Jääkarhu on saapunut kaupunkiin!

Hellurei ja hellät tunteet. Täällä sitä ollaan jo toista ihmeiden täyteistä päivää Suomessa! Missään ei ole ketään enkä edelleenkään muista, että hanasta saa juoda vettä. Eilen ravintolassa ihmettelin hetken, miksi Juha puhuu kassalla suomea ja tänään kaupassa työnsin autuaan muistamattomana siruttoman S-etukortin kortinlukijaan. Joka paikassa on niin siistiä ja romutonta, etten voi uskoa! Suomalaiset käyttäytyvät juuri niin kuin salaisissa unelmissani toivon kiinalaisten joskus käyttäytyvän - kukaan ei häslää, hötkyile tai hosu. Mmmmmm. Ja kun en löydä marketissa heti oikeaa hyllyväliä, marssin vain myyjän lyo ja kysäisen! Miten helppoa!

Ja tietysti olen jo ehtinyt maistella niin ruisleipää, salmiakkia (vaikken en edes normaalisti ole sen perään) kuin sitä maksapasteijaakin. Uunissa on parhaillaan supisuomalaista makaronilaatikkoa (ostin muuten elämäni ekan kerran kaupasta sika-nautajauhelihaa!) ja jääkaapissa rahkaa.... Myönnän, että näitä olen vähän kaivannut. :) Ja miten makeita kotimaiset kirsikkatomaatit ovat verrattuna Kiinan serkkuihinsa! Suomen hintatasoa en sen sijaan ole ikävöinyt pätkääkään. Miten täällä voi maksaa yksi kurkku euron eli kymmenen rähmää?? En olisi ikimaailmassa ostanut Kiinassa noin kallista vihannesta. Siellä sai viidelläkymmenellä eurosentillä pari kurkkua ja paprikan.

Mr. Maon pytinki.
Perjantaiaamu alkoi muuten juuri niin kuin silloin torstaina ennustinkin: satoi kaatamalla ja maailmanloppu oli lähellä, kun me värjöteltiin kadulla sen laukkuvuoren kanssa. Onneksi yksi minua aiemmin kuskannut pimeä taksi nappasi meidät mukaansa ja saatiin survottua ne kaikki tavaratkin kyytiin. Lennon ajoissa lähteminen nyt olisikin ollut jo ihan liikaa vaadittu, joten kökötettiin rattoisat kaksi tuntia kentällä lentokoneessa ennen kuin päästiin edes ilmaan... Oli muuten pitkät tunnit minun kärsivällisyydelläni! Loppujen lopuksi päästiin siis tutkimaan Pekingiä vasta illalla kuuden maissa ja päätettiin painella metrolla suoraan keskustaan. Ollaan varmasti vuosisadan nopeimmat Pekingin kävijät, sillä tsekattiin parissa minuutissa että Tiananmen on todellakin aukio ja Kielletty kaupunki jo suljettu. :) Tulipahan nähtyä, mutta paineltiin paljon mieluummin Wangfujingille, suurelle ostoskadulle ihan Tiananmenin vieressä.

Wangfujing snack street ja pari kiinalaista.
Minä olin hinkunut suuresti alueen snack streetille, mutta pahus vieköön siellä taisi olla miljoona kiinalaista parhaillaan - hyvä kun eteenpäin pääsi. Bongasin kuitenkin vartaista niin elävät skorpionit kuin merihevosetkin ja se riitti. Tunnustan, että me poistuttiin melko pian KFC:n kautta hotellille tuijottamaan telkkaa ja nukkumaan. Kovimmat turistit ever. :D Lauantaina matkustettiin sitten ikuisuus kohti Suomea ja nyt ollaan laittelemassa minun uutta kotikoloani asumiskuosiin. Aikaero tuntuu painavan ja jotenkin muutenkin tympii pahemman kerran.... Missä kaikki kiinalaiset on? Miksi kaikki ovat niin hiljaa? Hmph. Löysin onneksi (tai no Juha sen bongasi) mahdottoman hienon Kiina-kuvan seinälleni. Se helpottakoon koti-ikävää. Voiko Suomessa muuten potea koti-ikävää?

Eläviä pikkuskorppareita ja merihevosia vartaissa.
Pari isompaa kaveria ja joku liero.
Meritähtitikkareita!
Ja hyvin epämääräisiä koppakuoriaisia.
Todistin muuten äsken maailman seitsemättä ihmettä. Kerrostaloni pihalla loikki onnellinen suomalainen pitkäkorva ja yhtäkkiä se ressu pomppi suoraan tielle auton eteen. Mitä tekee suomalainen kuski? No hidastaa ja antaa ristihuulen ylittää tien turvallisesti. Mitä olisi tehnyt kiinalainen? Kaasuttanut ja tähdännyt hyvin, jotta voisi paistaa jänön dinneriksi. Näitä ihastuttavia pieniä eroja välillämme. :)

Muistakaahan mussukat kommentoida edelliseen postaukseen! Minä palaan vielä linjoille täältä kylmästä ja karusta pohjolasta.

0 Response to "Jääkarhu on saapunut kaupunkiin!"

Lähetä kommentti