Moikkamoi Suomi!
Chengdussa paistoi tänään aurinko, tosin sitä ei voinut aavistaa muusta kuin pilviverhon takaa hohtavasta valosta. Näen kuulemma täälläkin auringon ja taivaan vielä jonakin päivänä, kunhan nyt rauhassa odottelen tämän puolisen vuotta. Tämä yllättävä valoilmiö lämmitti ilman hetkessä ja ulkona tuli kuuma nahkatakissa. Me likey! Suomesta lähtiessäni nautittiin hyytävistä pakkasista ja käsittääkseni siellä on vieläkin jääpuikot nenässä.
Eilen jäin totta tosiaan yksin tänne suureen maailmaan ja myönnän, että eihän se kiinalaisuus nyt noin vaan luonnistunut…. Löysin jo melkein itseni selaamasta paluulentoja kotiin, kun tarpeeksi eksyin ja turhauduin. En nimittäin pysty suunnistamaan täällä kartan avulla mihinkään. On hieno kartta ja siihen merkityt reitit, joita pitkin minun pitäisi päästä keskustaan ja kauppaan, mutta käytännössä kartasta ei ole ulkona hirveästi hyötyä, sillä kadunnimiä ei ole merkitty tai ne on kirjoitettu kiinalaisin harakanvarpain. Tepitin ympyrää ja pohdin olenkohan nyt tällä vai tuolla kadulla, kysyin kiinalaisilta apua mutta mitään yhteistä kieltä ei löytynyt. Jos nämä ihmettelevät, miten joku ei voi osata kiinaa, niin minä ihmettelen miten joku ei voi osata sanaakaan englantia! Ei edes sitä juuta eikä eitä.
Tunnin harhailun jälkeen palasin katkerana kotiin ja mökötin loppupäivän sisällä. Onneksi tänään tajusin luovuttaa ja nappasin taksin. Jos en osaa kävellen, miksi ihmeessä en maksaisi 8 yuania (eli n. 90 senttiä) siitä että pääsen kauppaan? Hah, taksilla matkustaminen on sitä paitsi hauskaa, koska ensin vapaasta taksista pitää taistella kiinalaisten kanssa, sen jälkeen kokeillaan onnea ymmärtääkö kuski mihin olen menossa (kuskit eivät puhu enkkua tai mitään ymmärrettävää kieltä, joten päämäärä on syytä näyttää kartasta tai paperilta kiinalainen osoite) ja lopuksi toivotaan, että pysyy hengissä tuolla liikenteen seassa. Pyörin joutessani kaupassa varmaan tunnin ja päädyin kotiin sämpylöitä ja neljän euron silitysrautaa rikkaampana.
Illalla päätin olla yhtä hurja ja huristelin taksilla keskustaan. Ruokavalioni koostuu tällä hetkellä pelkästään nuudeleista, vaaleasta leivästä ja juustosta (ja toki Pepsi Maxista), joten kaipaan kipeäst vaihtelua. Köröttelin keskustan suurelle ostoskadulle, Chunxi Lu:lle ja tömistelin yksin ravintolaan. Luojalle kiitos Pizza Huteista! Alaovella oli tuttuun tapaan pikkuruinen kiinalainen, joka ilmoitti yläkertaan radiopuhelimella että täältä tulee tuollainen omituinen länsimaalainen yksin syömään. Pistelin ruoat nassuun ja huomasin vasta silloin, ettei minulla ole mukana kuin 100 yuania (11€). No eipä se mitään, sillä täällä voi syödä ison pizzan ja jälkkärin ja juoda vielä limpparit päälle pelkällä 80 yuanilla. Halpa tämä maa on, jos jotakin.
 |
| Kiinassa kaikki on suurta |
Kotiin tullessani törmäsin rappukäytävässä seinänaapuriin, joka ihme ja kumma on valkoinen ja puhuu täydellistä enkkua! Miten kotoista kaikkien näiden kiinalaisten ja käsittämättömän mongerruksen keskellä. Mies on Englannista ja töissä Kiinassa jo viidettä vuotta. Minä olen täällä viidettä päivää ja huomenna olisi tarkoitus käydä tulevalla yliopistollani ilmoittautumassa. Koulu sijaitsee ihan tuossa meidän kämpän vieressä joen toisella puolella, mutta veikkaanpa ettei sinne kävellä ihan hetkessä. Kun tiellä on pari tuhatta kiinalaista, lyhytkin matka kestää. En tiedä tarkalleen, milloin koulu alkaa, mutta se selvinnee sitten huomenna.
Hyvää yötä sinne, mulla on kello jo yheksän ja sehän on melkein nukkumaanmenoaika.
0 Response to "Mutkia matkassa"
Lähetä kommentti