kaveriksi kokkipoika nimittäin laittoi porkkanaa ja herne-maissi-paprikaa! Eih.... Olen näiden kiinalaisten pizzakokemusten jälkeen (ei ole nimittäin ensimmäinen kerta täällä, kun "pizza" sisältää pakastevihanneksia) alkanut vakavasti pohtia, että tänne pitäisi saada länkkäreitä opettamaan paikallisia pizzanteossa. Tai kaikkein paras olisi tietysti varmaan joku turkkilainen (vai mistä maasta ne Suomen parhaat kebabinkääntäjät tuleekaan) pizzamestari, joka opettaisi samalla kuinka se roiskeläppä tehdään nopeasti - Kiinassa pizzanvalmistamiseen kuluu nimittäin helposti vähintään puoli tuntia, mutta useimmiten tunti. Että kannattaa pitää mielessä, kun tilaa ravintolasta tuota länkkärien herkkua.

Ja tässä se on rakkaat ihmiset: kiinalainen jauhelihapizza. Ihan silmä lepää tuossa vihannesten harmonisessa liitossa... Paprikat olen jo ehtinyt nyppiä hemmettiin, kunnes tajusin dokumentoida tämänkin näyn. :)

Siinä se on - aito vihannespizza.
Palaan huomenna kertomaan, mikä se überihana lounas oli ja mitä ne kinuskit tänään töissä keksivät.

Viikon parhaat

Tämä viikko ei nyt mennyt ihan putkeen, sillä jääkarhunpoikanen sairastaa... Johan minä tosin pysyttelin pitkän tovin terveenä, joten kai se oli jo aikakin saada pientä taudintynkää. Mulla ei nyt vaan ole mitään mielenkiintoa olla kipeänä, sillä menetän koko ajan kullanarvoisia hetkiä Kiinan parissa. Hmph! Senpä vuoksi ajattelin piristää itseäni ja teitä listaamalla Viikon parhaat. :) Bongasin tämän haasteen muista blogeista

Viikon paras kiinalainen väärinkäsitys sattui tänään. Aloitin eilen antibiootit ja tänään huomasin ilokseni, että ne eivät taida sopia minulle kovin hyvin. Vietin aamulla melko epämukavan tunnin vessanlattialla pää pöntössä ja tein sitten majan sinne, kun huomasin etten ole ihan äkkiä pääsemässä pois. Siinä pahoinvoinnissa en vain sattunut muistamaan, että ayi käy perjantaisin... Ja sieltähän se meidän topakka siivooja ilmestyi yhtäkkiä rapistelemaan oven taakse ja minä koitin pikaisesti pyyhkiä pahimpia kuolaroiskeita naamastani. Kun ulko-ovi aukesi, huutelin vaan vessasta että "Ni hao!".

Ayi kipitti vessanovelle ja tapitti minua silmät suurina. Hän varmaan huomasi, että oksennusreissulla tässä ollaan, sillä seuraavaksi hän taputteli mahaansa kysyvän näköisenä. Minäkin sitten taputtelin vatsaani ja näytin, että juuu-u, pahalta tuntuu. Ihmettelin vain, että mitäs hauskaa tässä tilanteessa on, sillä ayi hymyili säteilevästi. Ja taputteli lisää mahaa tietäväisen näköisenä.... Silloin mulla vasta välähti, mitä ayin mielessä täytyi liikkua! Hei hetkonen, en minä raskaana ole! En tosiaan! Mutta miten selittäisin sen pelkästään kiinaa puhuvalle siivoojallemme?? Ei hän mitään mahaa taputellut, vaan näytti että vauva siellä on! Voi pyhä pamaus, en tiennyt itkeäkö vai nauraa. :D Päätin siis oksentaa vähän lisää.

Viikon paras moka sattui keskiviikkoiltana, kun lähdin töistä kotia kohti. Odottelin asemalla metroa ja taakseni alkoi kertyä kiinalaisia. Yhtäkkiä joku sanoi selvällä enkulla "Hello!". Käännyin tietty ympäri ja mietin, että kukahan innokas siellä tällä kertaa on juttelemassa minulle, mukavaa. En huomannut aluksi ketään, joka olisi puhunut minulle, kunnes eräs mies sanoi uudelleen "hello". Vastasin että terve vaan ja odotin jatkoa, mutta mies ei sanonut hetkeen mitään. Sitten hän kysyi missä olen. Ja aloin vähän ihmetellä, että mikäs juttu tämä nyt on, kun minähän seison tässä... Kysyin nätisti, että mitä hän tarkoittaa. Silloin mies mulkaisi minua hyvin pitkään ja osoitti handsfreeta korvassaan. Eihän se mulle edes jutellut!! Voi jehna, kun hävetti! Mitä tästä opimme? Pidä pääsi edes joskus kiinni, koska kaikki eivät ehkä haluakaan jutella sinun kanssasi. :)

Viikon paras kiinalainen hetki koitti sekin metroasemalla alkuviikosta. Metroonmenijöille jaetaan aamulla turvatarkastuksen (jep, laukut läpivalaistaan ja joudut marssimaan metallinpaljastimen läpi joka kerta) yhteydessä sanomalehtiä, jotka ovatkin mahtava keino pitää nämä paikalliset hieman hiljaisempina siellä itse metrossa. Kaikki kököttävät nenä kiinni lehdessä, vaikka tilaa ei ole edes lehden levittämiseen - se luetaan kirjaimellisesti kiinni naamassa. Matkan jälkeen sanomalehtiä kertyy sitten mittavat kasat roskisten päälle ja vähän joka puolelle. Tämä lienee oikeasti loistava tulonlähde niille onnekkaille, jotka ne roskalehdet saavat ja myyvät ne jätteenkierrätykseen.

No tuona tiettynä aamuna satuin paikalle juuri kun joku ihan tavallinen metromatkaaja hiipi epäilyttävästi roskista ja sen päällä kököttävää sanomalehtikasaa kohti. Kiinalainen oli pirun vikkelä napatessaan lehtikasan kainaloon ja pinkoessaan karkuun, mutta vielä nopeampi oli metroasemalla työskentelevä siivoojapappa - hän nimittäin juoksi varkaan kiinni ja pamautti tätä luudalla takaraivoon! Humps vaan ja lehtikasa tippui lattialle leviten joka suuntaan. Tätä kohtausta seurasi kamala älämölö ja huuto samalla kun onneton rosvo hieroi takuulla kipeää päätään. Ja tietenkin tilanne sai jo siinä vaiheessa n. 50 innokasta kiinalaista yleisökseen. Minä painelin vähin äänin metroon. Äkäisiä nämä paikalliset. :D

Herkullinen konnatarjoilu.
Viikon paras kuva on itse asiassa viime viikkoinen, mutta toimii edelleen. Nämä lihaisat kaverit odottelevat marketin merenelävien puolella kohtaloniskuaan. Ja kyllä, ne majailevat ihan tuollaisessa avoimessa lasiastiassa... En ole vielä keksinyt, miksei sammakko käytä koipiaan ja pomppaa vapauteen?? Minä ainakin pakenisin ennen kuin keltainen käsi nappaa juuri minut mehevien koipieni takia ja päättää kolkata minut dinnerikseen!

Viikon paras palvelu on ehdottomasti Waifood. Kyseessä on nettisupermarket, joka myy tuontitavaraa eli kaikkea mahdollista, mitä ulkomaalaiset voivat haluta suihinsa popsia. Ja mika parasta, tilaus tehdään tosiaan verkossa ja sapuskat kannetaan suoraan kotiovellesi! Kiinassa voi tilata kotiinkuljetuksella oikeastaan mitä vain mieleen juolahtaa, varmaan jopa uuden poikaystävänkin saisi ovellensa paketissa. Kaikki tutut ravintolat KFC:sta Mäkkäriin ja PizzaHutiin sekä miljoonat kiinalaiset ravintolat tuovat sapuskaa kotiin, mutta harmi vaan me ei osata sitä kiinaksi tilata... Waifoodin henkilökunta osaa kuitenkin kiitettävästi enkkua ja palvelu toimii. Saatiin juuri nimittäin ovelle vähän tortillatarpeita, muroja ja minun mielestäni heidän paras myyntivalttinsa - freesiä, hyvälaatuista kanaa. Sieltä saa jopa kanajauhelihaa! Tosin toimitus oli tällä kertaa vähän kiinalainen: melkein pari tuntia etuajassa (onneksi satuin olemaan tänään kipeänä ja kotona...) eikä papparaisella ollut vaihtorahaa. Kysyn vaan, että minkälainen businessmies lähtee toimittamaan tilausta ilman vaihtorahaa?? No kiinalainen! :D

Viikon paras uutinen taas liittyykin jo Suomeen. Kammottavaa kotiinpaluuta helpotti tieto siellä odottavasta asunnosta, huuuuh. Ja mikä parasta, uusi koti sijaitsee n. 600 metriä edellisestä kämpästäni - pääsen taas saman lähikaupan makaronihyllylle (jonne osaisin jo varmasti vaikka sokeutuisinkin) shoppailemaan! Hienoa, voin siis keskittyä Kiinaan kaikella tarmollani tämän loppuajan. :)

Viikon paras lounas kokkaillaan vasta huomenissa, mutta se tulee olemaan megaüberihanan kotoista! Mmmmmmm, maltan tuskin venttailla! Näette sitten viikonlopun aikana, mistä on kyse.

Nyt baibai! Kuten kinuskit sen kirjoittaa.

Missä sydän, siellä koti?

Nyt ollaan syvällisten ajatusten äärellä ja varoitan jo heti tässä alussa, että tiedossa on nillitystä isolla ännällä.

Kaikki alkoi siitä, kun rakas Kela päätti haluta minut pian ja mahdollisimman äkkiä takaisin Suomeen. Olen kyllä kiitollinen siitä, että saan edelleen kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin, mutta tarviiko tulla hätyyttelemään jo tässä vaiheessa?? Mulla olisi vielä reilut viisi viikkoa aikaa elää ja hengittää Kiinaa jokaisella solullani, mutta keskittyminenhän siinä menee kun eksynyttä lammasta aletaan mankua takaisin Suomeen.... Minä olen muutenkin viimeiset pari viikkoa jakanut persoonallisuuteni känkkäränkän kanssa ja saanut itkupotkuraivareita, koska minua suututtaa ja suorastaan repii se tieto että pian pitää palata Suomeen. En halua palata. Ei vielä kiinnosta palata. Ei ole montaakaan hyvää syytä palata. Jos saisin kissani ja kavereitani Kiinaan, mulla olisi täällä kaikki mahdollisuudet erittäin onnelliseen ja mukavaan elämään. Mutta Finland is calling, sillä koulu on kesken näiden ulkomaankeikkojen vuoksi.... Ja minun kunnianhimollani koulua ei jätetä käymättä. Voi persaus.

Tämä nykyinen rakkaussuhteeni Kiinaan on pitkän ajan tulos. Kiina on hieman hankala kumppani, sellainen johon ei rakastuta ensisilmäyksellä. Sen kanssa opitaan elämään ja toimimaan ja ajan ja loputtoman kärsivällisyyden kanssa suhde muuttuu lämpimäksi ja arvostavaksi. Muistan ikuisesti sen ensimmäisen hetken Chengdussa, kun mietin olenko kenties vahingossa lentänyt Neuvostoliiton aikaiselle Venäjälle... Missään ei ollutkaan mitään pilvenpiirtäjiä saati upeita kiiltäviä lasiseiniä. Sen sijaan joka puolella oli likaista, sotkuista, romuista, haisevaa ja tottakai tungosta. En voinut käsittää sitä ihmismäärää! Ensimmäinen kuukausi meni pienen alkuinnostuksen vallassa, vaikkakaan en kokenut mitään honeymoonia Kiinan kanssa missään vaiheessa.

Totuus iski rajusti vasten kasvoja vasta toisen ja kolmannen kuukauden aikana - minä oikeastaan vihasin kaikkea täällä ja olin suurimman osan ajasta valmis pakkaamaan laukut ja palaamaan Suomeen. Sittemmin tajusin, että podin tuolloin elämäni järkyttävintä kulttuurishokkia. En sopeutunut en sitten millään! Enkä halunnutkaan, koska kaikki tuntui väärältä. En edes tiennyt millaiset mittasuhteet kulttuurishokki voi saada, mutta nyttemmin tiedän. Totisesti. En koskaan Espanjassa joutunut sellaiseen höykytykseen, sillä kaikesta erilaisuudestaan huolimatta Madrid oli ihan peace of cake verrattuna Kiinaan.

Mutta sitten kolmen kuukauden jälkeen koitti viikon pikavisiitti Suomeen. Nautin kissojeni ja ystävieni seurasta ihan mielettömästi (kuten myös tutuista ruoista), mutta samalla minut valtasi outo tunne siitä, että koti taisi kuitenkin jäädä Chengduun... Ja olin sanoinkuvailemattoman onnellinen palatessani omaan kotiini Kiinaan! En tiedä mitä oikein tapahtui, mutta siitä lähtien olen kulkenut täällä niissä vaaleanpunaisissa laseissa ja hihkunut innoissani myös jokaisen bad China dayn (vähän kuin bad hair day, mutta koskee Kiinaa ja kiinalaisia) jälkeen.

En ole närkästynyt vaikka vihannesmummolla ja minulla kesti monta päivää oppia asioimaan yhdessä - ja nyt minun tarvitsee vain astella paikalle ja mamma tietää, että haluan kolme tomaattia! Hinnat ymmärrän hienosti kiinaksikin. En hermostu, vaikka istun päivästä pari tuntia ruuhkassa työmatkoillani - se vain kuuluu asiaan. Otan melko tyynesti kaiken tämän ihanan tungoksen ja ärsyynnyn enää hitusen, jos minua tönitään ja ohitellaan - olen yksinkertaisesti opetellut yhtä röyhkeäksi, vaikka se suomalaiselle vaikeaa onkin. Ainoa asia, joka silloin tällöin harmittaa ja jurppii on se ikävä laowai-huutelu ja jatkuva töllötys, kuiskutus ja häpeilemätön tuijotus. Joskus sitä ei vain jaksa, mutta suurimman osan ajasta kyllä. Yritän monesti miettiä asian niin, että Suomessa olen ihan perus kaduntallaaja enkä kiinnitä kenenkään erityishuomiota, kun täällä taas olen suuri ja ihmeellinen nähtävyys. Yritän siis käyttäytyä arvoni mukaisesti ja vilkutella kohteliaasti innokkaille ihailijoille. Harvoin sitä ihminen saa näin paljon huomiota. :)

Minä veikkaan, että jos näkisitte tämän sekamelskan, jossa me täällä Kiinassa asustellaan - te järkyttyisitte aluksi ihan niin kuin minäkin. Kaupassa näyttää ensimmäisellä kerralla siltä, ettei sieltä löydy mitään syötäväksi kelpaavaa ja itku meinaa tulla, kun joudut ekaa kertaa siihen tungokseen. Joka paikassa haisee ja kaikki on sanalla sanoen omituista ja epämukavaa. Liikenteen seassa tuntee jatkuvaa pakokauhua ja miettiin, mitä kaikkea se matkavakuutus korvasikaan. Et pääse paikkaan, jossa ei olisi kiinalaisia. Yleiset vessat järkyttävät tottuneenkin matkailijan hajullaan ja kammottavalla lattiareiällään (paperia ei yleensä ole, omat messiin!). Näet joka puolella köyhyyttä, sairautta ja loputonta epäoikeudenmukaisuutta. Mitä hienoa tässä maassa sitten loppujen lopulta muka on? Kiina on todellinen kulttuurishokille monille, mutta kun täällä elää vähän kauemmin, tämän kaiken alta paljastuu mitä mielenkiintoisin kulttuuri, nöyräksi pistävä kieli ja aivan ihastuttava kansa. :)

Minä keskityn tässä blogissani havainnoimaan kulttuurieroja, mutten tarkoita niitä missään nimessä epäkohtina tai huonouksina. Enkä myöskään tarkoita, että asiat tehtäisiin meillä Suomessa jotenkin paremmin - ehen! Olen oppinut rakastamaan kiinalaisia, kiinalaisuutta ja Kiinaa, enkä vaihtaisi tätä mihinkään. Mutta totta tosiaan ensi kuun lopussa me lennetään Suomeen ja minä onneton joudun jäämään sinne. Elämän suuria vääryyksiä. Juha sai nyt seitsemän Kiinan kuukauden jälkeen avaruusolion työlupansa (Alien work permit, jonka ulkomaalaiset tarvitsevat saadakseen tehdä duunia täällä), joka oikeuttaa asustelemaan täällä vielä piiiitkän tovin. How fair is that?? No ainakin tiedän, että tulen käymään täällä vielä heti syksyllä ja varmasti ensi vuonnakin. Tiedä vaikka pääsisin takaisin kokonaan, kunhan saan opiskelut pois alta...

Tosin eipä sitä tiedä, mihin elämä vie. Juha puhuu Etelä-Koreasta ja minä Jenkeistä.... Sen olen päättänyt etten suostu enää lähtemään mihinkään Kiinaa hankalampaan tai eksoottisempaan (tai alkukantaisempaan) maahan. En osaa kuvitella tulevaisuutta Suomessa kovin tosissani, vaikka ainahan se kotina pysyy. Seuraavalle reissulle otan vain kissani messiin ja kaikki on hyvin!

Hmmm, olipahan pitkä ja mutkikas tarina. Enkä oikein tiedä, mikä minun pointtini oli mutta tulipahan kerrottua. Adios! :)

International wedding party

Nyt on koettu taas yksi once in a lifetime experience - olen käynyt kiinalaisissa häissä. Kuten kerroinkin, en tosiaakaan tiennyt etukäteen mitä odottaa, mutta tiesin että se voi olla kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä kun kyseessä on Kiina. Ja nyt jälkikäteen täytyy myöntää, että kiinalaisten versio naimisiin menosta on mitä parhain - voittaa minun maullani melkeinpä kotimaiset hääjuhlat.

Jo pelkästään hääpaikalle matkustaminen saa mukavan kiinalaisen höysteen, kun autoon (tosin isoon) tungetaan neljä kiinalaista ja kolme suomalaista... Nämä paikalliset kun tuppaavat innostumaan nopeasti ja kiljumaan ja huutamaan sitten tohkeissaan, että voi "Herramunjee me mennään häihin!" ja kaikki neuvovat kuskia samaan aikaan niin ettei kukaan enää pian tiedä, mihin meidän pitäisi olla menossa. Näitä kiinalaisten kanssa hengailun ihania puolia. :) Paikan päällä en tiennyt vieläkään kuka on menossa naimisiin, sillä ihmisiä oli tuhansia ja pihalla kolmen eri hääparin jättimäiset kuvat. Morsiamiakin ulkona näytti viipottavan useampi, joten painelin vain kiinalaisten perässä ja toivoin, että me päädytään edes oikeisiin juhliin. Ja hei, me päädyttiin! Hieno suoritus!

Ja mikäs näissä kiinalaisissa naimiaisissa sitten poikkeaa suomalaisista kemuista? Melkeinpä kaikki. Paitsi että täkäläinen morsiankin piti hetkisen ihan perinteistä valkoista hääpukua ennen kuin sipaisi ylleen kirkkaanpunaisen minimekon. Ensimmäinen ylläri oli jo pihalla tapahtuva tupakkatarjoilu: morsian jakeli kiltisti karkkeja, mutta sulhanen tarjoili punaiselta samettitarjottimelta savukkeita - miehille totta kai. Enpä kehdannut käydä huutelemaan, että mullekin kelpais! Sisällä minulle selvisi, mihin ne kaikki 800 vierasta aiotaan saada mahtumaan. Pääjuhlasali oli ahdettu piripintaan pyöreitä pöytiä, joihin kaikki "tärkeät" vieraat (me myös) istutettiin, kun taas ei-niin-tärkeät ihmiset laitettiin omilleen pikkuisiin sivuhuoneisiin istumaan. Vähän ehkä ankara jaottelu, mutta toimiva.

Suurin osa kiinalaisista on ateisteja, joten mitään pappeja tai kirkollisia siunaamisia täällä ei tarvita (me likey). Sen sijaan paikalla on juontaja, joka häärii seremoniamestarina ja juontaa tilaisuuden. Kätevää! Ja kaveri osasi todella luoda tunnelmaa, vaikken ymmärtänyt sanaakaan. Tosin saimme etukäteen pienen vinkin eräältä suomalaiselta tutulta... Hän neuvoi varaamaan korvatulpat. Korvatulpat? Häihin?? No ei otettu ja huomattiin, että tarvetta olisi ollut musiikin ja juontajan kailottaessa valtavista kaiuttimista... Nuo kiinalaiset ne taitavat todella rakastaa melua. :) Vaikka suurimman huomion vei takuulla näyttävät pyrotekniikat tähtisateineen (Suomessa ei varmaankaan saisi lupaa asentaa sisälle tuollaisia määriä tähtisuihkuja...), jatkuva saippuakuplasade ja kaikki ihanat pinkit koristelut ja viulua soittavat lapsukaiset niin minä meinasin silti vähän itkeä tirauttaa, kun nuori sulhanen näytti niiiiin onnelliselta odotellessaan tulevaa vaimoaan lavalla. Sniiif. :')

Juha oli onnekas ja sai viskellä kukkia.

Koko toimitus eli se varsinainen naimisiin meno kesti abouttiarallaa tunnin puheineen päivineen. Ja sitten päästiin vihdoin syömään! Sillä totta puhuakseni syömään sinne kaikki oli menossa, etenkin kiinalaiset. Me nimittäin ihmeteltiin miten ihmeessä "vihkiminen" hoituu noinkin vikkelästi (kun yleensähän tässä maassa ei pahemmin hötkyillä seremonoissa) ja kysyttiin asiaa paikalliselta kamultamme. Ja saatiin ihan perikiinalainen vastaus: "People would be unhappy if they have to wait for food too long" - no niinpä tietysti, miten me ei heti arvattu?! :D Jos jossakin on ruokaa tai edes pieni aavistus siitä, että sapuskaa saattaisi saada niin kiinalaisilta menee saman tien keskittymiskyky. :)

Pöytä ennen sapuskointia.

Ankankieliä...mmmm.
Ja sitä murkinaahan alettiin sitten lappaa pöytään ihan toden teolla. Näissä pirskeissä vieraat eivät marssineet seisovan pöydän ääreen, vaan ruokalajeja ryhdyttiin tarjoilemaan pöytiin hurjaa tahtia! Edes edellisiä tyhjiä lautasia ei joudettu keräämään pois, vaan uudet tarjoilut katettiin iloisesti edellisten päälle. Voi kuulkaa sitä tunnetta, kun edessäsi vilahtelee (kiinalaiseen tapaan pöydän päällä on pyörivä lasi, jolloin kaikki ylettyvät vuorollaan kaikkiin ruokiin) toinen toistaan erikoisempia ja herkullisempia ruokalajeja ja maistelet niitä summan mutikassa. Mmmm, kakkua, kanaa, ankkaa, bambua, makeaa riisiä, nautaa, possunkorvia (en maistanut) ja jotain erityisen maukasta lihaa. Joka kerta kun tämä murea liha osui kohdalleni napsin sitä äkkiä puikoillani minkä kerkesin ja popsin suuhuni - kunnes sitten kuulin, että kyseessä oli kani. Kyllä. Olen ylittänyt nyt kaikki rajani herkuttelemalla viattoman pupun lihaa! Mikä moraalinmurhaaja. Vaikka myönnän, että ennen kuin kuulin salaperäisen lihan alkuperän se oli todella hyvää...

Hei!! Rapu tässä päivää.

Syömisen lisäksi pääosassa oli maljojen nostelu, joka on kuulemma erittäin kiinalainen tapa tärkeillä dinnereillä ja lounailla. Ensin joku omasta pöytäseurueesta keksii, että nostetaanpa malja sille että syömme tässä nyt yhdessä. Kaikki nousevat seisomaan ja hihhei, juomat nassuun! Sitten naapuripöydän mies haluaa nostaa maljan, kun tässä nyt kerran syödään vierekkäisissä pöydissä. Ja taas noustaan ja kilistellään. Sen jälkeen maljannostelijoita tulee tasaisin väliajoin ja etenkin lauantaina niitä riitti, kun paikalla oli n. tsiljoona Juhan työkaveria ja tai muuta businesstuttua. Minä sain hymistellä ja olla hämmentynyt suurimman osan ajasta, sillä kaikki tuntuivat tuntevan tämän apinan, mutta apina ei tiedetysti tunne ketään! Yritin hymyillä nätisti paljastamatta torahampaita tai muutakaan omituista. ;)

Tällä kertaa me kilisteltiin ihan Spritella, vaikka yleisimmin laseissa on baijiuta aka kiinalaista myrkkyä... Baijiu eli "white wine" (joka ei ole viiniä nähnytkään!) on se kiinalaisten särpimä järjettömän vahva kirkas viina, jota voi myös käyttää grillin sytytysnesteenä - se kertonee kyseisestä juomasta jotain. :D Hääpari kierteli pöydissä oman myrkkypullonsa kera, mutta meille kuiskutettiin että pullossa on kuulemma pelkkää vettä. Miettikääpä kun pari joutuu nostamaan satoja maljoja ja jokainen sisältäisi 50%:sta viinaa... Tulisi takuulla unohtumattomien sijasta unohdetut häät. Fantsua oli myös jokaisesta pöydästä löytyvä savukeaski, josta sitten tarjoiltiin toisillemme röökiä aina kun maljan kumoamiselta ehdittiin. Tarjotut tupakat ovat kuulemma hienoja ja kalliita ja ne olisi pitänyt ottaa vastaan aina kaksin käsin. Arvatkaa vaan kuka aina nappasi yhden tarjotun parilla sormella. Damn.

Meitä ulkomaalaisia eli suomalaisia oli paikalla kolme, mutta se riitti tekemään häistä kiinalaisten mielestä "kansainväliset". Joku (olisikohan ollut morsiamen tai sulhasen isä?) kiitti puheessa meitä siitä, että tultiin paikalle, sillä meidän ansiosta he saivat international wedding partyt. Mukava olla avuksi. :) Kiinalaiset arvostavat ylipäätään länkkärien kanssa näyttäytymistä ihan kaikissa tilanteissa... En tiedä onko se täällä sellainen vähän cool-juttu. Mutta ei se mitään, on minustakin mukavaa että mulla on kiinalaisia kavereita! Ja häiden pukukoodista sen verran, että sitä ei ole. Jep! Minä panikoin ihan turhaan, mitä laittaisin päälleni, sillä  paikalliset olivat ihan arkivaatteissa. Olin onneksi valinnut punaisen mekon, joka ei mennyt kuitenkaan liian hienoksi... Ja lahjaksi jokainen vie punaisessa kirjekuoressa pienen summan rahaa, jolla sitten kustannetaan ne murkinat sun muut. Me saatiin ohjeeksi laittaa kuoreen n. 200 rähmää (eli 20€), joka tuntuu suomalaisesta kamalan nololta summalta, mutta meille vakuutettiin että täällä se on oikein sopiva.

Siinäpä kiinalaiset häät pikapaketissa. :) Kuvia on vähän ja ne ovat melko kehnoja kaiken sen sumun ja saippuakuplasateen ja valoshown vuoksi. Hääpari oli taivaallisen kaunis, mutten kehtaa laittaa vieraiden ihmisten kuvaa tänne.

Johan minä vitsin murjaisin

Moikkamoi!

Olen piipahtamassa toista kertaa täällä pikkuisessa Deyangissa. Minua huvittaa edelleenkin suurenmoisesti tämän kaupungin "pienuus", sillä täällä majailee kiinalaisia saman verran kuin koko Suomessa asuu ihmisiä. :D Mutta tietysti Kiinan mittakaavassa tämä todella on syrjäkylä, oikea kärpäsenkakka kartalla. Voi kuulkaa kuinka montaa kertaa olen saanut kertoa ne samat "vitsit" (jostakin syystä nämä ottaa ne aina ensin ihan leikkinä) Suomen väkiluvuista kiinalaisille... Että pääkaupungissamme asuu n. 600 000 ihmistä - "Hahahahah!" Että minun kotikaupungissani asuu n. 30 000 ihmistä (en ottanut lukuun mitään laajennuksia, koska eivät ne pahemmin vaikuta siihen ydinkaupungin ihmisvilinään) - "Buahhahhahahah!!". Ja sitten tulee aina se hännänhuippu, jonka jälkeen kiinalaiset putoilevat penkeiltä ja kieriskelevät lattialla hekottamassa - minun synnyinpaikkakunnallani asustelee hurjat 5000 suomalaista! Siinä voi sitten paistatella suosiossa ihan kuin paraskin jutunkertoja ja odotella, että kiinalaiset lakkaa nauramasta.

Tottakai kiinalaiset ymmärtävät, että maassa maan tavalla, mutta kyllä tuo pahaiset viisi tuhatta ihmistä mahtaa kuulostaa varmasti uskomattomalta täällä miljardin ihmisen maassa... Tätä ihmismäärää on hyvin vaikea kuvitella, vaikka asustelen itse kymmenen miljoonan kinuskin kanssa (ja joskus sen kyllä huomaa!). Tuossa yhtenä päivänä Juha luki minulle uutisen, jossa kerrottiin Kiinan suurimmasta teloperaattorista. China Mobilella kun sattuu olemaan vaatimattomat 500 miljoonaa asiakasta. Jep! Minäkin olen yksi heistä, mutta miettikääpä millainen luku tuo todella on. Siinä on vasta koko Pohjois-Amerikan ihmiset ja Jenkkilähän on maailman neljänneksi suurin valtio ihmisluvultaan... Ja täällä Kiinassa tuo lukumäärä kattaa vain yhden operaattorin asiakkaat. :) Joskus on mukava paneutua näihin lukuihin, sillä ne ovat jo melkein minun ymmärrykseni ulottumattomissa.

Lipsahdin näköjään puhumaan juuri siitä mitä sylki suuhun toi... Mutta se ei oo mitenkään uutta! Ei mulla sen suurempaa asiaa ollutkaan oikeastaan. Paitsi että huomenna meidät on kutsuttu kiinalaisiin häihin. Juu-u. En oikein tiedä, mitä odottaa, kun kyseessä ei ole pääjuhlapäivä vaan vain yksi juhlalounas kesken pari viikkoisen naimisiin menon (täällä Kiinassa ne kekkerit nimittäin kestävät ja kestävät viikosta toiseen). Ja sinne on kutsuttu vain n. 800 ihmistä, kun kyseessä on kuitenkin vain se pienimuotoinen lounas. Jasso! Minä en ole ikinä tavannut koko pariskuntaa (jotain näitä Juhan kiinalaisia), mutta eiköhän yksi punapää sulaudu joukkoon lähes yhtä hyvin kuin pingviini Saharan autiomaalle. :)

Aiheutin muuten äsken hämmennystä työntämällä tämän punaisen pääni ja valkoisen naamani ulos ovesta ja marssimalla tien toiselle puolelle kauppaan. Kerkesin napata vain kaksi tölkkiä kokista, ennen kuin painelin hippulat vinkuen takaisin kämppään turvaan. Ei sitä deyangilaiset varmaan joka päivä näe tällaista suomalaista luolahirviötä! Toivottavasti tielleni osuneet paikalliset toipuvat järkytyksestä pian..

Ei muuta kuin buen fin de semana! Eli hyvää viikonloppua. :) Ja eih, en tosiaankaan osaa sanoa sitä kiinaksi.

Kiinalaistumisen alkeet

Hello!

Minä olen kyllä ollut tänä keväänä kova tyttö syömään sanojani. Viitisen kuukautta sitten totesin oikopäätä, että minähän en sitten millään ymmärrä miksi kiinalaiset imevät jugurtin pillillä. Siis pillillä, ihan hullua! Ja kukahan se tänä päivänä haalii pillejä keittiön laatikkoon, kun jugurtit on niin pirun näppärä imasta kitusiin lusikoimisen sijaan... Eikä tuu turhaa tiskiä! Luontoparka saa tosin taas turhia roskia, mutta ehkä ne minun pillini eivät ole mitään verrattuna miljoonien kiinalaisten pilleihin - eihän? Minua itse asiassa vähän huvittaa se suuri ituhippeilyni Suomessa (mutta en aio silti luopua siitä, enkä varsinkaan onnellisen kanan munista), kun täällä Kiinassa pakataan iloisesti karkit kolmeen eri muovikerrokseen ja jopa vessapaperit on ison muovikääreen sisällä vielä yksittäispakattu. Tämä maa tuottaa takuulla Suomen kokoisen läntin jätettä vuodessa...

Niin, olen siis naureskellut ah niin monille (miksi pitikään hekotella NIIN monille?) kiinalaisille tavoille ja omaksunut sitten sujuvasti ne omaan käyttöön. Kunnon takinkääntäjä! Jugurtti on totta tosiaan helppoa imutella pillin kanssa, etenkin ku ne ovat täällä sopivan liruja siihen tarkoitukseen (nämä muuten syövät paljon tuota herkkua) ja niitä myydään jopa pusseissa. Ja uskokaa tai älkää - pussijugurtti on parasta! Mainittakoon myös, että tähän asti olen saanut suurta hupia kiinalaisten naisten tavasta pakoilla aurinkoa sateenvarjon alla. Ei minkään nätin hörhelöisen päivänvarjon, vaan ihan rehdin sontsan. Olen kieltäytynyt tuhannesti minulle tarjotusta auringonsuojasta ja joutunut selittelemään, kuinka me valkoiset tytöt arvostetaan mieluiten päivettynyttä ihoa. Well, aikaa kului ja enää en arvosta ruskettunutta ihoa. Päinvastoin - olen kauhuissani siitä, että olen vahingossa muuttunut tummemmaksi! Kun tajusin, mikä valtti täällä on olla vaalea, aloin suojella hipiääni ihan tosissani. Ja kyllä, nyt olen myös kaivanut sateenvarjoni esille ja räpsäyttänyt sen auki kirkkaalla auringopaisteella välttyäkseni niin kuumuudelta kuin rusketukselta... Sinne meni kaikki kauniit periaatteeni, hei hei vaan!

Tämän pillinaureskelun lisäksi hoin monta kuukautta, että miksi ihmeessä nuo kiinalaiset yrittävät koko ajan tyrkyttää pimeää kyytiä (siis niitä siviilejä, jotka kuskaa ihmisiä törkein hinnoin), kun eihän niitä kukaan ota! Että minä ainakin kuljen vaan oikeilla takseilla, tiedä minkälaisia verenhimoisia sarjamurhaajia ne muut ovat. Hyvä etten henkseleitä paukutellut päälle. Ja kas kummaa, olen nykyisin pimeiden kyytien suurkuluttaja.... Hupsista. Se minun aamuinen vakkari hovikuskini on aivan yhtä pimeä kyyti kuin kaikki muutkin. Ja ellen jostain syystä pääse hänen kyydillään, nappaan toisen epävirallisen kyydin. Olen jo ehtinyt luopua siitäkin periaatteestani, etten nouse epäilyttävien miesten kyytiin (se minun vakiokuskini on muuten nääs nainen) - sinne se punapää vaan katoaa mersun takapenkille ja toivoo hyppäävänsä kyydistä hengissä! Tänä aamuna muuten myöhästyin kasista (me treffataan aina kahdeksalta) sen verran, että naikkoseni oli jo ottanut luultavasti toisen kyytiläisen.

Hyppäsin siis umpimähkään yhden ukkelin kyytiin ja näytin kartalta metropysäkkiäni. Ja ukko kehtasi pyytää kyydistä kolmeakymppiä - pöyristyttävää! Olen aina ja ikuisesti maksanut tuosta matkasta kaksikymppiä (puhun rämpylöistä) ja aloin kiukustuneena tingata hintaa alemmas. Ilmoitin, että maksan parikymppiä ja sillä selvä (en todellakaan osannut kertoa kaikkea kiinaksi, vaan luotin tuhahteluun ja silmien pyörittelyyn). Ukko tuhahteli kovempaa ja ilmoitti, että neiti on hyvä ja astuu ulos. Vilkaisin pihalle ja tajusin tsäänssini melko huonoiksi, sillä satoi kaatamalla ja muita kuskeja ei näkynyt mailla halmeilla... Kerroin maksavani tasan 25 rähmää ja se on viimeinen tarjous (lisäsin eleisiini käsillä viuhtomisen). Ukko pentele näytti minulle edelleen ovea! Se kiskuri, se tiesi että tarvitsen sen kyydin enkä aio hypätä takaisin sateeseen. Damn.

Minun oli pakko maksaa sille käppyrälle ne tähtitieteelliset kolmekymmentä rähmää, mutta tein kyllä selväksi että hinta on aivan järkyttävä. Ja samalla hihittelin itsekseni tajuttuani, että tinkasin juuri äsken ihan tosissani siitä, maksanko kyydistä (jota tarvitsin kipeästi) kaksi vai kolme euroa. :D Kiinassa on niin halpaa, että käsitys kalliista muuttuu hyvin vikkelään. Silloin Kiinan muurilla eräs vanha mamma halusi välttämättä myydä minulle puikkosetin ja pyysi siitä röyhkeästi 80 rämpylää. No way mamma! Ostin puikot vasta kun sain hinnan alle puoleen aluksi tarjotusta. Niin pihiä, että naurattaa edelleen! Jos jokin ruoka maksaa yli 20 rähmää (n. 2€), se alkaa olla liian kallista. Ihan totta - halvempaa löytyy aivan varmasti. En ole vielä koskaan elämässäni elänyt näin säästeliäästi, vaikka elän maassa, jossa jopa suomalainen opiskelijakin on varakas.

Luojan kiitos se metro-tv:n suomalainen eukonkanto vaihtui muuten jenkkien hodarinsyöntikilpailuun! Nyt kiinalaiset hihittelevät aamuisin jenkeille meidän sijaan.

I would like to go shopping with my new red panda!

Hello my darlings!

Kiinassa tavallinenkin perjantai voi saada ihan uusia ulottuvuuksia. Eilen eräs poika kysyi minulta töissä "Do you like to go shopping with your cats?". Juu, kissojen. Ja vieläpä ihan tosissaan! Otin tuon kysymyksen ensin vitsinä, sillä en uskonut edes kiinalaisten pystyvän heittämään noin outoa juttua... Mutta totta se oli kuitenkin. Kerroin, etten tosiaankaan ota kissojani mukaan kaupoille ja kysele niiltä, pukeeko tämä paita minua paremmin kuin tuo tai että mitäs tänään syötäisiin arvon karvakasat. :) Kerroin myös, että olipa erikoinen kysymys - käyvätkö kiinalaiset sitten ostoksilla niiden haukkuvien margariinipakettiensa (pienet koirat ovat täällä pop) kanssa? Kuulemma käyvät. Jotenkin en taaskaan edes hirveästi yllättynyt!

Ehdin jo toipua tuosta edellisestä kohtauksesta, kun toimistolla pärähti yhtäkkiä palohälytys päälle. Hirveä piippaus ja ulina ja kaikki lähtivät säntäilemään ympäri käytäviä. Minä istuin hölmönä huoneessani koneen äärellä kun en oikein tiennyt onko nyt tosi kyseessä vai vain harjoitus. Menin kurkistamaan käytävälle ja totesin, että kyllä ne vaan kaikki perhana lähti juoksemaan kohti rappukäytäviä! Liityin joukkoon ja voin kertoa, että siinä onkin vähän hommaa kun koko paikka evakuoidaan - karkean arvion mukaan pelkästään meidän talossa on n. 1500 työntekijää. Pihalla meitä odotti pari paloautoa ja mietin, että palaako täällä kuitenkin ihan oikeasti?! Seuraavaksi palomiehet raahasivat paareilla pikkuisen kiinalaisen alas rappusia, mutta mimmi näytti kyllä ihan hyvinvoivalta.... Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikki kiinalaiset alkoivat tähyillä ylös katolle ja räpsiä kameroillaan kuvia, minä tajusin että ei tämä mikään hätätilanne ole. Ne vain alkoivat odotella, että palomiehet laskeutuvat köysillä ikkunoista!

Sitten mulle jo ystävällisesti kerrottiinkin, että kyseessä oli todellakin vain treenit - kukaan ei vain muistanut lähettää siitä kertovaa mailia enkuksi. Kyllä minä mietinkin, että mitäs harakanvarvassähköposteja sieltä nyt tippuu vähän väliä, mutta harmi vain en ymmärtänyt ensimmäistäkään enkä jaksanut kääntää niitä Googlen avulla. Well, näinpähän kiinalaisia palomiehiä! Ja arvatkaas mitä tapahtui kotimatkalla metrossa?? Se kruunasi tuon kerta kaikkiaan kiinalaisen päivän. Istuin taas nenä kiinni kirjassa, kun paikalliset alkoivat yllättäen hihitellä porukalla. Nostin päätäni ja yritin selvittää, että mulleko ne taas nauraa vai mille. Ja sitten näin sen.... Chengdun metro-tv näytti kuvia supi suomalaisesta eukonkannosta! Ihan totta. Ja kiinalaiset meinasivat kuolla nauruun. Minä pistin naaman takaisin kirjan taakse ja toivoin, ettei kukaan arvaa minun olevan osa tuota hullua kansaa, joka rämpii ympäriinsä vaimo hartioilla. :D

Kiinalaisten pienet jalat vaan heilu ilmassa.
Melko uskomatonta, mutta minä ehdotin eilen, että käydään viikonloppuna Chengdun huvipuistossa. Minä, joka en uskalla mennä edes lasten karuselliin! Teki mieli kuitenkin johonkin eikä huvittanut lähteä katsomaan taas uutta temppeliä tai puistoa. Happy Valley oli oikein nasta mesta ja saatiin minut jopa näköalahärveliin ja maailmanpyörään! Sisäänpääsystä sai pulittaa aika suolaiset 150 rähmää per nassu, mutta sillä rahalla saakin sitten mellastaa mielin määrin kaikissa laitteissa.

Olin tuolla ylhäällä - believe it or not!
Näköalahärvelistä saattoi bongata pari kiinalaista uimassa.
Papukaijalla oli oma taksi.

Ja oli siellä jotain aivan ihanaa....voi huokaus! Siellä sai pidellä pikkupandaa aka red pandaa. <3 Koin samanlaisen ensirakkauden kuin sen apinan kanssa silloin. Minulta puuttuu ihan kokonaan kaikki ihmisvauvoihin liittyvät tunteet, enkä ole ikinä käsittänyt mitä vauvakuume on... Mutta nämä karvaiset pienet otukset saavat minut toivomaan, että voisin adoptoida jonkun tämmöisen omaksi! Suloisia ja niiiiin ihania. :)

Meiän perhe.
Joku oli hieman innoissaan...
Hyvää viikonloppua!

Dinner tonight? How about tomorrow? Next week? Anytime? Please?

Tiedättekö, mikä on yksi kiinalaisten parhaista puolista? Ja samalla pahimmista? He ovat yltiösosiaalisia. Ja sekös ihmetyttää pientä pohjoisen erakoitunutta mörökölliä. :) Minähän olen vielä hyvänä päivänä melkoisen puhelias ja avoin jääkarhuksi, mutta nämä paikalliset vievät kyllä voiton mennen tullen. Kiinalainen ei juuri koskaan ole hiljaa, aina löytyy tarinoita lajitoverille. Ja hauskinta on se, että jos joku osaa sanankin enkkua niin hän kyllä tulee sanomaan sen meille! Kadulla kävellessä monet huutelevat "Hello!" tohkeissaan ja minä sitten moikkailen takaisin kuin kuninkaallinen konsanaan. Ja jos joku sattuu puhumaan vähän enemmän englantia, niin siitähän saadaan sitten ihan keskustelu. Olen ajautunut näihin hyvin spontaaneihin höpöttelöyhetkiin ties kuinka monen tuiki tuntemattoman kiinalaisen kanssa vaikka ja missä.

Esimerkiksi tänään metrossa ajauduin yllättävän mielenkiintoiseen keskusteluun erään kiinalaisen hepun kanssa, joka täräytti yhtäkkiä minulle, että mitäs mieltä olen tatuoinneista. Jep. Piti ihan tarkistaa, että näkikö kaveri minun tatskani vai kysyikö se tosiaan muuten vaan mielipidettäni. Selvisi, että kyllä kysyi. Ihan vaan siksi, että satuin olemaan siinä hänen vieressään ja löysimme yhteisen kielen. Hänen pikkusiskonsa (eli joku sukulaistyttö, serkku ehkä) nimittäin oli eilen soittanut veljelleen ja kertonut menevänsä ottamaan tatuoinnin - eikä ihan minkä tahansalaisen vaan poikaystävänsä nimen. Keskelle käsivartta! Ymmärrettävästi tämä "isoveli" oli asiasta kovin huolissaan ja hän kyseli ihan tosissaan, miten saisi puhuttua järkeä mimmille. Sehän on ihan normijuttu keskustella tällaisesta aiheesta jonkun tuntemattoman kanssa keskellä ruuhkametroa. :D

Eikä siinä vielä kaikki, meillä oli niin hyvät tatuointijutut, että poika pyysi ihan tuosta noin vaan minua kahville metroaseman viereiseen länkkäripaikkaan. Eikä se ollut mikään deittikutsu, vaan juuri sellainen sosiaalinen ele, joita kiinalaiset tekee helposti. Kiinalainen pyytää hyvin vikkelästi dinnerille, jos tulee sopiva tilanne. Tosin näitä dinnerikutsuja satelee niin usein, etten mitenkään ehdi juosta joka ilta jonkun kanssa syömään... Kieltäytyminen ei vain ole kovin helppoa, kun toisella tuikkii jo silmät innosta, kun kohta mennään ehkä yhdessä syömään! Tunnen itseni tosi länkkäriksi, kun yritän sanoa että väsyttää ja olisi kiva mennä kotiin... Tätä paikalliset eivät nimittäin oikein ymmärrä - haluaako joku tosiaan olla yksin?? Ja kotona?? Omituisia kerta kaikkiaan, huhhuh. Lisäksi olen mm. neuvonut metrossa Pekingistä tulleita kiinalaisia Chengdun nähtävyyksien suhteen ja pohdiskellut yhden tytön kanssa, onko punainen tukka high-fashion vai vain pelkästään omituinen. Mukavia nuo kinuskit.

Kerroin muuten tuossa viime viikolla ilmeisen hauskan vitsin töissä. Sanoin, että haluaisin ostaa fillarin ja pyöräillä aamuisin metroasemalle ja illalla kotiin. Ihan tosissani. Ja saman tien kaikki repesivät nauramaan! Että reilukerhosta taas vaan päivää! Tuomio oli selvä heti kun ensimmäinen sai hekottelunsa loppumaan: "Don't. It's the worst thing you can do. You won't survive." Well, thanks a lottia vaan pojat! He olivat ihan oikeasti sitä mieltä, etten selviäisi siitä hengissä. Etenkään aamuisin ja iltaisin, kun ruuhkat ovat ihan järjettömät ja tuhannet kiinalaiset ajelisivat sähkömopoillaan minun ylitseni. Kuulemma näin kävisi suurella todennäköisyydellä... En ole kyllä itsekään yhtään varma, sillä liikenne täällä on sanalla sanoen erilaista kuin mihin olen tottunut (edes Madrid ei pärjää tässä skabassa). Ja niitä mopoja on kyllä melkoisen paljon... Ja autoja, jotka liiskaavat näitä fillarillakulkijoita. Sekin kertoo jotain, että vaikka olen jo tottunut tähän kaaokseen täällä niin pistän edelleen silmät kiinni siinä vaiheessa, kun kuski tunkee auton pyöräilijöiden sekaan. Se näyttää kyllä tappavalta.

Minun hovikuskini on nyt vain jättänyt tulematta jo kahtena aamuna ja ellei häntä ala kuulua, joudun tosissaan funtsimaan sitä fillarivaihtoehtoa. Mutta jätän asian hautumaan, toivotaan että kuski vielä ilmestyisi. Siihen asti joudun kulkemaan hyvin epäilyttävien kiinalaismiesten pimeillä kyydeillä, sillä taksin saaminen on aamuisin tai iltaisin yhtä harvinaista kuin se, että joku ymmärtäisi minun kiinaani. Luojan kiitos he eivät voi murhata minua ilman satoja todistajia, sillä ruuhka-aikaan kaikkialla on kiinalaisia! Karmii silti, kun ne lyövät ovet lukkoon ja rullaavat pimennetyt ikkunat ylös.....Creepy. o.O

Ps. Mitäs meininkiä tämä nyt on olevinaan, kun Waterfrontin ulkoallas on ja pysyy tyhjänä?? Arvon kiinalaiset, nyt on heinäkuu. Vaikkakin täällä jatkuu kesä pitkälle meidän syksyyn, niin haluaisin sen auki pian, kiitos. Tai olihan siellä äsken taas 30cm vettä, voisin ehkä mennä polskimaan käsipohjaa viikonloppuna? Siinäpä niille puhuttavaa pitkäksi aikaa, kun valkoinen maitovalas lilluu altaan pohjalla.

Takaperin kävelyä ja muita kiinalaisia juttuja

Wǎnshàng hǎo!

En ollut kuulkaas ihan väärässä sunnuntaina,  meillä tosiaan tihkutti jonkin verran! Itse asiassa sitä vettä tulla tupsahti yli 20cm viidessä tunnissa.... Vau! Kaupunki meinasi hukkua ja tulvia ja mulla ei ollut siitä aavistustakaan täällä kolmannessatoista kerroksessa. Aavistelin kyllä, että monsuuni sen täytyi olla, mutta heavy rainstormiksi sitä lopulta tituleerattiin uutisissa. Netti on pullollaan kuvia tästä pikku sateesta ja sen tuhoista - tässä muutama maistiainen.
Mummo vaan polkee, vaikka koira meinaa hukkua.

Kaduilla tulvii, asfaltti kiiltää.

Sataa sataa ropisee...

Oikeuden nimissä, kuvat ovat täältä. Lisää huikeita vesikatastrofikuvia löytyy tuolta - KLIK. Mie neuvon, että kannattaa kahtoa! Ette oo ikuna nähny nuin paljon vettä. Toivottavasti. Juhallehan kävi silloin sunnuntaina sellaine case, että se pimeän taksin kuljettaja ajoi keskelle tulvaa ja auto jäi siihen kellumaan. Mitä tekee näppärä kiinalaiskuski?? No avaa auton oven ja laskee sisälle niin paljon vettä, että renkaat ottavat taas tiehen. Ja ei kun menoksi!! Hyvin kiinalaista. :)

Erittäin kiinalaista on myös se, kun joku kantaa pihalla isoa kanaa muovikassissa. Kyllä, tipu oli tilkitty tiukasti pussiin niin ettei se päässyt räpistelemään - pää vain näkyi reiästä. :D Tai se, kun kipitän aamulla ulos ja se sama pappa tallaa taas menemään takaperin. Kyllä! Takaperin kävely on yksi näitä erittäin kiinalaisia juttuja, joita länkkärin on hyvin vaikea ymmärtää. Kiinalaiset, etenkin vanhukset, uskovat että selkä menosuuntaan tepastelu tekee hyvää keholle, koska se aktivoi eri lihaksia kuin ihan perinteinen etuperin tallaaminen. Ja siinä samalla on kuulemma hyvä mietiskellä... Tästä en tiedä, mutta hauskalta se näyttää.

Sanoisin myös melko kiinalaiseksi vastausta, jonka sain kun tiedustelin yhdeltä toimiston tytöistä hänen nenäverenvuodostaan. Mimmi ilmeistyi eteeni iso paperituppo sieraimessa ja minä kauhistuin, että oh my god - what happened?? Ei kuulemma mitään erityistä. Kuumuus vain meni nenään. Jep....kuumuus. Se kummallinen kuumuus, joka kiinalaisia silloin tällöin vaivaa. Jos kiinalainen on flunssassa, se tarkoittaa sitä että kuumuus on päässyt kehoon. Jos pakottaa niskaa - kuumuushan se siellä. Särkee päätä - liikaa kuumuutta! Tyttö vastasi minulle englanniksi, että "It's just hot and warm, you know?" No tiedänhän minä, se on se ihmeellinen kuumuus, joka ei tartu meihin länkkäreihin.

Very Chinese oli also se tarina, jonka kuulin kun pidimme jälleen kerran yhtä ratkiriemukasta English corneria töissä. Kiinalaisillahan ei ole useimmiten sisaruksia yhden lapsen poliitikan vuoksi... Mutta silti eräs tyttö kertoi menevänsä viikonloppuna vanhempiensa luokse ja odottavansa kovasti, että pääsee näkemään veljiään ja siskojaan. Minä tietysti innostuin heti ja kysyin, että onko sulla todellakin sisaruksia?? Vastaus kuului "Yes, sure I have! ...But we have different parents." Siis... mitäh? Ei, kyse ei ole suomalaistyylisestä uusioperheestä - kiinalaiset nyt vain ovat kaikki yhtä suurta perhettä. Serkut ja yhtä hyvin naapurin mukulatkin ovat meimei ja gege, sisko ja veli. You never know kenestä kiinalainen todella puhuu kertoessaan näistä "sisaruksistaan".

Näiden pienten käsityserojen vuoksi olen täällä useimmiten vähän pihalla siitä, mistä todellisuudessa on kyse. Eikä kiinalaiset aina löydä englanninkielisiä sanoja kertomaan tarkoituksestaan, jolloin voin lähinnä ihmetellä ja miettiä, että mitä ihmettä täällä taas tapahtuu. Tuossa eräänä päivänä keskustelin toimistolla vallattomien poikien kanssa ja yritin kauniisti opettaa, ettei kannata kääntää sanontoja suoraan kiinasta englanniksi - niitä on nimittäin vaikea ymmärtää. Vai miltä kuulostaa esimerkiksi lause "Your wind is energetic"? :D He yrittivät kertoa, että minulla on hyvä qi. Aloin tutkia asiaa hieman tarkemmin kiinnostuttuani tästä tuntemattomasta qi:stä ja minulle selvisi, että kyseessä on taas yksi kiinalaisten oma juttu. Olen ihan otettu tästä diagnoosista, sillä yksinkertaistettuna qi tarkoittaa elämänenergiaa. :)

Meillä on muuten satanut nyt päivittäin (mikä on aika harvinaista Chengdussa), mutta ei onneksi yhtä kovin kuin sunnuntaina. Mulle tämä kelpaa oikein hyvin, sillä ulkona on viileää! Tai no melkein ainakin... Nauratti tänään kun katsoin virallista lämpötilalukemaa ja se oli kuitenkin 25°C. Vähän muuttunut tässä Chengdun aikana käsitys siitä, mikä on kylmää ja mikä kuumaa. :D Kuten myös siitä, mikä on kosteaa ja mikä ei. Tänään ilmankosteus näyttäisi olevan 80%, mutta ei se tunnu enää edes pahalta. Se satanen on paha, voin kertoa!

Monsuuni iski!

Hiphei, me saatiin monsuunisade! Tai ainakin minä kuvittelen, että Chengdun ilmastoon vaikuttava monsuuni näyttää ja tuntuu juuri tuolta, mitä tuolla ulkona tapahtuu. Kunnon kaatosade ja salamointi! Meinasi tällainen 160 senttinen pätkä hukkua vartissa, kun vettä tuli enemmän kuin sieltä kuuluisasta Esterin takapuolesta. Chengdussa on oikeasti melko vekkuli tuo sää, se vaihtelee ihan mielensä mukaan. En kyllä yhtään ihmettele, että tällainen hurrikaani iski viimeinkin, sillä johan sitä ukkosta on leivottu pari viikkoa...

You know sen ihanan matalapaineen, lämpimän painostuksen ja uskomattoman kosteudun mikä Suomessakin koittelee ennen ukkosta? Meillä on ollut parisen viikkoa sellaista, tosin välillä on paistanutkin ihan kirkkaasti. Anyway (vaikka kastuttiin aivan litsläts märiksi ja Juha joutui lähtemään epäilyttävän kiinalaisen pimeän taksin kyydillä lentokentälle) minä olen happy - jospa tuo ilma vihdoin ja viimein vähän hellittäisi! Tosin koko Kiina sekoaa sateella, vapaat taksit ovat huhu vain ja mikään ei toimi. Funny...or not so funny. Tästä voi seurata vielä hankaluuksia lentojen sun muun suhteen.

Sitten ajattelin lämpimikseni jutella mistäpä muustakaan kuin ruoasta! Eihän sunnuntai-iltaisin ole muuta elämää. Me mentiin eilen etsimään sitä tietynlaista ravintolaa, joka on Sichuanin oma uniikki juttu. Me jopa löydettiinkin sellainen tuosta meidän lähikaduilta, jotka ovat täynnä mitä erilaisempia ja mielenkiintoisempia paikallisia ruokapaikkoja (tunnelma on iltaisin kuin menisi isoille markkinoille). MUTTA. Se kuuluisa kiinalainen mutta.... Me ei totta tosiaan osattu arvella, miten voisimme tilata ruokaa täysin kiinalaisesta menusta. Saati sitten, että me onnistuttaisiin paistamaan tai keittämään ne sapuskat oikein. Hmph...

Kyseessä on omalaatuinen The Lihatikkupaikka (olen aivan itse ristinyt ne tämän nimiksiksi), jossa ruoka on pujoteltu vartaisiin, jotka sinä sitten itse keittelet pöydän keskellä olevassa padassa. Lihatikut on kiinalainen versio barbequesta ja yleensä niitä ostetaan pikkuisista kioskeista, jossa joku muu grillailee ne sulle valmiiksi. Äärimmäisen nerokasta! Mutta ainakin täältä Chengdusta ja Sichuanista löytyy tosiaan myös ihan oikeita ravintoloita (tarkoitan nyt sellaista ylellisyyttä, jossa on pöytiä ja tuolejakin), joissa pääruokana on lihatikkuja - ne vain kypsennellään itse. Melkoisen lähellä hotpottia siis. Me löydettiin kerran sattumalta eräs mainio katukeittiö ja sen pitäjästä tuli meidän suosikki lihatikkumamma. Ja vaikka minä kutsun niitä noin, niin tikuissa saa kyllä myös paljon erilaisia kasviksia, pieniä linnunmunia, mustekalaa ja ties mitä öttömönkiäisiä kiinalaiset nyt suuhunsa tykkää laittaa. :)

Mä lihatikkuja grillailen....
Tuossa viereisessä kuvassa on oiva esimerkki lihatikun grillailusta. Harmi etten saa ladattua tänne  (kyllä huomaa taas ettei oo insinööri kotona...) niitä tsiljoonia kuvia siitä isosta jääkaapista, josta ne tikut käydään ihan itte valkkaamassa ja meiän mammasta paistelemassa niitä. Tuo heppu on ihan random bongaus, en tiedä hänen tikkujensa laadusta (mutta hyviltähän nuo näyttää!). En vielä jokunen aika sitten osannut kertoa kiinaksi, että haluaisin vain vähän jotakin ja jouduin siis ottamaan aina kaiken. Tämä tarkoittaa sichuanilaisen mittapuulla esimerkiksi paria purkkia chileja, kuution suolaa ja tolkuttomasti muita länkkärin tunto- ja makuaistin vieviä juttuja... Eipä se mitään, lihatikut polttelivat ihan kiitettävästi ja opinpahan pirun vikkelään kertomaan, että haluan mausteita mutta VÄHÄN kiitos!

Edit. Juuri kun pääsin sanomasta, että Kiina sekoaa kaatosateella, kuulin että se on tosiaan seonnut. Tai ainakin Chengdu, sillä lentokentälle vievä Airport Expy on suljettu ja Juha istuu kuulemma edelleen keskellä liikennekaaosta kiinalaisen ei-taksi-ukkelin kyydissä. On istunut jo puolitoista tuntia. Näin Kiinassa, eikä tämä ole edes mitenkään erikoista - shit happens ja no can do.