Nǐ hǎo Chengdu!

Heiii!

Henki pihisee edelleen, olen vaan ollut pirullisen laiska raportoimaan yhtään mitään. Joka päivä tapahtuu jotain vinkeää, mutta jos en kirjoita sitä saman tien muistiin pikkuvihkoseeni, unohdan sen autuaasti hyvin pian. Mutta toisaalta tämä on myös vain hyvä, sillä olen pahoittanut täällä mieleni jo monta kertaa ja välillä erityisen pahastikin, mutta toennut mielipahastani heti unhoitettuani inhottavat kokemukset. Vaikka täällä oltaisiin kuinka vieraanvaraisia ja ystävällisiä, pesii kiinalaisessa kulttuurissa edelleen se äärimmäinen itsekkyys ja etuilu ja totta kai tällaiseen ihmismäärään mahtuu myös niitä mätiä yksilöitä. Ihan kuin missä tahansa muuallakin. Täällä pitää vaan jaksaa hieman useammin nousta uudestaan sieltä maasta ja rynnistää soitellen takaisin sotaan.

Arkiruuhkaa marketissa. Kyllä muuten syö suomalaista.

Esimerkiksi silloin vaadittiin sotahenkeä, kun minua ei haluttu lähiravintolaamme asiakkaaksi ja sisupäissäni seisoin väkisin siinä ja tilasin ruokaa, kun sitä kerran kiinalaisillekin tarjoiltiin. Sain sitten lopulta väärät ruoat ja kokin ankarat kiroukset päälleni, kun en huolinut niitä vaan pyysin sitä alunperin tilaamaani. Lopulta tarjoilija marssi ruokanyssäkkänsä kanssa luokseni, viskasi riisit pitkin pöytiä ja laskutti minulta pöyristyttävän summan. Että kiitos vaan niin perskeleesti taas kerran! Tuon rattoisan kokemuksen jälkeen tunsin taas itseni ihan mielettömän tervetulleeksi Kiinaan.... Poljin aikani jalkaa maahan ja unohdin taas lopulta koko hässäkän (mutta pitäköön silti tunkkinsa!).

Keskiviikkona kävin antoisalla tutkimusretkellä, kun täällä pidettiin Juhan läksiäisdinnerit. Tarkemmin vieraita erottelematta paikalla oli kolmisenkymmentä henkeä, joista me edustimme ainoita ulkomaalaisia. Mulla oli etukäteen suurin huoli siitä etten joudu pöytään, jossa kukaan ei puhu sanaakaan englantia, mutta no worries - istuin sitten suoraan suurimpien pamppujen pyöreään pöytään. Mikäs siinä, en olekaan koskaan illallistanut ja kilistellyt maljoja kommunistisen puolueen jäsenien kanssa! :D Yritän selittää tässä mahdollisimman vähän virallisuuksista, mutta sen verran täytyy selventää että nuo kyseiset herrat ovat siis tärkeässä asemassa paikallisen arvostetun tehtaan/firman hommissa. Lisäksi he edustavat puoluetta, mikä lienee täällä vielä hienompi juttu. Mulla ei valitettavasti ollut lyödä pöytään mitään meriittejä, kun en ole kunnostautunut kommunisti enkä oikein mitään muutakaan täällä merkittävää, joten otin taktiikakseni olla kaino ja vieno suomalaisneito. Eli toisinsanoen pidin kerrankin suuren suuni kiinni. :)

Eilinen ruoka. Ei niin fiiniä, mutta limaista ja maukasta.

En ole aiemmin osallistunut tuollaisille virallisvirallisille dinnereille, mutta kaava näytti melko selkeältä: ensin odotetaan että saadaan kaikki olemaan hetken hiljaa yhtäaikaa, sitten julistetaan dinneri alkaneeksi, aletaan mättää pöperöä napaan kauheaa kyytiä (siellä oli muun muassa savuavia kurkkumaljoja, voista tai vastaavasta massasta tehdyn buddhan kanssa kaveeraava hummeri sekä minun ehdottomana suosikkinani ledivalojen välkkeessä pöytään purjehtiva kokonainen kala), nostellaan minuutin välein maljaa ties minkä kunniaksi ja kun puoli tuntia on kulunut, kaikki alkavat olla aivan pätkässä ja volyymi nousee korvia huumaavaksi. Sitten kierrellään umpikännissä jokaisen luona nostamassa maljaa ja juomassa lisää baijiuta, sitä kiinalaista järkyttävän pahaa ja vahvaa valkoviinaa jota voi käyttää myös sytytysnesteenä, kunnes puolen tunnin kuluttua meno on melko holtitonta ja huikean kovaäänistä. Tätä toistetaan taukoamatta. :D Ja en oikeasti yhtään tarkoita kuulostaa halveksivalta, mulla oli kivaa ja kaikki hyvin! Mutta noin se homma vaan eteni, olin aivan äimänkäkenä kun parissa tunnissa koko homma oli ohi ja kiinalaiset aivan tillintallin. Siis kahdessa tunnissa, kello oli kahdeksan illallla! Äkäistä tavaraa se baijiu.

Dinnerin loppuminen kahdeksalta tarkoitti sitä, että "jatkot" löytyi KTV:stä. Menin tuossa juuri viime viikolla möläyttämään, etten olekaan koskaan tullut käyneeksi KTV:ssä, tuossa kiinalaisten rakastamassa ajanviettopaikassa, joka myös karaokena tunnetaan. Olen kuullut siitä paljon, sillä se on todella suosittu illanviettotapa täällä, mutta pitihän sinne nyt sitten omakin valkoinen nenä vielä tunkea. Etenkin kun kasilta illalla parin kaljan tuhnuissa ei oikein viitsi mennä kotiinkaan. Minä ja karaoke kuulostaa sangen epätodennäköiseltä yhtälöltä, mutta onneksi menin, sillä mestahan oli ihan mieletön! Meidän jengille oli varattu oma iso huone, kuten jokaiselle poppoolle varataan. Tuolla karaoke ei ole mitään sellaista julkista touhua vaan oman porukan kesken tapahtuvaa laulua ja huvittelua. Koko paikka oli yhtä kristallikruunua ja kultaista peiliseinää, en olisi ensinnäkään löytänyt koko talosta enää ulos joka puolella jatkuvien peilikäytävien ja erinäisten karaokehuoneiden sokkelossa. Pari univormuihin pynttäytynyttä misua tarjoili huoneeseen mielinmäärin juotavaa teestä kuumaan sitruunaveteen ja olueeseen ja syötäväksi hedelmäasetelmia ja niitä huisin hyviä makeita popkorneja.

KTV ja innokkaat esiintyjät

Ja kiinalaiset.... Niillä oli niin pirun hauskaa! Ne lauloi suurin osa ihan tohkeissaan ja tosissaan, eikä mitään sellaista kammottavaa kännistä ölinää, mitä Suomessa toisinaan karaokessa kuulee. Ilmeisesti karaokelaulaminen on täällä omassa porukassa ihan mukava juttu, koska ketään ei tarvinnut raahata väkivalloin areenalle esiitymään. Sinne ne jonotti ihan vapaaehtoisesti ja tohkeissaan. Harmi, että enimmäkseen en taaskaan ymmärtänyt yhtään mitään, kun 98% lauluista kuultiin kiinaksi. Maosta kertovan biisin tunnistin kuitenkin musiikkivideon perusteella! Sehän se vasta on hilpeää viihdettä, muistella vähän toveri Maoa kesken illanvieton. ;) Aikani siinä kuuntelin ja ihmettelin, kunnes puoli kympiltä aloin olla melko done koko illan suhteen. Kuulemma ihan normaali ilmiö Kiinassa, bileet alkaa kuudelta ja loppuu kympin tienoilla, kun porukka on päissään ja haluaa kotiin. Minä olin tosin kai liiankin selvä kestääkseni sen menon. :)

Ongelmaksi muodostui ainoastaan se, että minä en saanut lähteä kotiin. Juu! Mulla tippui varmasti leuka lattiaan kun kuulin, että Juhan ollessa tärkein vieras hän ei voi poistua paikalta ennen kuin muutkin haluavat poistua, ja minun ollessa Juhan tyttökaveri en minäkään voisi poistua. Se näyttäisi kuulemma pahalta. Siis anteeksi mitä?! Myönnän, että sain pienen suomalaisen hepulin. Totta kai ymmärrän, että tällaisia kulttuurillisia hierarkiajuttuja on noudatettava, enkä missään nimessä halua käyttäytyä huonosti ja epäkohteliaasti, mutta päästääkää minut nyt hemmetti kotiin! Näin jo sieluni silmin vielä useita tunteja kuunnellen kiinalaista karaokea umpiväsyneenä... Kunnes sitten saimme luvan poiketa säännöistä lupaamalla kaikille läsnäolijoille, ettei heidän tarvitse poistua meidän mukana, vaan he saavat jatkaa bileitä ihan vaikka aamuun asti. Sitten vaan xiexie ja menoksi, ennen kuin tulevat toisiin ajatuksiin. Huuuuh, mikä pelastus!

Minä olen nykyään niin hurja bilehile, että olen ollut mukamas kammottavan väsynyt niistä muutamasta kaljasta ja näihin syihin vedoten olin eilen umpisuomalainen ja kieltäydyin dinnereistä sun muista menoista. Olenkin ollut jo aivan liian sosiaalinen tässä viime aikoina. Keskiviikkoilta oli kyllä verraton ja ainutlaatuinen kokemus. Kaduttaa ainoastaan se epämääräinen lihasiipale, jonka rohkeana tyttönä suuhuni nakkasin. Maistui ja tarkemmin ajateltuna näyttikin kovasti munuaiselle.... Tähän sellainen pahoinvoiva hymiö.

Öinen Chengdun liikenne

Kiina-aikaa on jäljellä kovin vähän. Reilu viikko enää. Sen jälkeen ei ole mitään virallista syytä tulla takaisin, joten se syy täytynee keksiä sitten. Mulla tulee kauhea ikävä tänne joka tapauksessa. Taas. Meillä on nyt lahjaksi saatuja kiinalaisia onnenkaluja uuteen kotiin ja Kiina-ikävää helpottamaan, mutta minun silmääni ne näyttävät pahasti siltä, että kissa pelaa niillä vielä potkupalloa....  :D

No mutta koitan palailla vielä tässä. Stay tuned.